perjantai 16. maaliskuun 2018

Pitkästä aikaa perjantaimyyssejä!

HIIOHOI,

viikonloppua näkyvissä! Eipäs kun taidettiin just muuten kosauttaa maihin. Noin kuvainnollisesti. Ihana viikonloppu on täällä. Perjantaimyyssit ovat myös täällä. Tunnelma Marian bistrossa on letkeä. Hyvää ruokaa, lasi viiniä ja myöhemmin leffaa, jonka alkutekstien aikana ennalta sopimattomat treffit nukkumatin kanssa. Viime viikonloppu kun meni sairastaessa, niin nyt on kiva pitkästä aikaa viettää viikonloppua täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Huomenna meillä molemmilla on töitä, mutta illalla päästään kaksille eri synttäreille koko perheen voimin. Josko sunnuntaina uskaltaisi jo hiihtämään?

Jotenkin olen tosi varovainen urheilun kanssa tälläin flunssan jälkeen. Tai siis lähinnä sen takia, että kun ei vieläkään tiedetä mikä tuo mysteeritauti oli. Vaikka olo on hyvä, niin taas tänään töissä huomasi, että väsyy edelleen tosi helposti. Joten parempi ottaa nyt iisisti.

Hei, niitä myyssiruokia piti tulla esittelemään eikä jaarittelemaan sairauskertomuksia. Mutta noiden ihanien sielunsiskojeni kanssa ollaan todettu, että mitä vanhemmaksi tullaan, niin sitä enemmän jutut pyörii niiden kremppojen ympärillä 😀 Ruoaksi meillä oli tänään salaattia (yllätyys…) sekä tuollaista bruschettapannua. Jossain aikoja sitten törmäsin kuvaan, jossa oli sotkettu paistinpannulle leipää, juustoa ja tomaattia. Siitä lähtien olen miettinyt, että sitä pitäisi kokeilla. Tulipahan kokeiltua ja voin sanoa, että eipä jäänyt viimeiseksi kokeiluksi. Sieluni silmin näen tämän herkun valmistuvan kesällä mökillä grillissä. Ympärillä kesäillan lämpö ja poskilla päivän auringon hehku.

BRUSCHETTAPANNU

1 patonki
rasiallinen luomukirsikkatomaatteja
mozzarellaa
basilikaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
pari valkosipulin kynttä

-leikkaa patonki ohuiksi viipaleiksi
-pese tomaatit ja levitä ne sekä patongit uunipellille
-ripsottele päälle oliiviöljyä ja suolaa
-paista uunissa 225 asteessa grillivastuksen alla, kunnes tomaatit ovat ottaneet hieman väriä
(käännä patonkeja, kun ruskistuneet)
-kun tomaatit ovat saaneet vähän väriä, ota uunipelti pois uunista
-lado uuninkestävään paistinpannuun (tai uunivuokaan) patonkia, tomaattia ja revittyä mozzarellaa
-pienistele sekaan pari valkosipulia sekä tuoretta basilikaa
-kierrä koko komeuden päälle muutama kierros mustapippuria
-paista 225 asteessa, kunnes juusto alkaa sulamaan

Kyllä se perjantai tuntuu taas astetta mukavammalle näin, kun ei ole viettänyt päivää kotitoimistolla. Perjantaimyyssithän lähtivät aikoinaan siitä, kun aloitin työt äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen. Töiden jälkeen kaarsin kotiin kauppakassien kanssa ja vaatteet vaihdettuani huomasin löytäväni itseni usein keittiöstä ruoanlaitosta. Se on mulle se rentouttava juttu. Varsinkin perjantai-iltaisin. Se nollaa jotenkin menneen työviikon ja toivottaa viikonlopun tervetulleeksi. Niin tänäänkin 

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. pahoitteluni jälleen kerran, että kommenttien vastaamisten kanssa kestää; huomenna olen omistanut puoli päivää blogitöille, joten ensi töikseni silloin vastaan teille. Ellen jo tänään sitä intoudu tekemään 🙂


18 Responses to “Pitkästä aikaa perjantaimyyssejä!”

  1. Seija sanoo:

    Iltaa Maria,❤ Nam miten herkullista ja kuvasi on huippua! ❤Ole varovainen urheilun suhteen. Itse nyt toinenpäivä töissä s-loman jälkeen, tuntui jo paremmalta kuin eilinen. Jospa tästä.. Hirveä väsymys…. Jospa virus…väistyy…. Ihanaa viikonloppua❤

    • Maria sanoo:

      Heippa Seija

      ja hei kiitos ♥

      Voi kunpa mukava kuulla, että sinäkin olet tervehtynyt!
      Nyt nautitaan viikonlopusta ja lepäillään, eikös? 🙂

      Ihanaa viikonloppua ♥

  2. Nina sanoo:

    Vad härligt, det är äntligen fredag och vi har mysar! (Taijjjotain sinnepäin…)

    Influenssaa juuri 1,5 vkoa sairastaneena samat on olot, väsyttää eikä jalka nouse. Laahustellaan nyt vaan vielä rauhassa, eiks ni?

