maanantai 08. huhtikuun 2019

Keittiöpsykologin vinkit mukavampaan maanantaihin

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Tässä maanantaissa olisi ollut kaikki ainekset sellaiseen tahmeaan, ehkä hieman alakuloiseenkin maanantaihin. Ilmassa leijuu 50 eri harmaan sävyä ja sumutinpullosade tuntui jokseenkin ehkä ärsyttävältä aamulla koiran kanssa lenkillä ollessani. Mieskin lähti pitkästä aikaa työreissuun ja ikävä kalvoi jo eilisestä lähtien vähän takaraivossa. Aamukahviin meni mitallinen liian vähän kahvia ja se muistutti enemmän teetä kuin kahvia. Kaksissa ensimmäisissa sukkahousuissa, jotka puin päälle, oli silmäpako.

Mutta mitä vielä, kun ei odota maanantailta, tai ylipäätään elämältä, liikoja voi yllättyä positiivisesti. Kaikista takkuavista jutuista huolimatta tämä maanantai on ollut ihan älyttömän pirteä. Ainakin tähän asti. Mulla olisi näin keittiöpsykologin ominaisuuksissa jakaa teille muutama vinkki onnistuneeseen maanantaihin. Jos kelpaa?

♥ Laita kello soittamaan niin ajoissa (esim. klo 05.30), että ehdit sängyssä köllötellä puolisen tuntia ja katsoa jotain ihanaa ohjelmaa. Meillä kello soitti tänään kukonlaulun aikaan, jotta mies ehti koneeseen. Itse harvoin saan unta enää kellon soiton jälkeen, joten katsoin jakson Dicteä. Ah autuus, koira tuhisi kainalossa ja mä nautin.

♥ Pue päälle kukkamekko. Juujuu, se auttaa aina. Alle vaan paksut 80 denierin sukkahousut, niin jo tarkenee. Päälle heitin villapaidan, sillä tuo kosteus kiirii sisään vaivihkaa.

♥ Kikkurapää, kikkurapää, mukavampaa maanantaita viettää 🙂 Tai jotain sinne päin! Muutama suoristusraudalla tehty kihara hiuksiin ja maanantai tuntuu jotenkin paljon arvokkaammalta. Ollakin, että kikkurat ovat long gone sen jälkeen, kun astut sumutinpullosateeseen.

♥ Never underestimate the power of a lipstick. Mä en todellakaan ole mikään huulipunaihminen. Ikinä ollutkaan. Mutta nyt olen viimeisen parin viikon aikana yllättänyt itseni peilin kautta katsoessani punahuulisena. Eikä tuo oikeastaan ole edes kunnon huulipuna vaan sellainen voidemainen. Jota tulee aina levitettyä sitä paitsi vähän ylikin. Mutta ei se haittaa, muistaa vaan katsoa peiliin ennen ulos lähtemistä. Tai ennen insta story höpöttelyvideota tehtäessä 😉

♥ Kynttilänvalo toimii aina, mutta varsinkin näinä päivinä, kun on harmaata. Useassa työpaikassa ei saa sytytellä kynttilöitä, mutta olen todennut, että ne pattereillakin toimivat pöytäkynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa.

Ja hei, te ketkä tunnette suurta ketutusta näin maanantaisin, niin miettikäähän asia niin, että onneksi maanantai on vain kerran viikossa. Eikä esimerkiksi joka toinen päivä!
Muistetaan nauttia elämästä, myös näistä maanantaista, kun taivas on tippumassa niskaan ♥

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. vielä yksi vinkki maanantain ruokailuihin liittyen: höylää juustohöylällä pala kermajuustoa ja kiedo sen sisään kaksi viinirypälettä. Toista tämä niin monta kertaa kuin haluat. Ihan ultimate välipala. Menee myös lounaana, ellei älyä lopettaa muutamaan viipaleeseen 😀


4 Responses to “Keittiöpsykologin vinkit mukavampaan maanantaihin”

  1. ida ihana sanoo:

    Kyllä, kukkamekko toimii aina, ja ihanaa, että kukkakuviota on tullut nyt myös rentoihin housuihin 🙂 Lisäisin ihanaan listaasi vielä kunnon oman voimabiisi-soittolistan, joka taatusti nostaa mielialaa vaikkapa bussissa istuessa tai aamulla herätessä 🙂

    ida
    http://www.lily.fi/blogit/Kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Moi Ida

      ja hei todellakin, kukkamekko toimii aina 🙂 Kukkahousut ovat niiiiin ihania!

      Kiitos muistutuksesta, tuo voimabiisilista onkin myös yksi maanantain pelastaja 🙂

      Ihanaa tiistaita!♥

  2. Ride sanoo:

    Ihana neule: mistä olet hankkinut?

Kommentoi