perjantai 09. maaliskuu 2018

Suurin heikkouteni

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja terkkuja täältä sängyn pohjalta. Vointi on kyllä jo ihan 100% parempi, kuin mitä se oli vielä eilen tähän aikaan. Mutta petipotilaana menee ainakin tämä päivä, sillä jalat eivät oikein kanna. Keskiviikkona töiden jälkeen aloin valittamaan miehelle, että miten voi olla ihmislapsi niin väsynyt. Laitettiin väsymys ja etova olo matkaväsymyksen piikkiin. Sen päänsäryn piikkiin, mikä alkoi lentokoneessa kotimatkalla. Ei se kuitenkaan kova ollut, vaan sellainen pikkuinen ärsyttävä jomotus, johon ei tarvinnut edes lääkettä.

Just oltiin päästy kotipihaan asioilta, kun oli pakko rynnätä sisälle ja vessaan. Siitä alkoikin yhdeksän tunnin h*lvetti. Mikään ei pysynyt sisällä ja kuume nousi yli 39 asteeseen. Päänsärky voimistui potenssiin ziljoona ja ei voinut muuta kuin vaikeroida sängyssä vessakäyntien välillä. Olo oli kuin rekan alle jäänyt muutenkin. Ei ollut lihasta, mitä ei olisi särkenyt. Voimia särkylääkkeen ottoon ei ollut ja yhdeltä yöllä löysin itseni surkuttelemassa sitä, että en pysty meneen pesemään edes meikkejä pois.

Olo oli niin hirveä jo muutenkin, eikä sitä parantanut se, että tunsin ihan mahdotonta syyllisyyttä ja porukan petturuutta siitä, että olisi ollut ihan pakko päästä töihin torstaina. Myyntikokoukseen, jota oltiin niin hyvin valmisteltu ja niin odotettu. Eilen aamulla kuumemittari näytti edelleen liki 39 asteen lukemia ja päänsärky ei väistynyt vaikka otin kaikki mahdolliset lääkkeet. Autolla musta ei ollut ajamaan, joten päätin ottaa lääkärin vasta illaksi, kun mies oli maisemissa.

Koska päänsärky oli niin lamauttavaa, niin työterveyslääkäri teki ihan oikein ja laittoi lähetteen ensiapuun. Siellä sain samantien sellaisen infektiomaskin ja pääsin nopsaa tippaan. Nesteytys alkoi vaikuttamaan erittäin nopeasti, joten veikkaan että osa eilisestä päänsärystä oli pitkälti nestehukasta johtuvaa. Sisään mut otettiin aivokalvotulehdusepäilypotilaana ja hoitaja kertoi, että valmistaudutaan ottamaan selkäydinnäyte. Onneksi tuo oloni hieman koheni ja neurologin tekemän kattavan tarkastuksen ja verikokeiden tulosten jälkeen tultiin siihen tulokseen, että tarvetta tuohon näytteenottoon ei ole. Pääsin kotihoitoon ohjeistuksena miehellekin se, että jos havaitsee voinnissani jotain hassua, niin kipinkapin takaisin.

Ja hei, elämä alkaa voittamaan! Päätä särkee edelleen hiukan eikä jalatkaan vielä kanna pitkiä matkoja ilman tuskanhikeä ja huimausta, mutta suunta on parempaan. Vähän aika sitten sain tietää, että influenssatestinkin tulos oli negatiivinen. Mikä tämä tauti on, niin siitä ei ole tietoa. Joku virus kuitenkin. Verikokeet olivat priimaa, mitä nyt crp virustaudille tyypillisesti hieman noussut.

Näiden parin päivän aikana olen tullut tulokseen, että mun suurin heikkouteni on se, että en anna itselleni lupaa olla heikko. Se ilmenee varsinkin näin sairastaessa. Onneksi sairastan erittäin harvoin, mutta silloin kun sairastan, niin en osaa antaa itselleni lupaa siihen. Tai osannut antaa aiemmin lupaa siihen. Mikä on erittäin typerää. Eilen aamusella päätin, että nyt on pakko. Pakko levätä ilman syyllisyyttä. Syyllisyys siitä, että en päässyt töihin  sai väistyä ja mikäs siinä, kun tiedän, että muu porukka hoitaa homman kunnialla kotiin. En ole korvaamaton, kukaan meistä ei ole. Sen tajuaminen helpotti.

Muutenkin olen siinä suhteessa mahdottoman huono sairastaja, että vaikka tiedän tyttöjen ja miehen pärjäävän vallan mainiosti, niin silti nousen  yleensä sängystä katsomaan, että onko reput pakattu, onko syöty, onko sitä ja tätä. Paitsi tässä sairaudessa. Nyt ei noustu sängystä eilen muuta kuin lääkäriin.

Olen tässä sängyn pohjalla miettinyt sitä, että miksi pitäisi olla niin pirun vahva. Heikkous ja sen näyttäminen on mun mielestä yksi kunnioitettavimmista asioista ihmisessä. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen on itselleni jotenkin vaikeaa. Olen herkkä ja sen näytän. Mutta heikkouttani tai sen näyttämistä mun on vaikea hyväksyä. Itsetutkiskelun paikka, jahka tästä tokenen :D

Kuvat ovat tiistailta, kun paistoi vielä ihana (keväinen) aurinko. Tänään ainakin täällä meillä Tampereella näyttäisi olevan takatalvi. Me jatketaan nyt pötköttelyä tuon mun karvaisen hoitsukamun kanssa, joka uskollisesti nukkuu jalkojeni päällä. Palaan vastaamattomiin kommentteihin kyllä, mutta nyt tähän väliin taas lepoa.

