maanantai 22. lokakuun 2018

Helppo & maukas broilervuoka

HIPSHEI

ja heissulivei! Arki alkoi ja ainakin vielä sitä ollaan hyvinvointiloman jälkeen varsin pirteänä 😉 Selasin tuossa eilen yhtä suosikkikokkikirjaani, nimittäin Gwyneth Paltrow’n It’s All Good -keittokirjaa, kun jotenkin tuntui, että oma reseptipankki pään sisällä lyö tyhjää. Ja koska sitä kaipaa sellaista rehtiä ja rehellistä ruokaa, niin tuo kirja on hurjan hyväksi inspiraatioksi. Ollut sitä jo monen vuoden ajan! Varsinkin kikhernekukkakaalipaistos on sellainen, johon olen kehitellyt riippuvuussuhteen.

Tänä maanantaina meillä ei lounastreffeillä syöty Gwynnien herkkuja, vaan lounaan valmistin nopeasti niistä aineksista, mitä jääkaapissa oli. Itse karsastan liki kaikkea valmiiksi marinoitua lihaa. Se ei ole kuulunut meidän perheen ruokavalioon vuosiin. Nyt tosin olen pikkuhiljaa lämmennyt niille pintamaustetuille jutuille. Varsinkin pintamaustetuille broitsuille, jotka eivät lillu marinadissa, vaan joissa usein on sellainen kuivamauste pinnassa. Viikonloppuna kaupassa käydessämme esikoinen nappasi mukaan persilja-valkosipulibroilerfileitä ja ne pääsivätkin tämän päivän lounaaseen. Lisäksi kolme pientä luomubataattia ja herkullisia terttukirsikkatomaatteja. Lopputulos oli uskomattoman maukas. Uuniin tökkäsin myös muutaman rosmariinin oksan ja sivutuotteena saimme aivan älyttömän hyvän huonetuoksun!

Aika simppeleillä aineilla sitä saa aikaan maukasta. Tai oikeastaan pitäisi vissiin todeta, että mitä simppelimmät aineet sitä on, niin sitä parempaa ruokaa sitä saa. Eikö vain? 🙂

MAUKAS BROILERVUOKA
2:lle nälkäiselle tai 4:lle vähemmän nälkäiselle

2 pintamaustettua broilerin fileepihviä
3 pientä luomubataattia
terttukirsikkatomaatteja

lisäksi
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria

-laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
-ruskista broitsuja molemmin puolin paistinpannulla
-kuori ja pilko bataatit
-lisää bataatit uunivuokaan, lorauta päälle pikkuisen öljyä, ripsota niille suolaa & pippuria
-lisää vuokaan broitsut sekä tomaatit
-paista puoli tuntia uunin keskitasolla

Meillä jäi perjantaista patonkia, joten söimme sen jämät itse tekemäni persiljavoin kanssa. Aika hyvä lounassetti, etten sanoisi! Hei, aamu valkeni varsin pimeänä ja kylmänä, mutta nyt aurinko paistaa. Taidan lähteä pikaiselle juoksulenkille tähän väliin. Iltapäivä kun kuluu kaunistautumisen parissa. Ei omani vaan noiden pikkuisten. ”Äiti, miksei me koskaan päästä kampaajalle?” No nyt pääsevät ♥ Tähän asti olen leikannut tyttöjen hiukset itse aina otsatukkia myöden, mutta parempi antaa kuontalot välillä ammattilaisen käsiin!

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,


One Response to “Helppo & maukas broilervuoka”

  1. […] VIIKKO 33 MA: Viiden aineksen pastavuoka TI: Pinaattiletut savulohitäytteellä KE: Kinkkukiusaus TO: Kinkkukiusaus PE: Broilervuoka […]

Kommentoi