torstai 29. maaliskuun 2018

Pääsiäisterkkuja tunturista 🐰

HELLOU IHANAT!

Taidan toistaa itseäni, kun sanon, että Lapissa on ihmisen hyvä olla. Mahdottoman hyvä olla ♥ Maisema on erilainen kuin silloin vuodenvaihteessa ja päivä on tsiljoona kertaa valoisampi. Silti se pimeä Lappi on oma suosikkini. Siinä on sitä jotain lohduttavaa. Pääsiäislapissa on taas jotain sangen ihanaa ja iloista. 

Se on jännä juttu, että miksi se on juuri tämä Pyhä, missä treffataan tuttuja. Tänäänkin istuttiin terassilla yksien ystävien kanssa, joiden kohdalla aina Tampereella ollessamme mietitään, että pitäiskin nähdä. Pyytää kahville vaihtelemaan kuulumisia. Mutta ei, onneksi treffataan sen kerran pari vuodessa täällä Lapissa, kun kotona kaikkien elämät tuntuvat olevan niin kiireisiä. Lisäksi nähtiin kaupan kassajonossa yhtä ystävää ja kuultiin, että lisää tuttuja virtaa tunturiin huomenna.

Sen lisäksi, että yöllä saamme veljen perheen tänne. Tytsyillä on tiedossa kolme laskupäivää rämäpääserkkujensa kanssa. Itse tänään mäessä jälleen mietin, että onkohan tämä mun laji sittenkään 😀 Vaikka olen lasketellut kauan ja olen tykännyt siitä, niin nyt tuntuu, että en nauti enää vauhdista yhtään. Päinvastoin. Tuntuu, että nuo uudet sukset eivät sovi mulle, kun laskutyyli on jotenkin ihan omituinen. Tosissani olen alkanut harkitsemaan telemarkkia. Eikös siinä saa mennä vähän leppoisampaa vauhtia?

Tänään meillä kello soi jo anivarhain, sillä miehellä oli etätyöpäivä ja se alkoi skypepalaverin merkeissä. Loppuloma panostetaan kyllä pitkiin aamu-uniin. Jälleen kerran pitää pikkuisen nuhdella itseäni siitä, että univelkaa on päässyt kertymään. Ehkä se oli tuo kesäaika, mikä on sekoittanut unirytmin, mutta nyt on hyvä palauttaa se kohdilleen.ID

Nyt saunaan ja sillä aikaa lammas perunoineen uuniin. Luvassa myös Tapparan voittokulun seuraamista 😉 sekä lautapeliturnausta. Sen verran ajattelin pääsiäisloman aikana repäistä, että taidan pitää pari lomapäivää tästä rakkaasta blogityöstäni. Mikäli raaskin. Kuulumisia ja pääsiäistunnelmia tulee kuitenkin päiviteltyä tuonne Instagramiin (atmarias). Muistakaahan nauttia auringosta ja herkuista, pitkistä yöunista ja hetken hengähdystauosta!

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! 

 


14 Responses to “Pääsiäisterkkuja tunturista 🐰”

  1. K sanoo:

    Oi, Lappi ja keväthanget, parhautta 🙂

    Suosittelen kokeilemaan tellua. Ehkä näyttää leppoiselta, mutta se on kyllä melkoista kyykkytreeniä! Mutta mitäs jos kävisit uusien suksien kanssa hiihtokoulun tunnilla? Sieltä tulee varmasti hyviä vinkkejä, vaikka laskuvuosia olisi jo paljon takana (nim. hiihtokoulunope kirjottelee täällä ;)).

    Mahtavia laskuja ja luistavia latuja sekä tietty aurinkoa!!!

    • Maria sanoo:

      Heippa hiihtokoulunope

      ja hei kyllä, hiihtokoulu olisi oikea paikka! Nimim. katsoin Youtubesta videota, miten noilla uusilla (olleet käytössäni jo kaksi vuotta :D) suksilla kuuluu kaarrella enkä vieläkään hiffanut ;D

      Kiitos, Lappi ja keväthanget antavat parastaan. Aurinko porottaa, mutta ei niin kuumasti, että rinteet menisivät huonoon kuntoon. Täydellistä ♥

      Ihanaa pääsiäislauantaita sinne 🙂

  2. Anna sanoo:

    Hei Maria!
    Vuokraatteko mökkiänne ulkopuolisille vai onko vain omassa käytössä?
    Yst Anna

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna,

      tämä mökkimme on paritalo ja tätä päätyä, jossa vietämme aikaa emme vuokraa, mutta tuota toista päätyä vuokraamme Keskusvaraamo Pyhähipun kautta (http://www.pyhahippu.fi/). Mökin nimi on Keromaja 1 🙂

      Iloista pääsiäistä ♥

  3. Sannis sanoo:

    Ihanan tunnelmallisen näköistä! Mua kiinnostaa kun matkustatte aika paljon että miten lasten koulu suhtautuu? Ja lapset itse poissaoloihin? Meillä kanssa lapsi matkustaa isovanhempien kanssa paljon, mutta nyt sovimme että yläkoulun alkaessa ensi syksynä ei olla pois enää koulusta lomamatkojen takia. Eli matkat enää vain koulujen loma-aikoina.

