torstai 21. helmikuun 2019

Terveellisempi välipalavinkki koko perheelle & arvonta



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Linkosuon kanssa.


 

HEIPPAHEI!

Tiedättekö ne ihanat muistot lapsuudesta, joita ajatellessa tulee vain yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle. Itselläni yksi tällainen lapsuudenmuisto liittyy mummuuni, pianotunteihin ja Linkosuon Café Siilinkariin täällä Tampereella. Alakouluikäisenä hyppäsin koulun jälkeen bussiin, huristin kohti kaupunkia ja treffasin mummun kanssa kerran viikossa ennen pianotuntiani. Sama aika, sama paikka. Siihen aikaan, kun ei ollut kännyköitä, niin piti vain luottaa, että mummu odottaa siellä Siilinkarin vakkaripöydässä. Vakkarivälipalan kanssa.Tuolloin itselläni toimi välipalana Linkosuon vaniljawiener.

Vieläkin tänäkin päivänä tuon vaniljawienerin maistaessani tulee mieleen mummuni. Ollakin, että välipalat ovat kyllä noista ajoista muuttuneet hurjan paljon terveellisemmiksi 🙂

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Linkosuon kanssa ja sen merkeissä tulin kertomaan teille meidän perheen tämän hetken välipalasuosikeista. Joista itse asiassa muodostui välipalasuosikkejamme jo ennen koko kampanjaa. Kuopuksella on ollut talven aikaa kerta viikkoon sellainen liikuntatunti koulussa (kolme tuntia putkeen), johon ovat saaneet ottaa välipalaa mukaan. Kerran halusi kaupan hyllyltä sinivalkoisen pussin Linkosuon Rye Sport -ruisvälipaloja. Häneltä oli jäänyt muutama ruisnappi jäljelle ja koulupäivän jälkeen tarjosi myös minulle maistettavaksi yhtä.

Tuo kermaviilin ja sipulin makuinen pieni ja rapea ruisnappi vei kielen mennessään. Niin hyvänmakuinen ja rapsakka se oli, että tuosta lähtien meillä on löytynyt kaapista aina vähintäänkin yksi kerta-annospussillinen (50g) Rye Sport Sour Cream & Onionia hätävarana. Treenin jälkeen nautittavaksi, automatkalle, lapsille välipalaksi tai vaikka sinne koulun liiksatunnille evääksi. Myös vierasvarana aivan loistava tuote. Makuvaihtoehtona on suolaisen Sour Cream & Onionin lisäksi myös makea Vadelma-Jogurtti

 Listasin alle muutaman asian, miksi Rye Sport ruisnapit ovat omasta mielestäni hyvä välipalavaihtoehto:

kotimaisia
muita välipaloja, esimerkiksi välipalakeksejä, alhaisempi sokeripitoisuus
runsaskuituisia
on the go -välipala on helppo ottaa mukaan
proteiinia 11-15 g / 100 g
kerta-annospussi on juuri sopivan kokoinen, jopa jaettavaksi
 helposti saatavilla; löytyy kaupoista välipalakeksi- tai kuivaleipähyllystä

Perheen pienemmille on saatavilla myös Lol Oats maustettuja kauranappeja. Jotka ovat vehnättömiä, runsaskuituisia ja täynnä hyviä rasvoja. Lisäarvoa näihin tuovat lisäaineettomuus ja vegaanisuus! Meidän pienet ovat jo sen verran isoja, että heille maistuvat mieluummin nuo ruisnapit. Itse tykkään kyllä myös kauranapeista. Silti koko perheen suosikki on tuo kermaviilillä ja sipulilla maustettu ruisnappi. Varoituksen sanana: niihin tulee himo!

Oletteko te maistaneet näitä rouskuvia ja maistuvia uutuusvälipaloja? Jos ette ole, niin suosittelen lämmöllä. Viidellä teistä lukijoistani on mahdollisuus voittaa Linkosuon Rye Sport & Lol Oats – tuotepaketin vastaamalla tämän postauksen kommenttiboksin puolella alla olevaan kysymykseen:

Missä tilanteissa teillä syötäisiin näitä herkullisia ja terveellisempiä välipaloja?

Arvonta-aikaa on 27.2.2019 asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.

TORSTAITERKUIN,


87 Responses to “Terveellisempi välipalavinkki koko perheelle & arvonta”

  1. seijahannele sanoo:

    En ole vielä maistanut mutta olisivat varmasti kivaa naposteltavaa telkkua katsellessa.

