perjantai 10. elokuun 2018

Pikkuisen aihetta juhlaan – fredagsmys

HIPSULIHEI VAAN IHANAT!

Ja oikein tunnelmallista perjantai-iltaa  ♥ Näin ekan arkiviikon jälkeen perjantai-ilta tuntuu niin ihanalle! Oletteko samaa mieltä? Parasta tässä on se, kun saa huomen aamulla nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Esikoinen on ystävällään yökylässä, joten suuntaamme vasta huomenna mökille. Mikäs siinä, ihana olla perjantai-ilta kotona!

Olen odottanut ukkosta koko iltapäivän ja illan. Tuloksetta. Nyt siellä näyttäisi siltä, että ukkonen voisi tulla. Ilma on nimittäin niin kostea ja painostava, että ellen tietäisi paremmin, niin voisin kuvitella vaihdevuosien alkaneen 😀 Soijaa pukkaa niin maan kamalasti! Ehkä se ikä tekee tehtävänsä, tiedä häntä. Tänään tuli jälleen yksi kynttilä lisää kakkuun. Nyt niitä on jo 43. Toistan itseäni kun sanon, että elän elämäni parasta aikaa. Huomasin jossain vaiheessa, ehkä noin kymmenen vuotta sitten, että elämä paranee vuosi vuodelta. Juu, välillä on niitä varjopuolia ja kuoppaisia teitä, mutta se henkinen minä – se kasvaa vuosi vuodelta. Se osaa nauttia elämästä just sellaisena kuin se on. 

Tänään sain rakkaankin työreissusta kotiin ja tein pientä iltapalaa. Pitkästä aikaa focacciaa. Onneksi on tämä sähköinen päiväkirjani, joka tiesi kertoa, että viime kerrasta on viisi vuotta. Huh ja aivan kuin se olisi ollut viime vuonna. Olen joskus ottanut Jamie Oliverin focaccia ohjeen ja antanut sille jälleen oman kosketukseni. Alkuperäistä ohjetta en enää muista, mutta omani menee näin:

FOCACCIA

1 pss kuivahiivaa
2 rkl hunajaa
3 dl haaleaa vettä
8 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
loraus oliiviöljyä

tuoretta rosmariinia tai timjamia
kirsikkatomaattia
oliiviöljyä
merisuolaa

1. Lisää kuivahiiva ja suola vehnäjauhoihin. Sekoita.
2. Lämmitä vesi ja liota siihen hunaja. Lisää vesihunajaseos jauhoseokseen.
3. Vaivaa niin, että taikinasta tulee kimmoisa. Anna kohota tunnin verran.
4. Vaivaa ilmakuplat pois ja kaulitse pellille (tai voideltuun astiaan) noin 1,5 cm korkea leipä.
5. Öljyä leivän pinta ja ripsottele päälle merisuolaa. Leikkaa tuoretta rosmariinia/timjamia silppuna leivän päälle. Painele leipään sormella ”reikiä”. Täytä reiät kirsikkatomaatin puolikkailla.
6. Anna leivän kohota vielä noin parikymmentä minuuttia.
7. Paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.
8. Öljyä pinta vielä uudelleen ja lisää tarvittaessa merisuolaa.

Tällä kertaa söimme focacciaa oliiviöljy-balsamico-sormisuoladipin kanssa ja ai että tuo suolaisuus tekee mannaa. Ai niin, tällä kertaa laitoin muuten focacciaan kapriksiakin. En tiedä, mistä tämä yhtäkkinen suolan himo johtuu…ehkä hellesään lenkistä, joka sai voimat aivan minimiin. Anyways, nyt on suolatankkaus tehty ja nestetankkaus myös 😉 Meidän piti olla nenänvalkaisuelokuulla, mutta kerranhan sitä nyt synttäreitä vietetään, joten lasi proseccoa ei ole pahitteksi.

