sunnuntai 13. toukokuu 2018

Matkavalmisteluja ja turvallisemmin auringossa

*kaupallinen yhteistyö: Life

SULOISTA ÄITIENPÄIVÄN ILTAA!

Vaikka otsikosta voisi ehkä tehdä sellaisen johtopäätöksen, että olemme lähdössä matkalle, niin se ei pidä paikkansa :) Vaan Lifen brändilähettilään ominaisuuksissa tulin kertomaan teille meidän matkavalmisteluista ja niistä ehdottoman tärkeistä matkalle mukaan otettavista tuotteista. Sekä myös siitä, miten nauttia auringosta turvallisemmin ja luonnonmukaisemmin. Nyt kun olemme saaneet nauttia auringosta koko äitienpäiväviikonlopun, niin aihe on mielestäni erittäin ajankohtainen. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa.

Tuossa ennen talvilomareissuamme kävin Lielahden Life-myymälässä juttelemassa alan ammattilaisen Maaritin kanssa siitä, miten meidän koko perheen kannattaa valmistautua ulkomaanmatkaan. Miten tukea terveellistä auringonottoa luonnollisemmin ja miten helpottaa oman vatsansa sopeutumista ulkomaan bakteerikantaan.

Kuten tiedämme, niin Suomessa aurinko armas ei paista niin anteliaasti, että siitä riittäisi turvaamaan d-vitamiinin saantiamme koko vuodeksi. Tuntuu, että välillä se ei paista turvaamaan edes sitä jaksamista arjessa. Sen takia olen suunnattoman kiitollinen, että meillä on silloin tällöin keskellä Suomen pimeintä vuoden aikaa mahdollisuus käydä tankkaamassa aurinkoenergiaa ja d-vitamiinia ulkomailla. Rakastan tunnetta, kun aurinko hellii hipiääni. Rakastan sitä lämpöä ja leppoisuutta, joka aurinkoisilla ilmoilla vallitsee. Varsinkin täällä Suomessa. Kun saan tuntea puhtaan luonnon tuoksun ja kuulla lokkien kirkuvan. Mutta paukkupakkasten aikaan rakastan myös sitä samaa aurinkoa, joka meillä paistaa, mutta lämpimämpänä versiona :)

Aurinkoloman alla sitä on muodostunut tiettyjä rutiineja, joiden myötä valmistautua tulevaan reissuun. Kroppaa tulee hoidettua myös reissussa erityisesti, mutta olen huomannut, että aurinkoloman alla tehdyt toimenpiteet valmistavat ihon vastaanottamaan auringon helliä säteitä. Aikalailla kauneudenhoidon rutiineissa tulee tätä nykyä käytettyä öljyjä, lähinnä arganöljyä. Lifen Arganöljyyn olen aivan koukuttunut. Se sopii hoitamaan niin hiuksia, ihoa kuin kynsiäkin.

☀ vartalon ihon kuorinta; kookosöljy + käytetyt kahvinpurut ovat tässä avainasemassa. Sekaisin kipossa ja käsin levitys koko kroppaan. Siinä saa samalla pienimuotoisen vartalohieronnankin.

☀ vartalon ihon kosteutus; varsinkin kuivat kohdat eli kyynerpäät, kantapäät ja polvet, mutta myös koko kropan käyn läpi huolella kuorimisen jälkeen. Rasvaukseenkin käytän varsinkin talviaikaan luomukookosöljyä tai arganöljyä.

☀ hiusnaamio talven kuivattamille hiuksille arganöljyn ja hoitoaineen sekoituksesta. Pyyhe päähän turbaaniksi ja saunan lauteille vartiksi odottelemaan. Öljyn sisältämät omega-6-rasvahappot hoitavat ja suojaavat hiuksia. Toisin kuin silikonia sisältävät tuotteet, jotka tekevät vain kalvon pintaan, Life Arganöljy läpäisee pinnan ja vaikuttaa syvällä hiuksissa. Ja vaikutus on silminnähtävissä heti hoidon jälkeen.

☀ noin viikko ennen aurinkolomaa alan syömään Life Aurinko Plus -beetakaroteniinivalmistetta tabletin päivässä ja jo kahdella ulkomaanreissulla olen saanut nauttia auringosta ilman ilkeää aurinkoihottumaa. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini, sinkki ja C-vitamiini edistävät ihon kunnon pysymistä normaalina. Uskon, että se on osaltaan tuon beetakaroteenin ansiota, mutta myös luonnonmukaisimpien aurinkosuojavoiteiden ansiota, että kurjaakin kurjempi aurinkoihottuma on jättänyt minut rauhaan.