  2. Leena sanoo:

    Ruisnapit on kyllä niin hyviä! Illanistujaisissa näitä ois kiva rouskutella. Tuo vadelma-jogurtti kuulostaa mielenkiintoiselta – sitä pitää kyllä saada maistaa! 🙂

  3. Teija sanoo:

    Evääksi töihin!

  4. Kukka sanoo:

    Näitä uutuuksia en ole vielä maistanut, mutta muita Linkosuon ruissipsejä olen syönyt.

    Menisi varmasti ihan arjessa nuo snacksit ja voisi myös tarjoilla vieraille 🙂

  5. Maarit sanoo:

    Kun on hyvä kirja tai blogi luettavana ja suu ”huutaa” jotain hyvää <3

  6. Idahhh sanoo:

    En ole valitettavasti maistanut mutta nuo sopisi itselle niin hyvin töihin iltapäivän välipalaksi! Aamut syön yleensä kaikkea raikasta ja hedelmäistä niin iltapäivällä tekee yleensä mieli jotain suolaista, tämä olisi siihen ihan loistava!

  7. Aurora sanoo:

    Iltapalalla tai kun kaivataan jotain pientä hyvää esimerkiksi leffan kylkeen 🙂👍

  8. Hiihto retkellä

  9. Jasmine sanoo:

    Syötäsiin automatkoilla ja ihan leffaherkkunakin

  10. Seija Utriainen sanoo:

    Ei ole tullut vielä maistettua. Olisi mukava tarjota ystäville

  11. MaaritH sanoo:

    En ole vielä maistanut, mutta kiitos vinkistä. Omassa arjessa tällaiset terveellisemmät vaihtoehdot sopisivat hyvin töihin evääksi tai lapsille välipalaksi.

  12. mervi sanoo:

    en ole maistanut vielä,napostelisin telkkua katottaessa ym

  13. Riikka-Miina Happonen sanoo:

    En oo maistanu

  14. Tuula Virtanen sanoo:

    Ei ole vielä maistanut, mutta vaikka huomisen Ilves-Tappara-matsin erätauolla eväänä.

  15. MarjaKoo sanoo:

    Saunailtana, leffailtana ja miksei kahvipöytäänkin.

  16. Merja sanoo:

    Juuri näitä en ole tainnut maistaa vielä.Kahvipöydässä maistuu tuorejuuston kanssa ja naposteltavana telkkarin ääressä.

  17. Nina sanoo:

    Nuo ois just niin hyviä syödä töiden jälkeen kotiin tullessa, jottei nälkäkiukku iske, jos ei ole lämmintä ruokaa heti valmiina.

  18. Tanja sanoo:

    Ei olla vielä maistettu näitä uutuuksia. Kelpaisi välipalana koulun jälkeen, harrastusten jälkeen ja kotona muuten naposteltaviksi.

  19. Markku sanoo:

    En ole maistanut,maistuisi varmasti telkkaa katsellessa

  20. Julie sanoo:

    En ole vielä maistanut, mutta ehdottomasti kiinnostaisi. Herkuttelisin näillä kotitoimistopäivinä, antaisivat varmasti puhtia lakipykäläviidakon opiskeluun 🙂

  21. Kaarina sanoo:

    Enpä ole vielä noita maistanut, mutta jo lukiessa alkoi tekemään mieli 😋

  22. Marjuska sanoo:

    Heippa,

    Olen kerran maistanut kaupassa ja hyviä ovat! Illanistujaisissa tarjoaisin ja töissä illalla napostelisin kun on pitkä päivä ja lounaasta jo tunteja aikaa.

  23. tiitu sanoo:

    Meillä on kerran noita syöty ja oli kyllä aivan ihania!! Eli voin kertoa,että uppoais koko perheelle missä vain, milloin vain! Ehkäpä hiihtolomalla automatkalle evääksi.

  24. Satu sanoo:

    Herkut maistusivat saunan jälkeen illalla, autossa reissussa (herkuilla saisi myös takapenkkiläiset tyytyväiseksi) ja synttärikekkereillä. Joo, noi olis hyviä melkein missä vaan 😀

  25. Kristiina sanoo:

    Koko perheen leffa-iltana😊

  26. Armi ylitalo sanoo:

    Lapsenlapset ihastuivat / tykästyivät hedelmäisiin , rapina vain kuului

  27. Ulla sanoo:

    Pitkällä automatkalla karkkipussin tilalle tai leffailtaan sipsin tilalle.

  28. Riitta sanoo:

    Ruisnapit.

