maanantai 05. marraskuun 2018

Hyvä Vuosi 2019 & arvonta

*postauksen kalenterit saatu

HEIPSKUKKUU IHANAT

ja mitä mainiointa alkanutta viikkoa! Hyvinvointi on ollut täällä blogissani kantava voima viimeisten vuosien aikana. Aina siitä lähtien, kun ehkä hieman kantapäänkin kautta tajusin, että elin elämää, jossa olin kyllä onnellinen, mutta jossa kroppa alkoi viestittämään, että elintapoihin pitää tulla muutos. Selässä todettiin nivelrikkoa, korva lakkasi kuulemasta ja leukanivelet olivat jatkuvasti jumissa aiheuttaen päivittäistä päänsärkyä. Vaikka henkisesti olin onnellinen, niin kroppa viestitti, että sillä ei ole kaikki hyvin.

Ratkaisevinta elintapojeni muutoksessa oli nimenomaan se, että osasin tulkita itseäni ja tarpeitani. Aiemmin olisin vain lisännyt liikuntaa. Kuormittavaa liikuntaa. Sellaista hakkaavaa juoksua, joka olisi rasittanut selän nivelrikkoa lisää ja jonka aikana olisin ollut koko keho jännittyneenä kuin viulunkieli.

Tajusin, että oma oikotieni onneen on lepo, lempeys ja armollisuus itseäni kohtaan. Lopetin juoksulenkit hetkeksi kokonaan. Ne, jotka muutenkin kiireisessä elämänvaiheessa saivat olon tuntemaan siltä, että rentoutumisen sijaan tuli juostua oravanpyörässä. Kelloa ja aikaa vastaan. Sen sijaan kävelin pitkiä lenkkejä rasvanpolttosykkeellä. Jätin napit korvilta ja musiikin sijana keskityin kuuntelemaan luontoa. Hengitystäni ja itseäni.

Pikkuhiljaa se kroppakin siitä eheytyi. Tuntui, että kun sain itseni fyysisesti balanssiin, henkinen puoli seurasi mukana. Vaikken ollut aiemmin edes tiedostanutkaan, että silläkin saralla olisi ollut työnsarkaa. Itseäni ja luontoa kuunnellen prosessoin niitä kipeitäkin tapahtumia, joita oli vuosien saatossa tapahtunut. Niiden vuosien, kun olin tukka tuulispäänä vipeltänyt siinä oravanpyörässä.

Välillä on pakko pysähtyä, jotta pystyy jatkamaan matkaa eteenpäin.

Tänä päivänä osaan pysähtyä. Koska olen opetellut pysähtymään. Minusta tuntuu, että ensi kertaa elämässä tunnen itseni ja kroppani. Osaan lukea, milloin on tarve pysähtyä. Ehkä se on osa tämän keski-ikäistymisen ihanuuksista, tämäkin asia.

Kerroinkin teille tuossa taannoin laittaneeni arjen aikataulut uusiksi. Juurikin nimenomaan sen takia, että arjen aikatauluttaminen on tuon pysähtymisenkin kannalta elinehtoni. Sen lisäksi, että pidän joka maanantaiaamu itseni kanssa viikkopalaverin, jossa suunnittelen tulevan viikon, pidän huolta, että tuolta kalenteristani löytyy myös ”minä-aikaa”. Aikaa, jolloin pysähdyn. Kirjaimellisesti joko sohvalle tai pysähdyn kesken työpäivän käymään lenkillä. Liikuntasuorituksetkin laitan kalenteriin. En sen takia, että ne tulisi tehtyä, vaan sen takia, että osaisin säilyttää niissäkin kohtuuden.

Tämän vuoden ajan olen nauttinut hyvästä vuodesta. Elämän kaikilla osa-alueilla. Olen täyttänyt kiitollisuuspäiväkirjaa, silloin kun olen muistanut. Merkinnyt ylös muistiinpanoja ja haaveita. Rakennellut mielessäni unelmakarttaa. Näissä on apuna toiminut ihanan Fridan Hyvä Vuosi 2018 -kalenteri. Fridan kanssa tapasimme ensimmäisen kerran varmaan reilut viisi vuotta sitten. Tuon pirteän pulppuavan ihmisen sisältä löytyy hurjan paljon syvyyttä. Valokuvaustaitoja ja kykyä nähdä kaunista jokaisessa asiassa.

Frida lähetti minulle jälleen kauniit kalenterit ensi vuodelle helpottamaan arkeani. Hyvä Vuosi 2019 – viikkokalenteri sisältää Fridan kuvaamia upeita kuvia Suomesta, mietelauseita sekä hauskoja kysymyksiä itsensä kehittämiseen ja itsetuntemukseen. Hyvä Vuosi 2019 -seinäkalenterista ajattelin tehdä perhekalenterin. Sellainen meiltä on puuttunutkin. Siihen voidaan laittaa kaikkien menot ja olla täten paremmin kartalla. Ei ole ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun kiireen keskellä olen odotellut miestä kotiin töistä vain hetken myöhemmin muistaen, että toinenhan on juuri lentokoneessa matkalla naapurimaahan.

