HEIPSANHEI IHANAT!

Tänään mittari näytti sellaisia lukemia (-27,5 astetta), että aiemmin olisin suosiolla jättäytynyt mökin lämpöön. Tobynkin hetken kestävät ulkoilulenkit kuluivat osin sylkkykyydillä kylmyyden takia. Ennen joulua haaveilin siitä, että tämä päivä kuluu täysin keittiössä; laatikoita sulatellen ja kinkkua paistaen. Salaatteja valmistellen.

Mutta niin vain vei tuo liukuvärjätty taivaanranta ja lumesta tönköt puut mennessään, että suuntasimme rinteisiin. Eikä kylmä vaivannut lainkaan. Päinvastoin, olo oli hyvinkin lämmin. Siinä hissillä tunturin laelle mennessäni tajusin, että tuo tunne, jonka saavutin tunturin rinteillä on se, josta oma jouluni muodostuu. Hiljaisuus, rauha, perhe ja Suomen luonto. Tyhjyyttä silmän kantamattomiin. Vaikka sosiaalinen olenkin, niin kaipaan tätä rauhaa, mikä täällä vallitsee.

Paukkupakkasia ja narskuvaa lunta. Punaisia mökin lämmössä sulaneita poskia ja merinovillakerrastohaahuilua. Sitä, että ei tarvitse tehdä mitään ja toisaalta saa tehdä vaikka mitä. Vapautta ja aikatauluttomuutta. Siitä mun joulussani on kyse. Näin sydämeeni joulun teen…

”On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta.”

Yleensä sitä ynnätään menneen vuoden plussat ja miinukset vuodenvaihteessa, mutta mullahan on tapana se tehdä jo näin jouluna. Sillä itse koen, että jouluna (kuten toki vuoden jokaisena päivänä) kiitollisuuden tunne korostuu. Jälleen kerran täytyy sanoa, että te ihanat siellä ruudun takana olette tuoneet elämääni niin paljon kuluneen vuoden aikana. Niin blogin kommenttiboksin puolella kuin tuolla Instagramissakin. Jollette te olisi siellä, niin blogiani ei olisi olemassa. Vuorovaikutus on se suurin syy, minkä takia tätä teen. Ja hei, kuka muu mulle muuten opettaisi Oulun murretta, ellette te….kiitos niistä kymmenistä viesteistä eilen IG Storyyn. Niiden avulla opettelen autenttisen Oulun murteen parin viikon aikana ja palaan asiaan kotimatkalla, Oulun pitstopilla 🙂

Kymmenes blogivuosi lähtee pian käyntiin ja enpäs olisi ikinä uskonut, että näin kauan tulee tätä touhua tehtyä. Mutta niin kauan kuin tunnen paloa palata tänne blogiin, ei loppua näy. Siinä, missä teille blogini toimii toivottavasti inspiraation lähteenä ja arkisena pakopaikkana, toimii tämä itselleni myös tietynlaisena henkireikänä. Blogi ja te siellä ruutujen toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tärkeä osa elämääni. Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, mutta palataanhan asiaan heti joulun pyhien jälkeen.

RAUHALLISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA ♥

PS. tiedättekö mikä on ehkä yksi joulun parhaimmista hetkistä? Se, kun uunista tulee kinkun tuoksu merkiksi siitä, että pian herkutellaan 🙂