sunnuntai 23. joulukuun 2018

Näin sydämeeni joulun teen ♥

HEIPSANHEI IHANAT!

Tänään mittari näytti sellaisia lukemia (-27,5 astetta), että aiemmin olisin suosiolla jättäytynyt mökin lämpöön. Tobynkin hetken kestävät ulkoilulenkit kuluivat osin sylkkykyydillä kylmyyden takia. Ennen joulua haaveilin siitä, että tämä päivä kuluu täysin keittiössä; laatikoita sulatellen ja kinkkua paistaen. Salaatteja valmistellen.

Mutta niin vain vei tuo liukuvärjätty taivaanranta ja lumesta tönköt puut mennessään, että suuntasimme rinteisiin. Eikä kylmä vaivannut lainkaan. Päinvastoin, olo oli hyvinkin lämmin. Siinä hissillä tunturin laelle mennessäni tajusin, että tuo tunne, jonka saavutin tunturin rinteillä on se, josta oma jouluni muodostuu. Hiljaisuus, rauha, perhe ja Suomen luonto. Tyhjyyttä silmän kantamattomiin. Vaikka sosiaalinen olenkin, niin kaipaan tätä rauhaa, mikä täällä vallitsee.

Paukkupakkasia ja narskuvaa lunta. Punaisia mökin lämmössä sulaneita poskia ja merinovillakerrastohaahuilua. Sitä, että ei tarvitse tehdä mitään ja toisaalta saa tehdä vaikka mitä. Vapautta ja aikatauluttomuutta. Siitä mun joulussani on kyse. Näin sydämeeni joulun teen…

”On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta.”

Yleensä sitä ynnätään menneen vuoden plussat ja miinukset vuodenvaihteessa, mutta mullahan on tapana se tehdä jo näin jouluna. Sillä itse koen, että jouluna (kuten toki vuoden jokaisena päivänä) kiitollisuuden tunne korostuu. Jälleen kerran täytyy sanoa, että te ihanat siellä ruudun takana olette tuoneet elämääni niin paljon kuluneen vuoden aikana. Niin blogin kommenttiboksin puolella kuin tuolla Instagramissakin. Jollette te olisi siellä, niin blogiani ei olisi olemassa. Vuorovaikutus on se suurin syy, minkä takia tätä teen. Ja hei, kuka muu mulle muuten opettaisi Oulun murretta, ellette te….kiitos niistä kymmenistä viesteistä eilen IG Storyyn. Niiden avulla opettelen autenttisen Oulun murteen parin viikon aikana ja palaan asiaan kotimatkalla, Oulun pitstopilla 🙂

Kymmenes blogivuosi lähtee pian käyntiin ja enpäs olisi ikinä uskonut, että näin kauan tulee tätä touhua tehtyä. Mutta niin kauan kuin tunnen paloa palata tänne blogiin, ei loppua näy. Siinä, missä teille blogini toimii toivottavasti inspiraation lähteenä ja arkisena pakopaikkana, toimii tämä itselleni myös tietynlaisena henkireikänä. Blogi ja te siellä ruutujen toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tärkeä osa elämääni. Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, mutta palataanhan asiaan heti joulun pyhien jälkeen.

RAUHALLISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA 

PS. tiedättekö mikä on ehkä yksi joulun parhaimmista hetkistä? Se, kun uunista tulee kinkun tuoksu merkiksi siitä, että pian herkutellaan 🙂

 


12 Responses to “Näin sydämeeni joulun teen ♥”

  1. Meri80 sanoo:

    Kiitos Maria sinulle ihanasta blogista, blogista, josta saan niin paljon 💖 Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle 💖

  2. Päivi sanoo:

    Rauhallista ja tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi! Ensi vuonna taas innokkaana postauksiasi lukien, ruokaohjeita odotellen ja ihanan elämänmakuisia juttujasi välillä tippa linssissä ja välillä nauraen lukien, Kiitos Maria!!!

    • Maria sanoo:

      Heippa Päivi

      ja kiitos kaunis ♥

      Ensi vuonna jatketaan samoilla linjoilla kuin tänäkin vuonna 🙂 Siihen asti ihanaa joulun aikaa ♥

  3. Kristiina K sanoo:

    Ihanat maisemat! Ihailen aina kauniita kuviasi. Ja olitpa valinnut pätkän kauniista joululaulusta. Omssa postauksessani tänään muuten oli tuo samainen laulu kokonaisuudessaan.
    Oikein ihanaa joulun aikaa teille!

    • Maria sanoo:

      Moikka Kristiina

      ja voi kiitos ♥ Juu, tuo joululaulu on yksi ikisuosikeistani 🙂

      Kiitos ja samoin sinne, ihanaa joulunaikaa ♥

  4. Sari Riekkola sanoo:

    Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sinne teille koko perheelle <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari

      ja hei ihanaa tapaninpäivän iltaa myös sinne teille ♥
      PS. ollaan melki teiän huudseilla…ainakin lähempänä kuin kotona ollessamme 😀

  5. Sanna sanoo:

    Ihanaa joulua Maria ja perhe!Blogisi on lempiblogini,sellainen hyvän mielen tuoja.Maisemat siellä ovat henkeäsalpaavan kauniit.Samanlaisia odotan maaliskuun saariselkäreissullamme.
    Me suhautamme lentokoneella:)

    • Maria sanoo:

      Voi Sanna, kiitos kaunis ♥

      Kuule, tuo lentokone on hyvä idea – meillä vain joutuisi lentämään ensin Helsinkiin, siitä Rovaniemelle ja sitten vajaa pari tuntia vielä bussilla/autolla. Joten harkitsemme pääsiäiseksi yöjunaa. Tosin, eipä noi automatkatkaan kovin rasita. Sain kuunneltua yhden äänikirjan matkan aikana 😀

      Ihanaa tapaninpäivän iltaa ♥

  6. Nelliina sanoo:

    Levollista joulunaikaa sulle ja perheellesi! Ihanat kuvat 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Nelliina

      ja kiitos ♥ Ja kiitos myös kuvakehuista – täällä kuvat poikkeuksetta onnistuvat, kun maisemat ovat niin kauniit 🙂

      Ihanaa tapaninpäivän iltaa ♥

Kommentoi