sunnuntai 10. joulukuu 2017

Mehevä porkkanakakku (sis. arvonnan)

HEI SULOISTA SUNNUNTAIHUOMENTA!

Kuten aika monena sunnuntaina viime aikoina, niin myös tänä sunnuntaina blogissa herkutellaan. Leipominen, kuten ruoanlaittokin on rentoutuskeinoista minulle se ehkä kultaisin. Varsinkin näin joulua ennen. Rakastan uppoutua reseptien pariin, kaivaa tarvittavat ainekset esiin kaapeista, sytyttää kynttilän keittiön työtasolle, laittaa taustamusiikkia soimaan ja antaa leivontaflow:n viedä. Kietoa essun tiukalle ja hiukset pois silmiltä. Näin myös eräänä pakkaspäivänä viime viikolla. Keittiön ikkunoista alkoi pikkuhiljaa kajastamaan päivän valo ja lumiset hanget. Mikään ei voita pakkaspäivän leivontatalkoita! Kaupallisen yhteistyön myötä Sunnuntain kanssa pääsin testaamaan uutta Sunnuntai leivontaöljyä.

Sunnuntai leivontaöljy on öljyseos, jossa yhdistyvät pehmeä, sydänystävällinen rasva sekä erinomaiset leivontaominaisuudet. Lisäksi tuote sopii monenlaiseen leivontaan aina suolaisista makeisiin herkkuihin. Itse koen välillä voin tai margariinin sulattamisen työlääksi. Leivontaöljy on valmis sellaisenaan ja löytyy kauppojen öljyhyllystä. Leivontaöljy on nimenomaan öljyseos, ei juokseva margariini, vaikka se pullomuotonsa takia helposti saatetaan siihen sekoittaa. Se mikä itseäni on voissa kiehtonut on voin maku. Sunnuntai leivontaöljyyn on lisätty voiaromia, joten maku ei leivonnaisissa muutu. Tuote sisältää 95% rypsiöljyä, joten sen rasvahappokoostumus on erinomainen, sydänystävällinen. Leivonnaisiin luvataan myös hyvän maun lisäksi kuohkeutta.

Ilomielin lähdin leipomaan leivontaöljyllä erästä meidän perheen suosikkia, nimittäin mehevää porkkanakakkua, jossa tuo kuohkeus on valttikortti niin pohjassa kuin kuorrutteessakin. Kun alla olevan reseptin tuplaa, niin saa pellillisen porkkanakakkua. Kuorrutetta teen aina mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä kuorrutemäärästä olisi riittänyt täytteeksi myös kakkuun, mikäli kakun olisi puolittanut ja tehnyt siitä täytekakkumaisen porkkanakakun.

MEHEVÄ PORKKANAKAKKU

2 munaa
2 dl fariinisokeria
1 dl Sunnuntai leivontaöljyä
3 dl raastettua porkkanaa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 d maitoa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl ruokasoodaa
pieni kourallinen saksanpähkinöitä

Kuorrute
1 dl Sunnuntai leivontaöljyä
200 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl maitoa

-vatkaa munat ja fariinisokeri sekaisin
-lisää leivotaöljy ja raastetut porkkanat
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
-lisää lopuksi maito ja ruohitut saksanpähkinät
-kaada voideltuun uuni vuokaan (itselläni oli käytössä suorakaiteen muotoinen leipävuoka)
-paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia
-anna kakun jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrute:
-vatkaa leivontaöljy ja tuorejuusto sekaisin
-lisää tomusokeri ja vaniljasokeri
-lisää tarvittaessa maitoa saadaksesi oikeanlaisen koostumuksen
-levitä kuorrute porkkanakakun päälle
-koristele saksanpähkinärouheella

Miten tuo Sunnuntai leivontaöljy suoriutui leivontatestistäni? Erittäin hyvin, porkkanakakun maku ja kosteus olivat huippuluokkaa maistajaraadin mielestä :) Kuorrutekin onnistui loistavasti, vaikka leivontaöljy on koostumukseltaan aivan erilaista kuin pehmeä voi. Tällä kertaa halusin kuorruteesta hieman valuvan, mutta jos siitä ei halua näin valuvaa, vaan kiinteämmän, niin kannattaa vähentää hieman leivontaöljyn määrää. Mikäli porkkanakakusta haluaa tehdä jouluisemman version, niin siihen voi lisätä teelusikalliset neilikkaa ja kardemummaa tai valmista piparkakkumausteseosta. Jo tällaisenaankin se tuo kotiin joulun tuoksun. Kiitos tuon kanelin.

