torstai 14. maaliskuun 2019

Nouse arjen yläpuolelle -voileivät & arvonta



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin kanssa


 

MOIKKAMOI!

Tällä kertaa pääsen jakamaan voileipärakkauttani. Tehän tiedätte, että kuittaan aika usein lounaankin voileipälounaalla. Enkä näe siinä mitään pahaa. Tällaisen voileipien rakastajan, kuten minun, lempparimatkuskohde on ehdottomasti Tanska ja varsinkin Kööpenhamina. Jossain vaiheessa tajusin, että miksen voisi alkaa myös kotona nousemaan arjen yläpuolelle ja nauttia voileipähetkistä. Nähdä hieman enemmän vaivaa voileipieni eteen kuin vain sen juusto- ja kurkkusiivun verran.

Tätä nykyä rakastan rakentaa erilaisia voileipiä. Yksikerroksisia, mutta myös kerrosvoileipiä. Välillä voileivistä tulee niin korkeita, että ne hädin tuskin mahtuvat suuhun. Pitää käyttää aterimia. Mutta yhtä kaikki, oli se voileipä sitten yksikerroksinen tai monikerroksinen, niin silti se hetki, kun istun voileivän ja kahvikupin kanssa ruokapöydän ääreen, tietää hetken hengähdystä. Omaa hetkeä, jolloin saan tovin miettiä kaikkea kivaa. Haaveilla ja suunnitella. Tuntea, kuinka maukas paahtimessa käynyt leipä rapsahtaa hampaiden välissä.

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin kanssa ja sen myötä tulin kertomaan teille kahdesta ihanasta leivästä. Joiden avulla arjen yläpuolelle nouseminen on tehty helpoksi. Leipä taipuu moneksi ja ei ole kerran tai kaksi kuukaudessa, kun meillä tehdään iltaruoaksikin lämpimiä voileipiä. Parhaimmillaan mielestäni leipä on kuitenkin syötynä ilman lämmittämistä. Vaihtelevilla täytteillä. Ainakin mikäli kyse on näistä herkullisista Vaasan Lempeästä ja Vahvasta. Leivistä, joissa on juurevaa sielukkuutta ja ainutlaatuinen maku. Näiden leipien avulla voi nauttia paistopisteleipien herkullisuudesta kätevässä palakoossa. Mutta toisin kuin paistopisteleivät, nämä säilyvät paremmin.

Näistä arjen sulostuttajaleivistä löytyy kaksi varianttia; Lempeä ja Vahva. Molempien rikas maku perustuu taikinajuureen, Lempeässä kauraiseen ja Vahvassa rukiiseen juureen. Kumpikin leipä maistuu, mutta ei liian voimakkaalle. Vaan juuri sopivan voimakkaalle. Meillä syödään näitä paahdettuna ja ilman. Pakkasessa on ollut aina vähintään yksi pussi hätävarana. Sieltä on helppo sulattaa paahtimessa yksi leipä juuri sen hetken tarpeeseen. Vaikka harvoin näistä pakkaseen asti ennättää; pakkauskoko on juuri sopivan pieni helppoon arkiherkutteluun.

Kokosin teille neljä suosikkitäytettäni leiville. Kahdessa leivässä käytin Lempeää ja kahdessa Vahvaa leipää. Kaikki leivät voitelin ensin margariinilla ja sen jälkeen täytin herkkutäytteillä. Leivät voi ennen voitelemista vielä paahtaa paahtimessa, mikä tuo niille ekstrarapeutta.

Nouse arjen yläpuolelle -leipien täytteet

hummus + rapea silmusalaatti + persilja + mustapippuri
fetajuusto + avokado + kuivattu chililastu + tuore korianteri
salaatinlehti + kurkku + majoneesi + persilja + mustapippuri
turkkilainen jogurtti + pensasmustikka + vadelma + hunaja

Enää leipä ei ole siis vain se tylsä välipala, joka napataan kiireessä ja syödään puolijuoksussa. Vaan leipä on oikeasti varteenotettava vaihtoehto niin välipaloihin, lounaisiin kuin iltaruokiinkin. Vaasanin Maku -leivästä saa täytteillä erittäin monipuolisen ja täyttävän. Se ei ole vain pelkkä lisuke muun ruoan ohella, vaan siitä saa pienellä vaivalla tehtyä itse ruoan. Se sopii niin arkeen kuin juhlaan. Kuten kerroin, niin itselläni se kuuluu kyllä vahvasti arkihetkiin. Se on sellainen luotettava iltapäiväkaveri, joka pitää seuraa kotitoimistopäivinä. Joka saa myös poikkeuksetta joka kerta hyvälle mielelle. Tuo ihan tavalliseen arkipäivään ripauksen luksusta!

Mikä on sinun lempparitäytteesi herkkuleipään?

Vastaamalla ylläolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa voit voittaa kassillisen Maku -leipää. Arvonta-aikaa on tasan viikko eli 21.3.2019 asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.

