lauantai 24. helmikuun 2018

Ensifiilikset Dubain auringon alta

HELLUREI IHANAT!

Ja helteiset terkut Dubain alkuillasta – kovin kiitollisena ja onnellisena jälleen ♥ Viime yönä saavuttiin tänne Jumeirahin rantakadun, the Walkin varrelle ja tämä eka päivä on mennyt vähän sumussa; vaikka lentomatka oli lyhyt, niin silti pitää kritisoida Norskin lentoaikataulua. Eikä Finnairillakaan näyttänyt olevan sen paremmat, joten valittiin edullisemmat lennot. Itse olen vuosien varrella oppinut suosimaan päivälentoja, sillä yöllä koneessa on tuskaa, kun ei löydä hyvää nukkumisasentoa. Paitsi silloin kerran kun saatiin upgrade business-luokkaan Bangkokin lennolla. Silloin tuli posotettua unta palloon noususta laskuun.

Mutta pienestä väsymyksestä huolimatta ollaan nautittu loman ekasta päivästä; kulutettu aikaa altailla ja syöty. Ekan päivän saldona Danielle Steelen romaanista 300 luettua sivua. Loma alkoi siis rentoutuen. Ruokaan palatakseni; viime aikoina Lähi-idän ruokamaut ovat alkaneet kovin kiehtomaan ja tänään sainkin lounaaksi täydellisen kylmän meze-lautasen. Pian lähdetään katsomaan auringonlaskua ja siitä jälleen, mihinkäs muuallekaan, kuin syömään 😀 Marina on tuossa vähän matkan päässä myös, mutta ehkä käydään rantakadun varrella tänä iltana. Huomenna sitten Marinan alueelle.

Ekat viisi yötä yövytään tässä hotellissa ja sitten tokat viisi palmusaarella. Josko silloin nauttisi rannalla olosta. Täytyy nimittäin todeta, että tänään meinasin tiputtaa silmäni tuolla Jumeirahin rannalla; olo oli kuin Rodoksen ruuhkaisella Ellin rannalla 90-luvun alussa (tai se kertaa tuhat). Not my cup of tea… Hotellin uima-altaalla on hyvä olla 😉

Instagramin puolella ollaankin saatu huikeasti vinkkejä reissuun, kiitos niistä. Kuten siellä totesin, niin tämä on ensimmäinen matka, kun ei olla tutustuttu lainkaan kohteeseen etukäteen. Ei voi syyttää ruuhkavuosia vaan priorisoinnin puutetta. Dubai on täynnä tekemistä ja saas nähdä riittääkö nämä kymmenen päivää vai pitääkö suosiolla jättää seuraavaan kertaan jotain.

Mutta hei, nyt suihkun kautta auringonlaskua ihastelemaan ja ruokapaikkaa valitsemaan. Se kun on yksi reissussaolon kohokohtia ♥ Jos teillä on jakaa lisää Dubai-vinkkejä, niin jakakaa ihmeessä! Kiitos jo etukäteen 🙂 Aikas pintaliitopaikka on ainakin tämä Jumeirahin ranta, joten haaveissa on kurkistaa myös pintaa syvemmälle ja nähdä millaiselta näyttää autettinen Arabia.

LAUANTAITERKUIN,


33 Responses to “Ensifiilikset Dubain auringon alta”

  1. Hitsi kun iskee hirmuinen Dubai ikävä vaikka vasta sieltä tultiin! Ihanaa lomaa <3

    • Maria sanoo:

      Heippu Tiia,

      no hei mä lähettelen täältä lämpöä kuvien myötä 🙂 Ihastelin silloin sun kuvia ja ihan hassua, että nyt ollaan paikan päällä!

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua ♥

  2. Maija sanoo:

    Souk madinat jumeirah kannattaa katsoa, ja mennä veneajelulle. Oltiin viime joulukuussa, mutta onhan siellä kultaa ja klitteriä, mutta minua ainakin häiritsi että yhteiskuntaa pidetään yllä orjatyövoimalla, tuomalla Intiasta ja muista maista työntekijöitä surkealla palkalla. Se paikka tuli kerralla nähtyä.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Maija!

      Huomenna mennään juurikin tuonne Souk madinat jumeirahiin, näillä näkymin 🙂 Veneajeluista otimme myös selvää, joten kiitos vinkeistä ♥

      Olen kiinnittänyt jo tämän päivän aikana huomiota siihen, että aika moni hotellisiivoojista että ravintoloiden tarjoilijoista on ”muun maalaisia”…ehkäpä juuri tuolta Intiasta/Thaimaasta/Indonesiasta. Harmillinen asia kyllä.

