keskiviikko 14. helmikuun 2018

Ystävyydestä & rakkaudesta

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

te rakkaat lukijat siellä ruutujen toisella puolella! Mä en tunne suurinta osaa teistä, mutta saanhan silti kutsua teitä rakkaiksi lukijoiksi, sillä sellaisia te olette? Halusitte tai ette 😉 Tulin näin ystävänpäivänä kertomaan teille ystävyydestä sekä hieman rakkaudesta. Itselleni ystävänpäivä merkitsee suurta oikeutta olla siinä onnellisessa asemassa, että minulla on vuosien varrella kertynyt monia ihania ystäviä. Myös tuttuja ja kavereita, joita myös tulee näin ystävänpäivänä muistettua. Tämä päivä merkitsee osaltaan myös rakkauden päivää. Vaikka sitä joka päivä tulee oltua kiitollinen siitä, että on löytänyt rinnalleen elämänsä ihmisen, tulee sitä vielä jotenkin muisteltua näin ystävänpäivänä vielä enemmän. Rakastettua vielä enemmän, jos mahdollista.ID

Sillä menimme aikoinaan kihloihin ystävänpäivänä. Luvattiin jo kihlasormusten myötä rakastaa loppuelämämme ja niin me ollaan kyllä tehtykin. Eikä loppua onneksi näy. Happily ever after, forever yours ja till death do us part kuulostavat joidenkin korviin yltiöoptimistisilta ja siirappisilta jenkkifraaseilta. Meille ne kätkee kuitenkin sisäänsä sen, mikä rakkaudessa on tärkeintä. Luottamus tulevaisuuteen ja yhteinen intressi pitää suhteesta huolta. Ylämäessä ja alamäessä. Sillain, että kun toinen kompastuu, niin toinen odottaa ja auttaa pääsemään ylös. Sillain, että kun toinen kikattaa kyyneleet poskilla toinen jatkaa läppää, ettei toinen vain lopettaisi itkemistä ilosta.

Vaikka tuo rakas aviomies on se kaikista parhain ystäväni, niin silti mulla on myös ystäviä, jotka ovat kulkeneet mukanani pitkän aikaa. Olleet mukana silloin, kun on tuntunut että elämä hajoaa. Mutta mikä tärkeintä, olleet läsnä ilon hetkinä. Helposti sitä vuodattaisi ystäville niitä elämän nurjapuolia, mutta itse pyrin ottamaan ystävät mukaan myös elämän iloihin. Sillä mikään ei ole kivempaa kuin jaettu ilo.

♥ A real friend is one who walks in when the rest of the world walks out.♥

♥ Walking with a friend in the dark is better than walking alone in the light.♥

♥ Don’t walk behind me; I may not lead. Don’t walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend.♥

♥ There are some people in life that make you laugh a little louder, smile a little bigger, and live just a little bit better.♥

♥ Good friends help you find important things when you have lost them. Your smile, you hope, and your courage.♥

♥ There are some people who could hear you speak a thousand words, and still not understand you.
And there are others who will understand — without you even speaking a word.♥

Itse olen ystävänä ollut viime vuosina hävettävän laiska pitämään yhteyttä. Mutta kuten kerroin, niin viime aikoina tähän on tullut muutos; ystävien tapaaminen kuin on vain siitä omasta viitseliäisyydestä kiinni. Eikä se katso välimatkoja; viime lokakuussa treffasin toisella puolella maapalloa ystävän, jonka kanssa nähdään harvoin. Mutta silloin kun nähdään niin todetaan, että asiat eivät ole muuttuneet yhtään. Juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Oikeastaan näin käy kaikkien ystävien kanssa. Ystävien kanssa on helppo puhua ja hiljaisuuskaan ei ole pahasta. Sehän ystävyydessä on parasta.

Nyt kotiin pusuttelemaan ja rutistelemaan niitä pikkuisia ystäviäni, jotka ovat muuten niin ihanassa iässä, että melkein itkettää. Kasvavat aivan liian nopeaa. Illalla saan onneksi sen bestiksenikin reissusta kotiin. Aikas kiva ystävänpäivä ♥

YSTÄVÄLLISIN  TERKUIN,

PS. hei jos vain suinkin ehditte ja viitsitte, niin olisi kiva jos vaikka kertoisitte kommenttiboksin puolella, kauanko me ollaan oltu ystäviä? Koska aloit lukemaan blogiani? 🙂