Olen päättänyt, että vuodesta 2019 tulee jälleen hyvä vuosi. Aika paljonhan elämän mielekkyys on riippuvainen siitä meidän omasta asenteestamme. Elämästä ei tarvitse eikä kuulukaan nauttia koko ajan. Pääasia, että pitkällä aikavälillä ollaan plussan puolella ja pää pinnan yläpuolella.

Koska haluan laittaa hyvän kiertämään, niin sain myös luvan arpoa teidän lukijoiden kesken sekä Hyvä Vuosi 2019 -viikkokalenterin että Hyvä Vuosi 2019 -seinäkalenterin! Eli kaksi kommentin jättänyttä voittaa, toinen seinäkalenterin ja toinen viikkokalenterin. Arvontaan osallistuminen on helppoa:

♥ kerro tämän postauksen kommenttiboksissa kumpi kalenteri sinua enemmän kiinnostaa ja
♥ joku asia, josta tunnet kiitollisuutta juuri tänään.

Arvonta-aikaa on ensi maanantaihin 12.11.2018 klo 23.59 asti.

ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

PS. käykäähän tutustumassa kalentereihin verkkokaupassa! Koodilla ”MARIAS” säästätte postikulut tilatessanne tuotteita 🙂

 

 


141 Responses to “Hyvä Vuosi 2019 & arvonta”

  1. Pia sanoo:

    Ihania molemmat 🙂 Ehkä kuitenkin enemmän käyttöä olisi viikkokalenterista.
    Mukavaa alkavaa pimeää viikkoa!

    Pia

  2. JonnaG sanoo:

    Kiitollinen oon niin monesta. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä kuitenkin perhe. Ykkönen nyt ja aina.

    Ihanaa on myös lähestyvä joulunaika tunnelmineen ja valoineen. Joulukuun myötä koittavat uudet työkuviot haasteineen.

    Siinä apuna olisikin kaunis kalenteri. En vain osaa päättää kumpi joten jätetään onnettaren käsiin:)

  3. Sari sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana. Minulla olikin vuosi 2017 tämä, mutta täksi vuodeksi jäi tilaamatta.
    Kiitollinen olen perheestä ja pienestä lapsenlapsesta.

    Sari

  4. Päivi sanoo:

    Kiitollinen olen elämästä, se että olen hengissä just nyt. <3 Seinäkalenterille olis enemmän käyttöä.

  5. Martinas sanoo:

    Raskaan vuoden läpi käynyt äitini ansaitsisi tuon aivan ihanan viikkokalenterin, jospa ensi vuodesta tulisi hänelle helpompi ja parempi! Olen kiitollinen siitä, että hänen pitkään odotettu lonkkaleikkaus on ohitse ja toipuminen voi alkaa. Joka päivä muistan myös olla kiitollinen omasta terveydestä.

  6. Kukka sanoo:

    Ihania kalentereja! Tarvitsisin uuden viikkokalenterin ja tämä täyttäisi vaatimukseni – valitsen siis sen.

    Kiitollinen olen elämästä ☺

  7. Sannak sanoo:

    Olen kiitollinen omasta perheestä ja hyvästä parisuhteesta, joka päivä ❤️
    Kumpikin kalenteri on ihana, mutta tänä sähköisenä aikana en kuitenkaan osaa elää ilman viikkokalenteria ja nimenomaan paperisena.

  8. Maikki sanoo:

    Viikkokalenteri kiitollinen ihanasta kohta 5 kuukauden ikäisestä pojastamme. Tämän hetkisestä kotiäitiydestä, terveydestä, vaikka jotain sairauksia on niin niiden kanssa on pärjännyt..katosta pään päällä. Joulun odotuksesta.

  9. Riitta sanoo:

    Viikkokalenteri sopisi tarpeisiini.
    Kiitollinen olen perheestäni.

  10. Hanna sanoo:

    Kiitollinen olen perheestäni.
    Seinäkalenteri on kaunis!

  11. Jenni sanoo:

    Viikkokalenteri kulkisi laukussa kivasti mukana. Olen joka päivä kiitollinen kahdesta ihanasta, pienestä pojastani.

  12. Marja sanoo:

    <3 Kiitollinen olen omasta kodista ja perheestä sekä vanhemmistani.
    <3 Kiitollinen olen työpaikasta.
    <3 Kiitollinen olen fysiterapetille jonka ammattitaidolla saatiin selkäni kuntoon monen kivuliaan vuoden jälkeen.
    <3 Kiitollinen olen niistä muutamista ihanista ystävistä jotka ovat elämääni tupsahtaneet yllättäen.

    Viikkokalenteri olisi ihana.