IHANAA PERJANTAITA & VIIKONLOPPUA 

PS. näitte oikein – Kate on päässyt jälleen seinälle; se perhostaulut keltaisuus alkoi tökkimään ;) Tällä mennään ennen kuin saan idean uudesta taulusta…


14 Responses to “Suurin heikkouteni”

  1. Seija sanoo:

    Vooiih, kuulostaa todella ikävältä. Tekisi mieleni sanoa, että nyt vällyjen alle lepäilemään, mutta niinhän tuossa sanotkin. Pikaista paranemista Maria! Kokemuksesta tiedän, miten tuskastuttavan hidasta voi toipuminen joskus olla, mutta pääasia on, ettei ole mitään vakavaa ja saat kotona odotella olon kohentumista. Nyt kotijoukot saavat vähän puuhaa, mikä sekin voi tehdä ihan hyvää.Tsemppiä täältä!! :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Seija

      ja juu, vällyjen alla on vietetty aikaa nyt 3,5 päivää :D Eilen pikaisesti olin pystyssä eikä ollut hyvä idea. Nyt iltapäivästä olen vähän harjoitellut pystyssäoloa ja ihan ok olo näyttäisi olevan :)

      Todellakin, hyväähän tää on tehnyt meille kaikille; itse olen saanut levätä ja kotijoukot on nähneet, että ei se maailma niin pyöri, että äippä sitä pyörittää ;)

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

  2. -A- sanoo:

    No voi kurjuus. :( Toivottavasti viikonloppuna tauti on takana päin ja ensi viikkoon voi tarttua uudella innolla ja energialla. Lepoa nyt vaan, toivottavasti siitä helpottaa. :) ♡

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan Saksa ja A!

      No sanos muuta, mutta tosiaan nyt olo on onneksi parempi :) Edessä pari kotitoimistopäivää ja hyvä niin, sillä pääsee lepään vielä kun siltä tuntuu!

      Suloista sunnuntai-iltaa sinne ♥

  3. Sanna sanoo:

    Huh,kuulostipa pahalta:(onneksi ei aivokalvontulehdusta!Meillä koettu aivokuume aikanaan ja se olikin tehohoitoa ,tietoa hengissä selviämisestä ei ollut…Nää molemmat riippuu,onko bakteeri vai virus.Virus aina,pahempi.No poika selvisi ja nykyään kunnossa ja se toinen juttu se…Ei leikkimistä näiden kanssa,pian hoitoon vaan.
    Nyt lepää ja unohda muu.

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja oli kyllä sellainen tauti, että edes sairastamani keuhkokuume ei ollut näin paha!

      Auts, onneksi teillä selvittiin ♥ Kaikki nuo aivoihin iskevät taudit on kyllä tosi vaarallisia :(

      Levätty on ja yritetty unohtaa :D

      Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

  4. Kaura sanoo:

    Paranemisia <3 Ja lepää nyt kunnolla ettei tule mtn jälkitautia.

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Kaura

      ja jälkitaudit tästä vielä puuttuisikin! En vain tiedä voiko vatsatautiin kuulua sellaisia…pitänee selvittää :)

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥ (tiedän, jo toistamiseen toivotan, kun vastaamiset laahaa :D)

  5. Seija sanoo:

    Huomenta Maria! ❤Toivottavasti sinun olosi alkaa olla parempi. Minulla särkee päätä, on särkeny jo montapäivää, ei niin kuin sulla. Mutta lihakset on kauhean kipeät ja särkee. Kuumetta en
    ole jaksanu mitata. Lepoa vaan… Ja hyvää mieltä sinulle❤

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Seija

      ja kyllä, täällä ollaan jo liki terveitä :)

      Voi sinua, toivottavasti sinunkin lenssu menee pian ohi ♥ Päätä mullakin särki liki viikon. Lihaksia pari päivää. Silti se influenssatesti näytti negaa eli oli jotain muuta :)

      Lepoa ja suloista sunnuntai-iltaa sinnekin ♥

  6. Sari Riekkola sanoo:

    Huija, onneksi ei mitään löytynyt ja olet nyt paranemaan päin <3

    • Maria Maria sanoo:

      Sanos muuta Sari, kiitos ♥

      Onneksi sitä tulee oltua äärimmäisen harvoin kipeä, en nääs kestä tuota lepovaihetta ollenkaan. Paitsi näissä tällaisissa taudeissa, kun on niin huonossa kunnossa ettei muuta voi :)

      Suloista sunnuntai-iltaa ♥

  7. Nyt touhun nainen pysyt oikeasti petissä ja lepäät <3

    Tunnistan tunteesi kyllä... "ei ehdi, ei osaa, ei äiti voi makoilla" jne. Kyllä ehtii, kyllä osaa ja kyllä saa.Hoidat nyt itsesi kuntoon ! Paranemishaleja roppakaupalla <3

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa touhun nainen pohjoisesta :D

      Ja kiitos, peti on ollut mun paras kaveri ♥

      Se on jännä juttu, että sitten kun on tarpeeksi kipeä, niin ei voi muuta kuin antaa periksi. Tällä kertaa se onnistui paremmin kuin aiemmin. Olen hurjan ylpeä siitä, että annoin itselleni luvan vaan olla. Ja annan luvan olla jatkossakin, kun siltä tuntuu :)

      Sunnuntai-iltaterkkuja sinne ♥

Kommentoi