tiistai 11. joulukuun 2018

Etukäteen tehtäviä jouluruokavalmisteluja

HIIOHOI TIISTAIHIN IHANAT!

Nyt kaikki minua etevämmät jouluhengettäret ja jouluhenkiset ruoanlaittajat, tarvitsen teidän apuanne. Yleensä olen tehnyt jouluruoat aina yhdellä kertaa 23.12., mutta nyt ajattelin valmistella osan jo etukäteen. Pakkaseen asti, kuvittelisin. Eli mitkä ovat sellaisia ruokia, jotka voi pakastaa….laatikot nyt ainakin eikö? Ja kannattaako ne tehdä valmiiksi asti ja pakastaa valmiina vai tehdä puolivalmiiksi ja paistaa sitten vaikka tuolloin 23.12. Yksi jännitysmomentti tässä on se, että kaikki etukäteen valmistelemani ruoat pitäisi kestää auton takakontissa/suksiboksissa noin 10 tunnin matkan pohjoiseen. Mutta mikäli ulkona on pakkasta, niin luulisin, etteivät ainakaan tuolla suksiboksissa ota itseensä. ID

Kuten kerroin tässä taannoin, niin mitään suureellista jouluruokamenyytä emme tänä vuonna nauti, vaan harvoja valittuja suosikkeja sekä muutamia uutukaisia joulupöydän ilostuttajia. Mies ja kuopus haluavat pienen kinkkurullan, joten sellaisen paistamme 23.12.Lapin mökin uuni vain on vuodelta nakki eikä sinne juuri pientä kinkkurullaa isompaa mahdu, joten tunkua tulee olemaan 🙂 Laatikoista ajattelin tehdä peruna- ja lanttulaatikon. Voiko graavattua lohta pakastaa? Tai graavisiikaa? Lisäksi kaloista pöytäämme tulee koristamaan jääkellarin lohi, mutta senkin valmistusajankohta on vielä auki. Lipeäkalakeitto on myös must sekä jouluiset sushit. Höyrytettyjä puikulaperunoita ja muutamia salaatteja. Heh, se siitä suunnitelmastani, jossa less is more tämän vuoden joulupöydässä.

Syömme jouluruokaa ensimmäisen kerran 23.12. illalla ja koska 22.12. kuluu likipitäen autossa, niin ruoat pitäisi saada ainakin alulle viimeistään 21.12. Sen takia ajattelin, että ainaskin nuo laatikot voisi tehdä etukäteen pakkaseen. Siis jo ehkä tällä viikolla. Ne saavat sitten hiljalleen sulaa suksiboksissa matkan ajan ja pääsevät uuniin joko valmistumaan tai lämmittelemään aatonaattona.

Onko teillä tapana valmistella jouluruokia etukäteen? Stressiä en ruoista ajatellut tänäkään vuonna ottaa, mutta etukäteisvalmisteluita tekisin mielelläni joulua samalla fiilistellen 🙂

TIISTAITERKUIN,

 


17 Responses to “Etukäteen tehtäviä jouluruokavalmisteluja”

  1. Seija sanoo:

    Moi Maria!

    Kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalt! Ja niin on ihania kuvia, kyllähän tuota saattaa oottaa.

    Ainakin imelletyn perunalaatikon voi pakastaa, niin mieheni äiti tekee ja sitten laitamme hyvissä ajoin sen aattona uuniin, jotta ehtii kypsyä hyvin.

    Rosollin ja sienisalaatin voi tehdä myös etukäteen (tai ostaa valmiina:) mutta niitä ei kai voi jäädyttää.

    Joululeivonnaiset voi myös pakastaa, ainakin jos tekisi vaikkapa torttutaikinan itse. Toisaalta, niistä valmiista levyistä herkut valmistuu tuotapikaa, puhumattakaan valmiiksi muotoilluista, pakastetuista joulutortuista.

    Sullahan on tuossa yksi päivä ajomatkan vuoksi poies valmisteluista, joten kaikki valmiit tuotteet ovat hyvinkin hyviä.