      Meillä 10 päivää aikaa ja veikkaan, että saadaan myös kerralla nähtyä kaikki tarpeellinen 🙂

    • Anonymous sanoo:

      Olen kanssasi samaa mielta siita, etta kaikki tuo kulta ja kimallus on muiden selkanahkasta… Vaikka aurinkoloma kiinnostaisikin, Dubai ei ole omalla listallani. En vain voi kuvitella lomailevani paikassa, joka rakentuu ihmisoikeusrikkomuksille. Aika ikavaa, etta monet bloggarit ovat ilmeisesti toisenlaisissa ajatuksissa aiheesta.

      • Maria sanoo:

        Heippa!

        Nyt täytyy sanoa, että ei Dubai ole ollut meidänkään listalla pitkään, mutta koska tavoitteenamme on nähdä maailmaa mahdollisimman monelta eri kantilta, niin täällä ollaan 🙂 Tämän loman jälkeen saa ruksata paikan listalta ja suunnata seuraaviin kohteisiin.

        Kyllä bloggarit muodostavat murto-osan niistä (suomalaisista) matkustajista, jotka tänne matkustavat, joten mun mielestä ei ole syytä yleistää…

        Mukavaa sunnuntaita ♥

  3. siiri sanoo:

    Samoissa maisemissa samaan aikaan, tosin asutaan Ajmanin pienessä emirastissa rantahotellisss, mutta olen suhailtu shuttle- bussilla Dubain keskustaan harva se päivä. Aamut loikoiltu altaalla ja uitu meressä ja iltapäivästä alkaen kierrelty muualla, toimii hyvin niinkin!
    Aavikkosafarista lapset tykkäsi kovasti, samoin Burj Khalifasta. Dubai mallissa on vietetty sitten enemmänkin aikaa, nuori neiti ihastunut Sephoraan, vaikka paikka onkin todella ruuhkainen.
    Miracle Garden on myös tutustumisen arvoinen. Samat vinkit on kyllä tainnut tulla aikaisemminkin..

    Jumeirahissa muuten on ihana pizzeria Margahrita, todella hyvää palvelua ja maukkaita pizzoja. Muuten kannattaa suosia vaikkapa Libanonilaista keittiötä!
    Ja Salt on kanssa kiva nopeaan ruokailuun!

    • Maria sanoo:

      Moikka Siiri
      ja hei ihan ekaks pakko kommentoida tuota ruokapaikkaa; hassu yhteensattuma, sillä just eilen käytiin tuolla Margahritassa ja ai nams 😀 Söin maailman parhaimman kvinoasalaatin ja maistoin mieheltä muutaman slaissin pitsaa. Niin hyvää!

      Kiitos vinkeistä, Dubai malliin suunnataan tänään, kun näyttäisi vähän pilvisemmältä. Teillä on samanlainen päiväohjelma kuin meilläkin on suunnitteilla näille päiville. Jostain syystä ei jaksa enää maata altailla aamusta ihan iltaan, joten kiva, että löytyy tekemistä iltapäiville 🙂

      Ihanaa lomaa ♥

  4. -Sini- sanoo:

    Ihanaa ja lämmintä lomaa! Dubai on kyllä niin vastakohtien paikka, luksusta ja köyhistä oloista tulleita työntekijöitä. 3 kertaa ollaan palmulla oltu eri hotelleissa, siellä saa hotellin omalla rannalla olla ilman ”sillit suolassa” oloa 🙂 Siellä ollessa tuli mietittyä tätä maaliman menoa, Ferrarit ym luksusautot hotellien edessä parkissa ja viereiselle hotellirakennustyömaalle kuskattiin köyhien maiden työmiehiä ”orjabussilla”. Sääliksi kävi niitä työmiehiä siinä 40 asteen paahteisessa auringossa 🙁 Me käytiin useamman kerran Atlantiksessa syömässä kun siellä useampi ravintola, ei tarvinnut koko viikkoa syödä hotellin omissa ravintoloissa. Innolla jään odottamaan mikä on teidän hotelli palmulla, niitä kun kovin ollaan kaikkia netissä vertailtu ja vasta 3 koettu 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sini ♥

      Sanos muuta, itse en ollut edes tietoinen, että luokkaerot näkyvät täällä niin hyvin. Se on juurikin niin, että jälleen kerran silmät aukenevat ja sitä miettii elämän menoa…

      Hih, me ollaan juurikin Atlantiksessa vikat viisi yötä. Ajateltiin asia niin, että ehkä kierretään näiden ekan viiden päivän aikana Dubain nähtävyydet ja sitten vietetään aikaa rannalla.