Lisäksi valmistin jälleen tuollaisen ”all in” salaatin. Eli erilaisia salaatteja ja siihen lisäksi mitä kaapista löytyy. Tällä kertaa löytyi parsakaalia, ituja, pensasmustikoita, ilmakuivattua kinkkua ja punasipulia. Kastikkeena toimi Hellmann’sin sitruunavinagrette. Olen aivan koukussa siihen. Ostin litran pullon summa mutikassa ajatuksella, että ei tämä voi itse tekemää vinagrettea päihittää. Ja niin vain kuulkaa kävi!

Nyt vielä räväytysturnausta ja sitten ehkä leffailtaa! Tosin nämä loman jälkeen ekan työviikon jälkeiset perjantai-illat on niin nähty…ei ehkä kannata haaveilla mistään leffaillasta, kun olisi valmista kauraa unten maille jo nyt 🙂

TUNNELMALLISTA ILTAA! 


26 Responses to “Pikkuisen aihetta juhlaan – fredagsmys”

  1. JonnaG sanoo:

    Hirveesti paljon onnea täältä!Elokuu on hyvä kuukausi juhlia synttäreitä;)

    Täällä ei saatu ukkosta mutta vettä tuli reippaasti, ihanaa. Ihanan kesän jälkeen ajatus syksystä tuntuu aika kivalta.

    Iskän ollessa keikalla mä ja pojat syödään iltapalaksi jätskiä. Ekaluokkalainen on jännästä viikosta väsynä valmis unille ja sitten äiti lässähtää sohvalle!

    Mukavaa viikonloppua ja ihanaa synttäri-iltaa <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonna

      ja kiitos ja hei onnea sinnekin ♥

      Meillä ei tullut sitten edes vettäkään – tosin tänään on tullut perjantainkin edestä 😀

      Tuo on niin parasta, että koululaisetkin ovat iltaisin väsyneitä. Ei tarvitse kukkua pitkään itsekään 😉

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ♥

  2. Nina sanoo:

    Onnea Maria!
    Kilistys ja kippis ja iiisot halit syntymäpäiväsi kunniaksi!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kiitos Nina ♥
      Ja sitten kippistä vaan takaisin sekä suloisia sunnuntai-illlan toivotuksia ♥♥♥

  3. Kiitos jälleen kerran hyvästä postauksesta ja kauniista kuvista!
    Onnitteluja synttäripäivänäsi! Vuodet ovat vain lukuja, elämänkokemuksen karttuminen ihana asia. Tykkään kovasti tavastasi puhua rehellisen rakkaudellisesti läheisistäsi! Hyvää viikonloppua ja loppukesää sinne!

    • Maria sanoo:

      Heippa Leeba

      ja voi kiitos ja kiitos ♥

      Sehän se just onkin, että vuodet ovat vain numeroita 🙂
      Hei ja kiitos, nuo rakkaimmat ovat niitä tärkeimpiä enkä epäröi yhtään puhua heistä, niin kuin tunnen.

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ♥

  4. Susa sanoo:

    Paljon onnea Maria! ❤️ Ihan samanikäisiä ollaan ja olen ihan samaa mieltä siitä, että tää on varsin hyvä ikä. Välillä tosin pieni haikeus nostaa päätään, kun nämä vuodet tuntuu menevän kokoajan nopeammin ja lapsetkin kasvaa hurjaa vauhtia.

    Itsekin odottelin sadetta vaan eipä sitä taaskaan tullut. Meillä vietetään viimeistä lomaviikkoa enkä ollut edes ajatellut, että tänään on taas jo perjantai! Vaikka kesä ja loma on olleet aivan ihanat, niin kyllä mä jo vähän kaipaan arjen rytmiä, ”tiukempaa” syömistä ja etenkin treenejä…

    • Maria sanoo:

      Moikka Susa

      ja kiitos ♥

      Me ollaan sitten oikein hyvässä iässä 🙂 Se on totta, että aika rientää ihan mahdotonta vauhtia…mutta jotenkin tuntuu, että ei itse vanhene lainkaan ;D

      Arki on ihanaa, tsemppiä huomenna alkavaan arkeen sinne teille ♥

  5. Mari sanoo:

    Heippa!

