torstai 26. huhtikuun 2018

Silloin ja tänään – elämän kulkua ♥

HELLOU IHANAT

ja hei sangen aurinkoista torstai-iltaa! Taannoin kerroin, että näin huhtikuussa sitä tulee oltua astetta herkemmillä. Pari viikkoa sitten kuopus täytti 11 vuotta ja huomenna tuo rakas esikoinen täyttää jo 13 vuotta. Mihin tämä aika oikein menee, jos saan kysyä? Toisaalta tuntuu, että aika menee älyttömän nopeasti. Mutta taas toisaalta tuntuu, että tuosta hetkestä, kun esikoinen syntyi on ainakin valovuosia aikaa. Kuinka paljon erilailla asiat olivat tasan 13 vuotta sitten kuin mitä ne tänään ovat.

Tuolloin olin maannut sairaalassa kolme viikkoa ja oli tiistaipäivä. Kolme viikkoa synnytystä oli käynnistelty kolmen päivän sykleissä. Kolme päivää käynnistystä ja yksi päivä lepoa. Ja jälleen alusta. Tuona tiistaina päätin rohkaista mieleni ja kysyä osaston lääkäriltä, josko saisin nousta kerrankin sängystä, kävellä raput alas kahvioon ja syödä jäätelöannoksen. Kävellä raput ylös ja metsästää siten niitä kunnon supistuksia. Vuodelevossa olleena kun tuntui, että ei ne supistukset edes tee mitään muuta kuin vain inhottavan olon. Sain onneksi luvan. Ehkä lääkärikin huomasi, että vaikka hienosti olin tuon kolme viikkoa jaksanut ilman mitään aktiviteettejä (liikkumista, lukemista, tv:n katselua), että oma psyykkeeni alkaa olemaan äärirajoilla.

Näin 13 vuotta myöhemmin eletään torstaipäivää ja sen sijaan, että olisin tehnyt rappustreeniä saavuttaakseni jotain tai päästäkseni lähemmäs maalia, kävin juoksemassa pikaisesti kiireen keskellä uudet juoksulenkkarini sisään. Psyykkeeni voi, ainakin omasta mielestäni, hyvin enkä tarvitse keneltäkään lupaa mihinkään. Tunnen vapaudentunnetta sen suhteen. Että pystyn lähtemään kodistani ulos ja lenkille. Kauppaan ja ihan minne haluan. Elinympäristöni kattaa hurjan paljon enemmän kuin TAYSin osaston 10b huoneen neljä ikkunasängyn.

13 vuotta sitten tänään söin elämäni parhaimman jäätelöannoksen. Tuntui kuin olisimme olleet miehen kanssa lomalla, kun reviirini laajentui tuonne alakerran kahvioon. Niin ihana tunne se oli. Osastolle takaisin lyllertäessäni olin yhtä hymyä. Lääkärikin totesi, että taisi tehdä tehtävänsä. Niin se tekikin. Mieli rentoutui ja illalla alkoi kivuliaat supistukset.

Tänään olen haaveillut jäätelöannoksesta. Syönyt pakkasesta suoraan purkista minttusuklaaproteiinijäätelöä ja hörppinyt kahvia sen kanssa. Hymyillyt melkein yhtä leveästi kuin tuolloin jäätelöannoksen jälkeen.

Silloin sairaalasängyssä illalla maatessani jälleen käyrällä ja suklaata puputtaessani päätin, että en enää ikinä syö suklaata ellei ole pakko. Tuolloin se oli pakko, jotta saatiin vauvan sydänääniin vaihteluita. Niistäkin kun pystyi tulkitsemaan, että pikkuisen olisi jo aika päästä ulos.

Vaikka silloin päätin, että suklaa ei ole se mun juttu, niin tänään olen sitäkin salaa napsaissut palasen jääkaapissa olevasta levystä. Siitä, josta on tarkoitus leipoa mutakakku tuon 13 vuotta sitten huomenna syntyneen lauantaisiin synttärikemuihin.