      Täällä on luvattu tänään sateita, joten suunnataan ostoksille! Onneksi loput päivät pitäisi paistaa 🙂

      Kivaa sunnuntaita ♥

  5. Fanny sanoo:

    No olishan se pitänyt arvata, että johonkin luksushintaiseen paikkaan taas lomanne käy…
    Kiva kai sitä on taas lesota vähempiosaisille.
    Kesällä taas olette Suomessa, ihan kuin muutkin vähävaraiset, kun ”ei mitenkään voi kesää viettää muualla”.
    Dubai on kuulemma paikka, jossa rikkaat ja köyhät todella näkyvät ja erottuvat toisistaan, joten sopii teidän elämäntapaanne oikein hyvin, kun ”pääsitte” sinne näyttämään mallia köyhille, miten rikkaat oikein elävät.

    • Maria sanoo:

      Ihanaa Fanny,

      mä luotinkin siihen, että sinä kommentoit jälleen – kiitos 🙂

      Meidän lomailusta on kuule luksus kaukana, verrattuna siihen mitä olemme täällä nähneet. Mutta silti voisin sanoa, että se ei ole meiltä pois, että muut asuvat hotelleissa, joissa on kullatut vesihanat ja illallistavat timangit kaulassa.

      Levollista sunnuntaita sinne ♥

  6. Kaura sanoo:

    Mukavaa lomaa! 🙂

  7. Minna sanoo:

    Me käytiin Dubaissa ekan kerran vuonna 2005, on paikka kyllä muuttunut sen jälkeen. Minua itseäni suunnattomasti ärsyttää nuo kommentit orjatyövoimasta, mietinpähän vaan, että tuskin heillä olisi kotimaassaan yhtään paremmat oltavat… Me tykätään arabimaista: ihanan siistiä (esim. Kauppakeskusten vessat niin siistejä vrt kotimaa), turvallista (ei tartte pelätä taskuvarkaita), myöskään änkyräkännissä olevia ihmisiä ei siellä nää. Maassa maan tavalla, se on meidän motto. Kun kunnioittaa paikallisia tapoja, niin hekin kunnioittavat sinua paremmin. Minua ei siellä ahdista pukeutua olkapäät ja polvet piilossa. Parin viikon päästä lähdemme Abu Dhabiin (sinne eka kerta), viime syksynä oltiin Muscatissa Omanissa. Lyhyt lento ja varma lämpö. Vinkki tuliaisiksi: taistelut, ne on siellä tuoreita ja törkeen hyviä :). Reittilennot on kököt, mutta Finskin lomalennot Dubaihin on päivälentoja. Ihanaa lomaa teille. Nauttikaa, siellä kaikki on suurinta, kauneinta ja kalleinta.

    • Minna sanoo:

      Kiva tämä ennakoiva tekstinsyöttö. Tarkoitin siis taateleita

    • siiri sanoo:

      Pakko kommentoida myös tätä orjatyövoima asiaa. Olen jutellut muutamien henkilöiden kanssa, jotka ovat ns. juuri näissä surkeimmissa töissä täällä. Useimmat ovatsitä mieltä, että kotimaassaan heillä olisi asiat vielä huonommin. Toki täältä varmasti löytyy hyvinkin räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia , mutta niin löytyy muistakin maista. Olen itse asunut useassa aasian maassa työni tähden ja kuullut ja nähnyt hyvin surullisia tarinoita tästä asiasta.

      Toivon ja uskon, että asiat
      muuttuisivat pikuhiljaa.

      Ja asiasta kukkaruukkuun; täällä Dubaissa kun julkiset hellyyden osoitukset periaatteessa ovat kiellettyjä;niin pieni kapinallinen minäni ilahtui suuresti kun näin Mallissa arabi-pariskunnan kävelevän käsikädessä.

      Se on vähän sääli, että Dubaissa lomailevia kritisoidaan niin kovasti. Omasta mielestäni on tärkeää nähdä ja kokea asioita ja kulttuureja omakohtaisesti,se avartaa maailmakäsitystä myös näissä epäkohdissakin.

      Toivon suvaitsevaisuutta toisiamme ja valintojamme kohtaan ja hyvää lomaa kaikille Dubaissa oleville!