    Hyvää Joulun odotusta 🙂

    tv. Seija

    • Maria sanoo:

      Moikka Seija

      ja hei kiitos – suunnitelmat on hyvä olla ainakin edes vähän mietitty 😀

      Tuo Lappi kyllä tarjoaa parastaan ja kuvat ovat satumaisia, vaikkakin vain kännykällä otettuna ♥

      Kiitos hei myös vinkeistä! Salaatit taidan tehdä paikan päällä (kröhöm, paitsi rosollin ostan valmiina :D), laatikot etukäteen ja torttulevyistä tortut!

      Ihanaa joulunodotusta sinnekin, nautitaan ♥

  2. Marita sanoo:

    Ohessa minun 25v. kokemuksella tehty laatikkopaisto-ohjelma: Teen pakkaseen valmiiksi asti hyvissä ajoin lanttu, porkkana ja nyt uutena tulokkaana bataattilaatikon. Perunalaatikon pakastan paistamattomana. Otan laatikot sulamaan aatonaattona. Aattona laitan perunalaatikon paistumaan 3 tunniksi, siksi aikaa kun käymme aattokirkossa. Kirkon jälkeen laitan sulatetut loput laatikot tunniksi uuniin 100-150 asteeseen. Mukavaa joulunodotusta – ihanaa kun pääsette Lappiin!

    • Maria sanoo:

      Moi Marita

      ja hei kiitos vinkeistä, kuulostaa oikein hyvältä suunnitelmana 🙂

      Meillä joulukirkko taitaa ajoittua tänä vuonna aattoiltaan; katsoin että tunturissa olisi klo 21.00 joulujumalanpalvelus. Sinne on mentävä. Mikäli raaskimme jättää koirulin jouluaattona yksin hetkeksi ♥

      Kiitos ja ihanaa joulunodotusta sinnekin ♥

  3. Sanna sanoo:

    Meillä onni,että ihanainen anoppi haluaa tehdä joka joulu kaikki laatikot meille!Bataattilaatikko kirinyt ykköseksi,sitä menee eniten,toki vähän muitakin:)
    Kinkku pienenee vuosi vuodelta,itse en syö sitä lainkaan.
    Graavilohi on suurinta herkkuani,samoin savulohi.Ja tietenkin sienisalaatti nami!
    Ystäväperhe tuo sitä joka joulu,tekevät sitä itse keräämistään sienistä.
    Lisäksi pitää olla juustoja,täytettyjä kananmunia(mädillä),joululimppua,saaristolaisleipää,punajuurta,kurpitsaa,suolakurkkua jne.jne.Johan vesi herahti kielelle:)
    Itse siis värkkäilen vain kaikkea pientä.Makeaa meilä menee tosi vähän.Mukavaa joulunodotusaikaa teille,kunpa tännekkin saisi sitä lunta!

    • Sanna sanoo:

      Niin laitan laatikoita aina pakkaseen.Kypsänä.Sielt sitten sulattelen.

      • Maria sanoo:

        Heippa Sanna

        ja hei oih, miten ihana anoppi ♥

        Sama juttu tuon kinkun kanssa…tulisin toimeen ilmankin 🙂 Aih ja oih – vaikka käytiin just työporukalla joululounaalla, niin silti tästä sun listan lukemisesta tuli nälkä 😀

        Makea menee suklaan ja vihreiden kuulien muodossa + yksi jäinen torttu kahviin dipattuna joulupäiväaamuna 😉

        Ihanaa joulunodotusta sinnekin ♥

  4. MariaK sanoo:

    Moikka, laatikot kannattaa mielestäni pakastaa raakana. Jäiset laatikot säilyvät hyvin autossa vaikka 14 tunnin automatkan ajan (kokemusta on:D) Graavikalaa en pakastaisi koska pakastaminen ei koskaan paranna tuotteen laatua. Jos kalan suolaa perjantaina niin se on vielä sunnuntaina syömäkelpoista kunhan kylmäketju ei katkea. Ihanaa ja rauhallista joulua.

