keskiviikko 11. huhtikuu 2018

Ylihyvät sokerittomat muffinssit

ID

HEIPPAHEI!

Se on kuulkaas se balanssi, mikä pitää elämänsyrjässä kiinni. Mikä tekee elämästä juuri niin suloista. Se, että arjessa eletään terveellisen ruokavalion mukaan ja viikonloppuisin sallitaan hieman herkkuja. Se, että lepäillään yksi ilta sohvalla ja toisena juostaan koira kirittäjänä tiukka puolen tunnin juoksutreeni keskisykkeellä 172. Se, että eilen täällä blogissa vilahti kuvia syntisen hyvästä valkosuklaamustikkajuustokakusta, johon tuli valkosuklaata yllin kyllin ja tänään täällä herkutellaan sokerittomilla muffinsseilla, jotka eivät makunsa puolesta häviä lainkaan eiliselle makeuden huipentumalle.

Banaanileipä on yleensä se kohde, mihin tuppaan laittaa nuo ruskistuneet banaanit. Elleivät ne ole sitten menneet smoothien sekaan. Nyt mieleni teki banaanileipää, mutta koska jotenkin se leipä on niin nähty, niin päätin muokata hieman tuota reseptiäni ja tehdä vuokaleivän sijaan muffinsseja. Koska en ole ikinä mihinkään makeisiin juttuihin käyttänyt ruisjauhoja, niin päätin koklata niitä näihin banaanimuffinsseihin. Ja hei, hienosti toimi. Näistä tuli rakenteeltaan ja maultaan kyllä niin hyviä, että en olisi odottanut :) Jäivät vahingossa (siis ne kaksi mitä jäi jäljelle) keittiön työtasolle yöksi ja edelleen olivat seuraavana päivänä erittäin mehukkaita ja hyviä.

SOKERITTOMAT BANAANIMUFFINSSIT

4 ylikypsää banaania (saa olla reilun kokoisia)
1 kananmuna
vajaa desi leivontaöljyä
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurarouhetta
1 dl kaurajauhoja
2 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita haarukalla muussatut banaanit, kananmuna ja leivontaöljy ja lisää ne kuivien aineiden sekaan
-kaada kuuteen isoon muffinssivuokaan ja paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia
-anna jäähtyä hieman

Kuten huomaatte, niin ohje ei sisällä myöskään valkoista jauhoa. Mä ostin taannoin putelin sellaista kaurapuuteria tai -jauhetta, jota tähän kokeilin. Toimi oikein hyvin! Mutta mielestäni kaurarouheen ja -jauhon voi tarvittaessa korvata vehnäjauholla. Kaurarouhe toi muffinsseihin kuitenkin kivasti rakennetta. Kuten toi nuo siemenetkin, mitä muffareiden päälle ripottelin!

Balanssia edustaa myös se, että nyt kahvitaukoni loppuu ja on aika siirtyä blogitöistä toisiin töihin. Joten ei muuta kuin ostolaskujen kirjaamiseen koneelle! :)

KESKIVIIKKOTERKUIN,


17 Responses to “Ylihyvät sokerittomat muffinssit”

  1. Anu sanoo:

    Heipsan!

    Nyt oli pakko tulla jättämään kommenttia mikä ei liity leipomiseen vaan siihen,että jäätävässä(kirjaimellisesti..) kesän kaipuussa olen kaks päivää selannut sun mökkipostauksia läpi ja mulla on niin järkyttävä ikävä mökkiä ja veneilyä:D
    Käytiin viime vkonloppuna hakemassa kaikki tekstiilit pesuun mökiltä ja nyt on odotettava sulaa vettä,että pääsee mökille yöksi!
    Kävellen voi vielä piipahtaa,mutta sielä on aika ankeaa ilman mattoja;)
    Ootan niin,että pääsee mökille tekemään siivouksen,täyttämään kaapit ja nukkumaan puhtaisiin lakanoihin..
    Tule pian kesä<3
    Aattelin,että tältä varmaan saa vertaistukea:)

    • Anu sanoo:

      *täältä siis eikä tältä:)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Anu

      ja hei, olet oikeassa paikassa ystäväni ♥

      Täällä niin hirveä mökkikaipuu myös, että ihan pahaa tekee; tänään selasin puhelimesta kaikki mökkikuvat läpi. Ennen nukkumaanmenoa pitää vielä selata blogin mökkijutut läpi :D

      Sama, just miehen kanssa puhuttiin siitä, että kun pääsee ekaa kertaa mökille talven jäljiltä ja saa siivota, laittaa puhtaat lakanat, laittaa vedet kuntoon ja lopulta saunan lämpiämään ♥

      Mut hei, ei ole enää kauaa! Katsoin, että tänne on ens viikoksi luvattu jopa +15 astetta, joten luulisi jäiden sulavan. Tosin meillä vissiin eka kokonainen viikonloppu ilman mitään ohjelmaa on juhannuksena, mutta toki sellaisia pikavisiittejä ehditään tekemään.

