tiistai 01. toukokuun 2018

Plan B eli ihana päivä

HEIPPAHEI

te ihanat ja heippahei toukokuu! Vitsit, ensi kuun jälkeen on heinäkuu 🙂 Mutta eletään eka tämä yksi lempparikuukauteni ikinä. Vaikka ulkona vihmoo vettä, niin toukokuu tuntuu silti jo niin paljon kesäisemmältä kuin huhtikuu. Vaikka mökkijärvi oli tuosta meidän lahdenpoukamasta vielä jäässä, niin sekään ei haitannut. Koska toukokuu. Vaikka kannettiin mökkitavarat nöyrin mielin takaisin kotiin, niin silti olo on tänä toukokuun ekana jotenkin tosi kepeä ja iloinen.

Tiedän, että jotkut teistä siellä päästelevät ärräpäitä, kun lukevat seuraavan lauseen, mutta silläkin uhalla. Jälleen kerran olen sitä mieltä, että (melkin) kaikella on tarkoituksensa. Sillä että ei tänään päästykään mökille. Päivästä kehkeytyi ihan mielettömän kiva ja onhan tässä vielä tätä päivää jäljellä. Kotimatkalla saatiin miehen kanssa päähämme käydä pikaisesti kauluspaitaostoksilla. Äkkiä mökkirönttöset vaihtoon kotona ja kohti Ratinaa.

Siinä miehen maksaessa kassalla kuulin siniraitaisen paidan huutelevan hiljaa nimeäni. En tiedä oliko se nuo kirjaillut kukat vai mikä, mutta olisittepa nähneet miehen ilmeen, kun noin viidessä sekunnissa palasin paitahyllyn vierestä kassalle hänen taaksensa. Tuo kuvissa näkyvä paita kädessäni. Nosti vain kulmiaan eikä sanonut mitään. Ilmeestä pysyin lukemaan seuraavia asioita: Sullahan on vaikka kuinka monta sinivalkoraitaista paitaa! Kuinka paljon kukkavaatteita meinaat ostaa, nehän on jo kohta pois muodista! Minne ajattelit tuonkin paidan saada mahtumaan? 😀

Ja kas ei sitä paitaa tarvinnut saada mahtumaan mihinkään, sillä otin sen heti käyttöön. Sopii tällaiseen keväiseen olotilaan. Jouduimme tuottamaan tytöille pettymyksen, sillä toivoivat Jungle Juice Barista Pink Panther -smoothieita. Jos viime kerralla tyttöjen kanssa odotettiin niitä reilu vartti, olisi odotusaika nyt ollut ainakin tuplaten. Niin hirmuinen väenpaljous. Kaupan kautta kotiin smoothieainekset kassissa. Ihan hyvältä nuo omatekemät smoothietkin maistui. Raikkailta ja keväisiltä.ID

Tänään on ollut ihana lämmitellä takan lämmössä, lukea sitä ruotsalaista dekkariani (mutta vitsit, että se on raaka!) ja vaan olla möllöttää. Plan B on tässä vaiheessa jo osoittautunut sen pienoisen ketutuksen arvoiseksi. Sen ketutuksen, kun näimme venerannan olevan jäässä. Ketutus kesti pari sekunttia. Siinä vaiheessa, kun mies raahasi laiturille muutaman kiven murikan ja huomasimme tekevämme sitä kuuluisaa murikkatestiä testataksemme jään paksuuden kikattelimme jo asialle. Lähikahvilan, Aurettaren, vappumunkit ja kahvit viimeistään toivat hyvän mielen. Tuo paikka on muuten ihana. Pullollaan myös vanhoja myytäviä astioita ja esineitä. Ihan siinä Seitsemisen kupeessa. Jos ohi ajelette, niin kannattaa piipahtaa 🙂

Mökille varaamani makkarat pääsevät illalla takkaan paistumaan. Mökkitunnelma on kaukana, mutta hei ainakin siitä edes pikkuisen muistuttaa nuo viikko sitten venerannasta kotiin tuomani mustikanvarvut, jotka pukkaavat lehtiä pintaan. Tarinan opetus? Se, että ota elämä sellaisena kuin se tulee. Älä anna mönkään menneiden suunnitelmien pilata päivää, vaan keksi varasuunnitelma. Plan B voi jossain tapauksessa osoittautua jopa sitä alkuperäistä suunnitelmaa kivemmaksi. Olisihan se kurja ollut tällä kelillä laittaa mökkiä kesäkuntoon. Mieluummin teemme sen tulevana lauantaina auringonpaisteessa. Ellei sitten jääkausi ole päättänyt viivästyttää meidän mökkikautta vielä viime vuoden mökkikauden aloitustakin pidemmälle 🙂

IHANAA VAPPUPÄIVÄN ILTAA! 