  13. manna sanoo:

    Viikkokalenteri olisi kiva. Kiitollinen olen siitä etten ole (vielä?) saanut flunssaa joka riivaa monia ystäviäni 🙂

  14. MaaritH sanoo:

    Kauniita molemmat. Seinäkalenterista voisi tulla meilläkin perhekalenteri.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

  15. - Seijahannele sanoo:

    Molemmat kalenterit ovat todella ihania mutta valitsen Hyvä Vuosi 2019 –viikkokalenterin. Olen kiitollinen kaikista rakkaistani<3

  16. Anne sanoo:

    Viikkokalenteri ehdottomasti, se tulisi niiiiin tarpeeseen 🙂

    Olen kiitollinen siitä että olen terve sekä läheiset myös ovat, minulla on maailman ihanimmat lapset, minulla on kaikki asiat ihan hyvin 🙂

  17. Emilia sanoo:

    Onpa kauniita! Viikkokalenterin ottaisin jos voittaisin.
    Tänään olen kiitollinen perheestäni ja just nyt mahtavista työkavereistani.

  18. Sarkkuli sanoo:

    Seinäkalenteri.
    Olen kiitollinen rakkaasta miehestäni.

  19. Saila sanoo:

    Perhe ja terveys, siinä aina tärkeimmät kiitollisuuden aiheet.
    Ja viikkokalenteri ehdottomasti!

  20. Suvi sanoo:

    Viikkokalenterista olisi varmasti apua arjen suunnittelussa.
    Olen kiitollinen, että äärettömän raskaiden vuosien jälkeen olemme lasten kanssa kutakuinkin järjissämme ja onnellisiakin vielä❤

  21. Mai sanoo:

    Viikkokalenteri olisi sopivampi. Olen kiitollinen, että saa olla näinkin terveenä ja pystyn kävelemään!

  22. Emilia sanoo:

    Aivan ihania molemmat, mutta viikkokalenteri tulisi kyllä tarpeeseen! 🙂 Kiitollinen olen perheestäni ja ihanista ystävistä sekä työkamuista. Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

  23. Irene sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana! Tänään olen kiitollinen perheestä, ystävistä, kodista ja työpaikasta!

  24. Emilia sanoo:

    Aivan ihania molemmat, mutta viikkokalenterille olisi kyllä niin tarvetta! 🙂 Kiitollinen olen perheestäni, ihanista ystävistäni sekä työkamuista. Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

  25. Salli sanoo:

    Viikkokalenteri olisi mieluisampi.ja perheestä ja terveydestä olen kiitollinen.

  26. Johanna sanoo:

    Hei,
    Kiitos ihanasta blogistasi!
    Kaikki asiat, joihin itse voin vaikuttaa, on hyvin. Siitä olen kiitollinen <3

  27. Johanna sanoo:

    Viikkokalenterille olisi käyttöä.
    Kaikki asiat, joihin itse voin vaikuttaa, ovat hyvin. Siitä kiitollinen joka ikinen päivä.

  28. helistiel sanoo:

    Viikkokalenteri! Kiitollinen olen miehestäni ja kissastani<3

  29. Sonja sanoo:

    Seinäkalenterille olisi käyttöä.
    Tänään olen kiitollinen ihmisistä,jotka pyyteettömästi auttavat apua tarvitsevia.

  30. Helena sanoo:

    Aivan ihania molemmat! Viikkokalenteriin kuitenkin päätyisin. Tällä hetkellä olen kiitollinen että kahden kuukauden putkiremontti ja remonttievakossa asuminen lasten kanssa on vihdoin pian päättymässä ja pääsemme takaisin kotiin aloittelemaan joulun odotusta.

  31. Minna sanoo:

    Kiitollinen olen terveydestäni, perheestäni js siitä että osaan nauttia pienistäkin asioista. Pienet arkiset asiat saavat minut onnelliseksi ja osaan nauttia hetkestä.
    Seinäkalenteri kiinnostaa ❤️

  32. Sari sanoo:

    Viikkokalenteri olisi kiva. Olen kiitollinen perheestäni.

  33. Rita sanoo:

    Tuo viikkokalenteri on ihana 🙂

    Kiitollinen olen siitä, että olen oppinut löytämään jokaisesta päivästä jotain hyvää!

  34. Anu sanoo:

    Kiitollinen olen juuri nyt omasta perheestä, työstä ja terveydestä.
    Seinäkalenterille olisi ehkä enemmän käyttöä, molemmat ovat kyllä ihania!

  35. Marja Leena sanoo:

    Kiitollinen terveydestä.Seinäkalenteri olisi kiva

  36. Satu sanoo:

    Viikkokalenteri olisi kiva.
    Kiitollinen olen terveydestä ja tietysti ihanasta parisuhteesta.

  37. Soili sanoo:

    Rakas mieheni täyttää pitkäaikaista unelmaani ja remontoi alakertaa väljemmäksi – kyllä mahdutaan koko porukka joulua viettämään! Viikkokalenterin mukaan voisi laskea hyvin kiitollisuusaiheita päivittäin. Kiitos elämänmakuisesta blogistasi!

  38. Elisa sanoo:

    Kiitollinen saa olla terveydestä, perheestä ja omasta koiravauva mussukasta 🙂
    Seinäkalenterille olisi käyttöä. Molemmat näyttävät kyllä upeilta !

  39. Tiina sanoo:

    Seinäkalenteri kiinnostaa.

    Kiitollinen olen siitä, että työuupumuksen partaalta olen päässyt tilanteeseen, jossa voin taas nauttia työstä!

