maanantai 05. maaliskuun 2018

Luksuslomailun tunnetta; Atlantis the Palm

MOIKKAMOI IHANAT

ja mitä mainiointa maanantaiaamua! Silloin kun tuntuu, että loma on kestänyt ikuisuuden on hyvä aika palata kotiin. Niin me tehdäänkin. Mutta nautitaan vielä tämä viimeinen lomapäivä auringosta ja idän eksotiikasta. Luksuksesta ja viiden tähden hotellin antimista. Meillä piti olla check out tänään klo 12.00, mutta koska lento Suomeen lähtee vasta ensi yönä neljän jälkeen saimme onneksi venytettyä tuota check outtia iltakymmeneen. Pienestä lisämaksusta, toki.

Jos uloskirjautumisen myöhästyttäminen ei olisi onnistunut, oli meillä varasuunnitelmana ottaa taksi ja lähteä tutkimaan tänään Abu Dhabia. Abu Dhabi kuten monet muutkin tämän maan nähtävyydet jäävät seuraaville kerroille. Seuraaville kerroille? Jep, vaikka ihan ekoina päivinä olin sitä mieltä, että Dubai on ehkä vähän ”liian elävä” omaan makuuni, olen näiden päivien aikana ihastunut tähän paikkaan. Enkä vähiten sen takia, että ollaan teidän kanssa käyty kommenttiboksissa erittäin antoisia keskusteluja. Murrettu ennakkoluuloja ja jaettu ihan hirmuinen määrä uutta tietoa. Kiitos teille vielä kerran, te lukijat olette se syy, miksi tätä blogia ylipäätään pidän 

Toinen syy, miksi tätä pidän on se, että blogin myötä jää itselleni myös ihan hirmuisesti kivoja muistoja. Senpä takia pahoitteluni kuvatulvasta. Halusin tallentaa nämä hulppeat hotellimaisemat blogiini ihan itseänikin varten. Sillä tiedän, että ihan vähään aikaan emme ole tulossa takaisin tähän hotelliin. En vieläkään saata ymmärtää, miten meillä kävi hotelliöiden hinnan kanssa niin hyvä tsägä. Katsoin ihan piruuttani suomalaisten matkatoimistojen tarjontaa tänne syyslomalla ja olin pyörtyä; viikko maksaisi meidän perheeltä monta tonnia! Vink vink, tsekatkaa Booking.com – sieltä me saatiin ihan uskomaton diili viideksi yöksi.

Sain sähköpostitse kyselyä hotellista ja siitä kannattaako maksaa vähän enemmän. Onko tämä hotelli sen arvoinen? Lyhyesti ja ytimekkäästi; kyllä on! Mutta muutaman jutun haluaisin nostaa esiin. Hotelli on erittäin suuri, mikä toki saa aikaan sen, että ihmisiä on erittäin, erittäin paljon. Ellei herää aamulla aikaisin, saattaa aamiaisille joutua jonottamaan. Altailla ollaan kuin sillit suolassa ja tunnelma on hotellin aulassa ja käytävillä kuin Vegasissa konsanaan. Eli mikäli kaipaa rauhaa lomallaan, niin tämä ei välttämättä ole oikea kohde. Mikäli haluaa rantatuolissa istuessaan maisemat, jotka muistuttavat trooppista postikorttia, niin tämä ei ole oikea paikka. Taustalla näkyy Dubain JBR:n pilvenpiirtäjät ja heti tuon merikaistaleen toisella puolella rakennetaan tällä hetkellä.

Näiden muutaman ”varjopuolen” jälkeen on syytä siirtyä hehkutukseen 😀 Kuten kerroin, niin saimme varattua Imperial Club -huoneen, mikä tarkoittaa sitä, että ensinnäkin vältimme sisäänkirjautuessamme jonot. Meidät johdatettiin suoraan 12. kerroksen loungetiloihin herkkuja notkuvien aamupalapöytien ääreen sillä aikaa, kun henkilökunta suoritti sisäänkirjautumistamme. Huone oli valmis vasta klo 14 aikaan, mutta se ei haitannut; hotellin kaikki fasiliteetit olivat käytettävissämme heti, kun tänne saavuimme.