57 Responses to “Ystävyydestä & rakkaudesta”

  1. Nina sanoo:

    Muistaakseni aloin lukemaan blogiasi jäätyäni äitiyslomalle maaliskuussa 2012. Silloin oli hyvin aikaa lukea myös aiemmat postauksesi, joten kaikki on tullut luettua läpi. Kovin usein ei kerkeä kommentoida, mutta täällä ollaan niin kauan, kun vaan jaksat blogiasi pitää ja instassa seuraan kanssa
    Hyvää ystävänpäivää Maria

    • Maria sanoo:

      Moikka Nina,

      sä olet ollut mukana pitkään – kiitos siitä ja hei ihanaa viikonloppua ♥

  2. Anna sanoo:

    Niistä ajoista lähtien, kun teille tuli koira. Kiitos ihanasta blogista ja hyvää ystävänpäivää Maria.

    Anna Lontoosta

  3. Laura sanoo:

    Hei, muistelen että reilun vuoden olen blogiasi seurannut. Hyvin harvoin tulee varsinaisesti kommentoitua mutta pävittäin luen kyllä blogiasi. Se on oikeastaan jo elämäntapa ja omaa aikaa näin hoitovapaalla ollessa.:) Hyvää ystävänpäivää sinulle! <3

    • Maria sanoo:

      Heipa Laura

      ja kiitos ♥ Ihanaa kuulla, että mun blogi on elämäntapa 🙂 Yritän siis pitää jatkossakin samaa tasoa yllä!

  4. JonnaG sanoo:

    Mä oon ollu mukana parisen vuotta ja edelleen aion täällä roikkua!!

    Ihanaa ystävänpäivää Maria❤

    • Maria sanoo:

      No heipsun Jonna

      ja ihanaa, kun roikut mukana, kiitos! ♥ Mä muistan sut kans jo reilusti ennen sitä aikaa, kun käytiin Massachusettsissä…vai miten se nyt kirjoitettiinkaan 😀

  5. Hanna sanoo:

    Loppuvuodesta 2017 jotenkin vahingossa eksyin blogiisi ja heti se pääsi harvojen ja valittujen listalle 🙂 Hyvää Ystävänpäivää <3

    • Maria sanoo:

      Voi ihana kuulla Hanna – kiitos ♥

      Nykyään kun blogeja on tsiljoonittain, niin jokaisesta lukijasta olen kovin onnellinen 🙂

  6. Maarit sanoo:

    Hei, hieno kirjoitus jälleen! Aloin lukemaan blogiasi vuoden 2015 keväällä. Harvoin tulee kommentoitua, mutta blogisi on kyllä suosikkini. Täältä saa aina monenlaista inspiraatiota, hyviä reseptejä ja on kiva että kirjoitat niin monipuolisesti eri aiheista. Joten lämmin kiitos Sinulle ja hyvää ystävänpäivää!

    • Maria sanoo:

      Heippa Maarit

      ja kiitos kaunis ♥

      Onni on olla lifestylebloggaaja, kun vain taivas on rajana aiheissa 🙂

  7. Päivi sanoo:

    Mä en edes muista montako vuotta olen lukenut, mutta varmaan ainakin 5 vuotta! Sulla on aina niin perin rehellisiä ja elämänmakuisia kirjoituksia ja ihania kuvia! Hyvää ystävänpäivää sinulle, sillä näin postauksia lukiessa olet kovin tutuksi jo tullut, vaikka en vuosien aikana ole tainnut kuin kerran pari kommentoida! Kiitos kun jaksat kirjoittaa blogiasi meille virtuaaliystäville….

    • Maria sanoo:

      Kiitos Päivi ♥

      Sinäkin olet ollut mukana jo pitkään! Ihanaa, että te lukijatkin olette sitä mieltä, että elämä saa näkyä täällä blogissa 🙂 En mä muuten tätä pystyisi tekemäänkään.

  8. Tarja sanoo:

    Olen lukenut blogiasi vuosikausia aktiivisesti.
    Aina on ollut mukava lukea.
    Blogisi on elämänmyönteinen ja kiinnostava.
    Hyvää ystävänpäivää!

    • Maria sanoo:

      Ihanaa,

      niin kiva kuulla, kiitos Tarja ♥
      Se mahdoton rikkaus, että on elämänmyönteinen ja pystyy sitä vielä välittämään ruutujen toiselle puolelle, ilman etteivät lukijat kaikkoa ja pidä ihan hörhönä (vaikka mun jutut välillä vähän hörhöjä ovatkin ;D)!

