keskiviikko 07. maaliskuu 2018

Umpirakastunut ♥

HEISSULIVEISSULI!

Enpäs muista ihan heti, että mikään tai kukaan olisi vienyt multa näin jalkoja alta. Komeudellaan ja karismaattisuudellaan. Lämpöisyydellään ja sillä pienellä rosoisuudellaan, joka tuo särmää. Olemuksellaan, joka vaatii tutustumaan paremmin. Ylväydellään, joka kiehtoo koukuttaen. Erilaisuudellaan, jollaista en ole ennen nähnyt.

Kuten kerroinkin, niin hyvin hitaasti lämpenin, mutta loppujen lopuksi aivan hurahdin. Ne tutustumisemme alussa tuntemani lievät ”epävarmuudet” käänsin positiivisiksi asioiksi. Kokonaisuutta katsoen en voi kuin todeta, että Dubaista joko tykkää tai sitten ei tykkää. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen porukkaan. Sehän näissä matkailuasioissakin on, että mielipide-eroista ei sovi kiistellä. Se mikä sopii jollekin toiselle ei välttämättä sovi muille. Listasin ”muutamia” juttuja alle, mihin Dubaissa rakastuin. Ja ihan vain ”muutamien” kuvien kanssa. Pahoitteluni siis kuvatulvasta.

♥ Lyhyt lentomatka. Mielestäni seitsemän tuntia on lyhyt lentomatka, se soljuu ohi silmänräpäyksessä (paitsi aamuyön lennolla…). Seuraavan kerran ehkä otetaan jokin muu lentoyhtiö. Finnairin huomasin olevan aika tyyris, mutta esimerkiksi Emirates lentää Tukholmasta kohtuuhintaan Dubaihin ja kivoihin lentoaikoihin. Siihen kun saisi vielä hyvät jatkolennot Tampereelta niin säästäisi pysäköintikuluissakin!

♥ Ei juuri aikaeroa! Kun olemme tottuneet reissaamaan joko Aasiassa tai USAssa, niin tämä jet lagin puuttuminen on ihanaa vaihtelua ja helpottaa mennen tullen elämää :) Ainakin näinä päivinä, kun elämä on yhtä exceliä ja rivit vilisee muutenkin silmissä!

♥ Ilmasto. Täytyy myöntää, että aluksi petyin Dubain talven ”kylmyyteen”. Ei tullut sitä tukalaa oloa ulos astuessa. Kosteaa pläjäystä päin pläsiä. Illalla piti kietoa pitkähihaista päälle. Parin pilvisen päivän aikana altailla sai hytistä. Loppujen lopuksi loppuviikon +22 astetta tuntui ihanalle. Ei liian kuumalle vaan just sopivalle. En ole muutenkaan enää se Maria, joka makaa auringossa rusketusraitoja etsien vähintään +35 asteen helteessä, joten tämä lämpötila sopi ihan loistavasti. Tosin kyllä tuolla silti ruskettuu, jos niin haluaa. 

♥ Ruoka. Aika paljon olemme maailmalla reissaneet ja paljon ihania ruokia syöneet. Ikinä ennen ei ole kuitenkaan reissun jälkeen ollut sellaista tunnetta, että joka ikinen ruokailu meni nappiin. Tai rahoilleen sai vastinetta. Dubaissa jokaikinen ruokailu oli kokemus. Maukas sellainen. Söin 10 päivän aikana valehtelematta ainakin kahdeksan fattoush -salaattia. Lisäksi libanonilaisia kylmiä mezejä, mutta myös pitsaa. Minihamppareita ja teriyaki -kanaa. Hummerinacholautasta ja paikallisia jälkiruokaherkkuja. Turkkilaista kunnon kebablautasta ja kuvissakin vilahtelevia pizza/pitaleipien yhdistelmiä. Terveellisiä kvinoasalaatteja. Arabialaista leipää ja suloisen täyteläistä hummusta on kaikista eniten ikävä.

♥ Turvallisuus. Kukaan ei vislaile tai huutele perään. Iltamyöhäänkin saimme kaduilla kävellä ilman tunnetta siitä, että olisi epämiellyttävä olo. Käsilaukusta ei tarvinnut pitää kaksin käsin kiinni varkaiden pelossa. Taksissa ei tullut kertaakaan tunne, että kuski huijaa. 

