tiistai 06. helmikuu 2018

Kaappaus keittiössäni

HEISSULIVEI IHANAT!

On yksi (ja itseasiassa jos toinenkin…) telkkariohjelma, johon olen jäänyt koukkuun. Ja se on Kaappaus keittiössä. Ikinä en katso sitä suorana telkkarista, vaan olen pyhittänyt yhden arkiaamun sille, että katson sen kahvikuppi kädessäni. Niin tänäkin aamuna. Kello soi kuudelta, napsautin kahvinkeittimen päälle, pesin hampaat ja istahdin tuohon upottavaan nojatuoliin tuijottamaan ruutua. Aina silloin tällöin leikin ajatusleikkiä, että mitä tuo suomalaisten keittiöitä kaappaava Kape Aihinen kommentoisi meidän ruoanlaitosta? Jos hän saisi kuukauden kauppakuitit, tulisiko niistä sanottavaa? Näyttäisikö molemmat, sekä ruoanlaitto että kauppakuitit liian monotonisilta? Vaihtelua ruokavalioon, sitä ehkä kaipaisin. Jos Kape viettäisi Marian keittiössä kaksi kokonaista päivää, niin mitkä olisivat ne osa-alueet, joihin kaipaisin apua ruoanlaiton ja ruokasuunnittelun suhteen?

Haluaisin oppia tekemään kalaruokia
Muitakin kuin lohiruokia. Meillä syödään lohta vähintään kerran viikossa. Yleensä uunilohena, mutta tänään repäisin ja tein kermaista lohikeittoa. Enpäs muistanut, että se noin vaivattomasti valmistuu työpäivän jälkeen. Niin hyvää ja herkullista kuin se olikin, niin silti haluaisin oppia tekemään muitakin kalaruokia. Silakkapihvit ovat oma suosikkini, mutta lapsille ne eivät oikein uppoa. Joten siikaa, ahventa sun muuta kaipaisin ostoslistalleni. Ohjeiden kera mieluusti.

Haluaisin oppia käyttämään mausteita
Siis muitakin kuin suolaa, pippuria, paprikaa, sitruunapippuria ja chiliä. Niitä, joita meillä yleisemmin käytetään. Haluaisin ehkä myös oppitunnin siitä, miten maustaa ruoat tuoreyrteillä kuivamausteiden sijaan. Haluaisin löytää sen viidennen maun, umamin, makean, suolaisen, karvaan ja happaman lisäksi. Aina välillä revittelen ja teen esimerkiksi kardemummalohta tai kanelista couscousia. Mutta sellaiset oikein älyttömän hyvin maustetut, kielen mukanaan vievät ruoat ovat keittiössäni harvinaista herkkua :D

Haluaisin oppia maukkaan kasvisruoan salat
Sillain, että muukin perhe paremmin hyväksyisi kasvisruokailun osaksi viikkoruokalistaa ilman, että tulisi nenän nyrpistelyjä. Kasvisruokamahdollisuuksia kun on nykypäivänä rajattomasti, niin haluaisin oppia miten valmistaa proteiinipitoista ja terveellistä ruokaa esimerkiksi kikherneistä ja linsseistä.Niin onnellinen olin, että pikkuisempi pyysi tämän viikon ruokavalioon härkistä. Että josko voisimme tehdä siitä spaghettikastiketta. Sitä luvassa ehkä torstaina, huomenna kun syödään edelleen tämän päiväistä lohisoppaa.

Haluaisin oppia tekemään pienempiä annoksia
Suurtalouskokki Nurmi palveluksessanne ;) Meillä syödään joskus jopa kolme päivää samaa ruokaa, sillä sitä tulee tehtyä niin paljon. Haluaisin oppia, että riisiä ei tarvita paria litraa tai että lasagnen voisi tehdä pienempäänkin uunivuokaan. Toisaalta, helpottaa arkea suunnattomasti syödä muutama päivä peräkkäin samaa ruokaa, mutta kolmas päivä tekee jo vähän tiukkaa.

Haluaisin luovuttaa essun välillä miehellekin
Vaikken muuten jääräpää olekaan, niin taidan olla sellainen pieni keittiönatsi, jonka keittiöön ei ole asiaa ilman lupaa. Lapset kyllä saavat tulla auttamaan ruoanlaitossa, mutta jos mies kysyy, niin helposti passitan istumaan keittiön viereiselle nojatuolille  ja pitämään seuraa. Voisin luovuttaa näin alkuun miehelle yhden päivän viikossa, kun saa valmistaa aterian. Tiedän, että ruoanlaitto häneltä onnistuu loistavasti, joten nyt täytyy löysätä hieman essun nyörejä ja antaa tilaa muillekin.