  9. Annika sanoo:

    Löysin blogisi muistaakseni kolme, neljä vuotta sitten ja olen lukenut blogiasi säännöllisesti vaikka olenkin paljon nuorempi kuin sinä. Olen saanut blogistasi uusia ruokareseptejä, mutta ennen kaikkea olen saanut oppia elämän ohjeita ja positiivisuuttasi.<3

    • Maria sanoo:

      Moikka Annika

      ja hei ihana kuulla, että nämä juttuni toimivat myös nuoremmille – kiitos kaunis ♥ Ja kun tätä positiivisuutta on annettu kauhallinen, niin onnellinen olen, että saan jakaa sitä eteenpäin 🙂

  10. Marita sanoo:

    Mulla on varmaan enkka, sillä aloin lukea Hunajaa ja sokeria (?) blogiasi joskus vuonna 2011…ja siitä lähti pieni ystävyydentapainen prosessi käyntiin. Ilmankos tunnut jo nyt kuin vanhalta tutulta 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Marita
      ja hei todellakin, sä vedit enkat – kiitos sinulle näistä vuosista ♥

      Kyllä, tuntuu että teissä lukijoissa on sielunsiskoja, sellaisia virtuaaliystäviä 🙂

  11. Anu sanoo:

    Voi milloinkahan se oli..ehkä 2011 tai 2012?!
    Aika alkuaikoina kuitenkin:)
    Olikos se vielä hunajaa ja siirappia?silloin luin paljon blogeja,nyttemmin sun blogi on likipitäen ainoa jota luen:)

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Anu

      ja hei sä olet kanssa ollut mukana pitkään – kiitos kaunis ♥

      Hih, blogin nimi on muuttunut, mutta jutut pysyneet yhtä siirappisina ja hunajaisina 😉

  12. Irma sanoo:

    Kauan….en ihan tarkkaan muista,mutta ennen teidän mökin hankkimista.En muista mistä päädyin blogiisi,mutta jonkun toisen blogin kautta. Hurahdin täysin. Kerran kirjoitinkin sinulle,että ramppaan teillä joka päivä………annoit luvan :D.Olimme itsekin rakentaneet mökin hiljattain joten teidän mökkiuutisesta ilahduin kovasti.Vieläkin katson aina ensin sinun blogisi.Luulen,että vuodesta 2012 alkaen ollaan oltu ystäviä.Hyvää ystävänpäivää. Vanhin poikani on syntynyt ystävänpäivänä.Kaunista huomista ja hyvää yötä!

    Irma

    • Maria sanoo:

      Heippa Irma,

      ja kiitos – niin ihanaa että ramppaat täällä päivittäin ♥ 😀

      Oih, teillä oli tuplasti aihetta juhlaan ystävänpäivänä 🙂

  13. Kaura sanoo:

    Hyvää Ystävänpäivää! 🙂

  14. Aurinkoinen sanoo:

    Muutaman vuoden, en muista, aika menee niin äkkiä. Kiitos aamuisista ilon kyyneleistä, kaunis teksti, aurinkoista kevättä 🙂

    • Maria sanoo:

      Ihanaa,
      kiitos sinä Aurinkoinen, joka saat aina tuolla nimimerkillä hymyn huulilleni ♥ 🙂

      Aurinkoista kevättä!

  15. Anna sanoo:

    Heippa!
    Kiitos kun olet! Päädyin blogiisi jonkun toisen blogin kautta niitä aikoja kun teidän äiti sairasti. Ihastuin heti sun tyyliin kirjoittaa, ja aiheet ovat niin vaihtelevia. Ollaan varmaan aika saman ikäisiä, ja monet sun nuoruusmuisteluista vaihtarijuttuja myöten tuntuu niin tutuilta 🙂 Määritelmä ”elämänmakuinen” sopii sun blogiin mainiosti! Sulta saa useimmiten päivän pstiivisuusannoksen, ja osaa taas laittaa asiat oikeisiin raameihin.(Kaikista kirjoituksista mieleen on erityisesti jäänyt se, jossa kerroit lyhdystä, joka sammui useaan kertaan vanhempiesi pihalla sinä iltana kun tiedän äiti oli nukkunut pois. Jostain syystä tämä tulee aika usein mieleen kun luen sun blogia.)Hyvää ystävänpäivää päivän myöhässä <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Anna

      ja kiitos sinulle, kun olet ♥

      Voi ihana kuulla, että olet jaksanut pysyä mukana, vaikka kieltämättä äiskän sairastumisen aikoihin blogin sävy oli hieman alavireinen. Mutta nyt ollaan taas normaalissa elämänmakuisessa touhussa kiinni 🙂

      Tuo lyhtyjuttu ♥ Ihanaa ystävänpäivää sinnekin, pari päivää myöhässä!