♥ Hygienisyys. Ruokamyrkytyksenhän voit saada mistä tahansa. Ihan koti-Suomessakin. Meillä kuopus oksensi yhtenä yönä ja esikoinen Atlantiksessa huonetta odotellessamme. Veikkaan, että joku pikkupöpö tytöillä oli, mutta toisaalta kuopuksen äkillisen pahoinvoinnin kuittaisin myös Tim Hortonsin äklömakealla kaakaojuomalla :D Tuntui, että oli ruokapaikka mikä tahansa, niin mitä tahansa uskalsi syödä. Tälläkään reissulla emme vältelleet mitään, niin kuin emme ole koskaan vältelleetkään. En voisi kuvitella eläväni lomamatkaani esimerkiksi ilman salaatteja tai muita kypsentämättömiä ruokia.ID

♥ Siisteys. Singapore on siisti, mutta ei kuulkaa Dubai sille paljoa häviä. Oikeastaan voisin sanoa, että katukuva on siisteydessään samaa tasoa. Julkisia veskejä oli runsaasti ja aina ihastelin niiden siisteyttä. 

♥ Ihmiset. Aluksi mietin, että onpa harmi, ettei saa hymyjä samanlailla kuin esimerkiksi Indonesiassa tai Thaimaassa. Kunnes tajusin, että kun ensin hymyilee itse, niin useimmiten dubailaiset hymyilivät takaisin. Muutaman kerran jouduin toteamaan, että vaikka itse olin yliystävällinen ja hymyilin, niin sain hymytöntä palvelua. Mutta hei, kaikillahan meillä on joskus sellainen päivä, ettei hymy irtoa. Sitäpaitsi, ajattelin asian niin, että nuo pari miespuolista henkilöä, ketkä eivät hymyilleet mulle asiakaspalvelutilanteessa omasivat huippuhyvän pelisilmän; kunnioittivat minua naisena sekä sitä, että vieressäni seisoi aviomieheni. Ei siinä sovi lirkutella, eiks niin :) Joten tässä yksi esimerkki, miten negatiivisuudet voi kääntää positiivisuuksiksi!

♥ Hotellin sijainti. Me emme juuri tutkailleet hotelleja varatessamme, mikä on kivaa aluetta ja mikä ei. Ihanalta ystävältä kysäisin sen jälkeen mielipidettä, kun olin jo varannut hotellit ja tulimme tulokseen, että hyviltä paikoilta ovat. Eka hotelli (Hilton Dubai by the walk) sijaitsi JBR:ssä lähellä The Walk:ia. Nappisijainti, lähistöltä löytyi kasapäin ravintoloita ja kauppoja. Toinen hotelli (Atlantis the Palm) sijaitsi Palmusaarella, josta on vähän matkaa Dubain muihin osiin. Nappivalinta tämäkin. 

♥ Hintataso. Taksit olivat ihanan edukkaita verrattuna Suomeen. Niitä oli helposti saatavilla ja olivat luotettavia. Ruoka oli samanhintaista kuin meillä. Vaatteiden hintoja silmäilin pikaisesti Dubai Mall:ssa ja huomasin, että samaan hintatasoon menevät kuin kotonakin. Koska mitään akuuttia shoppailtavaa ei ollut, niin emme juuri kaupoissa kierrelleet. Verrattuna esimerkiksi Aasian lomiin ruokaan kului rahaa rutkasti enemmän, mutta toisaalta kertaakaan emme joutuneet ruoan laatuun pettymään. 

♥ Alkoholittomuus. Tämä! Se, että julkisilla paikoilla ei myydä alkoholia on ihana asia. Ei örveltäviä turisteja tai paikallisia nähtävillä, mikä lisäsi turvallisuuden tunnetta. Itsekin nautin siitä, että ruoan kanssa tuli juotua vettä. Tai sitä Diet Pepsiä (miksei muuten tätä juuri enää saa Suomesta?). Kerran mies ehdotti pihviravintolaan menemistä, mutta niin on makuaisti kehittynyt, että en olisi ehkä pihviä voinut ilman 12 cl punaviiniä syödä ;D Hotellien baareissa on kyllä saatavilla alkoholia, mutta hintataso on aikamoinen. Mielelläni otan sen dieetti Pepsin kuin maksan valkoviinilasista 18 euroa…

♥ Pukeutuminen. Tämäkin seikka aiheutti aluksi hämmennystä; miten me nyt osataan pukeutua maassa maan tavalla. Mutta kun teki pienen kierroksen (ulkopuolella hotellin), niin huomasi että siistit vaatteet on pop. Oikeastaan ihan kiva, että ihmiset pukivat päällensä mennessään syömään esimerkiksi uima-allasosastolla. Aika monessa kohteessa kun näkee hikisiä ihmisiä pikkupikkubikineissään ruokailemassa. Tutkailimme lapsien pukeutumista ja huomasimme, että se on vapaampaa esimerkiksi julkisilla paikoilla; heillä ei tarvitse olla olkapäät ja polvet peitettynä.

