maanantai 28. tammikuun 2019

Vanhassa vara parempi // Vaatteiden konmaritus

MOIKKAMOI

maanantaihin ihanat! 🙂 IG:ssä seuraavat tietävätkin, mitä olen tänään puuhaillut. Vähän joka välissä töiden lomassa on tullut käytyä läpi vaatehuonetta. Henkarivaatteista lähtee noin 25% kiertoon. Miettikäähän kuinka paljon niitä vaatteita on ollut, kun nyt mulla on tyhjänä 27 henkaria. Jeps, en muuttopuuhissa silloin vajaa pari vuotta sitten käynyt vaatteita läpi kovinkaan rankalla kädellä. Vaan aika monen vaatteen kohdalla mietin, että josko kuitenkin. Nyt ne josko kuitenkin -vaatteet saivat lähteä.

Tein muutamia havaintoja tuossa karsintaprosessin aikana. 1) vanhassa on todellakin vara parempi ja 2) ihminen tulee toimeen melko vähällä vaatemäärällä. Olen kuljettanut vuosien varrella mukanani kestäviä, myös aikaa kestäviä vaatteita. Kuvissa näkyvä Cottonfieldin 100% villaneule on muistaakseni ainakin 25 vuotta vanha. Olin pitkään sitä haaveillut Koskikeskuksen yhdessä liikkeessä. Joululahjaksi sain mummulta ja papalta rahaa ja se koko viisisataa markkanen kului tuohon paitaan. Aina silloin tällöin kaivan tuon villapaidan esiin ja nautin sen tuomasta lämmöstä.

Kuten tänään. Meillä on sisällä ollut aika arktiset olosuhteet ja parahiksi takkapuutkin loppuivat. Heitin vanhan villapaidan collegepaidan päälle ja samantien lämmitti. Ostin tuon siihen aikaan, kun kaikki vaatteet kuuluivat olla isoja. Micmacin leveät farkut ja tämä koossa large ollut paita olivat suosikkivaatteitani. Silti paita ei ole lainkaan nyppääntynyt eikä kulunut vuosien varrella. Toisin kuin moni uudemmista, myös kalliimmista vaatteista.

Aika moni kiertoon laittamistani vaatteista oli viimeisen parin kolmen vuoden aikana ostettuja, niiden ikivanhojen jakkujen ja motivaatiohousujen lisäksi. Tuntuu, että sitä on tullut ostettua viimeisten vuosien aikana hinta edellä vaatteita. Sellaisia, jotka kyllä ovat ihan kivoja, mutta eivät kestä paljoakaan kulutusta tai pesua. Mikä on ajanut kierteeseen, että kulahtanut vaate on pitänyt korvata uudella. Kenties jälleen sellaisella, joka ei taaskaan kestä käytössä. Ei todellakaan ekologista eikä taloudellista. Tähän on tultava muutos.

Toinen havaintoni vaatteiden määrästä; sitä ei kuulkaas tarvitse laajaakaan garderoobia. Huomaan, että itselleni riittää arkikäytössä muutamat mustat tiukat housut, muutamat korkeavyötäröiset suorat housut, parit kauluspaidat ja neuleet. Vaatehuoneesta löytyi tosi kivoja vaatteita, joiden ostamista en suinkaan kadu, mutta vaatteita, jotka ovat jostain syystä jääneet käyttämättä vuosien varrella. Sellaiset lähtevät myös kiertoon. Ihan tyystin Marie Kondon oppien mukaan en toiminut, sillä en raaski ihan jokaista ”ei iloa tuovaa” vaatetta laittaa kiertoon. Kerrankin ajattelin järkipohjalta ja siltä kantilta, että miten jäljelle jäävät vaatteet sopivat toistensa kanssa.

Nyt on henkarivaatteet siis läpi käyty ja maanantai-illan puhteina on hyllyvaatteiden karsiminen. Vanhat kulahtaneet collegepaidat ovat mun heikkouteni. Sellaiset kaula-aukosta ja hihan suista jo hiukka rispaantuneet. Pesussa pehmentyneet. Ne saavat jäädä ♥ 

ILOISTA MAANANTAITA TOIVOTELLEN,


Kommentoi