      Ihanaa keskiviikkoiltaa Anu ♥
      PS. ai niin ja mökkihöperöiden fb-ryhmäänkin voisi mennä fiilistelemään viime vuoden mökkijutuilla :)

  2. Katjam sanoo:

    Hei Maria,

    En oo pariin päivään käynyt blogissasi (kiitos muuten kauniista ja inspiroivasta blogista!) ja multa oli jäänyt muutama postaus lukematta. Minua jäi vaivaamaan tuo postaus, jonka olit tehnyt yhteistyössä Nescafen kanssa. Pienen vauvan äitinä Nestlen karmea toiminta pistää vihaksi todella. Ja huolimatta siitä, että yhtiö on muuttanut (pakon edessä) toimintatapojansa, mitä tulee korvikkeiden markkinoimiseen, viimeiset kielteiset uutiset yhtiöstä ko. asiaan liittyen on tältä vuodelta. Seuraavissa linkeissä on aiheesta lisää juttua. Jälkimmäisessä linkissä oleva uutinen on tältä vuodelta. Mitä mieltä olet tästä aiheesta?

    http://voima.fi/artikkeli/2013/rakkaudesta-pulloruokintaan/

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Katja

      ja hei kiitos sinulle ♥

      Sopiiko, että palaan ajan kanssa, kun olen perehtynyt artikkeleihin, joita lähetit? Meillä on meneillään maailman kiireisimmät päivät, mutta alkuviikosta helpottaa :)

      Aurinkoista viikonloppua ♥

      • Katjam sanoo:

        Aurinkoista viikonloppua myös teidän perheelle!

        Ja toki sopii, ajan kanssa sitten. Sen takia kommentoin, koska niin moni seuraa sun blogia ja itsekin olen moniin sun suosittelemiin ihaniin ideoihin tarttunu. Nyt äitiyslomalla minulle on tullut ”maailmantuska”; ahdistus niin sodista kuin maapallon saastumisestakin ja erilaisista vääryyksistä. Nyt on aikaa ajatella ja ahdistua. Nestlestä en kyllä ole tykännyt koko aikuisikäni aikana. Harmi vain, että ko. monikansallinen yhtiö on saanut näppeihinsä niin monta eri yhtiötä ja suosittuja brändejä…

        Ja hei, kiitos asiallisesta vastauksestasi! Joku muu olisi saattanut sivuuttaa asian täysin tai vaikkapa provosoitua jostain syystä.

        • Maria Maria sanoo:

          Heipsan Katjam

          ja tottakai; täältä saa jokaiseen asialliseen kommenttiin asiallisen vastauksen <3

          Kysyin tässä välissä asiaa myös Nestléltä, koska halusin selvittää asiaa. Mielestäni tämä vastaus kertoo paljon! Kiitos vielä sinulle asiallisesta kysymyksestäsi ja Nestlélle asiallisesta vastauksesta <3

          "Nestlén liiketoiminnassa keskeistä on jaetun yhteisen arvon luominen (CSV, Creating Shared Value). Se tarkoittaa, että haluamme tuottaa liiketoiminnallamme arvoa osakkeenomistajien lisäksi myös yhteiskunnalle. Voimme menestyä myös tulevaisuudessa ainoastaan toimimalla vastuullisesti liiketoiminnassamme. Toimintamme perustana on lakien ja jopa lakejakin tiukempien, omien liiketoimintaperiaatteidemme noudattaminen. Lisäksi liiketoimintamme tukee aina kestävää kehitystä. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nestle.fi/csv Jos haluat lukea ulkopuolisten toimijoiden tekemiä arviointeja Nestléstä, löydät tietoa täältä: https://www.nestle.fi/csv/esimerkkeja/nestl%C3%A9-yritysvertailuissa

