torstai 11. tammikuun 2018

Olohuoneen muutos

MOIKKAMOI IHANAISET!

On se vaan huikea tuo talven valo; energiaa on kuin pienessä kylässä. Tosin annan krediittiä osaltaan myös ruokavaliolle, joka on nyt balanssissa liikunnan kanssa. Kotitoimistopäivää numero neljä vietellään ja se ei ole suinkaan sujunut pelkkien töiden merkeissä, kuten InstaStoriesissa seuraavat ovat ehkä todenneetkin 😉 Törmäsin tässä vähän aika sitten postaukseeni, jonka olin tehnyt viime heinäkuussa. Sinä iltana, kun olimme muuttaneet tänne lapsuudenkotiini. Sohvat meillä kiepsautettiin vastakkain tämän tästä vanhassa kodissa ja sillainhan ne täällä uudessa kodissakin aluksi olivat. Kunnes ruokapöytä olkkarissa ja sohvat vastakkain kombo ei enää toiminut. Nyt tuli taas se ”sohvat vastakkain” -vaihe. Se tulee aina silloin tällöin. Yleensä näin tammi-helmikuulla.

Ja hei, omaan silmääni ei näytä lainkaan hassummalta. Itse asiassa, tuosta isosta olohuoneesta tuli jotenkin hallittavampi. Kotoisampikin. Muuton yhteydessä laitettiin esikoisen kanssa kynttilänjalat sun muut tuohon vitriinikaappiin sen kummemmin niitä asettelematta. Sikinsokin. Se on ärsyttänyt tähän päivään asti. Miettikää, näin kauan aikaa kului, mutta nyt on kaappi kondiksessa! Noin 2/3 kaapin sisällöstä jouti säilöön muualle ja veikkaanpa, että niistäkin reilusti yli puolet päätyy huhtikuussa Mansen blogikirppikselle, jonne vihdosta viimein aikatauluni puolesta pääsen. Pitää alkaa nyt jo etsimään myytävää, jotta saa pöydän täyteen! 😀

Kate Mossin alta kuoriutuu perhosjuliste tässä lähiaikoina esiin. Se jotenkin sopii tuohon lähestyvään kevääseen paremmin kuin pelleilevä supermalli 😉 Vasta kuvista huomasin, että meillähän muuten sekoitetaan häpeilemättä kultaa ja hopeaa keskenään. Ei tietoakaan mistään sisustustrendien lainalaisuuksista. Sillain sisustetaan, kuin mikä omaan silmään parhaimmalta näyttää. Niin, että oma koti tuntuu kodilta eikä miltään mainoskatalogin aukeamalta, eiks niin?

Jos muuten ihmettelette, että miksi meillä on peittoja ja taljoja sohvilla, niin vastaus on eräs valkoinen ja pörröinen. Hmph sekä eräs syyskeli sateineen päivineen. Kaksi erästä ”ei löytynyt pyyhettä eteisestä” koiranulkoiluttajaa. No mutta, meillähän ostettiin taannoin alennuksessa olleet harmaat sohvanpäälliset, joten ehkä tässä energiapuuskassa saa sellaisetkin vaihdettua!

Nyt energiapuuskaa hyväksikäyttäen naputtelemaan muutamaan työtyösähköpostiin. Hei olettekos muuten huomanneet, että tuon sivupalkin yhteystietokohdassani on blogisähköpostiosoite muuttunut? Se vanha .com -loppuinen sähköpostini ei enää toimi eikä siihen sähköpostiin kirjoitetut mailit tule perille. Joten käyttäkäähän tuota -fi -loppuista sähköpostiosoitetta! 🙂 Energiapuuska toivottavasti jatkuu vielä iltaan asti, sillä aikomuksena on vastata eilisiin blogipostauskommentteihin, siivota pari kylppäriä (mistä niitä purnukoita ja purkkeja oikein tulee?) ja käydä pitkästä aikaa juoksulenkillä!

ENERGISIN TORSTAITERKUIN,

PS. EDIT: nyt saatiin kääntö onnistumaan tuosta .com loppuisesta sähköpostistani tuohon .fi -loppuiseen, mutta vanhat mailit ei käänny.
Joten jos odottelette vastausta, niin laittakaahan uudelleen viestiä tulemaan 🙂


4 Responses to “Olohuoneen muutos”

  1. Irma sanoo:

    En ole mikään sisustuksen asiantuntija. Minua tökkii silmään lasikaapin vieressä oleva taulu. Kaappi ja taulu ovat saman muotoiset ja väriset. Pianon päällä oleva taulu sopisi minusta paremmin. Kyllä hopeaa ja kultaa voi sekoittaa niin sisustuksessa kuin koruissakin.Kaikki hopeaa on kalseaa tai kultaa taas liian lämmin. 😀 Kaunis huone muutoksen jälkeenkin,mutta ei niin kutsuva kuin edellinen. Sohva poikittain ja selkä oveen päin on kuin stop merkki.Ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan, jos en ajatusta oikein osannut sanoiksi pukea.

    Hyvää alkanutta vuotta ja kaikkea hyvää sinulle Ihana Maria.

    Irma

    • Maria sanoo:

      Heippahei pitkästä aikaa ihana Irma

      ja hyvää alkanutta vuotta sinullekin ♥

      Ihanaa, arvostan että tuot mielipiteesi julki – se on oikein hyvä piirre ja ymmärrän täysin, mitä yrititi sanoa 🙂 Sehän se on, että nyt iso tila on rajattu eikä tosiaan niin avoin. Mutta tuota rajausta juuri halusin ja nyt tuntuu sohvaryhmä juuri sellaiselta ”pesämäiseltä”, mihin pyrin 😀

      Hei kiitti vinkistä, täytyy koklata pianon päällä olevaa taulua tuohon kohtaan…ei tullut edes mieleeni!

      Mukavaa pian alkavaa viikonloppua ♥

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Kivan näkönen uusi järkkä siellä!
    Vaihtelu niin virkistää 🙂
    Tuo juliste siellä seinällä on niin ihana, että tekisi mieli meillekin tilata, mutta kun on jo niin monta julistetta, niin tai voishan niitä välilä vaihellakin 🙂

    Mukavaa tulevaa viikonloppua sinne <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja kiitos ♥ Just näin, vaihtelu virkistää 🙂

      Juujuu, katos niin mullakin on julisteita jemmassa; tuon Katen alla on se perhosjuliste hyvässä tallessa 😀 Sit vaan vaihtelee niitä fiiliksen mukaan!

      Ihanaa tulevaa viikonloppua sinnekin ♥

Kommentoi