  16. Minna sanoo:

    Virtuaalikamusi lähettää sulle halauksen. Monenmonta vuotta on tullut luettua (en edes muista enää vuotta) ja luen sitä edelleenkin. 🙂

    Parasta oli kun sain tavata sut livenä. Kiitollinen olen siitäkin. Ystävät on tärkeitä ja he tuovat elämään iloa ❤️

    • Maria sanoo:

      Hei ihana (virtuaali) kamuni Minna

      ja kiiiiiitos ♥ Hei, meillä on vielä se tyttöjen reissu tekemättä, mutta sekin tehdään. Ihan vamasti! 🙂

      Haleja sinne ♥

  17. Kristiina H. sanoo:

    En kovin usein kommentoi, mutta päivittäin käyn tsekkaamassa blogisi. En muista tarkasti miten pitkään olen sitä seurannut, olisinko neljän vuoden ajan? Tykkään kovasti blogistasi.

    Ystävät ovat todella tärkeitä <3. Meillä miehen kanssa ystävänpäivällä, eli 14.2. on erityinen merkitys. Saimme esikoisen tuona päivänä 26 vuotta sitten. Hän on jo omilla jaloillaan seisova fiksu nuori mies.<3

    • Maria sanoo:

      Moikka Kristiina

      ja kiitos sinullekin ♥ Ei sitä kiireessä ehdi kommentoida ja se on aivan sallittua – mä näen tilastoista, että siellä ne rakkaat lukijat kuitenkin taas ovat käyneet visiitillä 🙂

      Oih, teilläkin on tuplajuhlat ystävänpäivänä! ♥

      • Kristiina H. sanoo:

        Eipä se kiirekään ole syynä, vaan se, että koen olevani huono tekstintuottaja. Hieman kateellisena(kin) luen kirjoituksiasi, sinulta kun se sujuu niin hyvin. 🙂

        Ihanaa viikonloppua!

  18. Leila Juusti sanoo:

    Muutaman vuoden, ihan tarkkaan en muista.Noloamiten saamaton olen kommentoimaan.Olet kyllä ihan huippu näissä blogi jutuissa jaat niin paljon hyvää energiaa ympärillesi.Kiitos siitä❤️Ihailen myös taitoasi valokuvata.

    • Maria sanoo:

      Heippa Leena

      ja ihana kuulla, kiitos ♥

      Älähän yhtään nolostele, ei sitä aina ehdi kommentoida 🙂 Kiitos!!!

  19. Anu sanoo:

    Olen lukenut blogiasi jo kauan, siirappia ja hunajaa-ajoista 😉 Päädyin tänne jonkun toisen blogin kautta, olisiko ollut Rillan koti. Siitä asti olen saurannut säännöllisesti 🙂 Ehdottomasti lempiblogini <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu

      ja hei kiitos kaunis ♥ Sinäkin olet ollut mukana pitkään 🙂

      Olen aivan otettu näistä teidän kommenteistanne!

  20. Elisa sanoo:

    Olen siitä lähtien ollut säännöllinen blogisi lukija, kun teille tuli koira. Ystäväni vinkkasi siitä. Nyt meillä on oma 13 viikkoinen ihana coton pentu.
    Kiitos mielenkiintoisesta ja koukuttavasta blogista.

    • Maria sanoo:

      Heipsan Elisa

      ja kiitos sinullekin ♥

      Voi ei ja onnea pikkuisen puuvillapallon johdosta – ovat nämä vaan niin ihania 🙂 Itsellänihän on taas hauvavauvakuume, mutta veikkaan, että tämä meidän Toby herra on niin mustis, ettei ole asiaa muilla koirilla meille ;D

  21. Nina sanoo:

    En tiedä kauanko olen lukenut blogiasi
    Mietin juuri että mitä vanhempia juttuja muistan lukeneeni…
    Kauanko sitten isäsi kuoli? Silloin ainakin olin jo lukenut jo hyvän aikaa.
    Tai kauanko sulla on ollut blogi?
    Suosikkini oot monellakin tapaa <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Nina

      ja hei kiitos ♥ Sinä olet ollut mukana pitkään!
      Iskä kuoli joulukuussa 2013, mutta blogin perustin tammikuussa 2010 🙂

  22. Marjaana sanoo:

    Hei Marja!
    En myöskään muista kauanko olen lukenut, mutta useamman vuoden jo. Tekstisi on niin luontevaa ja osuu aina ns. naulan kantaan. Kuvat ovat ihania ja kaikkinensa blogistasi saan iloa elämääni. Kiitos siitä. Aurinkoista vuoden jatkoa ja luistavia hiihtokelejä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Marjaana!