Joten Kape, tule ja kaappaa keittiöni :D Tiedostan kyllä, että meillä on ruoka-asiat aika kondiksessa ja ruoka on laadukasta. Monipuolistakin useimmiten kuitenkin. Värikästä ja kasviksia sisältävää. Nyt kun lapset ovat siinä iässä, että mielellään maistelevat uusia makuja, tulisi tuosta ottaa kaikki ilo irti ja tehdä uusia aluevaltauksia keittiössä. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi istua alas keittokirjojeni kanssa ja imeä niistä inspiraatiota ruoanlaittoon. Se kun on ehkä se realistisempi vaihtoehto kuin oven takana kolkutteleva Kape.

Onko teillä tarvetta keittiökaappaukselle? Olisi kiva kuulla, mitkä olisi sellaisia juttuja, joihin te kaipaisitte apua. Ja hei, jos teillä on vinkkejä noihin ylläoleviin, niin saa kertoa :) Nyt enkun ja matikan kokeeseen lukemista. Miten ei jotensakin ollenkaan ole hallussa itsellä nuo laventamiset ja supistamiset. Täytyy ensin opiskella itse, että voi auttaa toista. #vanhemmanelämää

TIISTAITERKUIN,

PS. ja uuniperunakuvat eivät sitten liittyneet aiheeseen muuta kuin sijaintinsa osalta :D


26 Responses to “Kaappaus keittiössäni”

  1. Sanna sanoo:

    No todellakin on kaappauksen tarve!viikonloppuisin tehdään ruokaa ajan kanssa reseptejä tutkien,mutta nää viikot!Hirveessä kiireessä pitäisi väsätä ruokaa,inhotaan eineksiä,tosin niihinkin välillä sorrutaan.
    Nopeaa,helppoa ja terveellistä arkiruokaa.Ikinä en keksi mitään uutta.
    Iänkaiken samat makaroonilaatikot ja spaghetit.salaattia meillä kyllä syödään paljon.Uusia ideoita tarvitsen ja taitoa tehdä jtn omasta päästäkin.Mutta sitäkai on tai sitten ei:/ ja mulla jälkimmäinen.
    Milloin tuo ohjelma tulee?

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Sanna,

      arki-illat tuppasi meilläkin olemaan ruokailujen suhteen kerrassaan kaoottisia, mutta sitten kun siirryin tekemään ruokalistan ja käymään kerran viikossa isosti maitokaupassa (tai tilaamaan ruoat), niin niistä tuli vähemmän kaoottisia :D Näinä päivinä kun syödään edellisillan ruokaa on jotenkin niin ihanan helppoa!

      Tosin ne samat makaronilaatikot sun muut täällä käytössä myös…

      Tuo tulee maanantai-iltaisin kolmoselta!

  2. Jenni sanoo:

    Mistä tuo keittiön matto on?

  3. Hanne sanoo:

    Täälläkin olisi tarvetta Kapelle. Kalaruokia teen, mutta nuo paksut pippuripihvit ei oikein onnistu. Muutenkin liharuoat ovat karjalanpaisti, gulassi, hirvipata ja tietenkin jauheliharuoat. Pavut ja linssit ovat todella vähän meillä käytettyjä.
    Tuoremausteita haluaisin osata käyttää enemmän.
    Kyllä meilläkin syödään kaksi-kolme päivää samaa ruokaa. Meillä on kahden aikuisen talous ja en osaa tehdä niin pieniä satseja, että menis kerralla.
    Tuo Kaappaus keittiössä on meilläkin yksi suosikki ohjelma.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Hanne!

      Kape olisi ihan ässä vieraaksi :D Huomasitko kuinka helposti Kape teki pippuripihvit? Itse olen kans viime kerrat tehnyt juuri noin eli eka paistanut molemmin puolin ja sitten laittanut uuniin. Niistä tulee suussasulavia :)

      Mä teen linssikeittoa aina silloin tällöin, mutta ihan kaikki perheessä ei siitä tykkää.

