lauantai 07. huhtikuun 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

ILTAA IHANAT!

Leppoisaa lauantai-iltaa vietellään täällä kellarikerroksessa. Täällä missä Marian bistron juhlavalot luovat tunnelmaa ja kynttilän liekit lepattavat hiljaa. Kannustetaan Tapparaa voittoon ja nautitaan raukeasta lauantaista. Siitä ihanasta ja ehkä hiukan sumuisestakin olotilasta, minkä tunnin päikkärit saavat aikaan. Ruoan virkaa hoitaa tapaslautanen ja janon sammuttaa pieni tilkka punaviiniä.

Vaikka lauantai on kulunut leppoisissa merkeissä, ovat ajatukset kuitenkin tämän tästä harhailleet tänään myös tuonne toisen kotimaani suuntaan; aamulla heräsin uutisiin siitä, että ihan siellä lähellä missä asuin oli tapahtunut kamala onnettomuus, jossa oli aivan liian monta nuorta  jääkiekkolupausta menettänyt henkensä. Tuo uutinen on taas saanut ajattelemaan sitä tosiasiaa, että elämä saattaa muuttua silmänräpäyksessä… Kynttilän liekillä on siis tänään muukin tarkoitus kuin vain luoda tunnelmaa 

Mutta iloisempiin asioihin palatakseni. Tänään suunnatonta iloa on tuonut jälleen nuo pikkuiset. Joista pienempi halusi kirjastoon keittokirjoja lainaamaan. Siellä hyllyjen välissä jouduimme taipumaan sen tosiasian edessä, että kaikki kirjat joita ajatteli lainata löytyivät meiltä kotoa. Niitä tultiin sitten kotiin selailemaan. Luvattiin miehen kanssa käydä ostamassa leipomusainekset, kunhan kertoo, mitä päätyy tekemään.

Niin meillä paistettiin uunissa New York -tyylinen valkosuklaamustikkajuustokakku. Toinen oli kovin onnellinen lopputulemasta. Siinä leivonnan lomassa toki opeteltiin niitä elämän perusasioita, kuten kärsivällisyys. ”Äiti, mulle tulee pian kavereita kylään…voisiksää hoidella tämän loppuun?” No tottahan toki hoitelin!

Palataanhan huomenna kommentteihin vastaamisten kanssa sekä suussasulavan kakun merkeissä. Nyt menee peli niin jännäksi, ettei enää pysty näpyttelemään konetta 😉

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,

PS. EDIT: kakkuun palataan huomenna maanantaina tai viimeistään tiistaina. Tuli ”mutkia matkaan”. Insta storyssa lisää…

 

 


4 Responses to “Lauantai-iltana Marian bistrossa”

  1. Hertta sanoo:

    Aurinkoista sunnuntaita! 🙂 Olet varmaan jossain kohtaa maininnutkin, mutta ei ole jäänyt mieleen… alkaako teillä nyt keväällä piharemontti siellä uudessa kodissa? Eli teettekö uutta terassia tms.? Muistelen, että puutarhasuunnitelmista oli joskus puhetta, mutta en enää muista, oliko teillä jo sellaiset valmiina. Alkaa nimittäin tuon auringon ja tippuvien räystäiden myötä kiinnostamaan piha-asiat myös blogien puolella 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Hertta
      ja suloista sunnuntain myöhäisiltaa ♥

      Juu, kuule tuo meidän piha on ihan kaaos. Sehän myllättiin täysin, kun tehtiin rempan yhteydessä salaojat. Toukokuulla alkaa piharemppa 🙂 Ei ole valmiina puutarhasuunnitelmia istutusten osalta, mutta muuten piharemppafirman kanssa suunniteltiin ”pohjat” 🙂

      Varmasti tulossa pihajuttuja blogiin tässä huhti-toukokuulla 🙂

  2. Sanna sanoo:

    Ihanan herkullisia kuvia jälleen!onko toinen kotimaasi kanada?tämä on mennyt minulta täysin ohitse…Todella surullinen onnettomuus:(

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Sanna ♥

      Juu tuo toinen kotimaani on se, missä puolet sydämestäni on 🙂 Ei virallinen, vaan henkinen kotimaa 😉 Olin siellä vaihdossa aikoinaan vuoden ja asuin yhdessä noista pienistä kylistä, joista jääkiekon pelaajia oli kotoisin. Todella surullinen tapahtuma 🙁

Kommentoi