keskiviikko 28. helmikuun 2018

Maassa maan tavalla

HEIPSULIHEI VAAN

ihanat ja terkkuja jälleen täältä Dubaista! Tänään vaihdettiin hotellia, JBR:ltä palmusaarelle. Ikinä kuuna päivänä en olisi voinut kuvitella, että asumme tässä legendaarisessa Dubain maamerkissä, nimittäin Atlantis the Palm -hotellissa. Niin vain kävi, että varatessamme tämän reissun hotelleja päätin katsoa ihan piruuttani hinnan viidelle yölle. En ollut uskoa silmiäni, se oli vain himpun verran enemmän kuin tuon Hiltonin hinta, jossa olimme ekat viisi yötä. Varasin huoneen samantien ja sain vahvistuksen.

Aika paljon (lue: liki aina viimeisten vuosien aikana) olemme Booking.comia käyttäneet, joten voi olla, että sillä oli osuutta hinnan ”alhaisuuteen”. Tänään sisään tsekatessamme vastaanottovirkailija meinasi veloittaa meiltä vielä puolet lisää. Ei ollut uskoa, että saimme viisi yötä niin edullisesti. Onneksi olin printannut tuolta Booking.comista varausvahvistuksen, josta näkyi, että heidän mukaansa myös tuo meidän 12 -vuotias meni lapsesta. Saimme siis älyttömän hyvän diilin, sisältäen vielä upgraden Imperial club -huoneeseen, joka tarkoittaa tiettyjä etuja; loungessa on snackseja ja juotavaa tarjolla aamusta iltaan. Siellä kuittasimme lounaankin sandwichien avulla.

Ennen päivällistä oli vielä sellainen pre dinner -tarjoilu, johon sisältyy juomia ja sushia / kanapeita / ruokaisia salaattia. Illalla vielä oli jotain huikopalaa. Eli välttämättä ei tarvitsisi käydä muualla syömässä lainkaan. Siistä yltäkylläisyydestä, mistä ollaan kommenttiboksin puolella puhuttu – täällä sitä näkee. Mutta iloksemme näkee myös ihan meitä tavallisia mattimeikäläisiäkin. Emme erotu niin porukasta 🙂

Mutta aiheeseen palatakseni. Tykkään, että eri kulttuureihin tutustuminen on jo lastenkin kannalta erittäin kannattavaa. On tärkeää, että hekin näkevät, että sitä tulee toimia maassa maan tavalla. Muutamia esimerkkejä mainitakseni niin täällä Dubaissa emme miehen kanssa kävele käsikädekkäin julkisilla paikoilla. Saatikka pussaile tai halaile. Koska niin ei kuulu täällä tehdä. Sen verran pitää kunnioittaa paikallista uskontoa, että hellyydenosoituksia ei jaella julkisesti. Me saadaan sitten hömpsötellä hotellihuoneessa, mikäli lapset sen vaan sallivat…”äiti ja iskä, lopettakaa – tää on noloa meille kaikille ;D”.

Yksi asia, mistä olen ollut kovin iloinen on se, että iltaruokapaikoissa ei edes myydä alkoholia. Helposti lomalla sitä tulisi juotua ruoan kanssa viinilasi tai pari. Nyt se on pari lasia vettä tai sitten, pari vuotta boikotoimani, light limu. Yleensä Diet Pepsi. Tiedän, että se on superkamalaa myrkkyä, mutta olen kehittänyt siihen nyt jo addiktion. Hotellien baareissa ja ravintoloissa myydään alkoholia, mutta hinnat ovat sen verran suolaiset, että ihan mieluusti ottaa sen limun tai vettä. Tosin täällä hotellissa on open bar klo 5-7 ja tänä iltana tuli juotua ensimmäisen kerran kuplivaakin koko reissulla.

Kolmantena maassa maan tavalla -asiana on pukeutuminen. Siinä, missä Aasian rantalomakohteissa on tottunut pukeutumaan hellemekkoihin, pakkasin tänne mukaan peittävämpää vaatetusta. On kuulemma soveliasta, että ainakin joko polvet tai olkapäät ovat peitettynä. Itse olen pitänyt päivisin uima-altailla pitkää kaftaania. Muutenkin esimerkiksi lounaalle mennessä ei ole soveliasta pukeutua rantahepeneisiin. Toisaalta tykkään siitä, että ravintolassa kunnioitetaan muitakin asiakkaita pukeutumalla hyvin, toisin sanoen tarpeeksi peittävästi.

Kuten eilen IG:n puolella totesin, niin tämä kaupunki on niin kreisi. Ex tempore päätimmekin mennä uudelleen Dubai Mall:ille, mutta emme ostoksille vaan valoshowta katsomaan. Se jo itsessään oli upea. Mies bongasi jostain, että Burj Khalifa valaistaan klo 20. Kävimme kahvilla ja suuntasimme jälleen vesilähteiden luokse. Tuo Burj Khalifan valoshow oli sellainen, että jää muistoihin yhtenä hienoimpana tapahtumana reissuilla.