      Voi, kauhulla odotan jo sitä, kun lapset muuttavat pois kotoa…osaankohan pienentää silloin ruokamääriä? Tai sitten meillä syödään viikko putkeen yhtä ja samaa ruokaa. Tulee ainakin helpoksi ruoanlaitto ;)

  4. Anu sanoo:

    No kyllä olisi tarvetta keittiökaappaukselle ja nimenomaan näihin arkipäiviin kaipaisin ideoita, ettei aina olisi samaa jauhelihaa tai kanasuikaleita riisin tai pastan kanssa… ja miksei viikonloppuihinkin jotain kivoja, helppoja kikkoja…

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Anu!

      Arkipäivän ruoanlaitto on vähän kökköä välillä. Mulla on auttanut suunnitelmallisuus eli se viikkoruokalista (tai siis ma-pe ruokalista) ja kauppakassipalvelu.

      Pitäisi koklata taas Sannan ruokakassia, sillä sieltä sai ihanasti inspiraatiota – suosittelen :)

  5. Sannis sanoo:

    Kaappaus keittiössä on kyllä hyvä sarja ja tarvetta olis, täälläkin.

    Kolme perheenjäsentä, tällä hetkellä kaikki erivuoroisessa vuorotyössä, kaikilla jotain en välitä tuosta ja ei tommosta..hohhoijaa. Olis kiva oppia tekemään yhdessä tai edes vuorotellen. Maukasta ja terveellistä. Vähentää reilusti valmispuolta ja herkkuja. Jaksaa suunnitella ja pysyä suunnitelmassa! Hyvä olis, kun olis semmosia, joita tarpeen tullen joku voi ottaa evääksi ja toisaalta toiset lämmittää vaikka jälkikäteen.

    Marian keittiössä näyttää hyvältä ja kivoja fredagsmys -ohjeitakin on tullut. Mutta juu, onhan noissa toiveissa pointtia. Otat Maria sen oman päivän, kun on sun vuoroa istua ja viihdyttää. :-D

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Sannis!

      Musta tuntuu, että tuo sarja on niin lähellä montaa perhettä että se vetoaa moneen :)

      Oi, teillä onkin vähän haasteellinen tilanne. Vähän sama kuin meillä välillä, kun lapset alkavat nirsoilemaan :D Ruoanlaitto on kiva harrastus; me aika usein esikoisen kanssa häärätään keittiössä yhtä aikaa, mutta tosiaan tuota miestä en ole vielä huolinut keittiöön muuta kuin siinä vaiheessa, kun tarvitsee pilkkoa sipulia ;) Mulla kun kyyneleet valuu tuossa hommassa niin, että keittiö tulvisi!

      Kiitos kaunis ja hei juu, oma päivä haaveissa <3

  6. Mä taas haluaisin, että joku kaappaisi mun kameran keittiössä ja ottaisi sillä hyviä ruokakuvia :) No, ilmoittauduin just huhtikuulle semmoiselle minikurssille, jossa opetellaan ruokakuvausta kännykällä – josko mä sen jälkeen saisin otettua vähän parempia kuvia.

    Hei, toinen suurtalouskokki täällä :) En vaan millään osaa tehdä pieniä määriä ruokaa! Varsinkin keittoa tulee aina ihan tolkuton määrä ja siinä käy aina niin, että parin päivän jälkeen on jäljellä enää lientä ja muutama hassu vihannes lillumassa sielä liemen seassa…

    Pyysit vinkkejä. Mun blogista löytyy aika paljon kivoja ja helppoja kasvisruokavinkkejä tunnisteella ”kasvisruoka” (hehee, et varmaan olisi arvannut…). Sieltä jos etsit esim. ”Tikka Masala linsseillä”, ”Mustasilmäpapu-kvinoapyörykät”, ”P niin kuin porkkana” postauksesta löytyy ihan mahtava Afganistanilainen porkkanapata ja ”Loistava lihaton kastike kahdella tavalla” postauksesta nyhtökaurakastike. Suosittelen kokeilemaan jotain noista :)

    Hei, mä pyydän vastavuoroisesti Tampere-vinkkejä. Olen tulossa talvilomalla sinne lapsen kanssa minilomalle ja mietin, että mitä tuommoisen 10-vuotiaan kanssa voisi tehdä siinä keskusta-alueella. Keksitkö jotain kivaa? Entä mikä on sun mielestä paras lounaspaikka keskustassa?