Imperial Club -huoneeseen sisältyy aamupala joko hotellin kahdessa (melko ruuhkaisessa) buffet-ravintolassa tai sitten kahdessa erillisessä Imperial Club loungessa. Toinen sijaitsee itätornin 12.kerroksessa ja toinen länsitornin ekassa kerroksessa. Aamupalan lisäksi näissä tiloissa saa käydä iltapäivällä parin tunnin ajan lounastamassa (voileipiä, salaatteja) ja juomassa virvokkeita, teetä tai kahvia. Viidestä seitsemään on ns. cocktail hour, jolloin myös alkoholijuomat ovat ilmaisia.

Tarjolla on silloin ruokaisia salaatteja, idän herkkuja, hedelmiä, sushia ja vaikka mitä. Illalla vielä on kolmen tunnin ajan iltasnackeja tarjolla. Eli vaikka hotelli tarjoaa myös puolihoitoa ja täyshoitoa, niin niistä ei mielestäni kannata maksaa. Me ollaan kuitattu kaikki ruoat pelkästään maksamalla tuosta Imperial Club -huoneesta. Tuon myötä saamme myös lentokenttäkuljetukset veloituksetta.

Kaikille hotellin asukkaille ilmainen on tuo Aquaventure -vesipuisto, jossa puolet perheestämme on viihtynyt hurjaakin hurjemmissa vesiliukumäissä. Minä ja esikoinen paistatellaan mieluummin päivää tässä vesipuiston rannalla. Kuten kerroin, niin en ole kylpylä- tai uimahalli-ihmisiä. En liiemmin vesipuistoihmisiäkään 😉

Hotellissa on kaksi isoa uima-allasaluetta. Vehreitä keitaita ja kuitenkin sitä rauhaa löytää, jos sellaista haluaa lomaltaan. Hotellissa sijaitsee 23 ravintolaa, joista osa on ns. luksusravintoloita, joihin on tiukat pukeutumiskoodit. Ostoskaduilta löytyy toinen toistaan hienompia liikkeitä, joissa voi tuhlata rahojaan, jos ylimääräistä on.

Me ollaan tällä lomalla shoppailtu ihan älyttömän vähän; kotiinviemisiksi ostin yhden maustepussin paikallisesta ruokakaupasta 😀 Hinnat ovat kaupoissa Suomen tasoa ja koska akuuttia tarvetta ei millekään ole, niin parempi jättää shoppailematta. Sen sijaan ollaan keskitytty henkisen pääoman ja kokemuksien kartuttamiseen.

En tiedä voiko tätä luksuslomailuksi kutsua, mutta kyllä se nyt sellaiselta tämän hotellin myötä tuntuu. Rakastan seurata ihmisiä hotellin käytävillä. Osa on pukeutunut niin fiinisti Loboutunit jaloissa, osa (kuten mekin) ollaan ihan tavallisia pulliaisia. Silti olemme kaikki tuolla sulassa sovussa keskenämme. 

Mutta nyt vielä viimeinen lomapäivä ennen tiukkaakin tiukempaa loppuviikkoa töissä. Palaan vastaamattomiin kommentteihin sitten viimeistään koti-Suomesta. Ai niin, just kun nautin tyhjästä rannasta, parkkeerasi viereemme perhe, jonka mies kuuntelee täysillä puhelimestaan jalkapallopeliä ja eläytyy siihen pomppien ja riehuen. Ihan tuossa metrin päässä minusta  😀

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. mikäli mietitte, että ei sitä ruuhkaa kuvista välity, niin täytyy myöntää, että heräsin tänä aamuna vähän aikaisemmin kuvauskierrokselle. Muuten kun on niin vaikea ottaa sellaisia kuvia, joihin ei joku olisi eksynyt 😉

PPS. tuolla Instagramissa profiilini alta löytyy ”kohokohdat”, joista taas löytyy kansio nimeltä Atlantis. Sinne olen napsaissut muutamia kuvia ja videoita myös hotellin sisätiloista.


