keskiviikko 10. tammikuun 2018

Aika löysätä nutturaa

HEIPPA IHANAT!

Eilen illalla palasin ajassa taaksepäin, vanhan yläasteeni liikuntasalin tuoksun myötä. Ulkoisestikaan paikka ei ollut juuri muuttunut. Mitä nyt ehkä saanut uuden maalikerroksen pintaansa. Siinä penkkirivistössä muiden tulevien seiskaluokkalaisten vanhempien kanssa istuessani se jysähti jälleen päin kasvoja; elämä kiitää eteenpäin pikakelauksella. Tai ainakin siltä se tuntuu. Sillä eihän siitä ole kuin muutama hassu vuosi, kun itse aloitin seiskaluokan tuossa samassa koulutalossa. Ja nyt tuo meidän esikoinen, jota on oikeasti pitänyt vielä ihan lapsena, on syksyllä saman edessä. Mietin, että kuinka paljon tuon seiskaluokan aloittamisen jälkeen on tapahtunut. Vaikka tuntuu, että se oli ihan justiinsa.

Kuinka jännää oli aloittaa koulu isossa rakennuksessa sen pienen puukoulun jälkeen, johon olin tottunut. Yhtäkkiä samanikäisiä oli monta rinnakkaista luokkaa. Sen yhden tutun ja turvallisen luokan sijaan. Kuinka jännää oli, että joka tunnille vaihtui luokka ja opettaja. Piti olla kartalla minne mennä seuraavaksi ja mitkä kirjat repusta esiin ottaa. Tietyllä tapaa tuntui, että ehkä se ison harppaus kohti aikuisuutta tuli otettua tuossa vaiheessa elämää. Yhtäkkiä sitä oli ainakin olevinaan niin isoa. Yhtäkkiä sitä alkoi itsenäistymään ja yhtäkkiä huomasi, että napanuora vanhempiin oli venynyt maksimimittaansa. Väistämättä mietin eilen, että käykö meillekin esikoisen kanssa noin? Meneekö hänen elämänsä rytinällä eteenpäin siinä, missä me vanhemmat junnaamme omassa ihanassa keski-iän kuplassamme ja taivastelemme ajan kulumista. Mietimme, mihin se meidän pikkutyttö katosi astuessaan kohti naisen kenkiä.

Koko eilisen illan pelkäsin, että esikoinen kysyy mieleenpainuvimpia asioita koulutaipaleestani tuossa koulurakennuksessa. Muistoja yläkoulun ja lukion ajoilta. Sillä enhän mä olisi voinut valehdella. Olisin kertonut mieleenpainuvimpana asiana sen, kun jouduin rehtorin puhutteluun. Minä, kiltti ja kunnollinen tyttö. Tämä tosin oli vasta lukion ekalla, mutta samassa rakennuksessa. Bestikseni Anu oli silloin kymppiluokalla ja hänen piti olla työharjoittelussa perjantaisin. Sen sijaan istuimme Sokoksen neljännen kerroksen kahviossa viettämässä perjantaipäivää tai sitten Keskustorin Mäkkärissä Big Macilla. Poissaolotunteja taisi muistaakseni olla 150, kun rehtorin puhutteluun keväällä jouduin. Olisin kertonut hänelle myös niistä muutamasta mieleeni jääneestä ruokavälkästä, kun karattiin Kristan (RIP ♥) ja Teemun kanssa läheiseen pubiin. Minä alaikäisenä tosin tilasin vain kokista.ID

Tai niistä ruokavälkistä, kun syömisen sijaan karattiin läheiselle huoltoasemalle kahville. Niin, että sain passiivisesta tupakoinnista varmasti tarpeekseni koko elämän ajalle. Olisin kertonut senkin, että väärensin äidin nimikirjoituksen erääseen kemian kokeeseen, josta pamahti 4+. Olisin kertonut myös sen, että nukahdin maanantaina olleisiin Saksan yo-kirjoituksiin, koska olin niin väsynyt viikonlopun bilettämisen takia. Äiti ja iskä olivat viikon ulkomaanreissulla ja meillä oli ollut viikonloppuna kotibileet. Koko sunnuntai oli mennyt kodin siivoamisessa eikä kirjoituksiin lukemisesta tullut mitään.