    Huh, tulipa pitkä vastaus :) Kivaa keskiviikkoa sulle Maria <3

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsun Emma
      ja hei vaihdetaan, mä tuun ottaan sun ruokakuvat, niin tule sä tekemään meille maukasta kasvisruokaa :D Ei vaiskaan, sun kuvat on hyviä <3 Mutta mielenkiintoiselle kurssille olet menossa!

      Hihii, kuvailit juuri meidän lohisoppaa. Sitä lientä on varmaan litra ja siellä lilluu yksi porkkana tilliystäviensä kanssa ;)

      Kiitos, noi sun ruoat on ihania. Täytyy tulla taas tsuumailemaan!

      Tervetuloa Tampesteriin! Meidän 10-vuotiaalta kysyin niin ehdotti Irti Maasta -kiipeilupaikkaa Tullintorilla ja kuulemma Muumimuseokin olis ihan jees. Sit tietty Tallipihalle kahville! Mä tykkään lounastaa esim. 2 h +k ja sitten Koskipuistoon Rosson tilalle avattu Puisto tarjoilee hyviä pitsoja kivoilla näköaloilla :)

      Ihanaa keskiviikkoa sinnekin <3

      • Kiitos Maria vinkeistä :) Tuota Puistoa olinkin jo harkinnut, joten taidetaan ainakin sinne suunnata. Vakoilumuseo kiinnostaa myös, mutta Muumimuseo on kuulemma liian lapsellinen ajatus :D

        • Maria Maria sanoo:

          Moi Emma

          ja hei olehan hyvä :)

          Hihii, meillä isompi oli samaa mieltä, että muumimuseo on vauvoille, mutta tuo 10 v tykkäsi :) Vakoilumuseossa ei olla muuten käytykään – kiitos vinkistä ja iiiihanaa viikonloppua <3

  7. Kapen ’kaappaus’ on hieno oivallus terveellisen ravintotietouden ujuttamisesta suomalaisiin keittiöihin. Kotona kokkaaminen on mielekästä, kun kaikki saavat osallistua. ’Samassa liemessä’ on uusi, upea ruokaohjelma. Kalaa ja kasviksia kannattaa opetella syömään käyttämällä aitoja, tuoreita yrttejä maustamiseen. Lapset ovat fiksuja ja haluavat pysyä terveinä hyvän ravinnon avulla, kun saavat siitä riittävästi tietoa! Uuden opettelu voi olla jopa kivaa. Hienosti Maria olet tämän oivaltanut! ☆♡

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Leena

      ja osuit naulan kantaan tuon Kaappaus keittiössä -ohjelman suhteen! Arvokasta tietoa ravinnosta mielekkäällä tavalla :)

      Samassa liemessä on ollut mielessäni usein, mutta en ole vielä katsonut. Joten kiitos muistutuksesta! Pitääkin katsoa, löytyykö jaksot Katsomosta :)

      Nimenomaan lapsille kun saisi perille tuon terveellisen ruokavalion tärkeyden <3

      Kiitos sinulle <3

  8. Sari sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe ja Kape niin oikealla asialla, hyvä ohjelma. Härkis, meillä laitetaan tortillan täytteeksi, lisäksi tuoreita kasviksia ja juustoa, nam.

    • Maria Maria sanoo:

      Moimoi Sari

      ja kiitos, munkin mielestä Kape on erittäin tervetullut ohjelmansa kanssa suomalaisten koteihin :)

      Hei kiitos vinkistä, ehkä meilläkin tehdään tuosta tortilloja tuosta härkiksestä! :) Lisäksi meiltä löytyy Mifua, sitäkin pitää koklata. Rakastan tätä ruoanlaiton monipuolisuutta ja sitä, että ikinä ei tule ruoanlaiton kanssa tylsää, jos ottaa sen mielekkäänä harrastuksena. Tosin välillä arjen kiireessä tämä ajatusmalli ei ihan ekana käy mielessä ;)

  9. Maaruska sanoo:

    Meillä kans pyörii aikalailla samat ruuat viikosta toiseen! Joskus ois kiva tehä jotain erilaista mutta siinä vaiheessa aivot lyö tyhjää!

    Meillä syödään aika paljon jauhelihaa,kanaa ja poroa. Lapset ja mies eivät oikein innostu kasvisruuista tai kaalilaatikosta,joita tekisin mielelläni.