9 Responses to “Luksuslomailun tunnetta; Atlantis the Palm”

  1. Katariina sanoo:

    Onpa ihanan ja ennen kaikkea lämpimän näköistä! Noin isoon hotellikompleksiin en ole koskaan eksynyt ja kaikesta ruuhkasta ja ihmisvilinästä viis olisi mukava kokea myös reissu tuollaisessa paikassa. Onneksi tässä pääsi jo vähän sohvareissaamaan 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Katariina,

      tuo oli kyllä sellainen paikka, jota lämmöllä muistelee näin Suomen pakkasilla ♥

      Sama juttu, isoin hotellikompleksi ehdottomasti, mihin me olemme eksyneet. Mutta onneksi ei tuottanut pettymystä 🙂

  2. Anni sanoo:

    Onpa ihanaa kurkata Dubaihin ja kuulla vinkkejä, sillä meilläkin on reissu sinne varattuna (joskin vasta syyspuolella). Hotellissamme on hyvin niukka allasosasto ja olenkin googlaillut, että pääsylipulla voi nauttia isompien hotellien allasosastoista. Sellainen onkin perheemme suunnitelmana. Ruuhkia silmällä pitäen esitänkin hassun kysymyksen: mihin aikaan aamusta sait noin rauhalliset kuvat altailta ja rannasta? Eli moneltakohan perheeni kirmaisi aurinkotuoleille kyläilemään tasokkaan hotellin allasaluueelle:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Anni

      ja hei kiva kuulla, että te pääsettä nauttimaan myös Dubaista ♥

      Meillä oli ekassa hotellissa (Hilton by the walk) erittäin pieni ja vaatimaton uima-allas, mutta se sai aikaan sen, että usein se oli ainoastaan vain meidän perheen käytössä 😀 Lisäksi käytössä oli viereisen Hiltonin allasosasto, mutta se oli niin nuijalla lyöty että puolisen tuntia jaksettiin siellä olla.

      Olin heti kasin jälkeen liikenteessä kameran kanssa 🙂

  3. mirvaannamarian sanoo:

    Dubai <3 Kaikista maailmankolkista se kaikkein kivoin kolkka jossa oon käynyt 🙂 Mä en oo koskaan ollut Atlantiksessa muuta kuin alakerrassa syömässä, oliko tossa millaiset huoneet?

    Oon ollut tuolla todella monessa hotellissa ja mun suosikki hinta-laatusuhteeltaan on Jumeirah Zabeel Saray ja siitä myös juuri tuo Club-tason huone - aivan täydellinen setti eikä tarvii maksaa tonnia yöltä (jos sellaiseen on valmis niin se One&Only The Palm on yks kauneimpia hotelleja joissa oon käynyt <3)

    Ja vitsi noi yölennot on ärsyttävät! Menee hotelliyöstä ihan hukkaan alku ja loppu tai sit joutuu maksamaan ekstraa että saa aikaisen/myöhäisen checkin. Finskin päivälennot myydään yleensä tosi ajoissa loppuun, joten mä varasin ne meille jo ens talvelle. Pakko päästä pienen tauon jälkeen taas sinne..

    • Maria sanoo:

      Moikku!

      Dubai on kyllä ♥ Mä olin ehkä vähän hitaasti lämpiävää sorttia Dubain suhteen, mutta nousi kyllä aika kärkeen kaikista paikoista ikinä!

      Huoneet oli ok. Aika perus ja hieman ehkä petyin, sillä hotellin muu sisustus antoi olettaa muuta.

      Hei kiitti vinkistä, katsoin tuota Jumeirah Zabeel Saray – hotellia ja ai että se on kaunis ♥

      Ihan tässä vaan katselin (miehelle terkkuja, kun lukee nää kuitenkin :D) Dubain hotelleja ja aika hyviä diilejä oli myös Sofitelista ja Rixoksesta!

      No sehän se onkin, että se, minkä säästää lentohinnoissa kumoutuu sillä, kun joutuu ottamaan huoneen kahdeksi ylimääräiseksi yöksi lentoaikojen takia 😀

      Mä meen nyt kattoon niitä Finskin lentoja…

  4. Sanna sanoo:

    Olen aivan lumoutunut Dubaista,kun katselen kuviasi…överiä tai ei,mutta niin kaunista!se on kiinnostanut aiemminkuin,mutta nyt pomppasi uusille leveleille 🙂
    Täytyy todella alkaa miettimään matkaa….

    • Maria sanoo:

      Moimoi Sanna

      ja hei ihana kuulla ♥ Dubai on kyllä todella monipuolinen ja kaunis. Ylväs ja ihana. Energinen 🙂

      Ei muakaan Dubai hirmuisesti ole aiemmin kiinnostanut, mutta meillä myös nuo lyhyemmät lennot houkutti. Onneksi ei jouduttu pettymään.

      Hei, huomenna lisää Dubai-kuvia tulossa 😉

  5. wcpo sanoo:

    Thank you for this post. Its very inspiring.

Kommentoi