  40. Laura sanoo:

    Viikkokalenterista olen nauttinut jo tämän vuoden ja ensi vuodelle olisi ihana saada uusi, vaikka myös seinäkalenteri on upea. Kiitollinen olen monesta, tällä hetkellä ehkä eniten pitkäaikaisen unelman toteutumisesta työssä.

  41. Anne sanoo:

    Kiitollinen olen terveydestä, perheestä ja työstä!
    Viikkokalenteri olisi mieleinen.

  42. Sarianna sanoo:

    Seinänalenteri passais mulle paremmin!
    Vartaloni antaaa syytä kiitollisuuteen, koska on vahvistunut paljon ja voi paremmin.

  43. Annika sanoo:

    Viikkokalenteri.
    Valtavan suurien menetysten kautta on ymmärtänyt voimiensa rajallisuuden, itsensä kuuntelemisen tärkeyden ja pysähtymisen taidon.
    Kun käy henkisten voimien äärirajoilla on se koettelevuuden lisäksi opettavaa.
    Kiitollisuuden aiheita kannattaa mietiskellä, kun kaikki menee kiitollisuus pitää päänpinnalla.
    Olen kiitollinen suhteellisesta terveydestä, puolisosta joka on kuin kallio, ja uskosta joka synnyttää rohkeutta kohdata tuleva luottavaisin mielin.

  44. Ulla sanoo:

    Viikkokalenteri kiinnostaisi enemmän.

    Juuri tällä hetkellä olen kiitollinen miehestäni,joka jälleen kerran teki meille iltaruuan.

  45. Sonja sanoo:

    Seinäkalenteri! Kiitollinen kahdesta pienestä tyttärestäni ja heidän lähivanhemmuudesta.

  46. Minna sanoo:

    Seinäkalenteri. Antaisin sen äidilleni ja isälleni muistuttamaan paitsi tärkeistä menoista sairaalalle, myös antamaan uskoa siihen, että elämä voittaa. Molemmilla on todettu vakava sairaus ja toivon, että saavat kääntää joka kuukauden lehden ensi vuonna <3

  47. Minna sanoo:

    Hyvä vuosi 2019- viikko kalenteri olisi apuna myös minun elämäni ja arjen helpottamiseen.
    Kiitollinen olen tänään hyvistä yöunista kun yöunet katoaa vaikuttaa se kaikkiin elämän osa alueisiin. Viime yönä sain nukuttua 8tuntia putkeen…niin luksusta ❤

  48. Zeynep sanoo:

    Seinäkalenteri on niin ihana. Olen kiitollinen perheestäni ja ystävistäni.❤

  49. Johanna sanoo:

    Viikkokalenteri, laittaisi pohtimaan elämää sopivin väliajoin.
    Itse olen kiitollinen terveydestä 🙂

  50. AH sanoo:

    Kiitän joka päivä terveydestä ja siitä ettei kukaan läheinen ole kuollut. Seinäkalenteri olisi valintani.

  51. Jensku sanoo:

    Molemmat kiinnostavat, viikkokalenteria olisi mukava testata. Olen kiitollinen työpaikasta, terveydestä ja perheestäni 🙂

  52. Marjo sanoo:

    Ihania kalentereita ovat molemmat, taidan kuitenkin tarvita enemmän tuota seinäkalenteria!

    Kiitollinen olen läheisistä, jotka tosin tällä hetkellä ovat kaukana maailmalla, ikävöinnin päässä.

  53. Minna sanoo:

    Olen valtavan kiitollinen siitä, että mieheni sai parin vuoden työttömyyden jälkeen vakituisen työpaikan. Viikkokalenteri olisi ihana!

  54. Siru sanoo:

    Seinäkalenterille olis käyttöä, siihen on hyvä laittaa kaikkien menot muistiin.
    Kiitollisuutta tunnen alkaneesta lomasta, pääsen rakkan tyttäreni ja hänen pikku poikansa luo sinne Tampereelle❤️

  55. Mari sanoo:

    Viikkokalenteri olisi minun mieleeni.
    Juuri tänään olen kiitollinen siitä, että saan olla rankan työpäivän jälkeen omassa kotona takan lämmöstä nauttimassa <3

  56. Niina Kurkela sanoo:

    Ihana arvonta ja ihana blogi sulla!! 🙂
    Olen kiitollinen tällähetkellä ihmisistä joita olen elämääni saanut tämän vuoden aikana ihanan poikaystäväni mukana 🙂 olen myös alkanut tekemään työtä mistä nautin suunnattoman paljon!!

    Molemmat kalenterit ovat ihania ja molemmille olisi tarvetta, viikkokalenteri on tärkeämpi, koska se kulkee koko vuoden mukana joka paikassa, joten valitsen sen 🙂
    Kivaa joulun odotusta sinne!!