    Yleensä sunnuntaina teen viikon ruokalistan ja kaupassa käyn kaksi kertaa viikosta. Ruoka on kyllä monipuolista,on eri raaka-aineita ja paljon salaattia MUTTA …uusia ideoita kaipaisin!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Maaruska!

      Sanos muuta, siinä vaiheessa kun alkaa miettimään viikkoruokalistaa, niin muistaa just ja just ne seitsemän ruokaa, mitä tehdä :D

      Oi, poroa meillä ei ole tehty vuosiin, kiitos vinkistä :) Täytyykin haudutella joku viikonloppu poronkäristystä!

      Kaalilaatikkoa minäkin voisin syödä viikosta toiseen, mutta siinä on yksi ruoka, joka ei muille oikein uppoa täälläkään.

      Pitänee taas kirjata ylös kuukauden ruokalistat ja jakaa se täällä blogissa :)

  10. -kata- sanoo:

    Ei kalaan tarvitse mitään reseptejä, itse teen melkein aina tällä simppelillä setillä (kalalajin vaihto tuo vaihtelua): pannulle öliiviöljyä ja tuoretta sitruunatimjamia. Kalafile(et) paistellaan nopeasti molemmin puolin. Hiukan merisuolaa ja pippuria myllystä Jos haluaa lisätä hiukan voita, sekin ok.’Lisätwistiä tuo esim. pieni määrä cuurryjauhetta öljyn sekaan (sopii erityisesti vaaleille kaloille).

    Tarjoillaan esim. riisin / perunan / risoton kanssa, lisäksi paahdettuja uunikasviksia, kermaviilikastike ja raikas salaatti. Nam. Sopivia kalalajeja: lohi, nieriä, kuha, siika, ahven.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Kata

      ja ah, kiitos <3 Sä saat kalan valmistamisen kuulostamaan niin helpolta :) Tätä täytyy kokeilla ja jollain vaalealla kalalla. Ainoa mitä inhoan on ruodot, joten pitänee ostaa ruodottomia fileitä :D

      Kuulostaa ihan taivaalliselta :)

  11. -A- sanoo:

    Heippa Maria! Kaappaus keittiössä -ohjelmasta olen nähnyt muutaman jakson joskus. Ko. sarja on äitini lemppari ja taitaa pitää Kapea vaan tosi kivannäköisenä :D ja tiirailee ohjelmaa siksi. Kertoilee minullekin mitä on tapahtunut. :) Mutta voi kyllä, meillekin kelpaisi, että joku antaisi hiukan neuvoja. Kalaruoista voisin minäkin huolia neuvoja samoin miten välttäisi ruokahävikkiä. Mukavaa loppuiltaa!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikkis A

      ja hei sepäs se juuri, eipä tuo Kape ole hassumpaa katseltavaakaan ;D

      Tuo ruokahävikki on meillä vähentynyt ruokaostosten suunnitelmallisuudella. Ja sillä viikkomaitokauppasysteemillä. Ideaali olisi, jos ei tarvitsisi heittää mitään ruokaa roskiin, mutta aina sitä löytää jääkaapin perukoilta jotain vanhentunutta :)

      Ihanaa perjantaita <3

  12. Anna sanoo:

    Pakko vinkata tähän väliin maailman parhaista punajuuripihveistä :)

    Yhdistelen yleensä kahta eri reseptiä:
    1) https://www.soppa365.fi/reseptit/kasvis-arjen-nopeat-kastikkeet-tahnat-ja-marinadit/punajuuripihvit

    2) https://thequeenofdelicious.com/punajuuripihvit/

    ja lopputulos on jotain äärettömän herkullista! Noi paistuu ehkä parhaiten uunissa kun ovat vähän ”höttöisiä”, sellasia et varmasti hajoaisivat aika helposti pannulla. Ja punajuuret kantsii ostaa esikeitettyinä. :)

    • Maria Maria sanoo:

      Oi Anna

      kiitoskiitoskiitos – taisit juuri ratkaista kysymyksen ”mitä meillä syötäisiin viikonloppuna” :D

      Nam, miten hyvältä näyttävät nuo pihvit. Sunnuntaina teen näitä, ihan varmasti – jommalla kummalla reseptillä tai yhdistellen :)

      Kivaa alkavaa viikonloppua <3

Kommentoi