    • Maria sanoo:

      Heippa Sannis!

      Me reissaamme myös koulujen loma-aikoina, pääasiallisesti. Tänä lukuvuonna lapset ovat olleet koulusta pois neljä päivää matkojen takia. Koulu on suhtautunut hyvin, varsinkin kun pidämme aina huolen, että tytöt eivät jää jälkeen opetuksesta, vaan panostamme koulunkäyntiin myös lomia ennen tekemällä läksyt sun muut tehtävät etukäteen 🙂

      Mutta tiedän tapauksia, että lapset ovat kolmekin viikkoa pois koulusta lukuvuoden aikana ilman, että käyttävät loma-aikoja hyväkseen. Sen ymmärrän kyllä, sillä harmittaa itseänikin, että ulkomaanmatkatkin ovat edullisempia muina kuin loma-aikoina.

      Se on totta, että kun koulu vaikeutuu, niin jokainen koulusta ja opetuksesta pois vietetty tunti vaikeuttaa oppimista; meillä myös täytyy pohtia tätä näkökulmaa ensi syksynä, kun esikoinen aloittaa yläkoulun!

      Iloista pääsiäistä ♥

  4. Ulla sanoo:

    Miltä tuntuisi, jos joku laskettelisi päin omia lapsiasi ikävin seurauksin ja kävisi ilmi, että hän on lasketellut alkoholin vaikutuksen alaisena? Ei ollut kiva lukea instagramistasi ”…pikkuiset rohkaisevat ennen ekaa laskua…”
    Vaarallista, niin kovin vaarallista!

    • Maria sanoo:

      Heippa Ulla,

      se olisi aivan kamalaa 🙁 Täällä meinaan näkee valitettavasti niitäkin, ketkä laskettelevat ilman mitään järkeä, pienissä minttukaakaopäissään. Onneksi tosin erittäin harvoin tulee läheltä piti tilanteita nähtyä.

      Mutta täytyy korjata jälleen yksi asia; tuollainen 12 cl noin tuntiin nautittuna, ilman humalahakuisuutta ei saa itsäni tai tuskin ketään siihen kuntoon, että olisi vaaraksi itselleen tai muille. Lähinnä tuo sana ”rohkaisu” lähti vitsinä siitä, että olen nykyään niin armottoman ”mamis”, että en uskalla edes pienintä mäennyppylää laskemaan alas. Toiko tuo rohkaisua? Ei todellakaan, vaan se oli sanonta.

      Ihanaa kun pidät huolen ♥ Eikös me sinun kanssasi aikoinaan keskusteltu siitä, kun olit huolissaan, kuinka voimme juoda kesämökillä viinilasilliset ruoan kanssa? Tähän pätee se sama vastaus kuin siihenkin; viini (ja viina) ovat viisasten juomia 🙂

      Iloista pääsiäistä ♥

  5. Kaura sanoo:

    Ihana mökki teillä siellä !:) Hyvää Pääsiäistä teidän porukalle. <3

    • Maria sanoo:

      Heipsan Kaura

      ja kiitos ♥ Tämä on meidän ja veljen perheen yhteinen, mutta silti kovin rakas 🙂

      Ihanaa pääsiäistä sinnekin ♥

  6. Tiina sanoo:

    Tellu on kyllä tosi kivaa, joskin reisille ja pakaroille melkoista treeniä 🙂 Ite intouduin kevätauringon myötä Sappeeseen, ja pari laskupäivää pisti kyllä reidet hapoille.
    Mä en tykkää myöskään kovista vauhdeista, vaan nautiskelen ulkoilmasta, terassikaakaoista ja leppoisista laskuista.

    Mukavaa pääsiäistä ja ihanaa Lappia teille!

    • Maria sanoo:

      Moi Tiina,

      mä seurasin ”tellustelijoita” ja mulla meni jo siitä reidet ihan maitohapoille. Siis pelkästä katsomisesta ;D

      Just näin mäkin tein, nautin omalla tyylillä ♥

      Ihanaa huhtikuun ekaa viikkoa!

  7. Vera sanoo:

    Pyhällä oli niin ihanaa pitkästä aikaa. Se on niin kompaktin kokoinen paikka, mutta näköjään ”tarpeeksi iso”, ettei sitten nähty.
    Välillä mua ahdisti, kun tunsi sieltä ”kaikki”. Nyt oli ihan huippua nähdä paljon tuttuja, käydä kuruissa laskemassa ja jorailla porukalla loistavan bändin tahtiin (Tampereelta muuten).
    Mietin jo, lennähtäisikö vapuksi vielä Pyhälle, niin jaksais sitten odottaa ensi talvea.
    Terkuin Hiihtopirkko

    • Maria sanoo:

      Pyhä oli kyllä taas niin ihana ♥
      Sehän se onkin, että on kompakti! En muuten muista, että Calle-talon terdellä olisi ollut niin paljon porukkaa kuin tänä pääsiäisenä 😀 Ihan parasta ♥

      Meillä jää vappu-Pyhä väliin, kun eräs nimeltä mainitsematon henkilö perheestämme on poikain kanssa golfreissussa. Mutta jouluna sit taas seuraavan kerran niihin maisemiin ja tunnelmiin!

Kommentoi