  57. Kati sanoo:

    Kauniit kalenterit molemmat, mutta seinäkalenteria haluaisin työhuoneeseeni muistuttamaan ”hengittämisestä” ja arjen kauneudesta joka päivä.
    Kiitollisena hyvästä suhteesta itseeni ja ympärilläni oleviin tärkeisiin ihmisiin ja eläimiin. Ja kohta alkavasta hiihtokaudesta 😉

  58. Emmi sanoo:

    Seinäkalenteri ensi vuodelle vielä hankkimatta joten se, viikkokalenterin toki voisin antaa lahjaksi 🙂

    Olen kiitollinen siitä, että minulla on asiat oikeasti tosi hyvin, olen terve ja pystyn tekemään asioita ja toteuttamaan itseäni. Nämä perusasiatkin liian usein unohtuu ja valitamme turhasta, joten tämä oli hyvä muistutus taas kerran 🙂

  59. Hanne sanoo:

    Viikkokalenterille olisi käyttöä ehkä seinäkalenteria enemmän, vaikka molemmat ovat upeita. Kiitollinen olen tänään terveydestä!

  60. Tiina P. sanoo:

    Hei, ihana arvonta, kiitos! Kiitollinen olen joka päivä perheestäni, tänäänkin.
    Viikkokalenteri toisi iloa arkeen ja ehkä pysäyttäisi kiireisinä päivinäkin vähän hidastamaan.

    (ps. Yritin tilailla alekoodilla linkin kautta verkkokaupasta, mutta alekoodi ei toiminut, vaikka yritti syöttää koodia ilman lainausmerkkejä ja lainausmerkkien kanssa. Onkohan alekoodi vielä voimassa?)

    • Maria sanoo:

      Hei, kyllä alekoodin piti olla voimassa heti…tarkistan asian vielä Fridalta ja palasn asiaan asap!

      Kiitos hyvästä huomiosta <3

      • Frida sanoo:

        ANTEEKSI ihan hirveästi… olin unohtanut aktivoida koodin, mutta NYT TOIMII 🙂
        Koodi siis: MARIAS

  61. Tiina sanoo:

    Minua kiinnostaa Hyvä vuosi -viikkokalenteri.
    Kiitollinen olen pienestä papillon-chihuahuamixistäni Veerasta. Veera tuo iloa jokaiseen päivääni, ja siitä olen kiitollinen.

  62. Suvi sanoo:

    Tänään olen kiitollinen kampaajasta joka loihti uuden tyylin.
    Seinäkalenteri olisi mieluisampi.
    Naurajatar@suomi24.fi

  63. Minna sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana❤️
    Kiitollinen olen tällä hetkellä siitä, että sain huomata (taas)
    suuressa menetyksessä, että ihminen on sopeutuvainen
    ja selviää monesta.

  64. Mia sanoo:

    Seinäkalenteri puuttuu vielä ensi vuodelle ja mietelauseet olisivat juuri sopivia siihen.
    Olen kiitollinen omasta perheestä ja että olemme terveitä. Olen myös kiitollinen siitä, että olen saanut lohduttaa ystävääni tänään.

  65. Kati sanoo:

    Kiitollinen juuri tänään upeista ystävistä. Seinäkalenteri olisi ihana.

  66. Amanda sanoo:

    Vuosikalenteri olisi mukava. Kiitollinen blogistasi

  67. Kiti sanoo:

    Kiitos ihanan kotoisasta blogista, jossa hivenen myös sitä luxusta 🙂
    Ilman muuta toivoisin viikkokalenteria itselleni.
    Tunnen kiitollisuutta siitä, että on oma rakas perhe. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta.
    Jokainen päivä on ilo.

  68. Sofianna sanoo:

    Tänään olen kiitollinen uudesta ikiomasta kodistamme, jonka saan jakaa ihanan avopuolisoni kanssa. Olen kiitollinen myös perheelleimme jotka ovat olleet suurena apuna muuton keskellä.

    Molemmat kalenterit vaikuttavat ihanalta, enkä osaa päättää kumpi olisi mieluisampi.

    Ihanaa viikkoa koko perheelle <3

  69. Petra sanoo:

    Tänään, juuri nyt olen kiitollinen, että jaksoin toisten kannustamana salilla voimailla, vaikka yöllä valvoin pitkään pahojen hartiakipujen vuoksi.
    Kaunks viikkokalenteri olisi upea apu muistuttaa itseään viikoittain pienistäkin asioista joista olla kiitollinen. 🙂

  70. Hanna sanoo:

    Olen kiitollinen ystävistäni, yhdelle heistä lahjoittaisin tämän kalenterinkin. Viikkokalenterille olisi enemmän käyttöä.

  71. A sanoo:

    Olen onnellinen kun katselen netissä pikkujoulumekkoja 😉

    Pöytämallinen almanakka puuttuu 2019.

  72. Miikku sanoo:

    Tunnen kiitollisuutta mun rakkaasta miehestä,tukipilarista. Että vielä 24 yhteisen vuoden jälkeenkin rakastetaan….