Kuinka usein sinä leivot?

Vastaamalla tähän kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa olet mukana Sunnuntai-tuotepaketin arvonnassa. Sain arvottavakseni kaksi pakettia! Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä eli 17.12.  klo 10.00. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Nyt kohti suloisen sunnuntain askareita. Mitäs muutakaan kuin jouluisten herkkujen leipomista tiedossa :)

SULOISTA SUNNUNTAITA,


111 Responses to “Mehevä porkkanakakku (sis. arvonnan)”

  1. Niina sanoo:

    Tykkään leipoa, mutta nykyään en ehdi leipoa niin usein kuin haluaisin. Leivon kuitenkin useamman kerran kuussa. Ja nyt joulunaikaan vielä useammin :)

    • Pekka sanoo:

      Joka viikko Jotain, leipää, sämpylää, kakkua, pullaa, piirakoita, torttuja,…

  2. Satu sanoo:

    Aika harvoin leivon, keskimäärin ehkä pari kertaa kuukaudessa.

  3. Tuija sanoo:

    Ihan viikottain en (enää) leivo, mutta useamman kerran kuukaudessa

  4. Minna sanoo:

    Muutaman kerran kuukaudessa tulee leivottua

  5. lilliputti sanoo:

    Hei,alkoipa tekemään mieli porkkanakakkua. Ihania kuvia! Tulee aika vaihtelevasti leivottua, mutta kerran viikkoon on joku taikina aina tekeillä. Isommat lapset myös innokkaita leipureita niin vähentänyt omaa leipomista. Mukava nauttia myös heidän tuotoksista.

  6. Miilu sanoo:

    En leivo koskaan.
    Koen olevani huono siinä enkä voi oppiakkaan kun en opettele!
    Leipominen vaatisi ennakointia; mitä ostaa kaupasta, olen niin ”nytheti”-ihminen etten kykene siihen :D
    Lisäksi se on sotkuista. Jos voittaisin niin edes jotain tarpeellista löytyisi kaapista ja tämä saisi minut innostumaan!

  7. manna sanoo:

    Melkein kerran viikossa:)

  8. Ameliamelia sanoo:

    En nauti ihan hirveästi leipomisesta, mutta on kiva tehdä välillä jotain hyvää itselle ja lapsille. Suht harvaan leipomistahtiin nähden pinnailen kyllä järjettömän paljon kivan kuuloisia reseptejä :)

  9. VaSi sanoo:

    fiiliksen mukaan, joskus useammin ja väliin taas viikkojen tauko.

  10. Hanna sanoo:

    Leivon pari kertaa kuukaudessa. Leipoisin useamminkin mutta sitten tulisi syötyä liikaa…

  11. Tiia sanoo:

    Aina kun tulee vieraita tai synttäreitä ym. Tykkään leipomisesta. Suolaisia juttuja tulee tehtyä lähes viikottain. Nyt vähän vähentynyt huvin vuoksi leipominen, kun yritän olla herkkulakossa.

  12. Tarjaheleena sanoo:

    Leivon pari kertaa kuukaudessa. Kun on itse tehtyä pullaa ei tule syötyä karkkia.

  13. tytti sanoo:

    Leipominen on minun harrastukseni ,varmaan kolme kertaa viikossa tulee leivottua.Tämä sunnuntain tuote on minulle uusi,niin mieluusti arvontaan mukaan.

  14. KatiR sanoo:

    Ehkä pari kertaa kuussa tulee nykyään leivottua. Meidän perheen suosikkiresepti on tosi helppo mutakakku, lapset osaavat sitä tehdä itsekin makeannälkään :-) Leivän ja sämpylöiden leipomisessa täytyy taas ryhdistäytyä, sillä saa ison säästön ruokalaskuun ja kuin hyvää on tuore leipä….

  15. Kirsi sanoo:

    Herkullisen näköinen kakku. Porkkanakakku on suosikki myös meidän perheessä. Leivon yleensä viikonloppuisin.

  16. Pajulintu sanoo:

    Leivon keskimäärin kerran viikossa. Teen usein siemennäkkileipää ja tattarileipää, joskus muffineja tai marjapiirakkaa.

