sunnuntai 17. joulukuu 2017

Joulukotimme 2017 (kuvatulvavaroitus)

ILTAA IHANAT!

Joulukuusen tuikkivat kynttilät, elävä tuli kynttilälyhdyissä ja villasukat jalassa. Sohvannurkasta siis terkkuja sunnuntai-iltaan! Tänä vuonna alitettiin rima joulusiivouksen suhteen matalammalta kuin ikinä, mutta tiedättekös mitä? Ei tunnu pahalta :) Eilen illalla saavuttiin ystäviltä kotiin siinä puoli yhdeksän maissa. Mies oli imuroinut aiemmin, joten pyyhimme vain pölyt ja oioimme sohvatyynyt. Sitten oli koristelun vuoro. Tiedä häntä, minne olemme suurimman osan omista joulukoristeistamme muuton yhteydessä laittaneet, mutta onneksi löysimme osan niistä. Muuten kotimme on koristeltu pääosin mummun joulukoristeilla. Siellä täällä kurkkii nisseja ja nasseja. Isotissinen pääsi paikalleen pianon päälle. Aika maltillisesti mennään tämä joulu. Jos olisimme joulun kotona, niin olisin panostanut myös näyttäviin joulukukkiin.

Vaikka en poissulje mitään vaihtoehtoja joulukuusen suhteen tulevaisuudessa, niin silti jotenkin tuntuu että aito kuusi tuo vielä tässä vaiheessa elämää sen jouluntunteen itselle paremmin kuin tekokuusi. Vaikka niin kauniita tekokuusiakin nykyään löytyy, niin silti niistä puuttuu se itselleni olennainen osa joulua eli kuusen tuoksu. Jonain vuonna allergisoiduin joulukuuselle siinä määrin, että allergialääkettä kului pilleri päivässä. Onneksi tuo oli vain yhden joulun ”ongelma”.

Tänään pöytä notkui herkkuja, kun lähisuvun voimin kahvittelimme. Hienosti tänne meille sopi meidän 20 hengen tiivis porukka. Lapsia oli puolet, joten ääntä ja vilskettä riitti. Sopivassa määrin. Karvainen kaveri nautti huomiosta myös täysin rinnoin :) Hei, huomenna olisi luvassa herkuttelua ja muutama uusi resepti. Pysykäähän kuulolla!

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

PS. kiitsa ihanat jälleen kommenteistanne edellisiin postauksiin; nyt kun saatiin leipomisurakka päätökseen, niin kirin niihin vastaamiset kiinni tänä iltana/ huomenna 


16 Responses to “Joulukotimme 2017 (kuvatulvavaroitus)”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Kaunis joulukoti ja ihana kuusi <3
    Suloista sunnuntai iltaa sinne!

    • Maria Maria sanoo:

      Voi kiitos Sari ♥

      Nyt täytyy nauttia vielä näistä joulukoristeista…yleensähän se on itselläni Tapaninpäivä, kun joulu lähtee ja kevät saapuu ;D

  2. Voi kuinka kauniita kuvia ja kaunis koti!<3 Joulu<3 <3

    Oli ihana eksyä blogiisi, taidan saada siitä taas uutta luettavaa!

    Oikein ihanaa joulua!

  3. Elina sanoo:

    Moikka!:)
    Teillä on kyllä aivan upea koti ja sulla on silmää sisustukselle. Jotenkin niin ihanan harmoonista ja kaikki sopii yhteen tosi kivasti.
    Mulle joulun tuoksu tulee siitä muovikuusesta, sillä mun vanhemmilla on ollut mun lapsuudesta asti muovikuusi, koska olemme äitini kanssa astmaatikkoja ja oikea kuusi on tuonut mukanaan kauheat kohtaukset. Se on niin huvittavaa, että kun menen jouluna vanhemmille ja haistan sen muovikuusen hajun, niin tulee aivan ihana joulufiilis:D Omaan kotiin en ole vieläkään saanut ostettua kuusta vaikka lähennellään 30-vuotta, jospa vaikka ensi jouluna.
    Ihanaa joulun odotusta sinne teille. Sulla on aivan ihana blogi!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Elina

      ja hei kiitos ♥ Vähän on tällainen rustiikkisempi meininki sisustuksessa täällä uudessa kodissa ja välillä silmät tahtoisivat vaaleampaa ilmettä, mutta näillä mennään :)

      Hei ihana joulun tuoksumuisto sinulla! Sepäs se on, että aidot kuuset eivät sovi kaikille. Onneksi on vaihtoehtoja :)

      Kiitos ja sinne myös ihanaa joulun odotusta ♥

  4. -A- sanoo:

    Kaunis ja lämmin jouluinen koti. Ja sukulaisten kesken herkuttelu ja ajan viettäminen kuulostaa niin mukavalta, pian itsekin tapaan sukulaisiamme.

  5. Tuija sanoo:

    Mistäköhän tuo joulukuusessanne oleva kaunis ”ketjumainen” nauha on ostettu?

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Tuija,

      muistaakseni itse ostin nuo aikoinaan Löytötavaratalosta, mutta tänä vuonna näin samanmoisia Tokmannilta! :)

  6. Sanna sanoo:

    Voi että on kaunista!Punaista juuri sopivin ripauksin ja todella kaunis,tuuhea kuusi!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja kiitos ♥

      Vähän tällain kotoisammin fiiliksin mennään uudessa kodissa. Osin mummun vanhojen joulukoristeiden ansiosta ;)

  7. Helena sanoo:

    Ihana asunto! Mustaa,valkoista ja sopivasti pelkistetty! Hyvää joulua!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Helena ja kiitos kaunis ♥

      Välillä kaipaa pelkistetympää ilmettä, mutta tähän vanhaan taloon sopii tämä tyyli :)

      Kiitos ja hyvää joulua sinnekin ♥

Kommentoi