lauantai 19. tammikuun 2019

Talvi-illan hämärtyessä

ILTAA IHANAT!

Oletteko huomanneet kuinka huimasti päivä on pidentynyt? Varsinkin näin aurinkoisina päivinä. Tulimme kotiin kauppa- ja autonpesureissulta neljän maissa ja silloin oli olohuoneessa vielä valoisaa. Mutta kuitenkin jo sen verran hämärää, että valot piti sytyttää. Talvi-ilta oli tänään jokseenkin haalean liila. Vähän niin kuin nuo tulppaanit maljakossa ja tyynyt sohvalla.
Tänä lauantaina on saatu paljon aikaan, mutta toisaalta osattu myös olla. Heräilty pitkän kaavan mukaan ja noustu vasta, kun nälkä kurnii vatsassa. Tehty aamupalaksi munakokkeli-avokado-leipiä ja supersmoothieta. Joiden avulla jaksettiin tehdä tulevan autokatoksen ympäriltä (ja sisältä)  lumityöt. Lunta oli vähintään 30 cm ja sitä ei enää mahdu kippaamaan minnekään, kun ojakin on täynnä 🙂 Nyt on autokatoselementtien ja pystytysporukan kivempi toimia.

Yksi pikkuinen on tänään vain vilauttanut pikaisesti nenäänsä ulkona. Toinen on viihtynyt koko päivän sisällä. Iltapäiväsaunan lauteilla mietin, kuinka ne tunteet on jälleen olleet pinnassa viime aikoina; ne sellaiset äititunteet, jotka pitävät kynsin hampain kiinni lapsien lapsuudesta ja jotka nauttivat niistä hetkistä, kun lapset ovat kotona. Tiedän, että pian tulee se aika, että toiset ovat mieluummin lauantai-iltojaan toisaalla. Kuin äiskän ja iskän kanssa kotona. Äiskän ja iskän, jotka ovat välillä jälleen niin maailmankaikkeuden noloimpia tyyppejä.

Joten niin kauan kuin voin, ajattelin nauttia täysillä näistä illoista, kun koko perhe on koolla. Sulkea kannettavan ja levittää Trivial Pursuitin tänne kellarin pöydälle. Ja toivoa, että saamme illemmalla lapsista seuraa myös keittiöön. Tacolauantai, ihanan tavallinen sellainen edessä. Niitten parhaimpien tyyppien kanssa. Paljosta saa olla taas kiitollinen 

IHANAA ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. Sohvalla makoileva karvainen rakkaus voi eilen vähän huonosti ja olohuoneen matto koki kovia. En saanut oksujen jälkiä kokonaan pois, joten luvassa on maton hankinta. Tuo matto on yli 10 vuotta vanha ja maksoi aikoinaan alennuksessa 149,00. Enkä suostu uudestakaan matosta enempää maksamaan. Mistä ihmeestä löytyy katseen kestäviä nukkamattoja koossa 2m x 3m edullisesti?


8 Responses to “Talvi-illan hämärtyessä”

  1. Ellis sanoo:

    Ihan Elloksella on 2×3m mattoja. Ihan kestävä ollut meidän kun vaihdoin kalliin vm carpetin maton Ellos mattoon

    • Maria sanoo:

      Heippa Ellis

      ja kiitos muistutuksesta, siellä tosiaan olikin kivoja isoja mattoja ja aika monesta oli vielä alennustakin tarjolla 🙂 Mä tykkään kans, et Elloksella on laadukkaita tuotteita!

      Ihanaa sunnuntaita ♥

  2. Sanna sanoo:

    Ihana kirjoitus ja kuvat Maria.Meillä tätä luopumisen tuskaa käydään juuri läpi….Meidän rakas aloitti armeijan pari vkoa sitten ja on nyt ekoilla lomilla.
    Meillä on ollut niin hirveä ikävä poikaa ja itkettää katsoa tyhjää huonetta!Niin kova ikävä,etten olisi ikinä uskonut.Koti tuntuu tyhjältä,kun kaksin täällä ollaan.
    Toisaalta kyllä nautittukin…Häntä nyt hemmoteltu ja halusi,että äiti tekee kookospalloja lomille.
    Ja äitihän tietty teki.Tuplasatsin:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja hei kiitos ja voi eiiii ♥ Teillä on ihan uuden elämän opettelu meneillään. Kovasti tsemppiä sinne ♥ En voi kuvitellakaan, miltä tyhjä huone tuntuu. Huh, saako lapset pitää kotona lopun elämän? 😀

      Ihanaa, että olet hemmotellut toista 🙂

      Suloista sunnuntaita, nautitaan ♥

  3. Maaruska sanoo:

    Ootko kokeillut sappisaippuaa? Sillä lähtee kaikki!

    • Maria sanoo:

      Moi Maaruska

      ja hei en! Kiitos muistutuksesta, tuo oli se ihmeaine, jolla sai porkkanatahrat pois vauvojen bodyista 🙂 Olin unohtanut koko sappisaippuan. Täytyy kokeilla vielä sillä!

      Ihanaa sunnuntaita ♥

  4. Jonsku sanoo:

    Hei, millainen 2×3 metrinen matto on käsitellä? Ihania, mutta pelottaa hankkia massiivisuutensa takia… 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonsku!

      Meille, ketkä tamppaavat mattoja joskus ja jouluna tuo 2 x 3 m matto on ihan loistava 😀 Mutta on kyllä painava ja hankala käsitellä. Sen takia sitä ei usein ulkoilutetakaan 😉

      Suloista sunnuntaita ♥

Kommentoi