  17. Jojo sanoo:

    Leivon pääasiassa viikonloppuisin, mutta jos arkena oikein vanne kiristää päätä ;), niin välillä myös iltaisin!

  18. Johanna sanoo:

    Vaihtelevasti… joskus monta kertaa kuukaudessa ja sitten taas voi mennä pitkä aika välissä,etten ollenkaan. Tänään ainakin pipareita!

  19. Eeva sanoo:

    Ennen leivoin viikottain, mutta nykyään ehkä kerran, pari kuukaudessa.

  20. Meillä leipominen menee vähän kausittain. Joskus leivotaan monena viikonloppuna putkeen, mutta keskimäärin kuitenkin ehkä vain noin kerran kuukaudessa. Lapset kyllä tykkäävät kovasti osallistua ja parasta tietysti heidän mielestä on lastojen ja kulhojen nuoleminen ;) Nyt muuttotohinoiden keskellä täytyy oikein kunnostautua keittiön puolella ja leipoa edes jouluksi jotain herkkua pöytään! :)

  21. Eetu sanoo:

    Leipoisin varmaankin joka päivä, jos vaan voisin, sillä minulle se on myös mitä parhain rentoutumiskeino. Vähän täytyy kuitenkin harjoittaa itsehillintää, sillä sinkkutaloudesta ei muita syöjiä löydy enkä viitsi ihan koko ajan viedä leipomuksiani myöskään työpaikalle. Myös housut mahtuu päälle paremmin, kun leivon vain n. viikon tai kahden välein. :)

  22. TuijaM sanoo:

    Enää ei tule kovin usein leivottu, ehkä muutaman kerran kuukaudessa.

  23. Aila sanoo:

    Leivon parisen kertaa kuukaudessa.

  24. Anu sanoo:

    Juhliin leivon, joskus muutenkin, aika harvoin tulee tehtyä. Nyt kun neiti on seiskalla ja köksä alkoi, niin meilläkin tuoksuu huomattavasti useammin leivonnaiset, ihanaa. Kiitos tästä porkkanakakun ohjeesta, taidan tehdä ensi viikonlopun synttärikemuihin yhtenä tarjottavana tätä.

  25. Matilde sanoo:

    Kerran viikossa.

  26. JonnaG sanoo:

    Kyllä mä melkein viikottain leivon, nyt joulun alla vielä useammin.
    Onneksi noille perheen miespuolisille maistuu!;)

  27. Tuuli sanoo:

    Nykyään leivon ihan liian harvoin. Kotona ei oikein ole syöjiä, ystäviä ehtii kutsua kylään liian harvakseltaan. Enkä halua muuttua tynnyrin kokoiseksi syömällä kaikkea yksin ;-)

  28. Nkl80 sanoo:

    Joulua kohden tulee leivottua joka viikko, mutta hitsi kun nuo herkut tuppaavat jämähtämään samointein lantiolle. Leivonta on kyllä mukavan rentouttavaa puuhaa.

  29. Miikku sanoo:

    Pari kertaa kuussa.
    Minulle myös leipominen ja ruuanlaitto käy rentoutumisesta

  30. Hopsu sanoo:

    Leivon harvoin, paitsi näin joulunaikana useimmin. Olen töissä ammatillisessa oppilaitoksessa ja aika usein ostan leivonnaisia sieltä. Mutta tykkään todella paljon leipomisesta. Leppoisaa joulunaikaa.

  31. MaaritN sanoo:

    Leivon viikonloppuisin. Tykkään kovasti leipomisesta, mutta kun tuotokset pitäisi syödäkin niin linjat ei ihan kestä kovin usein herkuttelua. Siitä syömisestäkin kyllä tykkään. Harmi kun esim kahden pullan leipomimen on aika mahdotonta!!