Olisin kertonut tiiviistä kaveriporukastamme ja siitä, kuinka koulun jälkeen kotimatkalla autossa pauhasi Lenny Kravitzin Are you gonna go my way. Repeatilla. Olisin kertonut myös sen, että  olen vahvasti sitä mieltä, että koulumenestystä tärkeämpiä ovat sosiaaliset suhteet ja elämänkoulu. Se, että elää nuoruutensa täysillä. Opiskelun ohella. Olisin painottanut myös sitä, että vankkumaton pohja jatko-opintoja ajatellen tulee handlata yläkoulussa kuntoon. Sen, että erehdysten kautta oppii. Välillä pitää antaa mahdollisuus myös virheille. Olisin kertonut sen, että vaikka äitikin välillä vähän hölmöili ja lintsasi, niin silti olen saavuttanut elämässä sen, minkä olen halunnut. Tehnyt töitä koulumenestyksen eteen silloin, kun sitä on tarvittu. Päässyt tähän elämänvaiheeseen näiden ihmisten ympäröimänä.

Olisin päättänyt sanani siihen, että se ei ole kympin keskiarvo yläkoulussa tai laudaturina tulleet yo-aineet, jotka merkitsevät elämässä eniten. Ne eivät ole niitä tärkeimpiä mittareita, joilla sinua tullaan mittaamaan. Ainakaan kotona. Tärkeimpänä mittarina toimii se, että kuinka onnellinen olet. Se, miten kohtelet muita ja kuinka kultainen sydämesi on. Kaikki muut koulumenestyksineen sun muineen on vain plussaa.

On kuulkaas aika löysätä hieman nutturaa. Tähän asti olen pitänyt itseäni aika tiukkisäitinä, mutta nyt kun päädyin muistelemaan omia yläaste- ja lukioaikojani, niin mikäli tuo ensimmäinen nuppusemme kulkee samoja polkuja kuin äitinsä, niin pitkää pinnaa vaaditaan 🙂 Näin jälkikäteen en voi muuta kuin olla sangen kiitollinen omille vanhemmilleni, jotka jämäkästi mutta lempeästi ohjasivat takaisin oikeille poluille, kun harha-askeleita otin. Luottivat, tukivat, antoivat anteeksi ja ymmärsivät 

KESKIVIIKKOTERKKUSIN,


11 Responses to “Aika löysätä nutturaa”

  1. Emilia sanoo:

    Olipa kiva kirjoitus! Itse olin myös eilen yläkoulun vanhempainillassa, oma poikani on myös siirtymässä yläkouluun ensi syksynä. Hurjaa kyllä, miten nopeasti aika kuluu!

    • Maria sanoo:

      Moikka Emilia ja kiitos ♥

      Voih, teilläkin samanlaiset muutokset edessä! On se aivan kamalaa ajatella, että just vasta tuo koulutaival alkoi ja siirryttiin eskarista ekalle ja nyt jo mennään yläkouluun. Toivottavasti me vanhemmat ei vanhennuta yhtä nopsaa kuin nuo pikkuiset kasvavat 😉

      Kivaa torstai-iltaa ♥

  2. Hanna sanoo:

    Hieno kirjoitus tosiaan! Meillä esikoinen lukion ekalla ja kyllä jää omat yöunet välillä vähiin, kun odottelee toista saapuvaksi 😉 Luotettava ja asiansa hoitava tyttö, mutta ikävä kyllä tuohon muuhun maailmaan ei ole aina luottamista.. Ja todellakin ajan kulumisen huomaa liiankin hyvin, kun nyt mietitään lukion jälkeisiä opintoja (tai niiden jättämistä väliin, kääk!!) ja koulussa pitäisi tehdä valintoja tulevaisuutta ajatellen. Ihan kun juuri vasta itse oli yö-kirjoituksissa (-95 😀 ) ja samoissa aatoksissa, huh.

    • Maria sanoo:

      Moi Hanna

      ja hei kiitos ♥

      Apua, en uskalla edes ajatella itseäni tuohon ajanjaksoon 😀 Meillä äiti kans valvoi iltaisin (öisin) siihen asti kun tulin kotiin. Taidan olla samanlainen tulevaisuudessa. Vaikka meillä kyllä myös ollaan luotettavia, mutta kuten sanoit niin maailma on muuttunut. Ei pysty luottamaan muihin ihmisiin enää..

