torstai 14. joulukuun 2017

Jouluisen kahvipöydän herkut

HEIPPAHEI VAAN!

Se olisi sitten jouluviikonloppu edessä. Nimittäin sukulaisjouluviikonloppu. Ja ensimmäinen sellainen tässä kodissa muutamaan vuoteen. Sunnuntaina saamme tämän pienen lähisukumme kylään, sillä karkaamme jouluksi pohjoiseen. Ei mitään ruokakestejä pidetä sen kummemmin, mutta jotain pikkusuolaista leivon kyllä. Enemmänkin olen ajatuksen tasolla keskittynyt makeisiin tarjottaviin ja hyvä niin, sillä huomisen otin leivontapäiväksi. Lauantai menee työn merkeissä osiltaan, joten huomenna kiristetään essu tiukalle ja hihat laitetaan heilumaan anivarhain.

Makeita herkkuja teen sitä silmällä pitäen, että niiden pitää säilyä pari päivää. Jopa parantua parissa päivässä. Makeiksi herkuiksi tänä vuonna valikoitui (klikatkaahan linkkiä päästäksenne reseptiin :)).

lusikkaleivät äidin ohjeella
joulun mehukkain taatelikakku
jouluinen marenkikranssi
piparkakkuvuokaleipä tai jouluinen juustokakku
jouluinen riisisuklaa
piparkakku-rocky road
joulutortut

Eiköhän näillä jo pärjätä? Mies oli vähän sitä mieltä, että lähtee tapansa mukaan tarjoilut lapasesta 😉 Nuo joulutortut ajattelin kyllä paistaa h-hetkellä, että ovat sitten tuoreita tarjoiltaessa. Marenkikranssin ja piparkakkuvuokaleivän täytän myös sunnuntaiaamuna, mutta siihen touhuun ei paljoa aikaa kulu!

Lauantaina työpäivän jälkeen suoritamme suitsaitsukkelaa joulusiivouksen. Aivan kamalaa tehdä se suitsaitsukkelaa, mutta tänä vuonna mennään sieltä mistä aita on matalin 😀 Siivouksen jälkeen kannetaan kuusi sisään ja asetellaan nisset ja nasset esille. Lauantai-iltana on luvassa hieman laatuaikaa ystävien kanssa  Pieni hengähdys ennen viimeistä puristusta. Jouluviikko tulee olemaan niin kaoottinen töineen päivineen, että en ole uskaltanut kalenteriin vilkaista. Tähän vielä se tosiasia, että kortit on askartelematta ja lahjat kaupoissa.

Mainitsinko muuten tuossa viikko takaperin, että meitsi mandoliini ei koe joulusta lainkaan stressiä? Kuinka väärässä sitä olinkaan 😉 Mutta hei, ensi perjantaina kun autonnokka suuntaa kohti Pohjanmaan lakeuksia ja sitä myötä kohti Pyhää, niin voi jo huokaista helpotuksesta. Siellä Lapin taianomaisessa tunnelmassa kun katoaa kiire välittömästi.Huomenna Insta Storyn puolella leivontafiiliksiä ja hei, johonkin väliin, ettei aika käy pitkäksi, niin myös pöydän maalausta. Jep, tultiin sittenkin siihen tulokseen, että maalataan tuo olemassa oleva mustaksi. Harvoin kun on sellainen tilanne, että meillä pöydän ympärillä olisi yli kahdeksan henkeä. Taidetaan olla vähän sellainen soutaja-huopaaja-pariskunta! 😀

Ne suolaiset tarjottavat ovat vielä mietinnässä, mutta mielelläni otan teiltä vinkkejä vastaan, jos teillä on sellaisia antaa. Jotain helppoa ja hyvää. Sellaista laadultaan, jonka ehtii valmistamaan sunnuntaina aamupäivällä. Kiitos jo etukäteen 

TORSTAITERKKUSIN,


12 Responses to “Jouluisen kahvipöydän herkut”

  1. Susa sanoo:

    Oi, mitä ihania leivonnaisia! Ja miten tutulta kuulostikaan tekemättömien asioiden lista. Korteista ei ole tietoakaan eikä lahjoista sen enempää, koti on siivoamatta ja sauna pesemättä… Nyt olisi selkeästi oikea aika oikaista sieltä mistä aita on matalin, mut ai hitsi, kun mä olen huono siinä 😉 Kaiken lisäksi kurkkuun pyrkii kaktus! Ei kiva, mutta kai se joulu sieltä tulee joka tapauksessa 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Susa

      ja kiitos 🙂

      Eiks olekin ihan hirmuisen vaikea alentaa sitä omaa rimaa ja mennä sieltä mistä aita on matalin…tai ei aitaa ollenkaan? 😀 Jos yhdessä tsempataan ja ei ressata? ♥

      Auts, täällä myös ääni maassa, mutta kaktus on onneksi pysynyt pois. Huspois sinne kaktukselle! 🙂

      Ihanaa perjantaita ♥

  2. Kaisa sanoo:

    Suolaisia sormisyötäviä kenties; ruisnappeja savulohitahnalla ja piparminttutuorejuusto-savupororullia tms?