  32. Kristiina sanoo:

    Leivon nykyään harvemmin koska teini-ikäinen tytär hoitaa leipomiset nykyään. Onko muuten aiemmat arvonnat jos arvottu ? (tuoksukynttilät ja ihonhoito)

  33. tiiu sanoo:

    aika harvoin tulee leivottua

  34. Seija sanoo:

    Heissan! Rakastan leipomista, mutta teen sitä nykyisin turhan harvoin, ehkä noin kerran kuussa. Joskus olen leiponut ihan viikottain ja se on ollut kyllä ihanaa. Uusi marjapiirakka heti syödyn tilalle on ollut kyllä maistuva, terveellinen ja ennen kaikkea se rentouttavin resepti arjen keskelle :-)

  35. Sari P sanoo:

    Yleensä leivon viikonloppuna, kun aikaa on enemmän – saa jotain herkkuja jääkaappiin :)

  36. Sennu sanoo:

    Kerään usein netistä ja lehdistä ihania reseptejä, mutta loppujen lopuksi testaan niitä todella harvakseltaan. Joulun alla tulee aina leivottua vähintään keksejä lahjaksi :)

  37. Repe sanoo:

    Leivon lähestulkoon viikottain. Yleensä viikonloppuisin :)

  38. Milli sanoo:

    Lähes viikottain tulee leivottua jotakin.

  39. Rida sanoo:

    Leivon 1-2 krt viikossa ja tuota leivontaöljyä on pitänytkin kokeilla

  40. Elise H. sanoo:

    Leivon yleensä noin kerran kuukaudessa, mutta haluaisin leipoa paljon paljon useammin! :D

  41. Anna sanoo:

    Yleensä tulee leivottua vain synttäreille ja muiden merkkipäiven aikaan, ja muuten esim. pullahampaan kolotukseen auttaa pakasteen paistovalmiit yksilöt :-)

  42. Nonnuska sanoo:

    Nykyään kun olen pienten lasten kanssa kotona tulee leivottua usein ☺ On ihana kun 3vee haluaa olla mukana ☺ nonnalarissa@hotmail.com

  43. Kati sanoo:

    Leivon maksimissaan kerran kuussa. Olen laiska leipuri ja erityisesti hiivalla kohotettavia leipomuksia välttelen. Toisinaan inspis iskee ja leivon sitten useaa sorttia kerralla.

  44. Anna sanoo:

    Hyvin harvoin, erityisesti nyt kun olen ollut tarkka siitä mitä suuhuni pistän! Mutta varmasti tulen auttamaan äitiäni näin joulun alla :)

    anna-ylitalo@hotmail.fi

  45. Heli sanoo:

    Kerran parissa viikossa. Leipoisin mielelläni useammin, mutta pienten lasten kanssa se on hieman haastavaa.

  46. Päivi Turkki sanoo:

    Leivon vähintään joka viikonloppu, joskus arkenakin. Näin joulun aikaan on ihanaa kun talossa tuoksuu ihanat jouluiset tuoksut.

  47. tikku sanoo:

    Olen vasta nyt alkanut innostua leipomisesta enemmän ja on tullut leivottua noin pari kertaa kuussa.

  48. Sari sanoo:

    Moikka!
    Kerran pari viikkoon ”huudatan” vatkaimia. Kääretorttuja ja erilaisia marjapiirakoita tulee tehtyä. Kaikki neljä muksua perheineen, kun tulevat joka sunnuntaiselle lounaalle äidin luo, tarvitaan pötyä pöytään PALJON.

  49. Mallukka sanoo:

    Nykyisin paljon vähemmän kuin ennen. Ehkä kerran pari kuussa jotain makeaa tyyliin marjapiirakka tai kuivakakku.

  50. Rea sanoo:

    Leivon pari kertaa kuukaudessa.

  51. hanna sanoo:

    Leivoin pari kertaa kuukaudessa, yleensä jotain aika helppoja muffinsseja tai kakkuja. Mihinkään pieneen piiperrykseen minusta ei ole. Leipomishetkiä helpottamaan on syksyn omenasadon jäljiltä omenakakun pohjia. Ne on helppo ja nopea täyttää melko juhlavaksikin tarjottavaksi, kun tietää vieraiden olevan tulossa.

  52. Outi sanoo:

    Pari kertaa kuukaudessa tulee leivottua jotain, tosin nyt näin joulun aikaan tulee tehtyä enemmän :)

  53. Johanna sanoo:

    Haluaisin leipoa useammin kun kerkeän tällä hetkellä. Ehkä kerran kahdessa viikossa näyttääpä tämä porkkanakakku hyvältä

  54. Johanna sanoo:

    Leivon viikottain. Joulun aikaan useamminkin.

  55. Elina sanoo:

    Paristi kuukaudessa

  56. Seijahannele sanoo:

    Leivon lähes viikottain – huolimatta siitä että vaaka kertoo että ei pitäisi.

