maanantai 13. marraskuun 2017

Luonnonmukaisempaa kauneudenhoitoa

HIPHEI IHANAT!

Maanantai ja sitä myötä koko viikko aloitetaan luonnonmukaisemman kauneudenhoidon merkeissä. Ei voisi marraskuinen viikko paremmin alkaa, eihän? 🙂 Postaus on toteutettu osana Lifen kaupallista yhteistyötä. Hieman haikeat fiilikset alkavat olemaan, sillä tämä liki vuoden kestänyt yhteistyö on jo loppusuoralla. Niin paljon arvokasta tietoa olen saanut tuolta Lielahden Life-myymälän Maaritilta, että enpäs olisi ikinä uskonut kampanjaan lähtiessäni että sukellan luonnonmukaisemman hyvinvoinnin maailmaan näin syvälle ja näin kokonaisvaltaisesti. Ja että sen myötä olen voinut hurjan paljon paremmin. Pikkuhiljaa olen tuntenut olevani tuolla Lifen myymälässä kuin karkkikaupassa konsanaan. Se on sellainen karkkikauppa, jossa tulee kyllä vierailtua jatkossa usein.

Palataan vielä joulukuussa laittamaan tämä hyvinvoinnin vuosi pakettiin yleisellä tasolla, mutta keskitytään tämän postauksen verran luonnonmukaisempaan kauneudenhoitoon. Sisäisesti nautittavia tuotteita eli syötävää kosmetiikkaa katsastimme jo aiemmin, mutta keskitytään nyt pääasiassa niihin tuotteisiin, joiden avulla voimme helliä itseämme ulkoisesti.

Vaikkei vielä kovin paljon pakkasia ole meille suotukaan, niin jo nyt huomaan ihoni, hiukseni ja kynteni olevan vailla kosteutta. Tosin ei ihan niin koppuroina ne eivät ole kuin aiempina vuosina, sillä tänä vuonna nuo Omega 3 -kalaöljykapselit ovat tuoneet kosteutusta sisältä päin. Urtekramin uusi Nordic Berries -sarja hellii hiuksia ja ihoa. Tuotesarjalle on myönnetty Ecosert -sertifikaatti ja tuotteiden tuoksusta voi erottaa mustikan, ruusunmarjan, tyrnin ja karpalon. Pohjolan marjat ♥ Niitä, joita superfoodeiksi kutsutaan. Eikä suotta. Sisäisesti nautittuna ne ovat erittäin terveellisiä, mutta niiden hyödyt ovat myös ulkoisesti käytettynä kiistattomat. Sarjan tuotteet sisältävät lisäksi pajunkuoriuutetta, jolla on desinfioiva vaikutus. Pajunkuoriuute vahvistaa muiden kasviperäisten ainesosien vaikutusta.

Nordic Berries Shampoo, kuten muutkin sarjan tuotteet sisältävät vitamiineja antioksidantteja. Se jättää hiukset ihanan kosteutetuksi yhdessä Nordic Berriesin Hoitoaineen kanssa. Hoitoaineen vaikutusaikaa tosin jouduin itse vähän pidentämään; tuo ohjeen mukainen 2-3 minuuttia jätti vaalennetut osat hiuksista hieman karheaksi. Annoin lopulta hoitoaineen vaikuttaa viitisen minuuttia saunassa pyyhe päässä. Sarjasta löytyy myös hiuksiin jätettävä hoitoaine.

Hiukseni tuppaavat myös sähköistymään näin alkutalvesta ja talvesta, mutta huomasin, että myös tuo sähköistyminen on vähentynyt. Shampoo ja hoitoaine sekä saman sarjan käsisaippua että vartalovoide sisältävät vitamiinien ja antioksidanttien lisäksi myös kosteuttavaa aloe veraa sekä hyaluronihappoa, joka sitoo hiusten ja ihon kosteutta. Heitin hyvästit alkutalven kosteutta kaipaavalle iholle ihan muutamassa päivässä. Kiitos tuon ravitsevan ja kosteuttavan vartalovoiteen.

Muistatteko, kun kerroin taannoin Lifen ihanasta Body & Soul -ihonhoitotuotesarjasta? Siihen on tullut muutamia uusia tuotteita, joihin kannattaa tässä välissä tutustua. Nimittäin jalkojenhoitotuotteita. Sekä huulirasva tuomaan helpotusta viiman puremille huulille. Siinä, missä yleensä ajatellaan, että ennen sandaalikautta tulee laittaa jalat kuntoon, niin olisi tärkeää muistaa myös jalkojen talvihoito. Allekirjoittaneella se jalkojen kosteutus on se, josta tulee välillä lipsuttua. Kroppaa hellin täyteläisillä vartalovoiteilla ja kuorinnalla, mutta miksen tekisi sitä myös jaloille?

Ajattelin jakaa teille nyt jalkahoitovinkkini. Nimittäin, ensin kaadan laakeaan vatiin lämmintä vettä. Lurautan sinne Body & Soul Kick up your heels – jalkakylpyainetta ja nautin. Suljen silmät ja matkaan ajatuksissani jonnekin lämpimään. Jalkakylpyaineen rentouttavat ainesosat yhdessä luonnollisen merilevän sekä merisuolan kanssa tekevät jaloista ihanan pehmeät, auttavat väsyneiden jalkojen palauttamiseen (juoksulenkkien jälkeen ihan must!) ja valmistavat jalkoja kuorintaan. Annan jalkojen liota vedessä noin 10 minuuttia, minkä jälkeen taputtelen ne kuiviksi pehmeällä pyyhkeellä.

