keskiviikko 21. helmikuun 2018

Herkulliset vähempisuolaiset riisipiirakat & lapsiperheen suolan saanti

*kaupallinen yhteistyö: Valio

HEIPPAHEI IHANAT!

Oletteko koskaan aamulla heränneet ja tulleet peiliin katsoessanne tulokseen, että edellisillan herkullinen iltaruoka saattoi olla liian suolaista? Jep, täällä on myös joskus ollut niitä aamuja, kun silmien ympäriltä löytyy turhaa pöhötystä. Sellaista nesteen kerryttämää pöhötystä. Liiallisen suolan käytöstä. Viime aikoina olen alkanut tarkkailemaan suolan saantiani. Tai oikeastaan koko perheen suolan saantia. Oman sukuni puolelta sukurasitteena kun kulkeutuu laaja skaala sydän- ja verisuonitauteja, niin sitä haluaa pitäytyä terveellisemmässä ruokavaliossa. Ja yksi merkittävä tekijä näiden sairauksien syntyyn on nimenomaan suolan käyttö. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa ja sen myötä pääsen pohtimaan meidän perheen suolansaantia sekä niitä pieniä arkisia valintoja, joiden avulla vähentää päivittäistä suolansaantia. id

Meillä on käytetty Oivariinia vuosikaudet. Se on maistunut parhaimmalta leivän päällä. Aina olen ajatellut jotenkin, että pitäisi vähentää sen käyttöä. Juurikin suolan takia. Mitä en ollut huomannut ennen tammikuuta on se, että tuohon täyteläisen makuiseen levitteeseemme oli laitettu vihreä logo, jossa lukee ValSa. Merkkinä siitä, että tuotteessa on käytetty maitosuolaa. Mitä se maitosuola oikein onkaan? Lyhyesti kerrottuna; matkataan sinne vihreälle nurmelle, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Syövät rehua ja nauttivat elämästään. Talvisin nuo lehmät saavat nauttia sisätilan lämmöstä ja syödä säilöttyä AIV-rehua. Maitosuola koostuu maidon luonnollisista mineraaleista ja nämä mineraalit ovat peräisin lehmien syömästä rehusta.

Kun maidosta valmistetaan juustoa, syntyy oheistuotteena heraa. Heraosa koostuu heraproteiineista sekä maidon mineraaleista eli juurikin maitosuolasta. Valio ValSa® maitosuolalla voidaan korvata osa elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävästä tavallisesta ruokasuolasta esimerkiksi maitotuotteissa ja leivissä. Tavallisessa ruokasuolassa on lähes pelkältään natriumin ja kloridin yhdistettä. Maitosuolassa natriumia on liki 80% vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Silti se antaa tuotteelle täyteläisen ja suolaisen maun sen sisältämän kaliumin ansiosta. Natrium on se ”pahis” joka saa verenpaineen kohoamaan ja jolla on sen myötä erittäin ikäviä vaikutuksia meidän verisuoniimme.

Tästä lähtien voimme jatkaa Oivariinin käyttöä hyvillä mielin. Tuossa käyttämässämme Valio Oivariini® ValSa ® vähemmän suolaa -levitteessä on jopa 50% vähemmän suolaa kuin muissa vastaavissa levitteissä. Itse asiassa siinä on markkinoiden matalin suolapitoisuus. Toki olen viime aikoina ottanut tarkasteluun kaikki tuotteet, jotka sisältävät suolaa tai jossa on jopa piilosuolaa. Tiesittekö, että meille aikuisille suositellaan suolan saanniksi maksimissaan teelusikallista päivässä? Kun sen jakaa eri ruokakerroille, niin tuntuu todella vähäiseltä! Lapsien vuorokauden aikana saama suolamäärä pitäisi olla vielä tämän alle. Mutta ainakin meillä tytöt tykkäisivät laittaa jokaiseen ruokaan ketsuppia. Levittää voita leivän päälle tuplamäärän. Napostella suolapähkinöitä ja herkutella kinkkusiivuilla suoraan jääkaapista. Itselleni heikkous ovat olleet suolakurkut, jotka jo ihan nimensäkin perusteella saavat jäädä nyt kun olen tutkinut a) liiallisen suolan haittoja b) geeniperimääni.

Tästä intoutuneena olen yrittänyt tehdä ruokaa, johon en lisää suolaa. Pyrkinyt maustamaan ruokaa enemmän esimerkiksi yrteillä, jotta saisin ruokiin makua. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että kyllä sitä aluksi ajatteli, että ruoka ei maistu millekään, jos ei siihen lisää suolaa. Mies on meillä keittänyt aamupuuron suolattomana vuosikaudet. Olemme lasten kanssa salaa lisänneet omille lautasillemme puuron päälle suolaa. Tätä nykyä me tyttöjen kanssa lisäämme omiin puuroihimme suolan sijasta Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levittettä nökäreen, jonka avulla puurosta tulee ihanan makuista.

Onnistuuko ruoanlaitto ilman purkista lisättyä suolaa? Onnistuu. Marian keittiössä testiin pääsi riisipiirakat munavoilla. Niin että itse taikinaan, riisipuuroon tai munavoihin ei tullut lisättyä suolaa. Riisipuuron maustoin Valio Oivariini® Valsa® -levittteellä, kuten myös munavoin. Osan piirakoista söimme munavoin kanssa, osan päälle pääsi Valio Polar® 15 ValSa® -viipaleet.

VÄHEMPISUOLAISET RIISIPIIRAKAT & MUNAVOI

Täyte
edellispäivän riisipuuroa
(huom! ei purkista lisättyä suolaa, vaan nokare Oivariini ValSa:a!)

