tiistai 28. marraskuu 2017

Mielikuvamatkailua ja jouluista matcha-lattea

HEISSULIVEISSULI VAAN!

Rakastan yleensä marraskuuta, mutta nyt täytyy sanoa, että kovin mielissäni olen siitä, että tällä viikolla vaihtuu joulukuuksi :) Vaikkei nyt niin kovin jouluista ulkona olekaan. Mielikuvamatkasin tänään hetkeksi valkoisille hangille, sillä lumen puutteessa se on oikeastaan ainoa, mitä voi tehdä nähdäkseen lumen. Hetken aikaa pystyin kuulemaan narskuvan pakkaslumen kengän alla. Tuoksuttamaan sen tuoksun, joka pakkasilmalla vallitsee. Tuntea, kun pakkanen puraisee poskea.

Jos rehellisiä ollaan, niin kyllä mä kaipaan niitä lapsuusajan talvia. Lumisia sellaisia. Ellen nyt ihan väärin muista, niin kyllä mun lapsuudessani oli lunta marraskuusta aina huhtikuulle. Oliko teidän lapsuudessanne samoin? :D Mielikuvamatkailu valkoisille hangille auttoi pimeänä päivänä.

IDMuistan silloin aikoinaan, kun mulla oli tapana yöllä herätä valvomaan erääntyvien ostolaskujen tai milloin minkäkin takia, että ainoa keino rauhoittua ja saada kenties uudelleen unen päästä kiinni oli mielikuvamatkailu. Silloin matkasin jonnekin lämpimään. Asettauduin makaamaan aurinkotuolille ja tunsin lämmön. Silmissäni näin lähimmän palmun latvan huojuvan leppeässä merituulessa. Korvani kuulivat aallon pauheen. Annoin hengityksen virrata luonnollisesti. Usein rentouduin mielikuvamatkallani niin paljon, että sain unen päästä kiinni.

Onneksi tätä nykyä ei juuri enää tarvitse kärsiä yövalvomisista. Vaikka stressattavia asioita olisi vaikka kuinka, niin olen oppinut olemaan stressaamatta. Tajunnut, että ne asiat, joille en itse voi mitään eivät ole stressaamisen arvoisia. Eräs merkittävä asia, joka on vähentänyt yöllisiä heräilyjä ja yöllisten mielikuvamatkailujen tarvetta on se, että enää hyvin harvoin juon kahvia klo 14.00 jälkeen. Se vaikuttaa suoraan ei unen saantiin, mutta unen laatuun.

En ole niinkään teen ystävä, mutta golden milk tai uusin ihastukseni matcha-latte ajaa kahvin aseman iltapäivisin ja iltaisin. Viime aikoina olen tuunannut matcha-lattea kohti jouluisempia sävyjä:

♥ JOULUINEN MATCHA-LATTE ♥
2:lle

2 tl matcha-jauhetta*
1 dl vettä
2 dl maitoa
(esim. kauramaitoa, mantelimaitoa tai täysmaitoa, kuten minulla)

2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
loraus hunajaa

-kiehuta vesi, lisää siihen hunaja ja mausteet
-kaada kahteen mukiin ja sekoita niihin matchajauheet (1 tl/ annos)
-kuumenna maito ja vaahdota se (tai lämmitä ja vaahdota vaahdottimella, kuten minä)
-kaada matcha-teen päälle mukeihin
-nauti 

Vaikken yöllisiä mielikuvamatkoja kenellekään toivo, niin rohkaisen silti ottamaan aikaa arjessa ja lähtemään mielikuvamatkalle. Ei voisi olla edullisempaa ja ympäristöystävällisempää tapaa matkustaa. Vielä muutama työjuttu ja sitten lähden, en mielikuvamatkalle, vaan kotimatkalle ja kaupan kautta kotiin. Jo toinen viikko peräkkäin, kun unohdin tehdä kauppakassitilauksen. Tietää jokapäiväistä kaupassakäyntiä ja sitä aivot lyövät tyhjää ruokien suhteen. Täytyypi palata tuonne arkiruokapostaukseeni hakemaan vinkkejä :D

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

* Matcha -jauhe saatu Lielahden Lifesta


6 Responses to “Mielikuvamatkailua ja jouluista matcha-lattea”

  1. Riikka sanoo:

    No aivan saletisti oli ennen vanhaan jo marraskuussa maa valkoisena ja pakkasta piisasi. Tässä kohtaa en ala väittelemään, että aika olisi kullannut muistot. Kyllä vaan ennen oli kunnon pakkaset ja hanki, ken muuta väittää niin on syntynyt myöhemmin kuin minä ;)

    Hassua myöntää, mutta olen jo vuosia käyttänyt tuota ”meri, palmut, hiekka ja pari rantatuolia”- menetelmää kun olen halunnut rauhoittua yöllä. Lähinnä jos herään kesken unien. Se on iskostettava sillä seisomalla päähän, ettei ajatukset lähde harhailemaan muihin asioihin. Toimii, toisinaan ei.

    Matcha- lattea en ole kokeillut, enkä taida. Tylsä tyyppi kun ei innostu uusista jutuista…tai eihän tuo enää mikään uusi ole. Ei vaan kaikkiin ”hömpötyksiin” jaksa lähteä mukaan.

    Mutta mukavaa iltaa sinne ja rauhallista mieltä.

    • Maria Maria sanoo:

      No moi Riikka
      ja hei näin mäkin muistelen! Onneksi en ole ainoa, joka muistaa talvet paljon lumisempina ja kylmempinä :D

      Ihanaa, että sulla on sama ”pakopaikka” kuin mulla. Mielikuvitusmatkailu on ihanaa <3

      Mulla oli vähän ennakkoluuloja matcha-lattea kohtaan, kuten kaikkia trendijuttuja. Mutta nyt olin väärässä; tuo on niin hyvää :)

      Ihanaa ja rauhallista torstaita sinne <3

  2. Olen itseasiassa tehnyt matcha lattea juuri samalla ohjeella hunajaa lukuunottamatta. Se on yllättävän hyvää, tosin hieman työlästä valmistaa ja siksi monesti ”unohtuu”.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa!

      Oih, eikös olekin ihanaa? :)

      Juu, vähän enemmän tähän menee aikaa kuin kahvin keittämiseen, mutta se palkitaan!

      Ihanaa torstaita <3

  3. Voi, minäkin kaipaan kovasti lumisia talvia. Ja etenkin lumisia jouluja! <3 Tämä matcha-latte kuulostaa kyllä niin herkulliselta, täytyypi kokeilla :)

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Paula!

      Voi kun saataisiin ne vanhan ajan (siis 80-luvun :D) talvet takaisin. Edes juuri jouluiksi <3

      Koklaa ihmeessä, on hyvää :)

      Ihanaa torstaita <3

Kommentoi