SULOISTA SUNNUNTAIHUOMENTA!

Olen käpertynyt kotiin viimeisen reilun 12 tunnin ajan. Sytytellyt kynttilöitä, poiminut pölypalloja lattialta. Oikonut sohvatyynyjä ja polttanut takkaa. Hipsutellut villasukissa ja kuunnellut lattian narinaa. Vaikka tarkoitus olikin viettää vielä viime yö mökillä, niin eilen päivän mittaan koti-ikävä kasvoi niin suureksi, että iltapäivästä olimme jo matkalla kotiin. Vaikka mökillä oli ihanaa, niin olo oli silti hieman rauhaton. Tekemättömät työt painoivat takaraivossa. Ajatukset jossain muualla. Oli parempi palata kotiin. Kodin merkitys silloin, kun elämä järkkyy, on sanoinkuvaamattoman korvaamaton. Koti on turvasatama. 

Sain kuulla perjantaina uutisia, jotka toivat osaltaan omia kipeitä muistoja mieleen. Nostivat jälleen pintaan ajatuksen siitä, että miksi elämä kolhii niitä, jotka ovat just parhaimpia tyyppejä. Niitä, jotka eivät ikinä edes ajatuksen tasolla voisi ketään satuttaa tai tehdä muiden elämästä vaikeaa. Onko se niin, että elämä heittää vaikeuksia niille, keiden tietää niistä selviävän. Tiedä häntä, mutta näitä ajatuksia olen viimeiset pari vuorokautta pompotellut edestakaisin.

Yrittänyt miettiä, miten valaa toisiin toivoa ja uskoa, kun omasta kokemuksesta tiedän, että kaikista pahimmassa shokkivaiheessa sitä alkaa kyseenalaistamaan koko uskon. Mihin ikinä sitä uskookaan. Silloin, kun oman elämäni palapeli hajosi osiin, symboloi kotioven sulkeminen takanani ulkomaailmalta lohtua ja toivoa. 

Tänään saan tänne turvasatamaani hurmurikummipojan ja prinsessakummitytön hoitoon. Ihana saada elämää taloon! Siitä onkin aikaa, kun olen neljävuotiaan kanssa kehitellyt leikkejä. Ehkä kaivamme legot esiin. Ja voipi olla, että sitä pääsee pitkästä aikaa istumaan hiekkalaatikon reunalle. Elämä jatkuu ♥

SULOISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,