PS. pahoitteluni, että meitsi puokkoilee yhtäkkiä postauksissa. Jotenkin nyt tuntuu, että näiden samojen nurkkien kuvaaminen ei kiinnosta. Varsinkaan kuin sisustuksen suhteen ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Joten kuvaillaan sitten vaikka noita ”uusia” hiuksia. Joista kyllä tykkään edelleen ihan himputin paljon!


10 Responses to “Plan B eli ihana päivä”

  1. Sari sanoo:

    Niin positiivinen postaus jälleen Maria! Kiitokset tästä! Olen niin samaa mieltä kanssasi siitä että KAIKELLA ON TARKOITUKSENSA 🙂 Olen sen saanut kokea monta, monta kertaa, luonnollisesti. Elämähän ei virtaa yhteen omien suunnitelmien mukaan läheskään aina ja kulloisen tilanteen kohtaamiseen vaikuttaa juurikin se oma oivaltaminen ja suhtautuminen tapahtumiseen. Tämän ymmärtäminen on tuonut elämääni täysin uuden ulottuvuuden. Luottamuksen siihen että jutut menee just niinku niihen kuuluukin mennä. Elämä on ihmisen parasta aikaa, NykäsMattia siteeratakseni 😀
    Ihanaa mökkikauden odotusta!
    P.S. Paita on super kaunis 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja hei kiitos kaunis ♥

      Elämässä tapahtuu sitä sun tätä eikä sitä pysty yhtään ennakoimaan. Sen takia on välillä niin lohdullista tajuta, että ehkä kuitenkin kaikella on tarkoituksensa 🙂

      Just näin, NykäsMatti osui asian ytimeen ;D

      Kiitos ja ihanaa toukokuun alkua ♥

  2. Hansu sanoo:

    Mistä tuo ihana paita on?

  3. Helinä sanoo:

    Voi että Sinua <3 Olet niin maanläheisen rauhallinen ihanuus 🙂 Olen tykästynyt sinun blogissasi juuri siihen aitouteen, ja miten olet läsnä juuri siinä hetkessä mikä on!
    Hiuksistasi sen verran, ettei meinaa muistaa, että siitä on niin vähän aikaa kun leikkautit ne, näyttävät niin hyviltä!

    • Maria sanoo:

      Voi Helinä,

      lämmin kiitos ♥

      Voi kunpa tuo rauhallisuus pitäisi paikkansa, itse kun tunnen olevani tällainen duracell-pupu 🙂 Joka tosin on vähän rauhoittunut ajan saatossa ja on parhaansa mukaan kyllä läsnäkin!

      Kiitos, mä tykkään näistä hiuksista edelleen myös 🙂

      Ihanaa iltaa sinne!

  4. Kaura sanoo:

    Niin raikas kevätlook, ja ihanat tunnelmakuvat.:) Takan äärellä on mukava lämmitellä, ja luo tunnelmaa sisälle. Meidän mökillä on niin kiva istuskella takan ääressä, yks omista lempparipaikoista, kun siellä käyn. 🙂 Mukavaa viikon jatkoa! <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Kaura

      ja kiitos ♥

      Näissä pimeissä kevätpäivissä on oma tunnelmansa 🙂 Ei niin sellainen pimiä kuin syksyisissä sadepäivissä vaan sellainen kepeämpi!

      Takka on ihan ehdoton! Me poltetiin sitä vanhassa kodissa kesät talvet. Mökillä meillä on sellainen avotakka, joka ei lämmitä, mutta tuo tunnelmaa 🙂

      Kiitos ja ihanaa viikon jatkoa sinnekin!

  5. Kristiina H. sanoo:

    Ihana paita, saako kysyä ostopaikkaa, jos vaikka sopisi omaankin garderoobiini?

    Minä myös uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Minulle esim. tehtiin harmittava ohari nuorena, juuri ammattiin valmistuneena. Olin sopinut suullisesti työpaikasta juuri ennen valmistumista, enkä nuorena osannut tuolloin vaatia ”mustaa valkoisella”. Kun sitten otin yhteyttä aloittaakseni työn, ei ko. henkilö muistanut sopineensä mitään kanssani.

    Itäsuomen tyttö muutti sitten työn perässä Länsirannikolle ja tapasi siellä nuoren miehen. Ensitapaamisesta tulee tänä keväänä kuluneeksi jo 29. Oletan, ettemme olisi ilman tätä oharia tavanneet.

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Kristiina

      ja hei kiitos, mäkin tykkään ♥ Zarasta ostin ja rakastuin kerrasta 🙂

      Ohhoh, no kaikella on todellakin tarkoituksensa! Ihana tarina, loppu hyvin kaikki hyvin ♥

      Ihanaa keskiviikkoiltaa!

Kommentoi