      Kiitos sinullekin ♥ Menen aivan hämilleni näistä teidän ihanista kommenteista, vaikka tiedänkin että blogillani on parhaimmat lukijat ikinä 🙂

      Sinne myös aurinkoista kevättä ja kaunista pakkassäätä!

  23. Heidi sanoo:

    Heippa Maria.
    En tarkkaan muista kauanko olen blogiasi lukenut, mutta ennen isäsi poismenoa olen aloittanut. Tosi harvoin kommentoin, mutta aina luen. Teidän perheellä on aika samanlaiset arvoi kuin meillä ja lapset ovat samanikäisiä. Tykkään tavastasi kirjoittaa. Saat hyvälle tuulelle elämänmyönteisellä tyylillä. Jatka samaan malliin.
    -Heidi

    • Maria sanoo:

      Heippa Heidi,

      siis pitkään olet sinäkin ollut mukana – kiitos kaunis ♥

      Jatketaan samaan malliin ja pidetään lippu korkealla 🙂

  24. SasuK84 sanoo:

    Hävettävän harvoin kirjoittelen kommentteja, vaikka ihan joka postauksen luen!
    Olen lukenut blogiasi varmaan jo nelisen-viitisen vuotta? Aika pitkään kuitenkin, ja edelleen mielelläni sitä luen 🙂

    • Maria sanoo:

      Heipsan Sasu

      ja hei kiitos sinullekin näistä vuosista ♥

      Ei tarvitse lainkaan harmitella kommentointia, se on ihan normaalia nykypäivänä 🙂 Pääasia, että tiedän, että te olette siellä 🙂

  25. Salla sanoo:

    Aloin lukea blogiasi vissiin noin vuosi sitten. Siitä asti olen ollut aivan koukussa ja päivittäin tulee tarkistettua mitä olet kirjoitellut. Erittäin harvoin vaan tulee kommentoitua mitään. Sinulla on aivan mahtava elämänasenne ja upea tyyli kirjoittaa! Jaat kyllä runsaasti hyvää mieltä blogisi kautta ❤️

    • Maria sanoo:

      Moikku Salla

      ja ihana kuulla, lämmin kiitos sinulle ♥

      Jatketaan siis samaan malliin näiden juttujen kanssa! 🙂

  26. Susa sanoo:

    Olen lukenut blogiasi varmaan jostain 2014-2015 vaihteesta… Yhtään en muista mitä kautta tänne päädyin, mutta koukkuun jäin välittömästi 😉 Ja edelleen löydän tieni blogiisi päivittäin. Täällä on aina ihanan kotoisa tunnelma, vähän niin kuin piipahtaisi ystävän luona kylässä ❤️

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Susa

      ja ihanaa, että jäit koukkuun – kiitos ♥

      Hei tiedätkö, tuo viimeinen lause kuulosti niin ihanalle 🙂 Tämä blogi on vähän kuin kotimme; ovet ovat aina auki ystäville ♥

  27. MaaritL sanoo:

    Apua, olikin vaikea muistaa kuinka kauan olen ollut mukana matkassa. Kurkkasin vanhoja arkistojasi, että kuinka pitkälle tuntui tutuilta 🙂 Luulisin että aloin lukemaan postauksiasi vuoden 2014 alussa. Kiitos Maria ihanasta blogistasi <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Maarit

      ja hei kiitos ♥ Sinäkin olet ollut pitkään mukana 🙂 Aina välillä itsekin ihmettelen, että miten sitä näiden vuosien jälkeen keksii sanottavaa, mutta jostain ne asiat vain putkahtelevat blogiin, ilman että tulee toistoa 🙂

  28. Riikka sanoo:

    Sanoisinko, että pari vuotta ainakin olen lukenut blogiasi. En muista mistä tänne löysin. Olet viiden käden sormilla laskettavissa luetuimpien blogieni joukossa. Ehkä melkein ainoakin, jos miettii. Vanhoja julkaisujasi olen lähinnä vilkaissut, siinä kaikki.

Kommentoi