  29. Minna sanoo:

    Esim tyttären treenikassiin löytyisi varmasti ja miksei iltanaposteluunkin

  30. Kati sanoo:

    Viikonloppuherkkuna sipsien sijaan.

  31. Sanna Bannouri sanoo:

    Välipalaksi

  32. JadeS sanoo:

    Iltanaposteluun

  33. Miikku sanoo:

    Evääksi automatkoille

  34. En ole vielä maistanut , mutta varmasti ostan kun seuraavan kerran käyn kaupassa.Telkkaria katsoessa tulee varmaan naposteltua !

  35. sirpa sanoo:

    Ihan muilloin vaan tekee mieli jotain pientä naposteltavaa.

  36. Johanna sanoo:

    Pakkaisin mukaan eväsretkelle tai automatkoille.

  37. Aila sanoo:

    En ole vielä maistanut, telkusta ohjelmia katsoessa napsisin mielelläni 😃👍

  38. Aila sanoo:

    En ole vielä maistanut, telkusta ohjelmia katsoessa napsisin mielelläni.

  39. Niina sanoo:

    Syötäs näitä välipalana kiireessä tai kotona tai urheilun jälkeen 🙂

  40. Nelli sanoo:

    Söisin pikaeväänä matkalla töistä iltaluennolle.

  41. Johanna sanoo:

    nuoriso ottaisi näitä varmasti mukaan liikuntaharrastuksiin ja itselleni sopivaa välipalaa 🙂 Siilinkari kuuluu muuten mun nuoruuteeni: siellä vietettiin aikaa kavereiden kanssa, lämpimiä muistoja 80-luvulta 🙂

  42. Seija Tanskanen sanoo:

    Hyvää filmi-iltaan!

  43. Helena sanoo:

    Kyllä saunaillan päälle ois kiva rouskutella noita ja ehkä sipasisimme jotain sulatejuustoja päälle…nams!😋

  44. Karoliina sanoo:

    Olipas aivan uusi tuttavuus! Nämä maistuisi lapsille varmasti jääkiekon turnausmatkoilla, kätevä ottaa mukaan noin pieni pussi.

  45. Kira sanoo:

    Nappasin näitä töihin hätävaraksi, jos työpäivä venyy.

  46. Aino sanoo:

    Näyttää hyviltä! Söisin välipalana ja kokeilisin myös dippikastikkeen kanssa 🙂

  47. Mukaan arvontaan kiitos

  48. Emilia sanoo:

    Noita täytyy kyllä maistaa! Telkkaria katsellessa kyllä maistuisi! 🙂

  49. Kirsi sanoo:

    Kiva napostelu herkku tv:tä katsottaessa.

  50. Hanna sanoo:

    Maistusi varmasti välipalana koko perheelle ja leffa-illan naposteluun sopisi hyvin.

  51. Tuija sanoo:

    Ekana tulisi mieleen yhdistää noihin avokadodippi, jonka eilen lähikaupasta bongasin ja maistui hyvälle. Tarjoaisin myös lapsille, esim. välipalana viikonloppuisin.

  52. Maarit sanoo:

    Tämä ruisleipäaddikti ottaisi välipalaksi töihin!

  53. Sari sanoo:

    Nuo lol oatsit sopisivat hyvin pienten tyttöjen välipalahetkeen 🙂

  54. Maria M sanoo:

    Itse töissä välipalana ja lapset koulun jälkeen. Ja olisipa hyvä lisä kisamatkoilla myös.

  55. Miina sanoo:

    Koululaisille toi olisi varmasti just hyvä välipala kun liikuntatunnit on keskellä päivää ja sen jälkeen pitäisi jaksaa vielä pari tuntia istua luokassa. Ja itsellekin kiva naposteltava ja parempi vaihtoehto sipseille ja muille perjantaiherkuille 🙂

  56. VaSi sanoo:

    Tv:tä katsottaessa tulisi naposteltua.

  57. Jonnasti sanoo:

    Retkievääksi ja välipaloina syötäisiin 🙂

  58. Saila sanoo:

    Uusi tuttavuus, ehdottomasti lähtee kokeiluun! Monesti kuopukselle nappaan mukaan helppoa ulkona syötävää välipalaa kun haetaan isoveli päiväkodista suoraan pienemmän päiväunien jälkeen. Sitten jäädään ulkoilemaan eli välipala tulee nautittua nopsaan rattaissa. Nämä olisi vaihtelua hedelmille ja riisikakuille.

