maanantai 11. kesäkuu 2018

Ikuisuus on silmänräpäys

HELLOU IHANAT

ja muksaa alkanutta kesäviikkoa! Eilen lenkillä mietin jälleen kerran elämää ja sen kulkua. Sitä, kuinka jotkut asiat ovat tapahtuneet ikuisuus sitten. Siitä on ikuisuus…huomaan sanovani usein. Jatkavani usein myös…mutta tuntuu kuin se olisi ollut eilen. Lauantaina Facebook muistutti tuttuun ja turvalliseen tapaansa menneiden vuosien tapahtumista. Läväytti eteeni kuvan, jossa miehen kanssa olimme kovin läheisissä tunnelmissa kuohuviinilasit kädessä. Tuo hetki taltioitui iskän 65 -vuotissynttäreillä (ja samalla juhlittiin äidin ja isän 40 vuotishääpäivää). Muistan tuon hetken tunnelman niin hyvin. Olimme olleet katsomassa aamupäivästä yhtä mökkiä Kangasalan Raikussa ja todenneet, että se ei ollut meitä varten. Päätetty jatkaa etsimistä.

Iltapäivästä menimme tien toiselle puolelle (eli sinne, missä nyt asumme) vanhempieni vehreään puutarhaan juhlistamaan maailman parasta iskää, vaaria ja appiukkoa veljen perheen kera. Otimme potretit lapsenlapsista ja vaarista. Näin jälkikäteen tuota kuvaa katsoessani pystyn huomaamaan sen tietynlaisen väsymyksen iskän silmistä. Sellaisen, jonka pitkällinen sairaus oli tuonut mukanaan. Äiti oli leiponut jälleen kerran suussa sulavaa mansikkabritakakkua ja koristellut sen syötävillä orvokeilla. Tuosta hetkestä tuntuu olevan ikuisuus. Silti se on kuin silmänräpäys sitten.

Muistan vieläkin erään merkityksellisen kesäkuun päivän vuodelta 1983. Olimme juuri ostaneet tuon nykyisen kotimme ja vanhempani olivat sitä laittamassa kuntoon. Ystäväni kanssa käytimme tilaisuuden hyväksemme ja menimme äidin valvovan silmän välttäessä äiskän meikkipussille. Pyöräilimme tuonne uuteen kotiimme ja astuimme sisään. Ensiksi sieraimiini tulvahti hieman sellainen mummolamainen tuoksu. Seuraavaksi näin olohuoneen järkyttävän ruman ruskeaoranssin kokolattiamaton. Sen jälkeen kuulin äitin kiljaisun, että apua – mitä teille on tapahtunut? Se seitsemänvuotias Maria oli kaverinsa kanssa laittanut äiskän koko meikkiarsenaalin nassuun kertaheitolla ja näky oli sen mukainen. Vaikka tuosta hetkestä on ikuisuus, voin silti edelleen nähdä äidin ilmeen. Sekä tuoksuttaa sen kamalan tunkkaisen tuoksun, joka onneksi sitten lähti pois asunnon remontin myötä. Ei tuostakaan hetkestä ole kuin silmäräpäys. Vaikka se oli ikuisuus sitten.

Muistan sen erään hyisen tammikuun illan vuonna 1994, kun menimme keskellä preeriaa tönöttävän jääkiekkohallin lämpöön ystävieni kanssa juomaan kuumaa kaakaota ja katsomaan jälleen kerran paikallisen lätkäjoukkueen matsia. Muistan ne luistimien äänet ja sen tuoksun. Muistan, miltä tuntui, kun varpaat ja sormet alkoivat pikkuhiljaa sulamaan. Tuossa hetkessä havahduin siihen, että ajatukseni olivat kääntyneet suomenkielestä englanninkielelle. Kikattelimme ystäväni Michellen kanssa ja hurrasimme kotijoukkueen voittoon. Muistan pelin jälkeen istuessani Michellen pick up -lava-autossa (mikä toi nyt onkaan suomeksi…sellainen avolava-auto, kyllä te tiedätte) miettiväni, että on se maailmanmeno täällä puolen maapalloa vähän erilaista. Olin oppinut rakastamaan tuon pikkukaupungin yhteisöllisyyttä ja niitä kaihoisia countrybiisejä, joita Michellen iskän auton ämyreistä kantautui. Näin, kun ne juuri vasta jääkiekkovarusteisiin sonnustautuneet pelaajat lompsivat hallista kohti autojaan stetsonit päässä (keskellä talvea) wranglereissaan ja buutsit jalassa. Tuostakin hetkestä tuntuu olevan ikuisuus. Mutta tietyllä tapaa vain silmänräpäys.