Kuorimiseen käytän samaa kuorinta-ainetta kuin vartalollenikin eli tuota ihanan sitruunantuoksuista Rub it in -kuorintavoidetta. Siitä löytyy muun muassa oliivinsiementä, aloe veraa, kookosöljyä ja kaakaovoita. Huuhtelen kuorintavoiteen pois ja kuivaan jalat. Tähän väliin leikkaan varpaankynnet. Seuraavaksi on pienimuotoisen jalkojen hieronnan vuoro. Aloitan kantapäistä. Walk on air -jalkasalva kosteuttaa tehokkaasti luonnonmukaisten tuotteiden voimalla. Se sisältää muun muassa karitevoita. Kun on kantapäät kosteutettu hieron vielä koko jaloille, aina sääriin asti, Land on your feet -jalkavoidetta. Se imeytyy ihan älyttömän nopeasti eikä jätä sellaista tahmaista tunnetta jaloille, niin kuin jotkut jalkavoiteet tekevät. Jalat ja mieli on tämän käsittelyn jälkeen hemmoteltu niin, että ei voi kuin myhäillä tyytyväisenä ja vetäistä villasukat jalkaan 🙂

Kosteutus ja vartalonhoito on tärkeää, mutta itselleni on viime aikojen hampaidenvalkaisubuumissa noussut jotenkin tärkeäksi myös se, että miten saada kotitekoisesti hampaat valkoisemmaksi. En uskalla varsinaista valkaisua hampaille tehdä tai teettää, mutta ilomielin otin testaukseen Warpaint 100 % luonnollisen hampaidenvalkaisujauheen. Joka ei kuitenkaan ole valkoista, niin kuin voisi kuvitella. Vaan sysimustaa 🙂 Sen luvataan vaalentavan hampaiden tummentumia hellävaraisesti samalla hampaita ja ikeniä vahvistaen. Warpaint on täynnä hampaiden hyvinvoinnille tärkeitä mineraaleja, kuten kalsiumia ja kaliumia. Kookoksen kuoresta valmistettu aktiivihiili puhdistaa tehokkaasti ja kuorii hampaita hyvin hellästi, kiillettä vahingoittamatta. Luomulaatuiset appelsiinin kuori, piparminttu sekä sitruunamyrtti vähentävät tulehduksia sekä raikastavat suun.

Vielä en ole tuotetta testannut, mutta niin paljon olen siitä viimeisen vuoden kuluessa lukenut, että pakko testata mitä pikimmin. Mutta se, mitä olen testannut ja minkä jätin tarkoituksella viimeiseksi esittelyssä on tuote, johon olen aivan hurahtanut. Tuote, joka oikeasti toimii jo näin vajaan viikon käytön jälkeen. Puhdas+ Bee Venom -voide sisältää mehiläisen myrkystä eristettyä uutetta sekä hyaluronihappoa, jotka vähentävät tehokkaasti ryppyjä, stimuloivat solujen aineenvaihduntaa sekä kosteuttavat, siloittavat ja uudistavat ihoa. Tuote on valmistettu Suomessa. ID

Olen levittänyt voidetta aamuin illoin puhdistetulle iholleni ja en tiedä onko se tämän yleisen hyvinvoinnin myötä peiliin ilmestyvä näky vai voiteen teho, mutta iho näyttää omaan silmääni siloisemmalta. Sibeliusryppykin näyttää astetta matalammalta ja ilme sitä myötä raikkaammalta. Sarjaan kuuluu myös seerumi, jota olen hartaasti toivonut joululahjaksi. Vink vink miehelle, joka kuitenkin tämänkin postauksen lukee. Joululahjavinkkinä ajattelin ehdottaa teille sinne myös tuota sisäisesti nautittavaa kauneutta eli Puhdas + -kollageenijauhetta.  Aika kivan paketin saisi pukinkonttiin kollageenijauheesta sekä Bee Venom -voiteesta!

Hei, Life–myymälöissä on tällä viikolla ”Osta 3 maksa 2” –tarjouskampanjasta. Eli kahden Lifen oman brändin tuotteen ostaja saa kolmannen kaupanpäällisiksi. Kampanja koskee kaikkia Lifen omien tuotesarjojen tuotteita. Life tarjoaa ostajalle kolmesta Life -tuotesarjan tuotteesta edullisimman veloituksetta. 

KAUNISTA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Luonnonmukaisempaa kauneudenhoitoa”

  1. Elina sanoo:

    Hei

    Minulla on käytössä ollut nyt syksyn ajan tuo kollageenijauhe, ekassa purkissa maku (lime tms) ja nyt tuo juuri kuvassa oleva. Jää kyllä omaan käyttöön ehdottomasti, eron kyllä huomaa ihossa ja itse olen tästä ollut hiukan hämmästynyt, positiivisesti 🙂 Toinen mistä en luovu on omega 3 kapselit, joista iho, silmät ja mieli kiittää, eron kyllä huomaa kaikilla osa-alueilla, jos ne jää pois pitemmäksi aikaa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Elina

      ja kiva kuulla, että säkin olet huomannut kollageenijauheen tehon!

      Mustakin tuntuu, että iho on paljon napakampi ja kimmoisampi 🙂 Nuo Omega 3 myös käytössä!

      Ihanaa tiistaita <3

Kommentoi