Taikina
2 dl kylmää vettä
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -voisulaa
-sekoita ainekset keskenään
-tee taikinasta pitkä pötkö (noin 3-4 cm halkaisijaltaan)
-leikkaa veitsellä noin reilun sentin paloja
-kaulitse palat, lisää niille riisipuuro ja rypytä reunat sormin
-asettele pellille
-paista 250 asteessa noin 10 minuuttia

Dippaa kuumat piirakat maitovoiseokseen (sulata 0,5 dl maitoa ja 1 rkl Valio Oivariini® ValSa® -levitettä)

Munavoi
4 keitettyä ja jäähtynyttä kananmunaa
100 g huoneenlämpöistä Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levitettä
-kuori munat ja pilko ne
-sekoita huoneenlämpöisen levitteen kanssa

Lasten onni on oma onneni ja voi juku, miten koulusta kotiin palanneet lapset nauttivat silmin nähden saadessaan välipalaksi riisipiirakoita 🙂 Valio ValSa -tuotteiden myötä pystyy helposti vähentämään suolan käyttöä. Tuo Valio Polar® 15 ValSa® -juusto on oma suosikkini, muu perhe taas suosii Valio Oltermannia, joka sekin on nykyään vähemmän suolainen. Joku voisi helposti vetää mutkat suoriksi ja päätellä, että koska tuotteiden suolapitoisuus on niin radikaalisti vähentynyt, niin eihän ne maistu enää samalta. Voin kertoa, että kyllä maistuu. Ellei vielä paremmalle. Kuten kerroinkin, niin meillä on syöty Oivariinia vuosikaudet, joten maku on harjaantunut sen suhteen. Silti emme huomanneet muutosta tuotteen maussa sen jälkeen, kun siihen oli lisätty tuo ValSa -merkki, merkkinä maitosuolan käytöstä. Minun mielestäni lapset on syytä opettaa jo pienestä pitäen terveellisen elintapojen (mm. suolan saannin vähentäminen) saloihin, sillä uskon, että terveellisten elintapojen myötä pystyy ehkäisemään tulevaisuudessa myös niitä geenien mukana tulevia sairauksia.

Oletteko te huolissanne liiallisesta suolan saannista? Onko Valio ValSa -tuoteryhmä tuttu?
Täältä löydätte lisätietoja maitosuolasta sekä ValSa -tuotteista!

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


6 Responses to “Herkulliset vähempisuolaiset riisipiirakat & lapsiperheen suolan saanti”

  1. Hanna sanoo:

    Itsetehdyt riisipiirakat on niiiin hyviä! Onnistuvat hyvin myös gluteenittomina tattarijauhoista. Mutta mun mielestä riisipiirakoissa pitää olla suolaa. Me tosin lämmitetään itsetehdyt piirakat rapsakoiksi (yleensä pakkasesta) uunissa eikä niiden päälle enää levitetä voita tai muutakaan. Paiston jälkeen voi-maitoseokaella voitelu riittää.

    Ollaan jo jonkin aikaa käytetty himalajan ruususuolaa. Siinä on oikea suolanmaku eikä sitä tarvitse laittaa kovinkaan paljoa. Minä kyllä napsin aina välillä sormisuolaa suoraan purkista tai järsin lakritsinjuuriuutetikkua. Minulla kun on niin matala verenpaine että hoitajat aina ihmettelevät miten olen ylipäätään pystyssä. Ihan hyvin mutta hiihtäessä välillä tuntuu ”heittävät” 😉

    • Maria sanoo:

      Moi Hanna

      ja hei kiitti vinkistä, joskus meinaan mietin, että olisinko tehnyt gluteenittomille vieraille näitä, mutta en uskaltanut lähteä koklaamaan. Ja nam, tuo lämmitys kuulostaa myös hyvälle. Meillä tosin näistä ei ikinä riitä pakkaseen asti 😉

      Vaikka en riisipiirakoihin tai munavoihin lisännytkään suolaa, niin silti näissä maistui suola. Kiitos tuon täyteläisen maitosuolan!

      Sama juttu, ruususuola käytössä! Hei ja I feel you tuon matalan verenpaineen kanssa. Aamuisin saa kävellä seiniä pitkin 😉

  2. annari sanoo:

    Tartuin tuohon kommenteissa mainittuun Himalajan ruususuolaan. Aiemmassa postauksessasi pohdit, mihin tietoon voi luottaa ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Professori Juhani Knuuti bloggaa terveyteen ja tieteeseen liittyvistä asioista selkosuomella. Tässä juttu ruususuolan terveysvaikutuksista http://hyvinvointi.ts.fi/?p=6929

    • Maria sanoo:

      Moikka Annari

      ja kiitos hei tuosta linkistä, nopsaa luin sen mutta pitääpi tutustua vielä tarkemmin! Ylipäätään oli se sitten mitä suolaa tahansa, niin kohtuus kaikessa 🙂

  3. Kaura sanoo:

    Ihania karjalanpiirakoita. Pitäisi itsekin joskus kokeilla. Hyvä, että tulee noita vähemmän suolaisia tuotteita. Itse käytän reilusti mausteita ruoanlaitossa, mutta ”suolana” ainoastaan vähemmän suolaista soijaa (Kikkoman).

    • Maria sanoo:

      Moikka Kaura

      ja kiitos <3

      Karjalanpiirakat ovat kyllä niin herkkua 🙂

      Hei tuo on hyvä, mäkin maustan mausteilla (suolattomilla) sekä vähemmän suolaisella soijalla 🙂

      Ihanaa viikonloppua!

Kommentoi