  59. Maaruska sanoo:

    Ehdottomasti lapsille välipalana. Ja lauantaina-iltana saunan jälkeen naposteluun hyvän dipin kera 😊

  60. Mini sanoo:

    Tämä terveysintoilija-äiti voisi vaikka kelpuuttaa nuo snacksit lasten terveellisempään leffailtaan ☺️ Lapset tykkäävät meillä leivästä, joten uskon, että nuo kyllä uppoaisivat!

  61. alluhukka sanoo:

    Vaikkapa töissä kahvitunneilla eväänä.

  62. OutiH sanoo:

    Automatkoille ottaisin.

  63. Nanne sanoo:

    Välillä päivät venyy, kun opiskelen ja teen töitä opintojen ohella. Minulla on aina välipalaa mukana pitkiä päiviä varten, mutta joskus pää lyö tyhjää, että mitä sitä ostaisi evääksi. Tässähän olisi loistava vinkki siihen!

  64. Myy sanoo:

    Rakastan kaikenlaista pikkunaposteltavaa erityisesti matkustaessa, joten lentomatkalle ottaisin mukaan evääksi ☺️

  65. Kaura sanoo:

    Eivät ole tuttuja entuudestaan. Nämä olisivat kiva idea illanistujaisiin.:)

  66. Lena sanoo:

    evääksi töihin. Usein ”unohdan” syödä lounaan, joten hyvä olisi olla jotain terveellistä pikkusyötävää mukana.

  67. Henna sanoo:

    Enpäs ole vielä maistanut! Täytyypä testata, töihin ottaisin mukaan välipalaksi:

  68. SAMP sanoo:

    Koko perheen leffailtaan hieman terveellisemmäksi herkuksi ☺️

  69. Ella sanoo:

    Välipalaksi kouluun!

  70. Päivi sanoo:

    Evääksi retkelle lastenlasten kanssa ☺️

  71. Eve_ sanoo:

    Nää sopisi tarjottaviksi mun tuleviin tupareihin!:)

  72. Niina E sanoo:

    Välipalana ja varmasti hupenisi alta aikayksikön leffa herkkuna 😄

  73. Kata sanoo:

    Tyttärelle välipalaksi kouluun tai itselle pidempään työpäivään 🙂

  74. Ansku sanoo:

    Sopisi varmasti hyvin töihin välipalaksi, tai vaikkapa hiihtoretkelle. Varmasti menisi myös illalla tv:n ääressä istuessa 😀

  75. marjo66 sanoo:

    iltapalana sipsien sijaan

  76. Katja sanoo:

    Meillä on perjantaisin karkkipäivä. Tällä hetkellä katsotaan koko perheen kanssa Voicea ja herkutellaan. Itse olen valinnut viime aikoina tarjolle Vaasan ruisnachoja ja ne maistuvat kaikille. Nämä olisivat varmaan vielä herrrrrkullisempia!

  77. minttuw sanoo:

    Töissä iltapäivän uupumukseen olisi ihan piriste!

  78. minttuw sanoo:

    Töihin iltapäivän uupumukseen olisi ihana terveellisempi piriste!

  79. Sari P sanoo:

    No nyt löytyisi terveellisempi vaihtoehto leffanaposteluille 🙂

  80. Maarit Hoo sanoo:

    Soffalla perheen kanssa naposteltaisiin 😊

  81. klaara sanoo:

    Lapsenlapseni rakastaa näitä ja ensimmäisenä luokseni tullessaan hän kysyy olenko ostanut. Ja pakkohan se on ostaa ja onhan nämä terveellisempiä kuin karamellit.

  82. Elina sanoo:

    Näitä voisi napostella kun nälkä iskee, mutta ruuanlaitossa vielä kestää.

  83. Henna Holappa sanoo:

    Lasten kanssa yhdessä kun katselemme luonto-ohjelmia tai vaikkapa Risto Räppääjää, koko perhe.

  84. Airi sanoo:

    Urheilun jälkeen ainakin minä kaipaan jotain heti muutakin kuin vettä.

  85. Petri sanoo:

    Välipalaksi, perunalastut voisin korvata.

  86. Laura sanoo:

    Näitä emme ole maistaneet, mutta meidän koko perheelle on maistuneet eritoten Linkosuon ihanan ohuet ruislastut ja varsinkin kolmosluokkalainen suorastaan rakastaa Linkosuon oat chipseja. Innolla mukana arvonnassa 🙂

  87. Laura sanoo:

    Ois kannattanut kattoo osallistuspäivämäärä 😀 😀

Kommentoi