☀ ennen reissua tulee myös tarkistettua, että matkakapsakeista löytyy tarvittavat vitamiinit ja tarvittavat lääkkeet. Aika usein pakkaan vitamiinit pikkuiseen pussukaan mukaan ja jätän niiden tilaa vievät pakkaukset kotiin. Vaikken ihan koko repertuaaria vitamiineista usein mukana reissuilla kannakaan, niin maitohappobakteerit ovat vakioreissukavereita. Se on ihan sama minnepäin suuntaa, lähelle tai kauas, niin bakteerikanta on erilainen. Life Probiootin maitohappobakteerikannat ovat tutkitusti mahahappoja ja sappisuoloja kestäviä kantoja, jotka pystyvät kulkeutumaan suolistoon ja elämään siellä. Näin jälkikäteen hävettää hieman myöntää, mutta oli aika, että luulin että probiooteille on tarvetta vain antibioottikuurin tai ulkomaanreissun aikana. Nykyään syön maitohappobakteereja päivittäin eikä vatsani juuri enää vaivaa.

Oli kyse sitten kaupunki- tai rantalomasta niin melkein aina ne meillä ovat sijoittuneet sellaisiin aikoihin tai sellaisiin kohteisiin, joissa aurinkosuojakertoimelle on käyttöä. Nykyään pyrin käyttämään Suomessakin päivävoidetta, joka sisältää aurinkosuojakertoimen. Iän myötä musta on tullut erittäin varovainen auringon suhteen. Harmittaa ihan vietävästi näin jälkikäteen ne ihon grillaukset Rodoksen kuuman auringon alla teini-ikäisenä, kun tärkeintä koko aurinkolomassa oli se, kenellä on näkyvimmät rusketusrajat. Tuntuu, että silloin ainakaan meidän perheessä sana ihosyöpä ei kuulunut valikoimiin.

Tuo sana tuli valitettavaksi tutuksi joulun alla 2011. Kuin salama kirkkaalta taivaalta äidin selkään ilmestynyt luomi osoittautui melanoomaksi. Seuraavana päivänä löysin itseni ihotautilääkärin vastaanotolta kartoittamassa omien luomieni tilaa. Selkääni sain tikkejä 11, kun kaikki vähänkin epäilyttävät luomet poistettiin. Suhteeni auringonottoon muuttui yhdessä päivässä. Suhteeni omien lapsieni auringonottoon muuttui myös samalla hetkellä. Uskonpa, ettei auringonoton kanssakaan voi olla liian varovainen. Ainakin niissä kohteissa, joissa uv-indeksi hipoo maksimia.

Hieman ristiriitaista on siis se, että rakastan auringon tuomaa lämpöä ihollani, vaikka samalla tunnen pientä pelkoa ja kunnioitustakin tuota keltaista möllykkää kohtaan. Onneksi on olemassa tuotteita, joilla suojautua auringossa. Onneksi on olemassa järkeä päässä, joka kertoo olemaan varjossa ne päivän kuumimmat tunnit.

Nyt kun olen siirtynyt ihonhoitotuotteissani luonnonkosmetiikkaan olen kuin vaivihkaa siirtynyt myös auringonsuojatuotteissa luonnonmukaisempiin tuotteisiin. Tätä nykyä tulee käytettyä liki ainoastaan suojakerrointa 50 enkä voi näin jälkikäteen käsittää, kuinka joskus olen voinut makoilla päiväntasaajan tuntumassa suojakertoimen kanssa, jonka numerot näyttävät yksinumeroisia lukuja!

Sen lisäksi, että olen saanut helposti auringosta aurinkoihottumaa on kasvojeni iho poikkeuksetta aina reagoinut aurinkorasvoihin pienen mannaryyninäpyn kera. Luonnonmukaisten auringonsuojavoiteiden kanssa tätä ilmiötä ei ole enää tapahtunut! Algamariksen Aurinkovoide on turvallinen valinta koko perheelle; se on 100 % luonnollisten mineraaliaurinkosuoja-aineiden, 100 % luomutuotettujen kasviöljyjen ja patentoidun Alga-gorria yhdisteen ansiosta luonnollinen ja laadukas vaihtoehto kemiallisille aurinkosuojatuotteille. Käy myös hienosti tuoksuyliherkille kasvojen ja dekolteen alueelle! Itse olen huomannut, että vaikka käyttämäni tuotteet ovat vedenkestäviä, niin silti niitä tulee lisättyä mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

Suihkutettava Aloedermal Solar -auringonsuojavoide on hypoallergeeninen, joten se sopii loistavasti myös tuolle meidän atoopikolle. Tykkäsin tuotteessa myös siitä, että ollakseen luonnonmukainen auringonsuojatuote se levittyi helposti jättämättä kalkkilaivan kapteeni näkyä. Joissain käyttämässäni luonnonmukaisissa aurikosuojatuotteissa on ollut vähän hankaluuksia levitettävyyden kanssa sekä sen, että iho on jäänyt aivan valkoiseksi. Aloedermal Solar tai Algamariksen -auringonsuojatuotteissa tykkään nimenomaan niiden käytettävyydestä!