Kaiken tämän luksuksen ja kimalluksen keskellä huomaan, että kuten aina lomilla tähän aikaan lomasta huomaan kaipaavani omaan sohvannurkkaan. Villasukat jalassa ja koissuli kainalossa (kuinka ikävä voikaan toista olla!). Matkustelu on ihanaa ja antoisaa. Eikä vähiten sen takia, että joka ikinen kerta on ihana palata kotiin 

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. postauksen kuvat Marinasta sekä Dubai Fountainilta! Niitä olisi ollut paljon enemmän, mutta kone ei suostunut lataamaan kuvia. Pöh, wifi taitaa olla ruuhkaisena näin ilta-aikaan!

 


10 Responses to “Maassa maan tavalla”

  1. Pii sanoo:

    Heips, mikä sai teidät valitsemaan tämän lomakohteen? Eikö tämä kohde ole niitä pahimpia, jossa sorretaan kaikkia ihmisarvoja?

    • Maria sanoo:

      Heips Pii,

      Dubai on ollut meidän ”bucket list”illa pitkään. Veikkaan, että sellaista maata ei olekaan Euroopan ulkopuolelle matkustettaessa, johon voisi matkustaa täysin hyvällä omalla tunnolla. Käyhän katsomassa lauantain kommenttikenttä, siellä tästä käytiin jo keskustelua 🙂 Ja toden totta, veikkaan että ketään ulkomaalaisia tänne ei väkisin tuoda töihin. Uskon (ja toivon), että he ovat täällä omasta halustaan saada parempaa elantoa kuin kotimaassaan.

      Matkailun eettisyys on aihe, joka tottakai mietityttää, mutta olen tullut siihen tulokseen, että mikäli alan sitä liikaa pohtimaan, niin kaikista kannattavinta olisi pysyä Suomen rajojen sisällä. Mutta kolikon kääntöpuoli on se, että matkailu antaa enemmän kuin se ottaa. Nämä toki ovat mielipideasioita, joista ei sovi kiistellä ♥

  2. N sanoo:

    Hienoa, että suomalaiset kunnioittavat toisten kulttuuria maailmalla, mutta luulisi, että samaa voisi odottaa myös tänne tulijoilta.

    • Maria sanoo:

      Heippa N!

      Samoilla linjoilla olen sinun kanssasi, tosin uskon että se on vain pieni murto-osa, niin täällä Dubaissakin kuin Suomessa, jotka eivät elä ”maassa maan tavalla”. Meitä on moneen junaan ja joiltain puuttuu se paikallisen kulttuurin kunnioitus. Valitettavasti.

      Mutta toivotaan, että tulevaisuudessa asia muuttuisi ♥

  3. Kaura sanoo:

    Vaikuttaa kyllä erikoiselta ja elämykselliseltä kohteelta. Pitää varmaan alkaa katsoa lentoja 😀 Kivaa vkon jatkoa teille. 🙂

    • Maria sanoo:

      Heipsan (taas, kun mulla vähän nää vastaamiset laahaa :D),

      suosittelen! Me saatiin Norwegianilta paras diili; koko perheen lennot tuhannella eurolla. Sillä ei oltaisi päästy edes moniin Euroopan kohteisiin 🙂

      Kiitos kiitos jälleen Kaura ♥

  4. Sanna sanoo:

    Paikka vaikuttaa upealta!

    • Maria sanoo:

      Sanna, tämä on ♥

      Mun täytyy myöntää, että mulla oli ennakkoluuloja Dubaita kohtaan. Osaksi ihan siitä syystä, että en ottanut kohteesta selvää etukäteen. Päivä päivältä tykästyn tähän paikkaan enemmän. Koko ajan nurkan takaa löytyy jotain uutta 🙂

      Ihanaa alkavaa viikonloppua ♥

  5. u sanoo:

    Taisit jo jossain aikaisemmassa postauksessa puhua mocktaileista, mutta piti vielä tulla hehkuttamaan niitä tähänkin postaukseen, kun nuo vesi ja Pepsi max kuulostivat hippasen ankeilta ruokajuomilta 😉 Kotona vesi ruokajuomana on mitä parhainta, mutta reissun päällä ja ravintolassa huomaan usein kaipaavani pientä ekstraa. Abu dhabissa alkuvuonna lomaillessani olikin ihanaa nauttia hyvä mocktail tai muu mehu ruuan kanssa. Vertailun vuoksi taas viimeksi Suomessa pyysin tarjoilijaa tekemään itselleni alkoholittoman alkumaljan ja en ikinä edes saanut kuulla, mitä lasiini oli sekoitettu! Eteeni vain lätkäistiin jokin arvoitukseksi jäänyt sekoitus…

    • Maria sanoo:

      Heippa U

      ja aah, mocktailit ♥

      Tosin mä olen siitä vaikea asiakas, etten tykkää juoda ruoan kanssa mitään, mikä on liian makeaa 😀 Eli mocktaililta vaaditaan hurjan paljon 😉 Tai näin olen aiemmin kokeillut. Mutta kiitos sinun vinkkisi, tänä iltana koklaan mocktailia. Täältähän niitä löytyy ♥

      Kivaa alkavaa viikonloppua ♥

Kommentoi