perjantai 14. joulukuu 2018

Jouluista inspiraatiota ja suunnatonta iloa

HEIPPA IHANAT!

Alunperin ajattelin, että tänä iltana olisi kiva perjantaimyysseillä blogiinkin asti. Mutta koska mies tulee vasta myöhemmin illalla kotiin, niin taidetaan myysseillä sellaisilla ruoilla, joissa ei ole sitä uutuudenviehätystä. Mediaseksikkyydestä puhumattakaan. Perjantaipitsoilla mennään todennäköisesti, joten tähän perjantaihin ajattelin ruokaisten myyssien sijaan tarjota jouluista myyssiä. Eilisen illan tapahtumasta, ihmisistä ja tarinasta inspiroituneena.

Kun saa tehdä sitä mitä rakastaa työnään, se välittyy hyvin vahvasti ulospäin. Tekemisen riemua ja iloa on ihana seurata. Se inspiroi itseänikin ihan älyttömän paljon. Yhtenä esimerkkinä tekemisen ilosta ja rakkaudesta tekemiseen sain kokea eilen pirkanmaalaisen luovan yhteisön By Pilke:en ihanien naisten kautta jouluworkshopissa*. Kurvasin töiden jälkeen talla pohjassa Pispalanharjulle vanhan keltaisen puutalon parkkiksille, jossa Marja (joka ei esittelyjä kaipaa, vaan tunnette tuon ihanaisen Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjana) minua parkkipaikalla jo odottikin. Nousimme muutamat portaat ylös päin ja saavuimme vanhan talon eteiseen.


Se tuoksu ja lämpö. Kynttilöiden langettama hämyinen valo ja iloinen puheensorina. Astuimme sisään saliin, johon oli pitkän pöydän ääreen katettu pellavaliinalle kynttilöitä, saksia, rautalankaa ja kauniita jouluisia kasveja. Salin yhdellä seinällä katseenvangitsijana toimi kaunis vanha kaappi. Nurkassa taas kakluuni loi lämpöä. Marja oli aiemmin postannut IG:iinsa kuvan By Pilke:en jouluworkshopista ja innostuin heti minäkin ja ilmottauduin paikalle. Vaikka välillä sitä tuntuu, että kaikki ylimääräinen työpäivän jälkeen pitäisi karsia, niin tätä menoa en onneksi karsinut.

Jo kauan, siis vuosia, olen haaveillut siitä että olisi aikaa ja osaamista tehdä kaunis kranssi. En ole vain saanut sellaista aikaiseksi. Nyt kaikki oli käden udottuvilla. Materiaalit, apu ja inspiraatio. Ja hei, mä osasin tehdä kranssin. Koin suuren suurta iloa ja onnistumisen tunnetta. Vaikein osa kranssin tekemistä oli ehdottamasti henkarin muotoileminen ympyräksi ;)  Mallailujen jälkeen kranssi pääsi pianon päälle. Alunperin suunnittelin sitä takan eteen, mutta sitten mietin, että ehkä tuo varaavan takan lämpö ei ole sille eduksi. Ulkonahan kranssi varmastikin olisi pitkäkestoisin.

Niin paljon eilisestä inspiroiduin, että tänään aloitin päiväni siivoamalla. Joka tapansa mukaan ryöstäytyi käsistä ja nyt on olohuoneessa uusi järjestys. Se viimekesäinen tapettikuumeeni nosti taas tuolla vanhassa hirsitalossa päätään. Kuten myös haave vaaleista lattioista keskikerrokseen. Silloin suuren rempan aikanahan meinasimme vaihtaa tuon ruskean parketin, mutta tulimme toisiin aatoksiin. Jälleen mieleni kaipaisi vaaleaa lattiaa, joten katsotaan nyt. Aika paljon sai kuitenkin silmäniloa jo siivoamalla.

Nyt pestyt sohvanpäälliset paikoilleen ja sitten vielä pari työtyöjuttua. Huomasin siivotessani, että muutama joululehtikin on vielä lukematta, joten ehkä antaudun hetkeksi sohvannurkkaan fiilistelemään, kun päivä on pulkassa. Edellinen amaryllis kukki ja kupsahti, joten tänään on haettava vielä muutama uusi amaryllis. Mieluiten sellaisia jo vähän auenneita, sillä viikon verran niistä ehdimme nauttia ennen reissuun lähtemistä!

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

* jouluworkshop saatu IG -näkyvyyttä vastaan


6 Responses to “Jouluista inspiraatiota ja suunnatonta iloa”

  1. Marja sanoo:

    Kiitos seurasta vielä tätäkin kautta – miksi me ei nähdä useammin ღ Ja mitenkäs tuo sun kranssi nyt näyttääkin noin muhkealta ja hyvältä!! Ja just passeli tuossa ღ Mä äsken huomasin, että omastani puuttuu havunoksat kokonaan tietyistä kohdista – ilmankos on vähän kevyempi versio :D Mutta sen verran innostus iski, että taidan viikonloppuna tehdä toisenkin! Isomman, jättiversion! :D

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka ihana
      ja hei suuresti kiitoksia sulle ♥ Ja sanopa muuta, asutaan kuitenkin tässä niin lähekkäin!

      Tiedätkö, että mä katoin ihan samaa…ihan kuin tuo kranssi olisi muhkistunut yön aikana :D Ehkä se johtuu siitä, ettei täällä meillä ole muita kransseja, joihin verrata ;)

      Mutta sun kranssi on niin kaunis myös ♥♥♥

      Hei, onnea hulahulakranssiin – mä peesaan ehkä perässä :D

      Kivaa viikonloppua ja terkkuja sinne ♥

  2. Päivi sanoo:

    Hei te molemmat! Olette mun lempparibloggaajia molemmat ja olen seurannut teitä useita vuosia, en edes muista montako vuotta. Molemmat kirjoitatte suurella sydämellä, teillä on molemmilla ihania kuvia ja puhuttelevia tekstejä! Kaikkea hyvää molemmille ja sopisitte varmaan tekemään joskus jotain yhteispostauksia tai jonkun yhteisen lukijaillan? Teette vakityön ohella blogia suoraan sydämestä ja meille tavallisille naisille, jotka ei juokse jokaisen muotioikun perässä ja joilla on myös se tavallinen työ- ja perhe-elämä! Suuret kiitokset molemmille ja oikein hyvää joulua sekä Marialle että Marjalle ja perheillenne!!!

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Päivi

      ja voi ei – sait kyyneleet silmiini…kiitos kaunis ihanasta palautteestasi ♥

      Juurikin Marjan kanssa laitoimme viestiä yhteisestä lukijaillasta! Se täytyy toteuttaa ehdottomasti :) Esimerkiksi kranssinteon merkeissä tai miksei jopa perjantaimyyssejen!

      Kiitos vielä kerran ja ihanaa joulua ♥♥♥

  3. Miten kaunis onkaan tuo vanha piano!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Ei-Leen

      ja kiitos ♥

      Sillä olen soittanut Aaronit pikkutyttönä läpi :) Tällä hetkellä on varsin epävireinen, mutta kyllä vähän yritin tapailla Jouluyö juhlayö -kappaletta ja ihan tunnistettavissa se oli ;)

      Kivaa sunnuntai-iltaa ♥

Kommentoi