perjantai 05. lokakuu 2018

Top 5 fredagsmys -herkkua kautta aikojen

MOIKKAMOI IHANAT!

Huhhaipakkaa pitää, mutta hei – pian alkaa viikonloppu ja se tarkoittaa tänä viikonloppuna nauttimista syksyisen saaren antimista. Eli kosteista löylyistä, pitkistä yöunista ja pelikorttiturnauksista. Tiedän, jollekin tämä voi kuulostaa tosi tylsälle, mutta itse en voisi toivoa tällä hetkellä muunlaista viikonlopun viettoa. Nautin jo ihan tuon koiruudenkin puolesta, joka pääsee kahdeksi päiväksi kirmaamaan vapaana mökillä. Kaupungissa kun ei käydä koirapuistoissa, niin on likipitäen aina kiinni. Lukuunottamatta niitä muutamaa hassua kertaa, kun on päässyt karkuun ja nauttinut vapauden tunteesta silminnähden. Sen minuutin ajan ;D

Kuulkaa, koska tänä iltana me tehdään mökillä susheja eikä välttämättä ole paukkuja kuvailla ja kirjoitella, niin mulle tuli vähän huono omatunto, kun en taaskaan laita teille perjantaimyyssipostausta. Sushithan esittelin muuten jo täällä. Kiva muuten saada mieskin syömään kotitekoisia susheja, viimeksi oli reissun päällä, kun niitä tyttöjen kanssa teille. Perinteisen perjantaimyyssipostauksen uupuessa kokosin teille viisi suosikkiruokaani perjantai-iltaan vuosien varrelta. Klikkaamalla ruoan nimeä pääsette reseptiin :) Onko näissä teille tuttuja herkkuja?

HELPPO TACOKAKKU

PAISTINPANNULEIPÄ

PUFFED PIZZA

PIZZADIPPI

PIZZALEIPÄ

ID

Aika paljon sitä on tullut vuosien varrella tehtyä erilaisia ruokia perjantai-iltaisin ja niistä oli kyllä melkoisen vaikeaa valita vain viisi suosikkia. Mutta kaikissa näissä yllä olevissa herkuissa on hyvän ruoan lisäksi ollut vahvasti läsnä se perjantai-illan tunnelma. Se, mitä nimitetään fredagsmysiksi. Ensi perjantainakaan en pääse sitä kokemaan, mutta sitten seuraavana pidetään sellaiset perjantaimyyssit, että oksat pois. Laitankin hautumaan jo muutaman resepti-idean!

Vaikkei täällä blogissa nyt tänä iltana myysseilläkään, niin kääntäkäähän atmarias -kanavalle Insta Storyn puolella.
Siellä luvassa letkeää meininkiä, hyvää musiikkia ja rentoa perjantai-illan yhdessäoloa 

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,


9 Responses to “Top 5 fredagsmys -herkkua kautta aikojen”

  1. Sanna sanoo:

    Kyllä on herkullisen näköisiä jokikinen!Täytyypä kokeilla.Mullakin muuten ihan piip olo,vaikka vettä tulee kaatamalla.Tekis mieli laittaa ulos piip valoja,muttei kehtaa vielä:DOlen muutenkin aina kulmakunnan ensimmäinen

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja hei kiitti ♥ Koklaa ihmeessä…näitten voimalla jaksaa niitä syystöitäkin sitten puutarhassa paremmin :D

      Piippi-ihminen minussa sai just haaveilemaan sellaisesta oikean kokoisesta joulupukista kiipeämään ulkotikkaita pitkin. Oi mahoton – oonkohan katsonut jenkkipiipleffoja liikaa ;)

      Ihanaa viikonloppua ♥

  2. Eetu sanoo:

    Just eilen mietin että mistä saisi helpon ja oikeasti hyvän ohjeen paistinpannulla tehtävään leipään – kiitos siis tästä :)

    Nämä postauksen kuvat olivat todella petollista ja nyt allekirjoittanut kuolee nälkään :D pakko paastota pari tuntia vielä kun on illalla ravintoladinneri edessä ;) Ansaitsisit kyllä Maria jonkun erikoismaininnan Suomen virallisena fredagsmys – kuningattarena :) Nämä kaikki syntiset hiilariunelma reseptit ovat täyty kultaa <3

    Mukavaa viikonloppua teille :) Nauttikaa syksyisestä saaresta!

    • Maria Maria sanoo:

      Heissan Eetu

      ja hei tässä vastaus sun pyyntöihin tuosta leivästä :D

      Voi kiitos – mä oon niin otettu kunniamaininnasta ♥ Näitten reseptien jälkeen joku Atkins-dieettipostaus vois olla tarpeen ;)

      Kiitos ja samoin sinne, maukasta ravintoladinneriä ja aurinkoista viikonloppua ♥

  3. Seija sanoo:

    Moi! Ihania leipomuksia, saas nähdä, koska saisin aikaiseksi, nyt vain kaapissa muutama kaupan pizza, ei ihan samaan tunnelmaan ylletä! Mutta, siksi tulin kirjoittamaan, että kuules Maria, olen ihan täysin koukuttunut sun insta storieisseihin. Ajattelin kysyä jopa, että voisitkohan tehdä niistä vähän pidempiä..? ;) :) No niin, tämä menee jo vähän överiksi ehkä, mutta näin on käynyt, sainpa nyt avauduttua! Ihanaa viikonloppua! Tv. Seija

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Seija

      ja kiitos! ♥ Hei ja kaupan pitsat on myös tosi jees välillä!

      Oi ei, en kestä – juuri kun ajattelin että pitää vähentää noita insta story höpöttelyjä, sillä niissähän ei ole päätä eikä häntää :D Ihana kuulla Seija!

      Kivaa viikonloppua sinnekin!♥

  4. Kaura sanoo:

    Ihania ohjeita, ja juuri täydellisiä viikonlopun alkuun. :) Niin tunnelmalliset kuvatkin! Mukavaa sushiperjantaita ja viikonloppua mökillä <3

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Kaura

      ja hei kiitos kaunis ♥

      Kuvat ovat vuosien saatossa vähän muokkaantuneet…omaan silmiini näytti hurjan keltaisilta ;D Mutta tunnelma niistä välittyy :)

      Ihanaista viikonloppua! ♥

  5. EllaM sanoo:

    Minä taisin alkaa seurata blogiasi vuohenjuusto-crostini reseptin aikoihin. Pitäisikin taas tehdä. Ostetaan monesti ibericoa/serranoa siihen kaveriksi sen mukaan mitä kaupasta löytyy. N A M :)

Kommentoi