    Ihanaa synttäriä

  6. Kaura sanoo:

    Oikein paljon Onnea! <3 Ihana ja herkullinen kattaus teillä. 🙂 Mukavaa synttäriviikonloppua, nauti mökillä 🙂

  7. Johanna sanoo:

    Paljon Onnea ja mukavaa elokuuta! Kiva taas lukea näitä perjantaimyyssi postauksia

    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Kiitos Johanna ♥

      Hei sanos muuta, mun mielestä oli ihana viettää pitkästä aikaa perjantaimyyssejä 🙂

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥

  8. Riikka sanoo:

    Oi, synttärionnea ja kuplivia kuohuja! Me käytiin Santtu Matiasta eilen katsomassa ja kuuntelemassa kuohuvan kera. Paljon oli ihmisiä liikenteessä ja kelit olivat kohdillaan.
    Nautitaan nyt vielä näistä lämpimistä/kuumista ja aurinkoisista päivistä.

    • Maria sanoo:

      Moi Riikka

      ja kiitos kaunis ♥

      Oi, te kävitte siellä – se olis ollut hieno nähdä 🙂

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥ Sateista sellaista, mutta tunnelmallista 🙂

  9. Minna sanoo:

    Paljon onnea!

    Sama vuosimäärä täyttyy loppuvuodesta ja vuosi vuodelta helpompi hyväksyä vanheneminen. Elämä on hyvää juuri nyt.

    • Maria sanoo:

      Heippa Minna

      ja kiitos ♥

      Sanos muuta, on helpompi hyväksyä vanheneminen vuosi vuodelta. Tässä just odotan, että koskakohan kelkka kääntyy ja alkaa toivomaan, ettei vanhenisi 😀

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

  10. Ansku sanoo:

    Onnea!
    Jostain syystä tuli mieleen Juha Tapion (?) Vuodet vieriä saa -kappale. Sinulle ja puolisollesi kuunneltavaksi youtubelta synttäri-iltaan!

    Hyvin osui sanasi, olen puolivälissä 30-40 ja noin parin vuoden ajan sanonut nuoremmille vilpittömästi, että elämä vain paranee! Kaksikymppiset ei varmasti tätä usko! (ei elämää 30 jälkeen….)

    Lämmintä synttäri-iltaa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Ansku

      ja kiitos ♥

      Tuo kappale on kyllä niin ihana. Kuten kaikki Juha Tapion kappaleet♥

      Juu, ei sitä parikymppisenä uskonut, että elämä vain paranee vanhetessaan 😀

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥

  11. Oikein paljon onnea! Herkullisia nuo kuvasi, kuten aina!

    • Maria sanoo:

      Heipsun Ei-Leen

      ja kiitos kaunis ♥

      Ja kiitos, perjantai-illassa oli tunnelmaa kerrakseen 🙂

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

  12. Seija sanoo:

    Moi ja onnea onnea Maria !!
    Olipa ihanat tarjottavat, jälleen kerran. Jäin vain miettimään, mikä on tuo peli, josta mainitsit?
    . Seija
    P.s jos yhtään tuntuu, että ne vuodet kolkuttelevat pikkuhiljalleen ovella, kannattaa ottaa asiasta selvää. Niistä kun ei juuri puhuta, ei lääkärissä kuin muissakaan seuroissa, välttämättä, vaikka tarvetta olisi. Moni asia selviäisi, kun tietäisi oireista ym. myös esi-sellaisista. 🙂 Ihana kun otit tämän esille. Tsemppiä!

    • Maria sanoo:

      Heipsuli Seija
      ja kiitos kaunis ♥

      Tuo räväytys? Se on aivan älyttömän kiva ja koukuttava korttipeli! Sitä pelataan koko porukalla paljon. Myös mummu ja taata pelaavat sitä aina meillä käydessään. Täältä löytyy ohjeet:
      https://casinokokemus.com/ravaytys/
      Tosin me jaetaan joka kierroksella 12 korttia 🙂

      Ja hei kiitos, ei oikeasti tunnu, että ne vuodet vielä kolkuttelee ovella, mutta saa olla tarkkana ja kuulostella kehoa 🙂

      Ihanaa tiistai-iltaa sinne! ♥

  13. -A- sanoo:

    Myöhästyneet onnittelut

Kommentoi