      Kovasti tsemppiä sinne ♥

  3. Sahrami sanoo:

    Olipas todella ihana kirjoitus!

    Näin yläkoulun opettajan näkökulmasta täytyy sanoa että nämä tämänikäiset ovat niin huippusakkia! Vaikka välillä pinna kiristyy luokassa ja oppilaiden tempauksissa, niin pääasiassa näiden murkkujen kanssa on mukava viettää aikaa. Usein minulta kysytään että miten jaksan tällaista työtä, mutta vastaan useimmiten että juuri näiden hyvän huumorin ja yhteisten juttujen, luottamuksen ja ennen kaikkea sopivien rajojen ja rakkauden avulla meillä on murkkujen kanssa oikein mukavaa 🙂

    Tsemppiä äidille ja tyttärelle lähestyvään yläkoulun aloitukseen! Kaikki sujuu varmasti hyvin ❤

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis Sahrami ♥

      Nostan sinulle hattua – teet arvokasta työtä, joka ei varmastikaan ole aina helppoa noiden murkkujen kanssa! Mutta ihana on asenteesi 🙂 Nuo rajat ja rakkaus toimivat kyllä aina.

      Kiitos ja ihania tammikuun päiviä ♥

  4. Sinttu sanoo:

    Hyvä teksti jälleen ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Meillä on viisi lasta, joista nuorin aloitti myös seiskaluokan pari vuotta sitten samassa koulussa, jossa itsekin kävin yläasteen. Samat huolenaiheet ja muistelut kävin iläpi silloin 🙂 Nyt on pojalla ysiluokka puolivälissä ja huomaan, että ihan turhaan huolehdin. Vastuuntuntoinen ja hieno poika hänestä on kasvanut ja hyvin muut huomioiva nuori mies hänestä selvästikin kehittymässä.

    Annetaan me pienin askelin vastuuta ja omaa tilaa nuorelle ja tietenkin sopivasti rajoja ja ennen kaikkea rakkautta <3

    Maria, kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!
    Kiitos, että kirjoitat niin elämänmakuisia juttuja! 🙂

    Sinttu

    • Maria sanoo:

      Heipsan Sinttu ja kiitos paljon ♥

      Sepäs se onkin, että varmasti tulee huolehdittua turhaan. Mutta eipäs me äidit mitään luonteellemme voida 🙂 Ihana kuulla, että siellä on mallikas nuori herra!

      Kiitos paljon kauniista sanoistasi ja ihania sekä aurinkoisia tammikuun päiviä sinne ♥

  5. sanna sanoo:

    Moikka
    Mun oma tytär pääsee 9 tänä vuonna. Eniten pelkäsin kun tyttäreni meni ylä-asteelle et häntä kiusataan. (itse olin koulukiusattu) mut mitä vielä , siis niin hyvä yhteisö ollut 3 vuotta että 🙂 Ylä-asteella on mun tytär saanut paljon enemmän tukea lukihäiriöönsä kuin koskaan ala-asteella. Jonka turvin hänellä on 9 keski-arvo 🙂 Mahdollisuudet kaikkeen. Ala-asteesta mulla on tuhat negatiivista asiaa sanoa, ylä-asteesta ei yhtäkään. No ehkä ainut se että palaverin jälkeen kuulin opettajien puhuvan , että ompas nuori äiti S.llä , ei muuta 🙂 Hyvää ylä-asteen aloittamista teille sinne, kaikki sujuu varmasti hienosti 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja hei voi kun ihana kuulla, että teillä on kaikki mennyt hyvin ♥ Ja vielä noin hieno keskiarvo!

      Mutta sehän oli vain positiivista opettajilta (tuo nuori äiti -kommentti) 😀

      Kiitos sinulle ja ihania pakkaspäiviä sinne ♥

  6. Marita sanoo:

    Huhhuhhuijakkaa – hymy tuli suupieliini kun satuin tämän postauksen lukemaan. Kuulosti niin tutulta, ihan kuin omaa nuoruuttani olisin kerrannut. Voi isä ja äiti parkoja mitä joutuivat kestämään! Tosin niitä pahimpia en viitsi edes muistella. Välillä mietin, että äitinä en edes halua tietää mitä kaikkea lapseni puuhaavat – saakoon elämä opettaa…

Kommentoi