    Seinäkalenteri olis tosi kiva voittaa

  73. Hannah sanoo:

    Kyllä se oma rakas perhe on suurimpia kiitollisuuden aiheita ❤ ollaan saatu terveyttä. Moni asu voi tuntua itsestäänselvältä ja kun pysähtyy niitä miettimään niin voisi olla toisinkin.
    Ihania nuo molemmat kalenterit, mutta kyllä tuon viikkokalenterin niin tahtoisin

  74. Sari sanoo:

    Oihhh, molemmat mielettömän kauniita ja taidokkaasti kuvitettuja! Ovat enemmän kuin kalentereita! Toivottavasti onni potkaisee ja saisin viikkokalenterin. Kiitollinen olen itseni löytämisestä ja kumpa aikaa olisi vielä rutkasti jäljellä…elämästä nauttiminen on IHANAA (tähän sydänhymiö) 😉

  75. Suvi sanoo:

    Oijoijoi, ensi vuoden viikkokalenteri uupuu vielä, ja tätä olisi kyllä ihana testailla! Kukapa ei kaipaisi elämään pientä palasta piristystä joka päivä? <3

  76. Niina sanoo:

    Uutta viikko kalenteria vailla olisin 🙂
    Ja kiitollinen olen terveydestä ja perheestä!!!
    Ps. Kiitos ihanasta blogista <3

  77. Anu sanoo:

    Olen kiitollinen siitä, että olen matkalla kohti unelma-ammattiani. Seinäkalenteri olisi näistä mieluisampi.

  78. Henna sanoo:

    Perheestä olen kiitollinen, seinäkalenteri tulisi keittiöön.

  79. Marianne sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana!
    Olen kiitollinen, että olen toipunut hyvin tapaturmasta ja minulla on paljon rakkaita, läheisiä ympärilläni.

  80. Minna sanoo:

    Niiiin ihania kalentereita molemmat Viikkokalenteria voisin käyttää myös päiväkirjana ja kirjoittaa jokaiselle päivälle vähintään yhden ihanan asian. Ruuhkavuosissa on tärkeää osata pysähtyä nauttimaan hetkestä ja sitä tässä on yritetty opetella

  81. Kristiina sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana ja tarpeen. Kiitollinen perheestä ja terveydestä.

  82. Tiia96 sanoo:

    Seinäkalenterille olisi enemmän käyttöä, koska viikkokalenteri minulla on kesäkuuhun asti voimassa olevana
    Vastaus kysymykseeni on läheiset <3

  83. Rose sanoo:

    Viikkokalenteri kiinnostaisi erityisesti.
    Juuri nyt olen kiitollinen uusista mahdollisuuksista työn saralla. 🙂

  84. Satu sanoo:

    Heippa,
    Olen kiitollinen terveydestä, perheestä, ystävistä ja työpaikasta. Yritän joka päivä muistuttaa itselleni, että muistan olla kiitollinen monista hyvistä asioista. Mikään kun ei ole itsestään selvää.
    Molemmat kalenterit ovat ihania 🙂 Viikkokalenteri olisi mieluisa 🙂

  85. Miuku sanoo:

    Oi miten ihania molemmat, viikkokalenteri voisi saada täältä uuden kodin 🙂 Kiitollisuutta tunnen läheisistä ihmisitä

  86. Saara L. sanoo:

    Viikkokalenterilla olisi enemmän käyttöä, näitä minulla on ollutkin jo pari vuotta.
    Kiitollinen olen parhaista työkavereista, ja taas löytyneestä liikunnan ilosta.

  87. HeidiS sanoo:

    Ihana Hyvä vuosi viikkokalenteri kauniine kuvineen ja sisällön voi itse joka päivä laatia mieluisaksi -mitäpä muuta voi toivoa kuin ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2019 itselleen, HeidiS

  88. Johanna sanoo:

    Kauniita kalentereita molemmat! Näitä olen ihastellut jo useampana vuonna. Viikkokalenterille olisi kuitenkin ehkä enemmän käyttöä,
    Johanna

  89. Kirsi sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana mutta molemmille olisi kyllä käyttöä:) Kiitollinen olen tänään omasta perheestäni❤️

  90. Unnu sanoo:

    Seinäkalenteri tarpeen viikottaisten menojen muistamiseen.
    Kiitollinen ja iloinen, että hyvä ystävä löysi
    sopivan vertaistukiryhmä miehensä kuoleman jälkeen:)

  91. Hanna Kooooo sanoo:

    Kumpi vain, mutta vastaan vaikka viikkokalenteri. Perheestä ja työstä olen äärettömän kiitollinen.

  92. Sanna-Mari sanoo:

    Juuri nyt olen kiitollinen ystävistä. Viikkokalenterilla olisi minulle enemmän tarvetta.

  93. Ellen sanoo:

    Seinäkalenteri olisi todella ihana! Olen tällä hetkellä erityisen kiitollinen perheestä 🙂

  94. Minttu sanoo:

    Seinäkalenteri olisi ihana. Olen kiitollinen terveydestä ja läheisistä ♡

  95. anna s. sanoo:

    Olen kiitollinen perheestä ja ystävistä 🙂
    Seinäkalenteri olisi tarpeellinen 🙂

  96. Susanna sanoo:

    Viikkokalenteri olisi mieluisa. Tänään olen kiitollinen siitä että sain nukkua pitkään koirani vieressä. Ja näin eilen poikaystävääni kun emme viime viikolla ehtineet nähdä.

  97. Ansku sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana.
    Olen kiitollinen ympärillä olevista ihanista ihmisistä ja joulun saapumisesta, jolloin pääsee rauhoittumaan vuoden töistä.