Muistan erään huhtikuisen illan kuusitoista vuotta sitten, kun tuo tuleva aviomieheni oli ihka ensimmäistä kertaa luonani. Soitin hänen lähdettyään omaan kotiinsa perjantai-iltana vähän ennen puolta yötä ystävälleni Turkuun raportoidakseni. K vastasikin puhelimeen alta aikayksikön ja tivasi kertomaan kaiken. ”Noooo, emmää ny tiedä. Sellainen vähän sakukoivusmainen ex-jääkiekkolija. Tosi fiksu kylläkin ja nätti hymy.” Jep, sukat pyöri silloin ikuisuus sitten jaloissa. Kuten ne pyörii vielä tänä päivänäkin. Muistan, että toinen oli sonnustautunut kauniin murretun vihreeseen kauluspaitaan ja rentoihin khakeihin. Puhetta oli, että rennosti mennään, joten itse olin pukeutunut harmaisiin collegehousuihin ja Mikki Hiiri -collegeen (toim. huom. ja siitä huolimatta hän halusi tutustua paremmin :D). Muistan, että makaronilaatikkoon oli lorahtanut niin paljon valkopippuria, että toisen silmät hikosivat. Muistan, että jo tuolloin tunsin sen suunnattoman turvallisuuden tunteen, jonka tunnen tänä päivänäkin.

Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun tehtiin yhteinen päätös miehen lähtemisestä Helsinkiin yöksi vain juuri ennen puolta yötä. Jotta kerkiää aamukuuden lennolle kohti Tukholmaa. Tampereelta lähtevä aamulento kun oli peruttu ja korvaava lento olisi lähtenyt vasta työpäivän jälkeen. Mutta siitä on vasta silmänräpäys. Eihän me olla oltu erossa kuin vasta reilut 12 tuntia ja silti se tuntuu ikuisuudelta.

Tietyt hetket muistaa läpi elämän. Ne ovat niitä, jotka kulkevat mukana. Niitä, joiden kohdalla ajantaju katoaa. Niitä, joiden kohdalla ikuisuus on silmänräpäys. Silmänräpäys vain ja silmät ummistaessaan pystyy palaamaan noihin rakkaisiin muistoihin ♥ Kuulemaan äänet, tuoksuttamaan tuoksut ja tuntemaan fiiliksen. Nostamaan hymyn huulilleen tai tiristämään kyyneleen silmäkulmaan. Kaikessa kirjavuudessaan on jälleen todettava, että elämä on ihmisen parasta aikaa. 

MAANANTAITERKUIN,

PS. missä on ne ukkoset ja sateet, joita tälle iltapäivälle lupailtiin? Murmur, sais nyt tulla vettä vihdoin vaikka taivaan täydeltä :)


12 Responses to “Ikuisuus on silmänräpäys”

  1. Seija sanoo:

    Hei, Maria❤ Kauniisti kirjoitat upposi niin ❤! Tämä elämä on juuri noin, silmänräpys, eilinen, kauan sitten tapahtunut! On kuin eilinen. Ollaan pian Tampereella. Me ollaan menossa Turkuun ja Ahvenanmaalle! On loma☀ihanaa kesää sinulle ja ollaan onnellisia, kuten kirjoituksesi oli täyttä❤ rakkautta❤
    Meillä pyörät mukana!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Seija ♥

      Voi kiitos ♥♥♥

      Hei, me ollaan sitten oltu ihan lähellä toisiamme (tosin minä olen täällä Nokialla töissä, mutta kuitenkin :D).