MUKAVAA TORSTAITA TOIVOTELLEN,

 


61 Responses to “Nouse arjen yläpuolelle -voileivät & arvonta”

  1. Tinja sanoo:

    Bruschetta-tyylinen leipä tomaatti-basilika-valkosipuli-oliiviöljy-buffalomozzarella täytteellä, tai ihan perus juusto-tomaatti-salaatti, varsinkin tuoreen sämpylän tai kauraleivän välissä.

  2. Sari sanoo:

    Savukinkku, tomaatti, sienisalaatti ja suolakurkku

  3. Sari sanoo:

    Vaikka meetwusti ja tuorekurkku

  4. manna sanoo:

    Fetasalaattia leipien väliin.

  5. Tiina sanoo:

    Ruisleivän päälle voita, lohta, sitruunapippuria ja tilliä. Tai juustosiivu, salaatinlehti ja tuorekurkku paahtoleivän päällä.

  6. Nina sanoo:

    Oliiviöljyssä tiristettyjä katkarapuja, tomaattia ja vuohenjuustoa siivuina leivän päälle sekä ripaus mustapippuria myllystä. Ah mitä herkkua.

  7. Kristiina sanoo:

    Ruisleivällä laadukas maksapasteija ja muutama suolakurkun siivu..nam. Vaaleamman leivän päälle laadukas mozzarella siivu ja mehevän pihvitomaatin siivu sekä tuoretta basilikaa🌱

  8. Karoliina sanoo:

    Syön harvoin leipää, mutta kun otan niin syön ruisleipää ja ”oikeaa voita” 🙂

  9. Seijahannele sanoo:

    Salaatinlehti, avocadoa sekä graavilohta.

  10. Minna sanoo:

    Salaatti, rucola ja feta 🙂

  11. Jenni sanoo:

    Jotain maukasta juustoa, siivu hyvää kinkkua, avokadoa, fetaa ja ehkäpä aurinkokuivattua tomaattia, nam! Näitä leipiä en ole vielä maistanutkaan 🙂

  12. NelliinaX sanoo:

    Savulohta ja tirskaus sitruunaa ja salaatin lehti. Se on siinä 🙂 Mukana.

  13. Satu sanoo:

    Kylmäsavulohta, tuorejuustoa ja tillihuntu sitruunaviipaleella 🙂 Nam!

  14. Jenna sanoo:

    Ruisleivän päälle voita, keitetty kananmuna ja ripaus suolaa 🙂

  15. Nelli sanoo:

    Avokado, feta ja aurinkokuivattu tomaatti 🙂

  16. Rose sanoo:

    Avokado ja mozzarella. 🙂

  17. Leena sanoo:

    Voita, kermajuustoa, salaattia ja kurkkua 🙂

  18. Leena sanoo:

    Uunituoreen leivän päälle riittää pelkkä ”voi”. Muita ihania ovat avokado-kirsikkatomaatti tai hummus. 🙂

  19. anna s. sanoo:

    Voita, juustoa, meetvurstia, paistettu kanamuna pippurimausteella ja kurkkua 😛

  20. Laura V sanoo:

    Paahdetun leivän päälle pelkkä voi, muuten juusto, kurkku ja avocado yrttisuolalla.

  21. Johanna sanoo:

    Tämän hetken kestohimotuksena on ollut niinkin yksinkertainen setti, kun kerros Oivariinia, avokadoshiivuja ja puristus limenmehua päälle 🙂

  22. Matilde sanoo:

    Juustoa ja kurkkua

  23. Sussukka sanoo:

    Aurinkokuivattu tomaatti ja vuohenjuusto.

  24. Annie sanoo:

    Reilusti chilihummusta, rapeaa salaattia, kurkkua, tomaattia/suippopaprikaa ja basilikaa <3

  25. Satu sanoo:

    Lempparini on kinkku ja avocado, välillä lisätty juustoa.

  26. Kukka sanoo:

    Mun herkkuleivän täytteet on voita, runsaasti salaattia ja kurkkua, sekä jotain ihanaa juustoa!

  27. Maarit sanoo:

    Salaatinlehti,juusto ja tuore kurkku <3

  28. EmiliaA sanoo:

    Ehdottomasti avokado ja graavilohi. 🙂

  29. Juhannusruusu sanoo:

    Amerikassa ihastuin tuorejuuston ja avokadon yhdistelmään.

  30. klaara sanoo:

    Suosikkini leivän päällysteenä ovat sienisalaatti, tomaatti ja timjami tai sitten graavilohi ja avokado. Paljon ihania voileivän päällyksiä on käytössä aina fiiliksen mukaan.

  31. Satu sanoo:

    Avocado/paistettu kananmuna/savu- tai graavilohi, tomaatti ja rucola 🙂

  32. Miia sanoo:

    Tomaatti, mozzarella ja basilika

  33. Tiina sanoo:

    Tomaatti-mozzarella-basilika leivän päälle. Alla vielä salaatin lehti.
    Ja tietenkin vanhanajan muna-anjovisleipäkin suolaisen nälkään uppoaa.

