tiistai 07. elokuu 2018

Ensimmäisen arkiviikon ”vartissa valmiit” arkiruoat

HELLOU!

On kuulkaas huomattavasti vähemmän tahmainen tiistai kuin edeltäjänsä erittäin tahmainen maanantai. Ainakin näin iltapäiväkahvitauolla :) Olokin on jo flunssan selän taittuessa parempi! Tein viime viikolla mökillä kauppakassitilauksen ekan arkiviikon ruokien mukaan ja täytyy sanoa, että tämä mamma nyt vähän lepsuilee. Joka päivä on jotain lasten herkkuruokaa. Yleensä kun olen pitänyt kiinni siitä, että a) punaista lihaa syödään maksimissaan kaksi kertaa viikkoon b) vähintään yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaa ja c) ainakin yhtenä päivänä kalaa. Meidän tämän ekan arkiviikon ruokalista näyttää omaan silmääni vähän erikoiselta. Lihapainotteiselta. Mutta syyttäminen ei ole kuin itseäni.

Tuntuu, että tämän viikon ruokalista pursuaa kaikkea epäterveellistä, mutta eihän näin oikeasti ole. Joka ruoan kanssa on tarjolla myös salaattia. Onni on muu perhe, joka on yhtä pupuja kun minä :)

MAANANTAI: TORTILLAT

Ekan työpäivän illan helppo, 15 minuutissa valmistuva ruoka. Meillä lapset on yleensä ottaneet bravuurikseen tortillojen teon, mutta eilen olivat vielä ystävillään kun aloin ruokaa tekemään. Tämä ruoka oikeasti valmistui siinä vartissa, kun mies haki lapset kavereilta. Meillä esikoinen on ollut lihavastainen jo pitkään, mutta eilen otti vähäsen myös jauhelihatäytettä tortillaansa. Mikäli ette jaksa tai ehdi tehdä guacamolea, niin vinkkinä: viipaloi yksi avokado ja sekoita joukkoon lime-chili mausteseosta. Niin ihanan pirtsakkaa!

TIISTAI: TIKKA MASALA KANA + RIISI

Alkuperäisessä ohjeessani olin tehnyt tämän vegenä, mutta tänään teen sen kanasta. Huomasin eilen illalla, että broitsufileet menevät jo tänään umpeen, joten vaihdoimme lennosta torstai-illan ruoan tiistaille. Sain taannoin blogiyhteistyön myötä intialaisia makuja. Tämäkin valmistunee tänä iltana vartissa.ID

KESKIVIIKKO: RUISHAMPURILAISET

Kiitos teidän ihanien lukijoiden, jotka taannoin annoitte vinkkiä hampurilaissämpylöistä ja muistutitte minua ruisleipien erinomaisuudesta hamppareiden suhteen. Huomenna grillataan pihvit ja paahdetaan ruisleivät. Veikkaan, että aika nopeasti saadaan taas iltaruoka aikaiseksi. Meillä oli muuten tuossa grilli käyttämättä reilun vuoden ajan kotona, joten onkin ollut ihanaa nyt kun saatiin taas viriteltyä grilli tulille. Pitkä syksy aikaa edessä vielä grilliherkuille.

TORSTAI: NAKKISOPPA

Koska torstai-illat on meillä vähän kiireisiä harrastusten kanssa, niin ruokaa pitää saada ja nopeasti. Tänä torstaina tosin onneksi olen kotitoimistolla, joten aikaa olisi ehkä laittaa nakkisoppa pidemmän kautta. Turvauduin kuitenkin tällä viikolla pakaste perunakasvispussiin. Ensin paistan kunnon lihaisat nakit kullanruskeiksi, lisään lihaliemikuution ja vettä. Kun vesi kiehuu kaadan joukkoon perunakasvissekoituspussin (suikaileina). Maustan maustepippurilla ja suolalla. Vartissa valmis tämäkin ruoka.

PERJANTAI: GRILLATUT BRATWURSTIT & HALLOUMISALAATTI

Tänä kesänä olen himonnut tulisia bratuwursteja. Niitä ja makeaa kotisinappia. Avot. Ei muuta vierelleen tarvitsisi, mutta perjantaina teen salaatin ja samalla kun bratwurstit valmistuvat grillissä saavat ne parilalle seurakseen halloumijuustosiivut. Tämä ruoka muistuttaa kesälomasta ja niistä ihanista illoista mökillä.

Ensi viikon listaa teen tänä iltana ja ajattelin kurkata tätä viime vuotista ”Neljän viikon arkiruoat” -listaani saadakseni inspiratsionea. Jotenkin on näin kesäloman jäljiltä arkiruoat vähän hakusessa. Kuten tämän viikon ruokalistasta voi päätellä. Mitä teillä muuten syödään tällä viikolla? :)

TIISTAITERKKUSIN,

 

 


4 Responses to “Ensimmäisen arkiviikon ”vartissa valmiit” arkiruoat”

  1. Marja Ruohorinne sanoo:

    No nyt tulee hyvää fi koi setvii

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Marja,

      en ihan saanut kiinni, mitä tuossa luki, mutta luin sen, että ”No nyt tulee hyvää settii flikoille” :D

      Joten kiitos ja ihania elokuun päiviä ♥

  2. ingrid sanoo:

    Hyviltä näyttää kuvat ja ideat! Ihan en saa stemmaamaan ruokaa kuvan kanssa tosin :) Mikä on tuo herkullisen näköinen juttu, missä tomaatteja ja kananmunaa tms (tokavika kuva)??

Kommentoi