tiistai 12. joulukuu 2017

Jouluista silmänruokaa

HEI HUOMENTA BLOGISTANIA!

Nämä varhaisaamujen tunnit ennen töihin lähtöä ovat kultaakin kalliimpia. Usein olen ihan tekemättä mitään, mutta tänään olen viettänyt aikaa puhelin kädessä. Jep, paha tapa. Mutta tarkoitus hyvä. Sillä, annoin aivojeni lepuuttaa kauniissa jouluisissa kuvissa. Pitkästä aikaa löysin itseni Pinterestin salaisesta maailmasta. Vie mukanaan, eikö? :) Vaikka meillä joulun kattaus on kokolailla suunniteltu, niin mikään ei estä vielä jatkojalostaa kattausta. Tällä hetkellä haaveilen tummansinisen ja kullan lisäksi luumun- ja vihreänsävyistä. Mausteisista sävyistä.

Mustat huonekalut, rustiikkiset pinnat, rouhea keramiikka, ryppyinen pellava – kaikki tämä hämyinen tuntuu olevan nyt niin mieleeni. Se on jännä, miten se mieltymys muuttuu myös vuodenaikojen mukaan. Keväällä sitä kaipaa taas mustien huonekalujen rinnalle vaaleanvihreää, hempeän vaaleansinistä ja hailakan keltaista. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten tunnistin kolme väriä eli mustan, valkoisen ja harmaan, olen tullut pitkän harppauksen eteenpäin. Noiden kolmen värin lisäksi vuoden sisään omaan värirepertuaariini on tullut ruskean sävyjä ja puuteriroosaa, hailakkaa liilaa ja jopa ripaus punaista. Isoja edistysaskeleita, etten sanoisi :)

Mitään perinteisiä jouluisia kattauksia ei näissäkään kuvissa ole, mutta silti ne ovat omalla tavallaan kovin juhlavia. Sehän se onkin, mikä tekee joulun; juhlan tuntu. Tai se omanlaisensa juhlan tuntu. Jollekin juhlaa on ne nisset ja nasset pöydällä, toiselle kristallit ja kultaiset kynttilänjalat. Yhtäkaikki, kenenkään tapaa ei sovi väheksyä. Joulu on sen verran intiimi juhla ja jokaisella on ne omat mieltymykset, että olisi väärin sanoa, mikä on oikea tapa sitä juhlistaa ja mikä väärä.

Mutta sen kyllä sanon, että meiltä löytyy yksi tuosta alakuvasta oleva joulukoristeen kaltainen valkoinen hirmu kita auki. Ei toivottavasti joulupöydästä, mutta sieltä jaloista pyörimästä :D Se on taas sitten erillisen postauksen arvoinen asia tuo koiran ruoan kinuamisen lopettaminen. Veikkaan, että joku meillä sitä ruokaa ruokapöydästä salaa antaa, sillä eihän toinen osaisi sitä pyytää ellei tietäisi…

Photos with links via my Pinterest

Hei, nyt koiran kanssa ulos ja sitten autonnokka kohti töitä! Ajelkaahan varovasti, on luvattu hurrrrjia lumisateita ainakin tänne meidän suunnalle.
Ihanaa, toivottavasti nyt jäisi maahan asti 

TUISKUISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Jouluista silmänruokaa”

  1. Voi, miten kauniita kuvia olet löytänyt! Tuo ylimmän kuvan pöytä ja sen alapuolella olevan kuvan lattia… Ottaisin koska tahansa moiset omaankin kotiini!
    Kuvien värimaailmatkin miellyttävät silmääni, vaikka yleensä suosin paljolti valkoista höystettynä beigellä ja vaaleanharmaalla. Tuollaiset mausteiset värit ovat omalla tavallaan myös todella kauniita.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Suvi

      ja eikös olekin ihania? ♥

      Sehän se onkin, että mieluusti ottaisi tämänkaltaisen värimaailman kotiin, jos joku tulisi stailaamaan…mutta tuntuu, että sillä yhdellä luumunvärisellä koristetyynyllä tuolla valkoisen seassa ei ihan vielä saada hämäränhyssyä meininkiä aikaan :)

      Ihanan talvista tiistai-iltaa ♥

Kommentoi