tiistai 19. maaliskuu 2019

Hikiliikunnan huikea merkitys hyvinvoinnilleni

MOIKKA!

Mitä enemmän aikaa kuluu kunnon endorfiinitankkauksesta, niin sen äkäisemmäksi muutun. Huomaan sen itse, muut eivät sitä varmastikaan huomaa, sillä en halua olla äkäinen muille. Eiväthän he ole tehneet mitään pahaa. Mutta tiedättekö, että sieppaa! Pääsin niin hyvään juoksuputkeen ennen reissua. Siihen, missä voisi juosta parikin tuntia ja vain fiilistellä. Kotona riisua hiestä märät vaatteet ja mennä suihkuun.

Nauttia siitä lenkin jälkeisestä ylieuforisesta tilasta. Siitä sellaisesta, jota lähti hakemaankin. Ei väliä vaikka ennen juoksulenkkiä olisi ollut kuinka väsynyt ja kettuuntunut. Juoksulenkin jälkeen on poikkeuksetta aina kestohymy huulilla ja sen ehkä lievästi takakireän äidin tilalle on tullut leppoisa, lasten iltahekkalointeja kestävä zen-olotilasta nauttiva äiti.

En voi tarpeeksi korostaa, kuinka paljon hikiliikunta vaikuttaa hyvinvointiini. Hikiliikunta, joka ei lähde määrällisesti kuitenkaan lapasesta. Olen onneksi oppinut rajani. Ei sillä, kyllä kävely, pilates sun muut rauhallisemmatkin liikuntalajit hyvää tekevät, mutta tiedättekö, mitä ajan takaa? Ainakin te, jotka olette jääneet koukkuun hikiliikuntaan tiedätte. Toissailtana varovasti vedin puolen tunnin treenin kuntopyörällä. Kipeä jalka kantapääpainotteisesti. Hikipisarat tippuivat otsalta ja sumensivat näön aina hetkellisesti. Melkein pääsin siihen euforiseen tilaan, mistä haaveilen.

Riikka kommentoi sunnuntain postaukseen, että hän teloi varpaansa marraskuussa ja vieläkin se kipuilee. Kauhulla aloin ajattelemaan, että mitäs jos tuo varvas on kovinkin pitkään toimintakyvytön, että mitenköhän meikämandoliinin käy. Tai lähinnä; miten mun lähipiirin käy. Sääliksi käy siinä kohtaa lähipiiriä, nimittäin vaikka vielä pystyn pitämään mölyt mahassani, niin jossain se raja kuitenkin menee ;)

Summa summarum, hikiliikunta vaikuttaa eritoten pääkoppaani. Kroppaan myös, mutta se, mitä se tekee psyykkeelleni on jotain sellaista, josta en suostu luopumaan. Monasti olen miettinyt heitä, keiltä viedään yhtäkkiä liikkumisen ilo. Kenties loppuelämäksi. Siinä jälleen yksi syy liikkua vielä kun pystyy.

 Ugh. Olen puhunut ja hei heti helpotti. Nuttura kiristi aika pahasti tänä aamuna, mutta jälleen kerran asennekysymyksiähän nämä. Olen buukannut seuraaville viikoille pilatesta ja uskon, että kun kevätaurinko alkaa paistaa, niin kyllä sitä taas juoksemaankin pääsee! Lepoa ja leveälestistä kenkää, pitkää pinnaa ja positiivista ajattelua. Niillä jatketaan :)

IHANAA TIISTAITA YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN TAKANA 

 


6 Responses to “Hikiliikunnan huikea merkitys hyvinvoinnilleni”

  1. Hanna sanoo:

    Jep, ei ole hikiliikuntaa voittanutta. Omalla kohdalla mielellään vielä jotain monotonista kuten juoksu tai soutu, jotta pääsee lähes meditatiiviseen tilaan :) Tsemppiä varpaan kanssa! Oon murtanut (eri kerroilla tietty, tosin saman sohvan kulmaan) molemmat pikkuvarpaat ja niiden kanssa meni muutamia viikkoja ennenkuin pystyi lähtemään edes reippaalle kävelylenkille. Napakka teippaus viereiseen varpaaseen vähensi kipua selvästi mm. juoksulenkkejä varten vielä akuutin vaiheen jälkeen. Tietty riippuu mistä varpaasta on kyse, kuinka suuri rooli kyseisellä yksilöllä on askeleessa. Pikkuvarvas oli ehkä ”helppo” tapaus =)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Hanna

      ja hei sähän sen sanoit, just tuollainen monotoninen liikunta on munkin mieleen. Esimerkiksi pumppitunnit tai spinningitkin ovat hyviä, mutta ei niin meditatiivisia :D

      Onneksi on vain pikkuvarvas, mutta sitä mietin, että miten himskatissa yhdestä pienestä varpaasta voi olla näin suuri riesa. Just tein lumityöt terassilta ja ajattelin, että varvas ei ollut moksiskaan. Kunnes otin äsken sukan pois ja huomasin, että sehän on taas ihan turvonnut. Plääh ;)

      Kiitos ja hei kiitos vinkistä ♥ Mulla on ollut aina välillä tuo teipattuna, mut sit teippaus ahdistaa :D

      Kivaa keskiviikkoiltaa!

  2. Rita sanoo:

    Ymmärrän täysin sun pointtisi. Ei ole sen fiiliksen voittanutta, kun tulee juoksulenkiltä :) Aivan ihanaa! Satoi tai paistoi, niin lenkin jälkeen ei ole koskaan huonoa fiilistä. Ilman juoksua mun pää on niin kireänä, ettei sitä kestä kukaan.

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Rita!

      Se fiilis on niin ihana ♥ Ja itse asiassa sadekeleillä vielä parempi! Voi mahoton, kun pääsen ekalle lenkille tämän tauon jälkeen…itken varmaan onnesta :D Ja toden totta, muu perhekin on itkee varmaan helpotuksesta ;)

      Ihanaa keskiviikkoiltaa!

  3. Riikka sanoo:

    Ihan tasan samaa mieltä hikiliikasta ja siitä että se tekee kropalle ja psyykelle hyvää. Parhaimmassa ja hektisimmässä urheiluvaiheessa olo oli mahtava suihkun jälkeen ja virtaa piisasi lähes yhtä paljon kuin Tammerkoskessa sen valuessa. Kun läksin salille, varmistin vain että lapset pärjäävät kotona kaksin ja laitoin oven tyynesti kiinni. Ja kun pääsin salille, en edes uhrannut ajatusta kotiasioille.

    Mutta nyt, vaihdoin salia ja entinen meno on tiessään. Puuttuu ne valmentajat ja muu preppaus. Pitää vain itse motivoida itseään…

    …ja yrittää olla telomatta itseään liikaa ;) Muksaa päivää :)

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Riikka

      ja hei se liikunta on ollut mullekin ihan henkireikä varsinkin lasten ollessa pieniä. Aloitin kans aikoinaan juoksuharrastuksen sen takia, että saisin edes tunnin silloin tällöin omaa aikaa ja ah se oli ihanaa :)

      Voi ei, silloin kun kävin vielä salilla, niin se tuttu sali oli kyllä ihan ehdoton. Sellainen tuttu ja turvallinen, jossa oli moikkaustuttuja. Sitten vaihdoin toiselle salille tähän lähemmäs, kun oli niin paljon edullisempi. Ei se tuntunut samalta ja sitten salilla käynti jäi.

      Hei just se, ollaan varovasti varsinkin varpaitten suhteen :D

      Ihanaa iltaa ♥

Kommentoi