  34. Mini sanoo:

    Olen ehkä vähän tylsä, mutta arkisin leipäni päällä on aina savukinkkua, kermajuustoa ja kurkkua/tomaattia. Yksi ihana herkku (mitä tulee syötyä harvoin) on paahdettu jälkiuuniruispala maapähkinävoilla ja banaaniviipaleilla! Outoa, mutta tuo suolaisen ja makean liitto todellakin toimii.

  35. Myy sanoo:

    Juusto, kinkku ja punainen paprika 🤗

  36. Lena sanoo:

    Parasta on tuore rapeakuorinen leipä ihan vain voikla ja ehkä hyvää juustoa päälle. Arkisin pyrin kyllä laittamaan päälle vihreääkin.

    Toinen suosikkini on kyllä oliiviöljy, tomaatti, mozzarella, basilika -yhdistelmä.

  37. SAMP sanoo:

    Aivan ehdoton leivänpäällinen on juusto! Muuten sitten lisäksi vaihdellen kasviksia ja joskus kinkkua tai savulohta.

  38. jiip sanoo:

    Munakas + juusto + salaatinlehti

  39. Tiia sanoo:

    Ah, ehdottomasti rapealle vaalealle leivälle sipaisu punainen pesto, jonka päälle siivu salamia, mozzarellaa ja kourallinen rucolaa. Ei ehkä kaikista terveellisin ja ”arkeen soveltuva” variaatio, mutta lempeä makumuistoihin omista Italiassa asutuista päivistä! 🥰

  40. Aino sanoo:

    Avokado tai kinkku 🙂

  41. Henna sanoo:

    Juustoa ja paprikaa 😋

  42. Päivi sanoo:

    Tuorejuustoa ja avokadoa jälkiuuniruisleivälle 👌🏻

  43. RiikkaE sanoo:

    Suosikkitäytteeni on pieniksi pilkottua tomaattia ja aurinkokuivattua tomaattia sekoitettuna ja jotain hyvää juustoa vielä päälle.

  44. Ansku sanoo:

    Bruscetta tyylinen leipä tai toisena vaihtoehtona sitten juustoa, juustoa juustoa (+vähän kasviksia) 😀

  45. Minna sanoo:

    Savujuustoa, kurkkua &paprikaa

  46. JonskuT sanoo:

    Rehellinen toast voileipägrillissä
    Kinkku-juusto täytteellä

  47. Mirka sanoo:

    Jos oikein ikiaikaista suosikkitäytettä mietitään niin vahva emmental ja tomaatinsiivu. Mutta onhan avokadokin aivan mielettömän hyvää leivällä, skagen-täytteistä puhumattakaan!

  48. Nanne sanoo:

    Lempparitäytteeni leivän päälle on vuohenjuusto, hunaja ja pinjansiemenet. Namskis! 😋

  49. MarjaKoo sanoo:

    Leipä on hyvää sen seitsemällä tavalla! Hyvää juustoa ja väriä vaikkapa paprikasta tai tomaatista ja kurkusta.

  50. Eeva sanoo:

    Avokado ja ripaus suolaa

  51. Maikku sanoo:

    Ehdoton suosikkini on perinteinen kinkku-juusto täyte, jossa pohjalla on maustamatonta tuorejuustoa. Ja mikä parasta – laitetaan nämä vielä grillin kautta!

  52. EmiliaA sanoo:

    Ehdottomasti avokado! 🙂

  53. Erika sanoo:

    Avokado ja tomaatti ovat omia suosikkeja. Lisäksi yhdessä kahvilassa olen kerran saanut maistaa ehkä maailman parasta voileipää, jossa oli ainakin munakoisoa ja vuohenjuustoa. Sitä herkullisempaan en ole vielä törmännyt, mutten osaa itse oikein lähteä sellaista tekemään.

  54. Ella sanoo:

    Lempitäytteeni on paprikatuorejuusto ja kinkku! 🙂

  55. Petri sanoo:

    Savulohta, tuorejuustoa ja tilliä

  56. Ninni sanoo:

    Ruisleivän päälle juustoa ja sienisalaattia.

  57. hilkka sanoo:

    Ruisleipä, jossa voita, juustoa, paprikaa ja kinkkua 🙂

  58. Henna sanoo:

    Olen tykästynyt juuri tähän leipään. Paahdan ja Oivariinia sekä Emmentalia päälle.

  59. Maria M sanoo:

    Ruisleipä, tomaatti, juusto, tonnikala ja uuniin

  60. Eeelina sanoo:

    Avokadosta ja fetasta sotkettu ”mössö” on ihan parasta. Hiukan ehkä valkosipulia ja sitruunamehua mausteeksi ja rouhaisu mustapippuria päälle.

  61. Annika sanoo:

    Bruschetta tai juusto-maksamakkara-tuorekurkkuvoileipä 🙂

Kommentoi