          Nestlé on oppinut paljon menneisyydestään ja tunnistaa vastuunsa toimia markkinoinnissaan toisin kuin aikaisemmin. Nestlén yksiselitteinen kanta on, että äidinmaito on parasta ravintoa lapselle. World Health Organization (WHO) suosittelee puolen vuoden täysimetystä. Tuemme täysin tätä suositusta. Viestimme äidinmaidonkorvikkeista nykyään WHO:n kansainvälisten äidinmaidonkorvikkeiden markkinointia koskevien suositusten (International Code of Marketing of Breast-Milk Substitute, WHO:n korvikekoodi) mukaan. Olemme sitoutuneet noudattamaan WHO:n suosituksia kaikkialla. Niissä 152:ssa Unicefin määrittelemässä maassa, joissa lapsikuolleisuus ja aliravitsemus on yleistä, noudatamme kansallisia lakeja ja säädöksiä tai WHO:n suosituksia riippuen siitä, kummat ovat tiukemmat. Näissä 152 maassa, jotka luokitellaan ”korkean riskin maiksi” emme markkinoi korvikkeita emmekä vieroitusvalmisteita alle 12 kuukauden ikäisille lapsille, emme markkinoi lastenruokia alle 6 kuukauden ikäisille lapsille, emme kannusta terveydenhoitohenkilöstöä edistämään Nestlén tuotteiden myyntiä, emmekä jaa ilmaisia korvikenäytteitä sairaaloissa tai kuluttajille. Suhtaudumme WHO:n kansainvälisiin äidinmaidonkorvikkeiden markkinointia koskeviin suosituksiin äärimmäisen vakavasti. Olemme luoneet kattavan järjestelmän, jonka avulla valvomme WHO-koodin noudattamista. Olemme sitoutuneet kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Jos löydämme puutteita, tavoitteemme on ottaa niistä opiksi ja korjata ne niin pian kuin mahdollista. Tunnustuksena vastuullisuudestamme riippumaton FTSE Group on valinnut Nestlén ensimmäisenä korvikevalmistajana mukaan FTSE4Good-indeksiin, joka on yritysten eettisyyttä vertaileva indeksi. Lisätietoja vastuullisesta korvikeviestinnästä on englanniksi Nestlén kansainvälisillä sivuilla: https://www.nestle.com/ask-nestle/health-nutrition

          • Katjam sanoo:

            Moikka Maria taas ja kiitos vastauksestasi! :)

            Valitettavasti tämän vuoden uutiset Nestlen mainonnasta ja markkinoinnista ovat ristiriidassa Nestlen virallisen kannan kanssa. Totta kai yritys itse vakuuttaa toimivansa kaikkien lakien mukaan, mutta ainakin useamman lähteen mukaan Nestle etsii porsaanreikiä, joiden avulla voi kiertää lakeja. Eikä tuo äidinmaitoasia ole ainut juttu: luin harmikseni juuri, että Nestlen työntekijöillä (ei toki Suomessa :D) on aika kurjat olot ja yritys mm. käyttää tuotteissaan palmuöljyä, joka on tuotettu lapsityövoimalla. Jopa 8-vuotiaita lapsia työskentelemässä vaarallisissa oloissa… :(

            Mutta tosiaan vielä kiitos vastauksestasi! Itse en voi edelleenkään käyttää Nestlen tuotteita hyvällä omatunnolla. Mutta jospa yritys todella pyrkisi parantamaan toimintaansa jatkuvasti ja laittaisi ihmiset voittojen edelle.

  3. Katjam sanoo:

    Tässä tää toinen linkki, joka jäi tuosta viestistä.

    http://www.maailma.net/uutiset/nestlelle-taas-kritiikkia-aidinmaidonkorvikkeista

  4. Kaura sanoo:

    Tulin katsastamaan muffinireseptin, vaikuttaa herkulta! Kypsien banaanien ohjeille on aina käyttöä. Kiitos :)

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan Kaura

      ja hei kiitos ♥ Nuo onnistuivat kyllä yliodotusten :D

      Sanos muuta, niitä banskuja kun aina tummenee huomaamatta!

      Ihanaa viikonloppua ♥

  5. Anu sanoo:

    Nyt kun oon lukenut sun mökkipostaukset läpi niin huomasin,että kerroit ihan ekassa,että teillä on kaksi vierasmajaaonko siitä toisesta ollut kuvia näkösällä?
    T.utelias

  6. Airi Hecht sanoo:

    Mitä on kaurajauhot, onko ne kaurahiutaleita?
    Terkuin Airi

    • Maria Maria sanoo:

      Hei Airi,

      se on täysjyväkaurasta jauhettua jauhetta, ainakin tuo minun. Kaurapuuteria nimeltään. Lisäksi toisen merkkisiä kaurajauhoja löytyy kaapistani gluteenittomina :)

      Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ♥

Kommentoi