Vaikkei ihoni tätä nykyä juuri ala auringossa punoittamaankaan, niin silti rakastan helliä ihoa auringossa oleilun jälkeen ihanan viilentävällä Life Aloe Vera -geeliä. Aloe Veraa olen nauttinut sisäisesti, mutta havaittuani geelin loistotuotteeksi, tutkin  sen ominaisuuksia hieman tarkemmin:

”Aloe Vera sisältää noin 200 aktiivista ainesosaa, 18 aminohappoa ja mm. polysakkarideista koostuvia lima-aineita, jotka suojaavat ihoa. Noin 3 % geelistä on saponiineja, joilla on lievä puhdistava vaikutus. Osa kasvisaineista vaikuttaa supistavasti.

Life Aloe Vera -geeliin käytettävät kasvit viljellään Meksikossa luomuvalvonnan alaisuudessa (Aloecorp ja ÖKO). Aloe-kasviryhmä käsittää satoja lajeja ja monet niistä ovat villeinä uhanalaisia. Ympäristösyistä tuore aloemehu kuivataan Meksikossa hellävaraisesti ja jauhe kuljetetaan Eurooppaan tehtaalle, missä siihen lisätään kuivatessa poistunut vesimäärä. Geeli ei sisällä parabeenejä eikä mineraaliöljyjä.” / Lifen kotisivut

Aloe Vera -geeli kuulostaa liki liian täydelliseltä ollakseen todellinen, mutta voin reilun vuoden käyttökokemuksella sanoa, että tämä on yksi monikäyttöisimistä tuotteista. Se ei toimi vain rauhoittavasti rantapäivien jälkeen, vaan myös esimerksi sheivauksen jälkeen kutiaviin sääriin se tuo helpotusta samantien. Hyttysten pistojen kutina rauhoittuu myös huomattavasti geelin levittämisen jälkeen.

Aurinkorasvojen lisäksi auringossa selviytymisvinkkini (ei ollut tarkoitukseni kuulostaa siltä, kuin se auringossa oleminen olisi taistelua, jossa pitää henkensä pitimiksi selvityä ;)) ovat hyvinkin maanläheisiä:

☀ muista tankata nesteitä pitkin päivää! Itse tykkään hörppiä jääkylmää vettä, mutta myös vihermehuja, joista saa kivasti energiaakin. Kuvissa vilahtavalla Dubain lomallamme saatoimme kuitata lounaan vihermehuilla, sillä harvoin runsaan aamiaisen jälkeen oli lounasaikaan vielä nälkä.

☀muista suojata pää! Itse pidin aiemmin lippistä tai hattua auringossa. Nykyään, jos makoilen rannalla tai uima-altailla makoilen pääosin aurinkovarjon alla. Uimaan mennessäni heitän usein lippiksen päähän.

☀ muista myös suojata silmät uv-valolta! Itse olen älyttömän huono pitämään aurinkolaseja, tai olin. Nyt olen tsempannut tässäkin asiassa.

☀ jäätelö silloin tällöin auringossa nautittuna ei ole pahitteeksi :) Vaikka arjessa sitä tulee noudatettua terveellistä ruokavaliota, niin lomalla saa antaa itsensä myös herkutella, mikäli herkkuhammasta kolottaa!

Niin auringonotossa kuin elämässä yleensä noudatan sitä hyväksi todettua sääntöä eli kohtuudella kaikkea. Enää en saa tehtyjä asioita tekemättömiksi ja nuoruudessa auringon kärventämää ihoani palautumaan täysin, mutta uskon ja toivon, että vielä ei ole liian myöhäistä. Iho on suurin elimemme, joten sen hyvinvointi on yksi kauneudenhoitoni tärkeimmistä kulmakivistä. Loppuun vielä pari muistutusta:

Life haluaa tarjota myös teille ihanille lukijoille mahdollisuuden hyvinvointiin. Sen kunniaksi saatte tämän vuoden ajan alennusta 20%koodilla atmarias Lifen verkkokaupassa tai kivijalkaliikkeissä tehdyistä normaalihintaisista Lifen oman tuotesarjan tuotteista

 Lifen liikkeissä ja verkossa alkaa huomenna maanantaina Hintadieetti –tarjouskampanja, joka on voimassa perjantaihin 20.5. asti. Tarjouksia löytyy laidasta laitaan ja muun muassa Aloe Verat ja Arganöljy ovat koko viikon tarjouksessa ja Life Aurinko Plus torstaista perjantaihin alennushinnalla! 

AURINKOISTA ILTAA TOIVOTELLEN,

 


Kommentoi