  98. Ella sanoo:

    Haluaisin viikkokalenterin. Tänään olen kiitollinen tulevasta jumppatunnista! 😀

  99. idahhh sanoo:

    Tuo ihana viikkokalenteri tulisi tarpeeseen <3 kiitollinen olen tänään vapaapäivästä!

  100. Kastehelmib sanoo:

    Ihana arvonta! Fridan kalenterit ovat niin valtavan upeita. Ehdottomasti haluaisin viikkokalenterin (itselleni). Viime vuonna ostin kalenterin, mutta koska se oli niin kaunis annoin sen joululahjana läheiselleni. Tänä vuonna haluaisin täyttää tätä kaunista kalenteria itse.

  101. Anniina Lång sanoo:

    Viikkokalenteri ja olen onnellinen omasta lapsesta ja tukiverkostosta.

  102. Katya sanoo:

    Viikkokalenteri olisi mieluinen! Tänään olen kiitollinen siitä,että olen terve.

  103. Emppu sanoo:

    Viikkokalenteri kiinnostaa enemmän.
    Kiitollisuutta tunnen tänään hyvistä ystävistä.

  104. Jaana sanoo:

    Tuo viikkokalenteri on aivan ihana!

    Olen niiiin monesta asiasta kiitollinen,mutta jos yksi valitaan,niin upeista lapsistani!

  105. Kata sanoo:

    Fridan ottamat valokuvat ovay ihanan seesteisiä. Mukana arvonnassa.

  106. Linni sanoo:

    Viikkokalenteri tulisi tarpeeseen.

  107. Tuija sanoo:

    Kiitollinen olen tietenkin perheestäni sekä ystävistäni. Erityistä kiitollisuutta tunnen mahdollisuudesta, kun saimme viime viikon lomailla etelän auringossa. Siitä saa voimaa. Ja tulevana viikonloppuna voimaa haeteaan mökiltä.

    Viikkokalenteri kiinnostaa. Antaisin sen lahjaksi eteenpäin ihanalle kalenterihullulle ystävälleni, joka täytti juuri pyöreitä.

  108. mursu sanoo:

    Molemmat ovat kivoja ja kummalle tahansa olisi käyttöä!

  109. Aurinkoinen sanoo:

    Fridan kalenterit on sykähdyttäviä <3 Kumpi tahansa kelpaisi!

  110. Leena sanoo:

    Seinäkalenteri.
    Kiitollinen lapsista <3

  111. Smurfina sanoo:

    Viikkokalenteri lähtisi kummitytön äidille lahjaksi, hän kaipaa juuri tällaista… Minua ilahduttaa tänään mies, joka oli hommannut iltapalaksi karjalanpiirakoita:)

  112. Kati sanoo:

    Selnäkalenterin valitsisin..Kiitollinen olen perheestäni!

  113. Taija sanoo:

    Aina mukana kulkeva kalenteri tulisi tarpeeseen 🙂 Kiitollinen monesta asiasta. Saa olla tyytyväinen siihen miten asiat on. Osaa arvostaa elämän pieniäkin asioita sekä niitä vastoinkäymisiä. Kiitollinen, että itsellä myös mahdollisuus auttaa muita niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Ihanaa marraskuun jatkoa sinne sekä mukavaa joulunajan odotusta! 🙂

  114. sarihannele sanoo:

    Kauniita ovat . Seinäkalenteri kiitos. Kiitollisuus pursuaa yli äyräiden; perhe ja terveys, koti, mökki, ystävät, kaunis kotimaa.

  115. Kristina sanoo:

    Seinäkalenterille olisi tarve, jotta useamman henkilön menot ja aikataulut saa kätevästi sumplittua sopiviksi. Kiitollisuutta tunnen jokaisena päivänä perheestäni, jota en ikinä uskonut saavani. Spesiaalimpi juttu tänään oli mahtava, antoisa koulutus työhöni liittyen. ❤

  116. Maikku sanoo:

    Kiitollinen olen siitä, että muutettua uudelle paikkakunnalle, olen löytänyt harrastusyhteisön joka on kuin toinen koti. <3 Kun se oikea koti ja perhe on kaukana...
    Viikkokalenteriin laittaisin elämän tärkeät kohtaamiset ylös.

  117. Emmi sanoo:

    Seinäkalenterin haluaisin ja kiitollinen olen tänään terveydestä ja siitä että on virkeä olo 🙂

  118. Petri sanoo:

    Seinäkalenterille on käyttöä. Olen kiitollinen siitä ettei kellään läheisellä ole huume- lääke- eikä alkoholiongelmia.

  119. Minna sanoo:

    Kiitollisuuden aihe ehdottomasti perhe 🙂
    Minua miellyttää viikkokalenteri.

  120. Sanzai sanoo:

    Hei Maria, viikkokalenterille olisi käyttöä koska en ole sellaista vielä kerennyt hankkimaan vuodelle 2019. Juuri nyt olen kiitollinen omista energisistä lapsistani ja perheestäni.

