sunnuntai 22. huhtikuu 2018

Pikkusuolaista & pikkuisen parisuhteesta

HEI HELLUREI IHANAT

ja sangen suloista sunnuntai-iltaa! ♥ Vielä kerran kaunis kiitos teille kaikille, ketkä tulitte moikkaamaan tänään Mansen Blogikirppiksellä. Tuntuu, että tavallaan tuon tapahtuman myötä sain rikottua tietynlaisen jään. Olen ollut armottoman huono bloggaaja siinä suhteessa, että en ole juuri missään paikallisissa blogitapahtumissa käynyt. Kaiken maailman kissanristiäisetkin onnistun aina välttämään. Vaikka tiedän, että se verkostoituminen on tälläkin alalla kaiken a ja o. Ehkä siinä suhteessa olen hieman epätyypillinen bloggaaja, että en oikein nauti olla esillä. Tämän päivän blogikirppistäkin olen jännittänyt jo varmaan kuukauden. Sosiaalinen olen, mutta helposti vetäydyn taka-alalle, kun tuntemattomia ihmisiä on enemmän kuin kourallinen. Tänään tuollaista ei tapahtunut, vaan niin vain seisoin myyntipöytäni takana ja lopulta nautin suunnattomasti joka hetkestä :)

Otsikon aiheeseen palatakseni; perjantai-iltana yllätin miehen pikkusuolaisella. Laitoin kuohuviinin kylmään ja katoin pöydän. Minkä ihmeen takia? Ei näihin yllätyksiin mielestäni mitään syytä tarvita. Muuta kuin se, että haluaa niin tehdä täydestä sydämestä. Tällä kertaa kuitenkin oli aihetta juhlaan, sillä miehellä alkoi golfkausi ja päätin, että sitä pitää juhlistaa. Tiedän, että siellä ruutujen toisella puolella voi olla monia, joille sana golfkausi saattaa olla kirous. Se tietää monelle sitä, että kesään mahtuu liikaa yksinäisiä tunteja. Ellei harrastus ole yhteinen.

Meillä tuo harrastus on toivottavasti vielä joku päivä yhteinen, mutta golfkärpänen ei ole kertaakaan kunnolla puraissut itseäni lasten saannin jälkeen. Mitä enemmän mietin niitä syitä, mitkä ovat meidän parisuhteemme kantavia pilareita, niin aina tulen siihen tulokseen, että niiden perustavaa laatua olevien tekijöiden kuten rakkaus, luottamus ja kunnioitus lisäksi suhteemme voi hyvin, sillä annamme toisillemme tilaa. Vaikka tykkäämme tehdä juttuja yhdessä niin silti on ihan tervettä välillä viettää aikaa erossa.

Jopa ihan pikkulapsiajan pelastukseksi osaltaan voisin lukea sen, että tuo rakas reissasi siihen aikaan noin 200 päivää vuodesta. Silloin kun nähtiin, niin elämä oli yhtä juhlaa. Arkea, mutta silti juhlaa. Sitä se on nytkin; niinä hetkinä, kun toinen läiskii valkoista palloa saan tehdä ihan hyvällä omalla tunnolla niitä omia juttuja. Kuvailla ja kirjoittaa blogia. Kun toinen tulee kotiin voidaan sitten nyhjätä sohvalla leffan parissa.

Parisuhteen kantavia pilareita on myös se, että saamme hölmöjä päähänpistoja. Yhteisiä sellaisia. Tänään iltapäiväsaunassa päätimme lähteä ex tempore ajelemaan kohti mökkirantaa. Siinä ei kuulkaa kauaa nokka tuhissut, kun oltiin jo autonnokka kohti mökkiä. Ja tiedättekös, en ihan heti muista, että jää olisi ollut noin ihanalla tavalla heikonnäköinen. Aikaisin mahdollisuus päästä mökille aikataulujen puitteissa yöksi on kahden viikon päästä. Sitä ennen järvi on takuuvarmasti sulanut. Ja jos oikein hyvä tsägä käy, niin jo vappupäivänä päästään laittamaan mökki päiväseltään kesäkuntoon.

Siihen miehen hemmottelemiseen palatakseni. Minulla oli tietyllä tapaa perjantaina oma lehmä ojassa. Rakkauteni filotaikinaa kohtaan on ollut jäissä muutaman vuoden, mutta nyt muistin koko herkän taikinan ihan puskista. Tein filotaikinasta muffinssivuoassa tuollaisia kuppeja. Kuppeihin tein täytteen turkkilaisesta jugurtista, katkaravun pyrstöistä, tillistä, sitruunasta ja sitruunapippurista. Ai pojat, että maistui hyvälle!