    On siulla kyllä vauhti päällä 😉 Mutta kelpaa miulle, onpa kivaa seurattavaa/luettavaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Kaisa,

      katos vierivä kivi ei sammaloidu 😉 Ihanaa, kiva kuulla!

      Hei ja kiitos vinkeistä, ihan varmasti jompikumpi pääsee pöytään sunnuntaina ♥

      Ihanaista perjantaita ♥

  3. -A- sanoo:

    Voi mitä ihania tarjottavia onkaan tulossa, kyllä mielelläni olisin nyt sukulaisesi ja tulossa sunnuntaina herkuttelemaan ei kun kylään….;) Minulla on muutama pikkusuolainen tarjottava joita veivaan vuodesta tai juhlasta toiseen. Mm. lehtitaikinaneliöt. Eli lehtitaikinasta pieniä neliöitä ja paistetaan. Kypsä taikinaneliö on noussut ja se halkaistaan kahtia. Väliin haluamaasi tuorejuustoa, puolikas (no miksei kokonainenkin, mutta rullalle käärittynä) salami- tai poronpaistiviipale sekä rucolaa. Koko komeus vielä coctailtikulla ’kiinni’ ja siihen tikkuun vielä rucolaa, antaa näköä. Joskus ostan niitä pikkukuppeja, (=crustadit) ja sujautan kipon pohjalle palasen salaattia, tuorejuustoa ja päälle pala jotakin esim paprikaa sekä yrttisilppua. Tässä pari vinkkivitosta. ☺ Mukavaa sukulaisjouluviikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Saksaan A

      ja hei kiitos vinkeistä ♥♥♥

      Hih, voi kun voisin kutsua teidät kaikki kylään – niin paljon iloa tuotte kommenteillanne tälle bloggaajalle 🙂

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinnekin ♥

  4. Tiina sanoo:

    Lohitäytteinen munakasrulla, nopsa, täyttävä ja nami, nami 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Tiina ♥

      Täytyy guuglata tämä, kuulostaa meinaan aivan älyttömän hyvälle 🙂

      Kivaa alkavaa viikonloppua ♥

  5. Eetu sanoo:

    Osta joulutorttutaikina iso 1kg paketti ja leivo puolesta taikinasta ns. Suolaisia joulutorttuja. Itse olen tehny näitä jo viimeiset pari vuotta ja ainakin aikusten makuun uppoavat jopa paremmin kuin perinteiset. Taittele tortut normaalisti, mutta luumumarmelaadin tilalle laita pala Brie-juustoa ja viikunaviipale. Nam. Toinen vaihtoehto on aurajuusto ja päärynä tai esimerkiksi Brie ja karpalo! Ihan taivaallisia.

    Kannattaa myös käydä Hanna Gullishenin ( hannag ) Instagramista tsekkaamassa joulu kekseliään joulutorttujen tuunausvinkki: Joulytorttukuusi. Nyt on näppärä idea!! Ihanaa viikonloppua sinulle! Muista ottaa lasi viiniä leivontatouhujen keskellä 😉

    • Maria sanoo:

      Heippa Eetu

      ja hei suurkiitos sullekin vinkeistä ♥ Nyt tuli nälkä. Ja jano…mutta tuota punaviiniä ei sovi vissiin kaataa vielä näin aikasin lasiin. Ehkä puolen päivän jälkeen ;D

      Ei vais, täällä on täys pöhinä päällä!

      Hei ja joulutorttukuusi kuulostaa hyvälle, jonkun sellaisen väsäsin viime vuonna, mutta veikkaan, että Hannan on ehkä vähän pro:mpi 🙂

      Kivaa viikonloppua sinne ♥

  6. Leena Marin sanoo:

    Kiitos todella paljon herkullisista resepteistä ja ennen kaikkea erittäin hyvästä blogistasi. Tykkään kovasti! Lämminhenkistä, rakkaudentäyteistä viikkonloppua sukulaisten kanssa toivottaen! Paljon iloa leivontapäivästä sinulle Maria!

    • Maria sanoo:

      Heippa Leena

      ja voi kiitos sinulle ihanasta kommentistasi ♥

      Niin kuin tuossa yllä kirjoitin A:lle, niin voi kunpa voisin kutsua teidät kaikki lukijat kylään. Tuotte kyllä niin paljon iloa päiviini 🙂

      Kiitos ja sinne myös mitä ihaninta viikonloppua ♥

Kommentoi