  57. Riikka sanoo:

    Leivon melko harvoin, ehkä kerran kuukaudessa.

  58. Ulla sanoo:

    Leivon hävyttömän harvoin, sillä meillä tuon leipomispuolen hoitaa teinipoikani :)

  59. piitu sanoo:

    Melkein viikottain

  60. Arja sanoo:

    Meillä uuni lämpenee useamman kerran viikossa leipomuksien vuoksi. Vaihtelevasti makeaa ja suolaista.

  61. tiitu sanoo:

    Leipoisin useamminkin, mutta meillä ei juurikaan leipomukset kulu!? Ehkä pari kertaa kuukaudessa,jos vieraita on tulossa,tai muuta.

  62. Aurinkoinen sanoo:

    Kesällä leivon useammin, tuoreista marjoista on kiva tehdä piirakoita.

  63. Airiina sanoo:

    Leivon usein, tykkään tehdä maukasta ja olen alkanut antamaan lahjaksi kakkuja sellaisille jotka eivät itse enää jaksa leipoa.

  64. Hennajenniina sanoo:

    Kerran viikossa teen jotain ja porkkanakakku on yksi perheemme suosikki.

  65. Sari sanoo:

    Nykyään leivon aika harvoin, oikeastaan vain silloin kun on esim. syntymäpäivät perheessä tai tulee vieraita. Tosin tänään leivoin pipareita!

  66. Pee sanoo:

    En oikeastaan leivo muuta kuin patonkia ja sitten vohveleita ja lättyjä.

  67. Appa sanoo:

    Olisikohan kaksi kertaa kuukaudessa sellainen keskiarvo, näin joulun alla leivon kyllä joka päivä ja taatelikakku sekä hedelmäkakku ovat bravuurini.

  68. VirpiM sanoo:

    Suurimman osan vuotta ehkä pari kertaa kuussa, mutta näytös/myyjäisaikaan pari kertaa viikossa.

  69. Elsa sanoo:

    Vähän on harventunut tahti kun pesä tyhjenee,mutta ehkä joka toinen viikko keskimäärin..nyt jouluksi kyllä pitää leipoa monta päivää kun iso porukka tulee kotiin

  70. Pipsa sanoo:

    Vähintään kerran viikossa. Leivonta on niin mukavaa puuhaa

  71. Eija sanoo:

    Nykyään leivon harvemmin.Leipominen on mielipuuhiani ja varsinkin täytekakut!

  72. Jenica sanoo:

    Aika harvoin, sillon kun leipomiskärpänen iskee nii sillon sit leivotaan kunnolla!

  73. Juulia sanoo:

    Joskus iskee leivontainto ja leivon useamman kerran viikossa, joskus voi olla parinkin kuukauden tauko :)

  74. N@gmail.com sanoo:

    +20 kuvaa yhdestä ja samasta kakusta

  75. Ella sanoo:

    Leivon viikottain sämpylöitä. Aloitamme päivän joka aamu omatekoisilla sämpylöillä.
    Pullaa meillä on aina pakkasessa ja muutakin leivon tarpeen mukaan.

  76. Susanna sanoo:

    Leivon yleensä noin 1-2 kertaa kuussa, haluaisin kyllä useamminkin, mutta tällä hetkellä en ole oikein ehtinyt. Joskus leivon sitten useamminkin jos into yllättää!

  77. Marika sanoo:

    Noin kerran viikossa tulee leivottua, välillä makeaa ja välillä taas suolaista. Leipominen on niin terapeuttista, mieli lepää ja rentoutuminen on takuu varmaa. Kaiken lisäksi perhe nauttii tuotoksista.

  78. Annika sanoo:

    Leivon joka viikko. Suosikkejani ovat cookiesit ja erilaiset kakut.

  79. Teija sanoo:

    Leipominen on mukavaa, itse haluaisin leipoa enemmänkin jos aika riittäisi, nyt ehkä 4 kertaa kuukaudessa.

  80. Milla sanoo:

    Viikottain! :)

  81. Tanja sanoo:

    Näin joulunalla useastikin viikossa, mutta normaaliaikaan ehkä kerran viikossa. Suolaista ja makeaa. Makean leipominen painottuu viikonloppuihin.

  82. OutiH sanoo:

    Pari kertaa kuukaudessa.