Mutta hei nyt siihen parisuhteen nyhjäysosuuteen ♥ Huomen aamulla virkein ajatuksin vastaan heti ekaksi kommentteihinne edelliseen hiuspostaukseen :)

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


12 Responses to “Pikkusuolaista & pikkuisen parisuhteesta”

  1. Meri sanoo:

    Samoja ajatuksia täällä parisuhteesta ❤ Kauniisti olet pöydän kattanut, mitä tuossa salaatissa on? Minulla ei ole visuaalista silmää yhtään. Salaatinkin teen aina samanlailla samaan isoon kulhoon. Siksipä blogiasi on niin ihana lukea ja seurata, tämä on niin inspiroiva ja kaunis, saan paljon blogistasi omaan elämääni ☺

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Meri

      ja hei kiitos kaunis – ihana kuulla ♥

      Salaatissa on salaattisekoitusta, fetaa ja tomaattia. Kastikkeena ihan vain öljyä, ripaus merisuolaa ja pari kierrosta mustapippurimyllystä :)

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  2. Satu sanoo:

    Parisuhdeaikaa tulee vaalia <3. Niin itsekin teimme tänä viikonloppuna, kun vietimme miehen kanssa kahdestaan ihanan viikonlopun Tampereella Holiday Clubin kylpylähotellissa.

    Mikä parasta, pääsimme vielä käymään Mansen blogikirppiksellä ja sain ostettua pöydästäsi tulevaan pihamökkiimme naulakot :)

    Oikein Aurinkoista kevättä Sinulle ja perheellesi - blogisi on on mahtava ja erityisesti matkailu-ja ruokapostauksesi kauniine kattauksineen ovat aina yhtä "herkullista" luettavaa. Myös instan mystoriet toimii ja päivittäin käyn katsomassa mitä siulle kuuluu.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Satu

      ja hei ihanaa, että saitte viettää parisuhdeaikaa! ♥

      Kiitos vielä kun kävit ostoksilla ja hei tsemppiä teidän projektiin – sormeni syyhyävät aina kun kuulen vastaavanlaisista proggiksista. Vaikka tämän lapsuudenkotini rempan jälkeen päätin, että ei enää ikinä :D

      Kiitos kaunis ihanasta kommentistasikin. Tämä on se syy, miksi blogia teen :)

      Muksaa alkanutta viikkoa!

  3. Kristiina sanoo:

    Pakko kysyä mistä tuo ihana kukkapaita on? Juuri tuon tyylinen ollut hakusessa.

    • Maria Maria sanoo:

      Huomenta Kristiina,

      ostin tuon paidan Lindexiltä :) Kaikeksi onneksi se roikkui vielä alennusrekissä ja hintaa taisi olla 14 euroa!

      Ihanaa alkanutta viikkoa ♥

  4. Airi sanoo:

    Kysyn tässä nyt kiireessäni, onko nuo suolaiset filotaikinasta vai mistä, herkullisen näköiset? Meillä on tällä hetkellä aina lohta koska tykkäämme ja ajattelin yllättää mieheni lohihyvällä, on hänen syntymäpäivänsä.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Airi!

      Kyllä, nuo ovat filotaikinasta tehty eli viisi taikinalevyä päällekkäin, välissä voisulalla ne yhteen liimaten. Sitten saksilla arkki kuuteen osaan ja muffinivuokiin. Uunissa noin 12 minuuttia 200 asteessa :)

      Aijai, lohi sopisi näihin täytteeksi myös hyvin!

      Ihanaa alkanutta viikkoa ♥

  5. Johanna sanoo:

    Ihanat hiukset! Olisi kiva nähdä niistä enemmänkin kuvia, millaiset ne ovat takaa?

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Johanna ♥

      Tuossa perjantain postauksessa on yksi kuva takaa, mutta voin tehdä vielä sellaisen erillisen hiuspostauksenkin, johon laitan enemmän takaapäin kuvia :)

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  6. Kaura sanoo:

    Herkullinen kattaus, nam! Ihana kevätilme sulla. :) Mukavaa uutta viikkoa! :)

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Kaura ♥

      ja kevätilmettä kerrassaan tuo tämä uusi hiustyyli ja kukkapaita :)

      Aurinkosita keskiviikkoiltaa!

Kommentoi