    Mukavaa viikonloppua, Nina

    • Maria sanoo:

      Hejssan Nina och ja, det var mycket härligt ♥ 😀

      Voi kuule, nyt pysyt vielä siellä rauhassa! Mä oon käynyt joka päivä katsomassa sun IG:stä, että jokojoko, mutta ei vielä? Jännittäviä aikoja elellään siellä, mutta kuten todettua – sun pitää ensin parantua!

      Kivaa viikonloppua sinnekin ♥

      • Nina sanoo:

        Ei vielä. Tänään 41+1. Tästä he juuri lähtivät kotiin, kävivät syömässä, että edes vähän on ohjelmaa odotuksen lomaan. Kovin on pitkiä odottajan hetket…Laitan kyllä heti vauvan kuvaa tänne, kun tuore isä sen minulle sairaalasta lähettää. (Tietenkin heidän luvallaan). Odotellaan…

        Trevlig fortsättning på dagen, Nina

        • Maria sanoo:

          Oj oj,
          mut hei ainakin tietää, että ei ole enää montaa päivää ♥

          Trevlig måndag 🙂

  3. Suvi sanoo:

    Hei Maria! Ihan pakko kommentoida, miten herkulliselta tämä myyssi näyttääkään! Lähtee tänään kokeiluun omassa keittiössä Ja miten kiva onkaan taas lukea blogiasi – mulla oli pari vuotta taukoa etten jostain syystä päätynyt blogiisi mutta tällä viikolla ”löysin” sen uudestaan. Olenkin nyt ahminut kirjoituksiasi ihan urakalla ja samalla miettinyt miksi ihmeessä pidin moista taukoa sinulla kun on niin ihana tyyli kirjoittaa ja kuvat on aina niin herkkuja, olipa kyseessä ruoka tai Dubain maisemat Blogiisi on helppo samaistua, koska tässä ei keskitytä kalliisiin laukkuihin tai ökylomakohteisiin, vaan ihan tavalliseen arkeen hyvällä maulla.
    Ihanaa kevään jatkoa ja kaikkea hyvää!

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Suvi

      ja voi kiitos ja ihanaa, kun löysit blogini uudelleen ♥♥♥

      Mä olen sanaton sun kauniista sanoistasi enkä tiedä miten tähän vastaisin, muuta kuin että KIITOS 🙂

      Ja ihanaa keväänjatkoa ja kaikkea hyvää sinnekin ♥

  4. Satu sanoo:

    Voi kunpa minäkin nauttisin ruuanlaitosta. Sinun blogisi on kyllä yksi parhaista. Monipuolinen ja mielenkiintoinen. Ne luontaistuotepostaukset minulta jää lukematta, kaikki muut aiheet ovat kiinnostavia:D

    • Maria sanoo:

      Moikka Satu

      ja hei, ruoanlaitosta voi (käsittääkseni :)) oppia nauttimaan! Mä yritän just saada tuota miestäni nauttimaan siitä sillä tavalla, että vain tekemällä oppii ja oppii nauttimaan!

      Kiitos kaunis ♥ Apua, huomenna tulossa luonnonkosmetiikkajuttuja! Mutta hei, vilasepa se postaus – mä olen ihan koukussa luonnonkosmetiikkaan 🙂

      Kivaa lauantaita ♥

  5. Mysterious M sanoo:

    Vitsit miten upeita kuvia! Ihailen näitä täällä aina. Ostin muuten vasta tuon Olympus E 10 Mark III ja nyt vain yritän päästä jyvälle, että miten se toimii. Kurssille menen ensi tiistaina:)
    Sulle ruuanlaitto on rentoutus ja mulle aina vähän stressi, kun ei ne maistu niin hyviltä nuo sapuskat, kun mä niitä hämmennän:D Ehkä mä kokeilen tätä reseptiä. Niin ja mä rentoudun ompelukoneen tai kutimien kanssa:D

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi ja kiitos kaunis ♥

      Hei, onnea uuden kameran johdosta ja ihan mahtista, että menet kurssille. Iso peukku sillekin 🙂

      Mut ihanaa, että on joku tapa, jonka äärellä rentoutuu. Oli se sitten ruoanlaitto, lukeminen tai kutominen 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  6. Niina sanoo:

    Oi nam, tämä! ❤ teen paljon ”Tortanoa” ja tämähän on kuin oikaistu versio siitä!

    • Maria sanoo:

      Moi Niina,

      oi, kiitos ♥

      Mutta hei, mikäs tuollainen Tortano on? Pitää mennä samantien guuglailemaan 🙂

      Ihanaa maanantaita!

  7. Leena sanoo:

    Hei Maria

    Ihanaa, olen jo odottanutkin sinun perjantaireseptejä!

    • Maria sanoo:

      Heippa Leena

      ja voi vitsit, miten ihana kuulla ♥

      Mäkin olen odottanut perjantaimyyssejä. Jotenkin tuntuu, että ilman niitä ei viikonlopun aloitus tunnu samalta 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  8. Niina sanoo:

    No hei, tutustuppa Tortanoon, uskon että tykkäisit! Mozzarella-Edam-parmankinkku-kirsikkatomaatti-basilika, yes please ❤

Kommentoi