  121. Tanja sanoo:

    Ihana arvonta. Seinäkalenteri olisi kiva.
    Kiitollinen olen perheestäni ja ihanista tiimikamuistani!

  122. Annika J sanoo:

    Hyvä vuosi viikkokalenteri
    Tunnen kiitollisuutta hyvästä työpaikasta ja rakkaista ihmisistä. <3

  123. Tuisku sanoo:

    Viikkokalenteri olisi ihana! Olen kiitollinen erityisesti juuri tänään 3kk täyttävästä poikavauvastani.

  124. Hanna sanoo:

    Juuri tänään olen kiitollinen pöydällä palavasta kynttilästä ja kodin hiljaisuudesta… sairaspäivissäkin on puolensa!
    En osaa elää ilman viikkokalenteria ja minulle on tärkeä että se on kaunis ja että se jaksaa ilahduttaa koko vuoden, joten valintani on tottakai viikkokalenteri!

  125. Ninni sanoo:

    Viikkokalenterin tarvitsisin ensi vuodelle 🙂 Hyvä vuosi viikkokalenteri ollut tänäkin vuonna käytössä.

    Kiitollinen olen terveydestä ja juuri tänään myös siitä, että on vapaapäivä.

  126. Maria M sanoo:

    Olen kiitollinen kun lapset ovat vielä kotona ja saa nauttia heidän kanssa touhuamisesta, muutama vuosi ja alkavat lentää pois kotipesästä.
    Viikkokalenteri kiinnostaa enemmän jos valita pitää, mutta seinäkalenteri tulee myös tarpeeseen:-))

  127. Riiti sanoo:

    Viikkokalenterille olisi tarvetta. Olen kiitollinen perheestä ja ystävistä.

  128. tiiu sanoo:

    Seinäkalenteri. Tunnen kiitollisuutta terveydestä.

  129. NinaK sanoo:

    Viikkokalenteri olisi valintani.

    Tänään tunnen kiitollisuutta musiikista, joka saa minut paremmalle mielelle, kun ulkona on harmaata ja kotityöt odottavat. 🙂

  130. Matilde sanoo:

    Viikkokalenteri olisi mieluinen. Tunnen kiitollisuutta siitä, että minulla on kaunis oma koti, jossa viihtyy. Ystäväni on tällä hetkellä olosuhteiden pakosta ”asunnoton”. Autan häntäkin. Antaisin kalenterin hänelle, sillä hän tarvitsee aimo annoksen positiivisuutta ja kauniita, hyviä ajatuksia. Ehkä ensi vuosi on hänelle kevyempi kuin tämä vuosi. Kalenteri kannustaisi häntä valoisaan asenteeseen. Rakkaus elämään kantaa. Tämä kalenteri tuntuu olevan täynnä rakkautta ja lämpöä. Kaunis kiitos Fridalle!

  131. hilkka sanoo:

    Olen kiitollinen terveydestä ja perheestä 🙂

  132. OutiJuuu sanoo:

    Ihana arvonta, nuo Fridan kalenterit ovat niin kauniita!
    Molemmat on ihania mut ehkä tuo viikkokalenteri olisi
    mun valinta.
    Kiitollinen olen siitä että rakas aviomieheni on vierelläni
    ja saadaan viettää kaikki yhdessä isänpäiväviikonloppua❤️
    Vielä alku viikosta kaikki ei ollut näin hyvin mut onneksi
    oli enkeleitä matkassa ja apu saatiin nopeasti. Elämää
    suurella otteella❤️

  133. piitu sanoo:

    Tunnen kiitollisuutta perheestä ja terveydestä. Seinäkalenterille olisi käyttöä!

  134. Susanna sanoo:

    Olen Niiin iloinen tänään kun kaksi ystävää tuli yllättäen viettämään rentouttavaa lauantai iltaa kanssani. Juotiin glögiä ja syötiin korvapuusteja yhdessä nauraen, naminami. Näitä hetkiä lisää yhdessä ystävien kanssa on vaalittava enemmän. Seinäkalenteri olisi oiva näiden hetkien sopimiseen.

  135. sikkuralla sanoo:

    Tunnen kiitollisuuta kahdesta terveestä lapsestanin joka päivä ja myös tänään. Seinäkalenteri olisi tarpeen.

  136. Petri sanoo:

    Olen kiitollinen perheestä ja siitä, että olemme Suomessa ja emme näe nälkää eikä ole sotaa.

  137. sarita sanoo:

    Lapsestani olen kiitollinen. Seinäkalenteri olisi mieluinen.

  138. Tare sanoo:

    Perhe, koti, terveys ja toimeentulo ovat minun kiitollisuuden aiheet. Päivittäin mietin miten onnekas olenkaan, vaikka elämämme on aivan normaalia perhe-elämää, olemme saavuttaneet monta haavetta.

  139. Suvi sanoo:

    Kiitollisuus lämmitti jälleen tänään sydäntäni, kun leikin sohvalla lapseni kanssa ja huomasin, mikä tässä elämässä on todella tärkeää – läsnäolo. <3
    Seinäkalenteri olisi ehkä tarpeellisempi, vaikka molemmat versiot olisivat käytössä mukavia.

Kommentoi