13 vuotta sitten tänään perheeseemme kuului kaksi ihmistä. Olisimme olleet onnellisia ihan kaksistaankin, mutta meitä siunattiin lahjalla (ja myöhemmin vielä toisella), jollainen on suuri kunnia ja etuoikeus saada.

Tänään perheeseemme kuuluu viisi jäsentä. Tuohon kahteen verrattuna se tuntuu jo suurperheeltä. Kovin rakkaalta sellaiselta ♥ Edelleen ja joka päivä tunnen suurta kiitollisuutta.

13 vuotta sitten illalla miehen lähtiessä sairaalasta kotiin nukkumaan taisin tirauttaa muutaman kyyneleen. Varsin herkässä mielentilassa kun olin. Pienikin ero tuntui kamalalta.

Tänään saattelin tuon elämäni rakkauden lentokentälle hyvillä mielin ilman kyyneliä. Tiedän että tulevien neljän päivän aikana tulee ikävöityä, mutta tällä kertaa mulla on täällä kaksi natiaista seurana. Niitä, joilla on välillä yhtä huonot vitsit kuin isällään. Joilla pisamat poskilla muistuttaa toisen punertavasta parransängestä ja pisamista. Ne, jotka illalla pakkautuvat samaan sänkyyn kanssani nukkumaan ja tappelevat kumpi saa olla ekan yön äitin vieressä. Ehkä pitäisi itse olla keskellä?

Silloin illalla en vielä tiennyt synnyttämisen tuskasta mitään. Vaikka kyse oli vain 44 cm ja 2.7 kg:n rakkauspakkauksesta. En tiennyt sitä, että hätäsektio oli sekunneista kiinni. Enkä siitä, kuinka raastavaa on, kun en saanut vastasyntynyttä prinsessaa kotiin kanssani.

Mutta näin 13 vuotta jälkeenpäin, 13 vuotta vanhempana tiedän, että mitä ikinä elämässä tapahtuukaan, niin elämällä on tapana kantaa. Tiedän, että joissain tapauksissa kipu kuuluu asiaan. Kipu kuuluu kasvamiseen. Niin se kuului tuona päivänä 13 vuotta sittenkin, kun supistukset alkoivat. Seuraavana aamuna klo 06.21 minusta tuli äiti. Minulle annettiin roppakaupalla vastuullisuutta kertaheitolla ja jollain hassulla tavalla tuntuu, että vaikka olin jo iän puolesta aikuinen, niin tuossa hetkessä minusta tuli virallisesti aikuinen.

13 vuotta sitten tänään olin onnellinen. Kepein sydämin voin todeta, että sitä olen tänä päivänäkin. Potenssiin tsiljoona. Enkä vähiten sen takia, mitä tuolloin 13 vuotta sitten sai alkunsa ♥ 

TORSTAI-ILTATERKUIN,


14 Responses to “Silloin ja tänään – elämän kulkua ♥”

  1. Johanna sanoo:

    Paljon Onnea molemmille tytöille ja onnellisille vanhemmille.
    Niin se vaan on, että aika kiitää hurjan nopeasti. Perässä on vaikea pysyä. Mutta aika aikaansa kutakin. Nyt taitaa olla pikkuhiljaa aika lasten harjoitella itsenäistymistä (täällä myös 13-vuotias, syksyllä jo 14-vuotias) ja siimaa täytyy antaa ja tehdä itsestään tulevien vuosien aikana tarpeeton ja antaa eväät lapsille, jotta heidän omat siipensä kantavat.
    Mukavia juhlia teille 🙂
    Terveisin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Iltaa iltaa Johanna

      ja lämmin kiitos ♥

      Tämä teini-ikään astuminen on kyllä aikamoinen harppaus niin lapselle kuin meille aikuisillekin. Nimenomaan sitä siimaa pitää antaa, mutta ainakin mulla vielä napanuora haraa väkisin vastaan 😀

      Kiitos, juhlat nro 1 on nyt juhlittu ja huomenna jatketaan 🙂

      Ihanaa viikonloppua ♥

  2. Seija sanoo:

    Moikka!
    Kaunis kirjoitus Maria. Kyynel vierähti. Onnea tytöille❤

    • Maria sanoo:

      Moikka Seija

      ja hei kiitos kaunis ❤

      Onnittelut välitetty eteenpäin jo eilen ja molemmat kiittelivät 🙂 Nyt tuhisevat unten mailla tämän illan juhlista väsähtäneinä. Huomenna jatketaan esikoisen juhlilla!

      Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua ❤

  3. JonnaG sanoo:

    Nyt kyllä herkistellään samoja fiiliksiä, meillä esikoinen täyttää 10 ylihuomenna enkä mä ymmärrä, mihin tää aika on mennyt? Kun muistaa siitä kymmenen vuoden takaisesta päivästä jokaisen hetken ja jokaisen tunteen.
    Voihan rakkaus<3

    Paljon onnea teidän huhtikuisille!

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonna

      ja kiitos kaunis ❤ Onnea myös sinne huomisen johdosta ❤

      Joo se on jännä miten sitä muistaa ihan ne pienetkin jutut. Mä muistan mm. sellaisen itävaltalaisen harjoittelijahoitajan, joka tuli kysymään multa just ennen kuin pääsin synnytyssaliin, että voisko tehdä noin 20 minuutin kyselyn. Silloin oli pakko kieltäytyä, kun olin jo niin doupattu ja niin pirun kipeä 😀

      Ihanaa synttäriviikonloppua sinne ❤

      • JonnaG sanoo:

        Ja mä odottelin epiduraalia kun kätilö kysyi, voinko odottaa hetken. Anestesialääkäri oli kuulemma just laittanut maksalaatikon mikroon:D
        No, mihinkäs mä siitä…..

        • Maria sanoo:

          Apua, maksalaatikkobreikki 😀 😀

          Kiesus, miten kätilö voi kysyä tuolleen, että voitko odottaa hetken. En kestä ;D

          Ei kait siinä sitten muuta voi kuin odottaa ♥

  4. Kaura sanoo:

    Ihana kirjoitus! <3 Paljon onnea synttäritytölle! 🙂 Hyvää tyttöjenviikonloppua 🙂

    • Maria sanoo:

      Iltaa Kaura

      ja hei kiitos ❤

      Herkistellessään sitä tulee tuotettua sellaista tekstiä, johon tulee itsekin palattua aikojen päästä 🙂 Onneksi on tämä sähköinen päiväkirjani 😉

      Kiitos ja kuten myös; toivotaan aurinkoista viikonloppua ❤

  5. Nina sanoo:

    Olipa ihana kirjoitus. Nuo syntymän hetket on aina niin koskettavia, että tuore mami täällä pidätteli kyyneliään lukiessaan…

    Hyvää syntymäpäivää nuorelle neidille! ☀️

    • Maria sanoo:

      Heippa sinä tuore mami

      ja kiitos ❤

      Se on varmasti sellainen juttu, että tuossa vaiheessa sitä tulee taas herkisteltyä. Vaikkei itse olekaan varsinaisesti raskaus- ja synnytyshormonihuuruissa, niin kai ne isovanhempiinkin tarttuu 😀

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua ❤

  6. Annikki sanoo:

    Onnea onnea! Ihan uteliaisuuttani kysyn, mikset saanut edes lukea tai katsella telkkaria silloin?

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Annikki ❤

      Mulla oli paha raskausmyrkytys, jossa verenpaineet olivat pahimmillaan 210/120. Normisti kun ne on noin 110/60, niin päättivät sitten pitää mut ihan ilman mitään ärsykkeitä, ettei paineet nouse enempää. Meinasivat jopa laittaa pimeeseen huoneeseen makoilemaan, mutta päättivätkin sitten aloittaa verenpainelääkityksen, joka paineita vähän tasasi.

      Onneksi tuo sairaus päättyi synnytykseen. Vaikkakin uusi sitten tokassa raskaudessa, mutta ei niin pahana.

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ❤ 🙂

Kommentoi