keskiviikko 03. lokakuun 2018

Rakkaudella tehty

ILTAA IHANAT!

Tiedättekö, että huomaan itse käyttäväni usein sanaa ”rakastan”. Rakastan tehdä sitä tai tätä ja rakastan erinäisiä asioita. Ihmisiäkin. Olen tullut tulokseen, että silloin kun johonkin asiaan tai tekemiseen on intohimo, rakkaus niin työn jälki on usein priimaa. Otetaan nyt vaikka tämän päivän lounas. Kiireesti parista Mutti tomaattimurskasta kehitetty tomaattisosekeitto. Vaikka oli kiire, niin rakkaus ruoanlaittoon sai aikaan aika himskatin hyvän lopputuloksen. Taustalla kuitenkin vaikutti eniten se rakkaus tekemiseen sen isoimman rakkaan kiireisen aikataulun takia. Halu kertoa sille toiselle kuinka paljon välitän ja arvostan. Kuten olen kertonut, niin meillä elämä on tällä hetkellä vähän sellaista kiireistä eikä nähdä toisiamme niin usein kuin aiemmin. Sen takia on otettava kaikki ilo irti jopa niistä kiireen keskellä nautituista parinkymmenen minuutin lounaista.

Aamupäivällä sain jo päähäni laittaa tuon helppoakin helpomman sämpylätaikinan kohoamaan. Nostelin taikinanokareet pellille ja sillä aikaa kun sämpylät olivat uunissa valmistui tomaattikeitto. Pikkuisen tulinen ja vähän hunajainenkin tomaattisosekeitto, lämpimät rapeakuoriset sämpylät ja hetki aikaa kahdestaan. Rakkaudella tehty on täydellisesti tehty.

RAKKAUDELLA TEHTY TOMAATTISOSEKEITTO
4:lle

2 Mutti tomaattimurskapurkkia
tuoretta korianteria
loraus hunajaa
ripaus suolaa
kuivattuja chililastuja

tarjoiluun: ranskankermaa, ituja ja kuivattua korianteri-chiliseosta

-kiehuta aineksia miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, soseuta ja laita tarjolle

Rakkaudella tehty ei voi olla muuta kuin priimaa, pätee moneen muuhunkin asiaan. Kun tekee sen mitä tekee täydestä sydämestä ja usein myös epäitsekkäin periaattein, ei ole edes varaa kyseenalaistaa lopputulosta. Sillä silloin kun sen tekee täydestä sydämestä ja rakkaudesta, on antanut kaikkensa. Tämä pätee myös omalla kohdallani esimerkiksi työelämässä. En voisi kirjoittaa blogia työkseni, jos en tekisi tätä rakkaudesta. Vaikka joillekin bloggaajan päivät voivat helposti näyttää siltä, että me juomme kahvia joka päivä ja luemme viimeisimpiä sisustuslehtiä, on totuus kuitenkin erilainen. Jopa silloin puolen yön tuolla puolen deadlineja kiinni kuroessani olen miettinyt, että hei – rakkaudesta mä tätä hommaa teen. En väkipakolla vaan siksi, kun mulla on mahdollisuus tätä tehdä. Tykkään rakastan tehdä tätä! ID

Sama pätee tuohon päivätyöhöni. Tuntuu, että sekin on sellainen jota tulee tehtyä rakkaudella. Me ollaan kasvettu yhdessä nyt reilut viisitoista vuotta ja selätetty pahimmat kipukohdat. Uskon, että pieni rakkaus tai edes lämmin tunne rinnassa ei pahenna ketään tai mitään. Kun sitä rakastaa, siitä nauttii  ♥ Nyt tekemään rakkaudella iltaruokaa. Vähän venähti aikataulut, mutta pesin rakkaudella tuon yhden karvapallon tässä välissä. Muistakaa rakastaa!

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


6 Responses to “Rakkaudella tehty”

  1. Niina sanoo:

    Oot ihana <3

  2. Elma sanoo:

    Tunnistan niin itseni tuosta ”rakastan”-verbin alituisesta käytöstä. Ystäväni usein kommentoi, että niin määkin tykkään… Mutta minkä sille voi, että sydän on niin usein pakahtumaisillaan rakkaudesta ja innostuksesta. Kyllä sen sitten haluaa ulospäinkin näyttää

    – Elma -.

    • Maria sanoo:

      Moikka Elma!

      Hih, eiks ole ihanaa, että rakastetaan? 🙂 Se on jännä juttu, että montaa asiaa rakastaa ja toisaalta en löydä vihan kohteita juuri lainkaan. Harvemmin sitä tulee sanottua ”Vitsit, että mä inhoan” 😀

      Ihanaa torstaita sinne ♥

  3. Anki sanoo:

    Hei!
    Sinun kattauskuvasi ovat niin ihania, että pakostakin tulee vesi kielelle:)
    Nyt silmäni pysähtyivät valkoisiin lautasiin. Vaikka en normaalisti ole tyyppi, joka kyselee, että mistä tuo on ostettu jne, niin haluaisin nyt kuitenkin tietää, että saako tuommoisia lautasia mistään?
    Syysterkuin Anki

    • Maria sanoo:

      Moikka Anki!

      Nuo ovat meidän äidiltä peritty, eikä valitettavasti ole tietoa, mistä on ostettu. Kauan siitä on kuitenkin aikaa, sillä muistan nuo vuosien takaa 🙂 Pohjassa on kaiverrus Ceramica Quadrifoglio ja Made in Italy!

      Ihanaa syksyä sinne! ♥

Kommentoi