Voi voi, että tuli taas ikävä Dubaihin! Mutta olipa ihana palata ruokiksella noihin maisemiin ♥ Nyt takaisin töiden pariin eli ajatukset loppuviikon myyntikokoukseen matkailun sijaan. Helpommin sanottu kuin tehty :D

KESKIVIIKKOTERKUIN,


11 Responses to “Umpirakastunut ♥”

  1. Jenni sanoo:

    Dubaissa olen itse käynyt monta vuotta sitten ja nyt kun juuri mietitään loppusyksyn reissua niin voisikin olla hyvä valinta. Ei voi olla kuin max. viikon reissussa, niin sopiva lentomatka ja suht varma aurinko ja lämpö. Herätit kivasti matkakuumetta näillä huomioilla ja kuvilla :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Jenni!

      Ja hei ehdottomasti suosittelen Dubaita just viikon reissuun ja tuo loppusyksy on vissiin aika lämmintä aikaa, joten takuuvarma aurinko. Meillä satoi yhtenä päivänä, mutta onneksi ei pidempän :)

      Kiitos ♥ Täällä ruudun toisella puolella on vissiin tullut geeneissä tämä tauti nimeltä krooninen matkakuume ;)

  2. siiri sanoo:

    Oi nyt tuli itsellekin niin ikävä tuonne! Dubai on kokemus, joka pitää kokea,ennenkuin aistii ne tuoksut, äänet, ihmisten ystävällisyyden ja itämaisen mystiikan…
    Minusta ainakin tuli ihan fani- takaisin on päästävä ja myös Abu Dhabi kiinnostaa hurjasti!
    Nuo yllä olevat seikat Dubain kohdalla ovat niin totta.
    Jotenkin tuli myös sellainen olo, että haluan tähän maahan ja kulttuuriin tutustua vielä paljon syvemmin ja paremmin,

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan Siiri!

      Dubai on siitä ikävä paikka, että siihen rakastuu ihan silmittömästi eikä saa sitä mielestään ♥

      Just ne äänet, tuoksut, mystiikka…ah!

      Sama täällä, Abu Dhabiin on pakko päästä myös!

      Kivaa keskiviikkoa ♥

  3. Joanna sanoo:

    Kuulostan varmaan ihan alkoholistilta kun näin sanon, mutta mulle toi alkoholittomuus on tärkeimpiä syitä (plus ne ihmisoikeusloukkaukset) miksi en Dubaihin halua. Siis ”italialainen” trattoria ilman punaviiniä! Kaupunki vailla yhtäkään pubia, jossa poiketa laatuoluella lämpimänä alkuiltana.. juuei!

    Kiva kuitenkin lukea blogiasi ja kiitos perusteellisista matkaselostuksista :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Joanna

      ja anteeksi, kun vastaus kesti; tauti iski päälle :)

      Et kuulosta lainkaan alkoholistilta :D Tuolla Dubaissa on onneksi hotelleja, joissa on alkoholitarjoilu ;) Itse koin alkoholittomuuden loman ekan puoliskon aikana erittäin hyväksi jutuksi!

      Kiitos ja ihanaa sunnuntaita ♥

  4. Kaura sanoo:

    Tuli kyllä reissukuume. Mulla kävi New Yorkin kanssa sama juttu kuin sulla tähän kohteeseen. En ajatellut, että ihastuisin ja tykkäisin ja PALJON! Nimim. kahtena kesänä sama kohde peräkkäin. Dubai vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja monipuoliselta. Kiitos postauksesta. :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Kaura!

      Voih, mulla on kans reissukuume, tosin nyt kipeänä olen niin onnellinen että ollaan kotona :)

      Sama juttu mulla New Yorkin kanssa ja hei nyt tuli sinnekin ikävä!

      Kiitos sinulle ja suloista sunnuntaita ♥

  5. Nina sanoo:

    Kiva postaus taasen kerran. Kiitos!
    Missäpäin Indonesiaa olette olleet? Löytyykö siitä juttua blogista?

    • Nina sanoo:

      Jaa löysinhän mä. Ilmeisesti Balilla siis :)
      Liian vähän vaan löysin juttuja siitä…!;)
      Ollaan lähdössä toukokuussa ja olisin niin kaivannut sun vinkkejä! :)

      • Maria Maria sanoo:

        Moikka Nina

        ja hei, hyvä että löysit meidän Bali-reissusta :)

        Höh, liian vähän juttuja tuli tottatosiaan tehtyä. Itsekin olen sitä manannut näin jälkikäteen. Bali oli ♥♥♥ Varsinkin Ubud! Mutta hei kysy vaan, jos on kysyttävää :)

        Suloista sunnuntai-iltaa ♥

Kommentoi