      Ihanaa, ihanaa, ihanaa ja aurinkoista lomaa ♥ Nauttikaa ♥

  2. Anna sanoo:

    Ihana postaus <3

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja hei kiitos kaunis ♥

      Sitä aina silloin tällöin havahtuu siihen, että elämässä kun tapahtuu ihan älyttömän paljon, niin tietyt asiat muistaa aivan kuin ne olisi eilen tapahtunut :)

      Aurinkoista tiistaita ♥♥♥

  3. Sanna sanoo:

    Ihana ja samalla surullinen,haikea postaus!on niin monta hetkeä,jotka haluaisi elää uudelleen ja arvostaa niitä hetkiä enemmän…
    Elämä todellakin on silmänräpäys ja kaikki vain lainaa.
    Kunpa osaisi nauttia joka hetkestä ja lopettaa turhat rutinat.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja kiitos ♥ Välillä muistot tekevät vähän surullisiksi, mutta onneksi suurin osa niistä on sellaisia, jotka saavat hymyilemään sillain vähän hölmösti. Niin kuin minä nyt täällä ruudun takana hymyilen :)

      Kyllä, nämä asiat kun muistaisi; muistaisi elää hetkessä, nauttia joka hetkestä ja lopettaa turhasta rutisemisen ♥

      Aurinkoa tiistai-iltaan!

  4. Riikka sanoo:

    Minulle tuli kyyneleet silmiin kun tekstissä luki siitä väsyneestä katseesta, minkä sairaus toi isällesi tullessaan. Jälkeenpäin itse aina muistelen niitä ”merkkejä”, joista tiesi että loppua kohti saatetaan olla menossa oman iskän suhteen. Monia hyviä hetkiäkin oli, vaan ei koskaan tiennyt milloin on se viimeinen hetki.

    Todella haikea kirjoitus.

    • Maria Maria sanoo:

      Voi Riikka sinua ♥

      Se on just näin, että niitä valon pilkahduksiakin löytyi, mutta se tietty silmien katse – siitä pystyi lukemaan niin paljon meilläkin ♥

      Tänään tuli vielä vähän haikeaa tekstiä, mutta seuraavaksi lupaan että tulee taas sitä siirappista ja hunajaista hömpänpömppää :)

      Aurinkoista tiistai-iltaa!

  5. Kaura sanoo:

    Nautitaan, ja eletään hetkistä <3 Mukavaa viikon jatkoa sinulle, ja kiitos kun kirjoitat! <3

    • Maria Maria sanoo:

      Juurikin näin Kaura ♥

      Kiitos ja kiitos sinulle, kun aina jaksat ja ehdit jättää puumerkkiä ♥

      Ihanaa loppuviikkoa sinnekin!

  6. mirvaannamarian sanoo:

    Tää oli aivan ihana, mä taidan ehkä itsekin kirjoitella oman elämän unohtumattomista hetkistä <3 Ihanaa viikkoa sinne :)

    • Maria Maria sanoo:

      Voi kiitos ♥

      Hei mä odottelen sun unohtumattomia hetkiä!

      Pakko kertoa; näin viime yönä unta, että oltiin sun kanssa jossain samassa aurinkorasvakamppiksessa ja mä hurautin autolla sun luokse Orivedelle (!!!). Matkalla pysähdyin vaihtaan oman auton vuokra-autoon, josta siitäkin kuvasin samalla kamppista. Pääsin sun luokse Orivedelle ;D niin oltiinkin kuitenkin Helsingissä meren äärellä. Ja sit meidän tytöt oli yhtäkkiä jumiutuneet teidän M:n kanssa johonkin kellarikoppiin ja me oltiin sun kanssa ihan hiilenä, kun ei saatu kuvata rauhassa sitä kamppista :D

      Huh, miten niin loman tarpeessa ;D

      Kivaa viikkoa sinnekin ♥

Kommentoi