  83. Maria M sanoo:

    Pari kertaa kuukaudessa leivon. Yritän joka viikonloppu jotain pientä, mutta aina ei vaan aikataulut anna myöten. Leipominen on kyllä ihanaa:-)

  84. Liisa sanoo:

    Usein, pari kertaa viikossa. Nytkin porkkanakakku uunissa :)

  85. Anu sanoo:

    Leivon pari kertaa viikossa.

  86. Jasmiina sanoo:

    Melkein viikoittain :-) ja silloin kun inspiraatio iskee, monta kertaa viikonlopun aikana.

  87. Minttu-Maaria sanoo:

    Muutaman kerran kuukaudessa tulee leivottua, joskus useamminkin

  88. Johanna sanoo:

    Aika harvoin tulee leivottua. Se on vähän kausittaista.
    Ehkä kerran kuukaudessa.

  89. ella sanoo:

    Viikoittain, jopa useamman kerran! Rakastan leipomista.. Ja tuo porkkanakakku näyttää hyvältä!

  90. irene sanoo:

    Joka viikko tulee jotain leivottua eilen tein sitruunakakun.

  91. Smarianne sanoo:

    Aika harvoin, mutta teini 14vee useammin.

  92. Kaija sanoo:

    parikin kertaa viikossa tulee leivottua

  93. Lea sanoo:

    Melko harvoin tulee nykyään leivottua, lähinnä jos synttärit tai muut juhlat. Tietysti jouluksi myös jotakin!

  94. Mari S sanoo:

    Kyllä kerran viikkossa täytyy jotain leipoa! Se vaan on niin hyvää terapiaa:) Ja kiva on aina kokeilla jotain uuttakin!

  95. Salla sanoo:

    Useamman kerran kuukaudessa

  96. Tarja sanoo:

    Viikottain, tykkään sekä leipoa että syödä.

  97. kirsi sanoo:

    aina kun inspiraatio iskee

  98. Leena sanoo:

    Harvakseltaan.
    Jos leipoisin useammin, alkaisi vaaka nitistä liitoksistaan.
    Jouluksi tulee kyllä leivottua torttuja, pipareita ja pasteijoita.
    Yleensä leivon juhlapyhiksi.
    Kesällä mansikkakakkuja ja syksyllä mustikkapiirakoita.

  99. Jaana sanoo:

    Ennen kun lapset oli pieniä leivoin joka viikko jotain.
    Nykyään leivon vain juhlapyhiksi.

  100. Elina sanoo:

    Vähintäänkin pari kertaa kuussa, harmillisen vähän. Pienet lapset vähän hidastavat tahtia, kun haluaisi keskittyä. Yhdessäkin on isomman kanssa paljpn leivottu.

  101. Satu sanoo:

    Leivon kerrann viikossa keskimäärin.Näkkäriä, sämpylöitä, piirakoita.Leipoisin mielelläni useamminkin jos vain aika riittäisi :)

  102. SasuK84 sanoo:

    Leipoisin mielelläni useamminkin, mutta vyötärö ei sitä salli :D Yleensä leivon kun tulee vieraita, ehkäpä kerran kuukaudessa. Näin joulun alla tulee helppoja pipareita ja joulutorttuja kyllä tehtyä useammin :)

  103. ansu88 sanoo:

    Kerran kuussa.

  104. Pia sanoo:

    Aika usein on tullut leivottua ja joskus kokeiltua ihan uusiakin juttuja.

  105. Nina sanoo:

    Leivon silloin tällöin. Sisaren lasten synttäreille leivon lähes poikkeuksetta juustokakun, kotona mokkapaloja, korvapuusteja ja mustikkakiisseliä. Myös kananmunattomia ohjeita tulee kokeiltua, sillä siskon tyttö on mm.kananmunalle allerginen.

  106. Gustavå sanoo:

    Leivon pari kertaa viikossa, aina fiiliksen mukaan. Kun leivonnan vauhtiin pääsee saatan leipaista useammankin kerran .

  107. Maria sanoo:

    Pari kertaa kuukaudessa tulee leivottua

  108. Oili sanoo:

    Liian harvoin nykyään, ehkä pari kertaa kuukaudessa.

  109. maijis_ sanoo:

    Leivon keskimäärin kerran kuukaudessa.

  110. Merja sanoo:

    Nykyään tulee leivottua harvemmin mutta joka kuukausi jotain….

Kommentoi