    • Maria sanoo:

      Moikka MariaK

      ja hei kiitos vinkeistä ♥ Näinhän se on, kun varsinkin tuolla suksiboksin puolella on pakkasella 🙂

      Tuo graavatun kalan pakastaminen itseäni kyllä arvelluttaa…Mietin, että jos heitä lauantaina aamuyöllä ennen kuin lähdetään ajamaan kalan suolaan, paketoin hyvin ja laitan senkin sinne suksiboksiin tekeytymään 😀

      Kiitos ja samoin sinne, ihanaa ja rauhallista joulua ♥

  5. Kyllä graavikalan voi pakastaa muttei pitkäksi aikaa. Itse asiassa pakastan sen aina, moni ohjekin suosittelee sitä, sillä kun sen pakastaa ja sitten antaa sulaa, se suolaantuu paremmin. Itse asiassa siikaa en edes söisi raakana ilman pakastamista, joka on ainoa tapa tappaa loiset…

    Mutta ei siis pitkäksi aikaa, vaan tasan vuorokaudeksi pakkaseen. Muutoin se vettyy eikä ole enää kiinteää

    • Maria sanoo:

      Moi Ei-Leen

      ja hei voi vitsit, kiitos tästä tiedosta ♥ Suhtauduin tosi skeptisesti kalan pakastamiseen ennen tämän kommenttisi lukemista 🙂 Oikein hyvä pointti tuo siian pakastaminen ja loishäätö!

      Eli periaatteessa jos laitan kalat suolaukseen perjantai-iltana ja pakkaseen, niin selviävät varmasti suksiboksissa lauantain ja sulavat sitten sunnuntai-illaksi 🙂

      Ihanaa keskiviikkoa sinne ♥

  6. Miia sanoo:

    Hei,
    Olen myös pakastanut graavilohen, jonka olen itse suolannut. Pariksi päiväksi pakkaseen ja pysyy kylmänä juhlapaikkaan asti.
    Myös rosolliin keitetyt punajuuret ja porkkanat odottavat pakkasessa. Sitten aattona vaan omenat ja maustekurkut joukkoon.

    • Maria sanoo:

      Heippa Miia!

      Hyvä kuulla, että sinullakin on kokemusta parin päivän graavilohen pakastamisesta sekä rosollien punajuurien ja porkkanoiden pakastamisesta – kiitos vinkeistä ♥

      Helpottaa suuresti, kun tekee osan jo etukäteen 🙂

      Ihanaa joulunaikaa ♥

  7. Rita sanoo:

    Tämä oli hyvä kirjoitus, itsellä täällä menossa samat mietinnät. Eli mitä teen etukäteen ja mitä teen Lapissa mökissä sekä mitkä ruoat säilyvät 12 tuntia autossa 🙂 Itsellä kyllä ajatuksena se, että ruokaa ja vaihtoehtoja maltillinen määrä, sekä esim. laatikot ostan valmiina.

    Hiukan ehkä muutenkin tuo auton pakkaus ja mukaan otettavat tavarat tässä jo pyörivät mielessä…ettei ottaisi mitään turhaa, mutta muistaisi kaiken tarpeellisen, kuten esim. ne lahjat 😉

    • Maria sanoo:

      Moikka Rita

      ja hei hienoa, että tämä tuli sinullekin tarpeeseen 🙂

      Just näin, maltillisesti kaikkea ja eikä yhtään liikaa eri laatuja 🙂

      Heh, sanos muuta…tänä iltana täytyy tehdä lista pakattavista asioista, että varmasti muistaa kaikki. Etunenässä tietty joulukoristeet ja lahjat ;D

      Ihanaa joulunalusaikaa sinne ♥

  8. Marja sanoo:

    Huomenta Maria,

    saitkin jo hyviä ohjeita mutta noista kaloista vielä :). Laita kaloihin normaalisti suola, sokeri ja tilli, kääri voipaperiin ja folioon tms. + pussiin jonka saat suljettua kunnolla, siitä sit heti pakkaseen. Kun lähdette liikkeelle, otat kalat mukaan ja siinä pikkuhiljaa sulaessaan kala suolaantuu juuri sopivaksi.
    Ihanaa joulunalusaikaa ja turvallisia kilometrejä sinne joulutunnelmiin.

    • Maria sanoo:

      Moikka Marja

      ja hei ihanaa – kiitos vinkeistä!
      Näin aion toimia 🙂 Te lukijat olette ihan parhaita, saan teiltä niin paljon vinkkejä, tukea ja apua ♥

      Kiitos ja ihanaa joulunalusaikaa sinnekin ♥

Kommentoi