torstai 07. kesäkuu 2018

Do what you love. Love what you do.

MOIKKA IHANAT!

Aina silloin tällöin kyselette mun töistä. Töistätöistä. Ajattelin nyt kertoa fiiliksiä tältä viikolta… Mun käsissä on maalia ja vaaleissa housuissa öljytahra. Saman sortin tahra koristi tänään töissä peilistä katsoessani poskipäätäni. Hiukset sojottivat sinne tänne ja kasvojen t-alue kiilteli siihen malliin, että ei ollut juuri ehtinyt päivän aikana fiksaileen. Ei ollut edes tarvis. Tällä viikolla olen eksynyt ihan uusille urille. Tuolla meidän pikkuisen perheyrityksen sisällä. Touhottanut menemään rouva hajamielisenä niin paljon, että askelmittariin on tullut samantien kymppitonni täyteen. Työpäivän aikana. Alkuun pyysin tuohon uuteen asiaan perehdytystä, mutta loput ajat olen klaarannut itse. Päässyt tekemään niitä juttuja, joita harvoin isoissa organisaatioissa pääsee. Saanut niin paljon uutta tietoa, että pää on nyt sitä täynnä. Uutta tietoa, jota prosessoin yön aikanakin heräten ahaa-elämykseen.

Vaikka maalitehtaassa olen ollut töissä jo ihan pikkutytöstä lähtien, myös siellä tuotannon puolella, niin tällä viikolla oppimani jutut ovat olleet niitä, joita en ole aiemmin tehnyt. Labrassa ollessani kuvittelin itselleni valkoisen takin päälle. Hetken olin kuin Brooke konsanaan belief-kankaansa (vai mikä se rypistymätön kangas nyt ikinä sitten olikaan…) kehittämisen parissa. Maalitehtaassa tosin ei ollut ihan niin mediaseksikäs ympäristö :D Olen oppinut tällä viikolla maalialan kemiaa ja jopa pitänyt siitä. Vaikka silloin kun sain lukiossa kemian kokeesta 4+ olin sitä mieltä, että en ikinä vapaaehtoisesti tee mitään kemiaan liittyvää työkseni.

Olen ollut vieraalla töissä ja olen ollut osakkaana yrityksessä. Molemmissa on puolensa, mutta itselläni virtaa niin paljon yrittäjän verta tuolla suonissa, että se kiehtoo. Riskinotto ja vapaus. Mahdollisuudet vaikka mihin. En tiedä olisiko musta edes enää olemaan muilla töissä. Vaikka silloin kun olin, niin työntekoon oli kovin yrittäjämäinen ote. Hanskat eivät sielläkään tippuneet klo 16 eikä ajatukset olleet työasioissa vain työaikana. Silti jotenkin se vapaus siitä, että en ole sidottu tiettyyn toimenkuvaan on se, joka on yksi tämän yrittämisen parhaita puolia. Saan liata kädet, jos niin tahdon. Aikoinaan erään ison tehtaan markkinointiassarina ollessani pyysin päästä edes päiväksi tehtaan puolelle töihin. Sinne, missä se kunnon työ tapahtuu. Katsomaan, miten tuote syntyy ja tekemään käsilläni. En päässyt. Koska toimenkuva.

Mulla on edelleen käsissä maalia ja vaaleissa housuissa ravistajasta (sävytetty maalipurkki laitetaan ravistajaan, jotta sävypastat sekoittuvat) tullut öljytahra, joka tuskin lähtee pesussa. Poskipääni on puhtaat, mutta hiukset sojottavat edelleen sinne tänne. Kasvotkin kiiltelevät. Tällä viikolla on ollut ”tilanne päällä” monta kertaa. Yhtä monta kertaa ollaan puhallettu yhteen hiileen kaikkien ihanien työkavereiden kanssa aamukahvilla ja todettu, että hei – tästäkin selvitään. Ja niin siitä onkin selvitty ♥ Kyllä se on kuulkaas se työn mielekkyys, joka määrittelee isolta osin elämän mielekkyyden. Minua on siunattu ihan älyttömän stressaavilla, jalat maahan palauttavilla työpäivillä, ihan älyttömän ihanilla, pään pilviin nostavilla työpäivillä, ihan älyttömän kivoilla, maailman parhaimmilla työkavereilla ja ihan älyttömän vaihtelevalla ja mielenkiintoisella työnkuvalla. Ja mikä parasta, ihan älyttömän huikealla mahdollisuudella yrittää. Mahdollisuudella työllistää ja tuoda leipä 11-12 muunkin perheen pöytään.

Siinä on kuulkaa se perimmäinen syy, minkä takia jaksaa tsempata myös niinä päivinä, kun ei ihan olisi siihen paukkuja. Ei tätä tehdä vain itsensä takia. Vaan myös niiden muiden.

TORSTAI-ILTATERKUIN,

PS. mulla alkaa viikon päästä 1,5 viikon loma, mikä tarkoittaa sitä, että blogikin palannee tuttuun postausrytmiinsä – pahoitteluni, että nyt on ollut vähän hiljaista. Tiedän että te ymmärrätte 


Kommentoi