      • Maria sanoo:

        Heippa Siiri ja ihana saada myös toisenlainen näkökulma tähän orjatyövoima-asiaan. Kiitos ♥

        Tiedätkö, mä näin myös eilen Burj Khalifan edessä kahden paikallisen osoittavan helyyttä halittelemalla. Olin ihan innoissani 😀

        Just näin, maassa maan tavalla ja suvaitsevaisuutta, sitä perään kuulutan myös ♥ Ihana paikkahan tämä on 🙂

        Kiitos ♥

    • Maria sanoo:

      Moikka Minna,

      se on muuten varmaa, että 13 vuodessa paikka on muuttunut 🙂

      Ihan totta, en ajatellutkaan tuota, että voipi olla että ko. työmiehillä on täällä paremmat oltavat. Toivotaan ainakin niin!

      Kaikki on niin siistiä ja turvallista; lomailuun kyllä sen suhteen paikka on ihan ässä.

      OIjoi, hei mä haaveilen myös Abu Dhabista ja tuo Muscat pitää tsekata! Kiitos myös lento- ja tuliaisvinkistä ♥

      Just näin, kaikki on suurinta, kauneinta ja ehkä myös kalleinta 😀

      Kiitos ♥

  8. Sanna sanoo:

    Minua kiinnostaisi kovasti käydä Dubaissa.Monet tutuistamme ovat käyneet.olisi kiva nähdä noin erinlaisen överiä ja ihanan lämmin siellä.
    Aika vähissä näin sydäntalvella nämä lyhyemmän lennon kohteet.
    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa lämpimässä.Alkuvkoksi luvattu tänne kovia pakkasia.inhaa!

    • Maria sanoo:

      Moikku Sanna

      ja hei just se; lento oli ihanan lyhyt 🙂

      Täällä on ollut päivisin lähellä kolmeakymmentä, mutta iltaisin minä vilukissa palelen. Mutta sitten kun laittaa villatakkia päälle, niin tarkenee hyvin 🙂

      Se on totta, että täällä vähän kaikki on överiä. Mutta ei sille voi kuin hymähdellä.

      Kiitos ja hei lähettelen täältä sinne lämpöä ♥

  9. Sadetta sanoo:

    Käykää Global villagessa ja dyyneillä ajelemassa!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sadetta vinkeistä ♥

      Dyyneille lapset eivät suostu (!?!), mutta tuo Global village on kyllä suunnitelmissa 🙂

  10. -A- sanoo:

    Heippa! Emme ole käyneet vielä Arabiemiraateissa, mutta itseäni maa kiehtonut jo pitkään. En osaa oikein itsekään sanoa, että mikä on se kiinnostavin elementti, ehkä se vastakohtaisuus, huikeat pilvenpiirtäjät, mystinen aavikko jne. Ja toki se kuinka suosituksi lomakohteeksi on tullut vuosien myötä. Niin paljon mielenkiintoisia paikkoja maapallomme kantaa…’bucket list’ voi olla aika pitkä. Mukavaa & rentouttavaa lomaa!

    • Maria sanoo:

      Heippa A!

      Tää on hurjan mielenkiintoinen maa ♥ Niin erilainen kuin mikään, missä olen aiemmin vieraillut 🙂 Se on just tuo idän mystiikka, mikä kiehtoo!

      Paikka on niin kreisi, että sitä ei voi kokeilla – se pitää kokea 🙂

      Kiitos kaunis ♥

  11. SannaL sanoo:

    Ihanaa, olette Dubaissa! Itse olen siellä lomaillut 10v. sitten ja olen monesti miettinyt sinne paluuta. Itselleni jäi paikasta ihan hyvä fiilis. Näki ”överiä” yltäkylläisyyttä -luksusta, mistä itse voi vain haaveilla, mutta toisiko se kuitenkaan onnellisuutta elämään? Mielestäni annatte lapsillenne parhaan lahjan avartamalla heidän näkemyksiään ja luomalla kokemuksia eri paikoista maailmalla ja vaikka kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta, se ei ole kuitenkaan keltään muulta pois. Me kävimme laskettelemassa ostarilla nahan kärvennyttyä auringossa ja vesipuisto oli myöskin huikea, ainakin itselleni.
    Hyvää loman jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja kiitos, sanos muuta ♥

      Itse ajattelen samoin; olen elämäämme sangen tyytyväinen nyt enkä usko, että olisin onnellisempi vaikka ajelisin sillä punaisella Ferrarilla, niin kuin täällä jotkut tekevät 🙂 Tuota yltäkylläisyyttä on kyllä kiva katsella ja samalla tuntea pienoista koti-ikävää; sitä omaa sohvannurkkaa ja villasukkia.

      Samaa mieltä olen, onneksi lapsetkin osaavat arvostaa näitä reissuja ♥

      Hei, laskettelurinne meillä on vielä näkemättä! Ulkoa se nähtiinkin, mutta sisälle malliin ei olla vielä menty 😀

      Kiitos ja ihanaa keskiviikkoa sinne ♥

  12. Mimma sanoo:

    Hienoa, pääsitte lomalle! Meidän loma Hongkongiin peruuntui juuri tyttären influensan takia,mutta ensimmäinen kerta elämässämme vaikka reissaaminen ulkomailla ja kotimaassa samanlaisella kokoonpanolla kuin tekin kaikki mahdolliset lomat. Nyt onkin vaikea sopeutua kotilomaan, kun en muista koska olisin viettänyt lomani kotona (muualta kotoisin,kuin missä asumme), varsinainen kulttuurishokki =). Mielestäni matkailu avartaa kaikkia niin lapsia kuin aikuisia ymmärtämään erillaisuutta ja meillä se on ainakin herättänyt kiinnostusta maailman asioihin joista vanhin yläkouluilainen monesti ihmettelee miten kaverit eivät tiedä esim. Pohjois-Korean tilanteesta tai Hitlerin Saksasta.

    Dubaista käy hyvin päiväreissun Abu Dhabissa missä kävisin katsomassa jättimoskeijan. Oli vaikuttava upea paikka ja lapsille hyvä uskonnollista tieto lisäävä kohde, kun äiti joutui pukeutumaan kaapuun =). Aurinkoista lomaa teille!

    • Maria sanoo:

      Moi Mimma

      ja voi ei, teillä kävi nyt kyllä huono tuuri 🙁

      Vähän mäkin pelkäsin, että näinköhän päästään reissuun, mutta onneksi kaikki parannuttiiin. Ikinä ei ole kanssa ollut edes tälläistä läheltä piti tilannetta flunssien kanssa.

      Hei Hongkong on meidän bucket listalla myös! Vaikuttaa erittäin kivalle maalle 🙂

      Mietittiin tuota Abu Dhabia (kiitti vinkistä) maanantaille, kun hotellin check out on klo 12 ja lentolähtee 04.00 seuraavana aamuna.

      Kiitos ja sinne paranemisia ja hyvää lomaa ♥

  13. Hanna sanoo:

    Ollaan Ras al Khaimassa tällä hetkellä ja lauantai ja sunnuntai ollaan sitten Dubaissa. Viime yö meni hoitaessa oksentavaa tytärtä…. Hän sai Hilton hotellista ruokamyrkytyksen, että sellaista luksusta..
    Dubaissa käydään ainakin Miracle Gardenissa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanna

      ja voi ei 🙁

      Tiedätkö, meillä valvottiin sama yö (tai pari tuntia) pikkuisemman oksennellessa. En tiedä oliko ruokamyrkytys vai oliko Tim Hortonsin jääkaakaojuoma vain niin äklömakeaa, mutta onneksi meni nopsaa ohi!

      Tänään odoteltiin täällä uudessa hotellissa huonetta vapautuvaksi, niin esikoinen ryntäsi veskiin samalle asialle. Onneksi sekin tauti talttui nopsaa!

      Kiitos vinkistä, tuo Miracle Garden näyttää kovin kauniille ♥

      Ihanaa lomanjatkoa teille 🙂

  14. Voi, lähtisin Dubaihin uudestaan milloin vain! Olimme jouluna, ja tykkäsimme todella paljon. Nytkin vähän kiireessä kommentoin, sulle on kovasti vinkkejä jo tullutkin, mutta laitanpa kuitenkin linkin postaukseen, jonka kirjoitin reissun jälkeen. Jos siitä olisi jotain iloa!<3 Ihanaa matkaa!<3

    https://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2017/12/superlatiivien-dubai.html

    • Maria sanoo:

      Moikku Taina

      ja hei ihanaa, me käytiin miehen kanssa lukemassa sun blogipostaus ja niin hyviä vinkkejä siellä oli. Kiitos ♥

      Tämä kaupunki on kyllä ihan hassu; ei tiedä koska ottaa minkäkin tosissaan, kun koko ajan yllättyy lisää positiivisesti. Ainoa negatiivinen asia (eikä sekään hirmuisen negatiivinen) on se, että mä palelen iltaisin ihan hurjan paljon 😀

      Ihanaa keskiviikkoa ♥

Kommentoi