torstai 09. marraskuun 2017

Viikkokauppalistamme vakiovieraat

MORO MORO MURUT!

Yksi lempparipäivistäni eli torstai on täällä. Ah niin pimeänä ja sateisena. Kuten marraskuussa kuuluukin 😉 Aina silloin tällöin saan kyselyjä siitä, että miltä meidän ruokakauppalista näyttää. No sehän näyttää joka viikko (onneksi) vähän erilaiselta. Mutta on ne tietyt tuotteet, jotka siellä pyörivät viikosta toiseen. Ne ruoanlaiton ja arjen peruspilarit. Olen tallentanut tuonne kauppakassipalveluun ostoslistan perusrungon, johon sitten lisään kunkin viikon ruokalistan mukaan puuttuvat tuotteet. Jotenkin menee nopeampaa ostosten teko kuin silloin, kun koko homman aloittaa alusta. Toki kauppalistaa tulee aina muokattua sen mukaan, mitä tulevalla viikolla kulloinkin tarvitaan. Liha/kalatuotteet lisään aina tarpeen mukaan. Myös perunat sen mukaan, onko luvassa keitettyjä, muusia, uuniperunoita tms.

Rakastan hedelmiä ja vihanneksia. Niitä on aina pakko löytyä jääkaapista/hedelmävadilta. Yleensä hedelmäosastolta löytyy aina appelsiineja, mutta näin satsumakautena satsumoita. Omenia ostetaan silloin kun niitä ei saa omasta takaa. Meillä syödään paljon salaatteja, liki joka päivä ainakin sivusalaatti, joten listalta löytyy tuo lempparisalaattisekoitukseni Lempi-Annossalaatti. Kurkkua joudutaan usein hakemaan viikon varrella lisää, sillä telkkaria katsellessa sitä menee helpostikin pari kurkkua tikkuina 🙂

HEDELMÄT JA VIHANNEKSET
Satsuma 10 kpl
Omena 10 kpl
Banaani 10 kpl
Timjami ruukussa
Tomaatteja
Luomuporkkanapussi
Lempi-Annossalaatti 3 pss
Rucolaa 1 pss
Pinaattia 1 pss
Kurkku 4 kpl
Avokado 4 kpl
Kukkakaali

On aikoja, että meillä ei juurikaan syödä leipää. Mutta toisinaan sitten taas leipää haetaan viikon varrella lisää. Itse voisin kyllä elää pelkällä ruisleivällä 🙂 Paahtimen kautta ja voideltuna. Rukiisia riisipiirakoita löytyy aina pakkasesta, sillä lapset tykkäävät niitä paahtaa ja syödä ilta/aamupalaksi.

LEIVÄT YMS.
Graham paahtoleipäpussi (iso)
Ruisleipäpussi (iso)
Rukiiset riisipiirakat 3 pss

Kuten leivissäkin, niin myös maitojen kohdalla tilanne elää vahvasti. Välillä on viikkoja, että tuo neljä purkkia maitoa riittää koko viikoksi. Kuten viime viikolla. Mutta toisinaan on viikkoja, että kaikki juovat ruoan kanssa maitoa. Yleensä, kun kuopus juo maitoa ja me muut vettä, niin maitoa ei välttämättä kulu. Täysmaito on vain sen takia, että tykkään keittää iltapuurot maitoon. Kookossoijajugut ovat vain ja ainoastaan minulle. Aamupalaksi, iltapalaksi, välipalaksi, makean nälkään. Mustikoilla, pähkinöillä ja hunajalla. Fetajuustoa pitää myös aina olla. Eikä mitään niitä vähärasvaisia kumimaisia kuutioita vaan sellainen nätisti lohkeava levy 🙂

MAITOTALOUSTUOTTEET & MUNAT
Rasvaton maito 1,75 L 4 prk
Täysmaito 1 L
Mantelimaito 1 L
Kermaviili 6% 2 prk
Kookoksen makuinen soijavalmistejugurtti 2 prk
Turkkilainen jugurtti
Rasvaton maitorahka 3 prk
Luomukananmunat 12 kpl
Fetajuusto

Kikhernepestopasta on must. Se tulee niin helposti eikä täytä ähkyyn. Usein teen töissä tätä evääksi, jos kova nälkä. Sopii myös loistavasti chili sin carnen seuralaiseksi. Ohuita riisikakkuja syövät kaikki, miestä lukuunottamatta, koira mukaanlukien. Pähkinöitä kuluu paljon, kuten myös kahviakin.

KUIVAT ELINTARVIKKEET
Kikhernepastapussi 2 kpl
Ohuet riisikakut
Cashew-pähkinäpussi (iso)
Kahvipaketti 2 kpl

Muistan silloin joskus 90-luvun puolivälissä, kun Venäjän ja Yhdysvaltain välillä tuli uhkaava kriisi, niin Oriveden mummu soitti ja kertoi menevänsä kauppaan hamstraamaan säilykkeitä. ”Kuule Marja (jep, hälle olin Marja) – pidä aina huoli, että sulla on säilykkeitä kaapissa”. Ja niin mä olen pitänytkin. Mökkiä talviteloille laittaessamme toin kotiin ison kasan säilykkeitä. Se, että säilykelaatikko on täynnä tuo tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Olen kertonutkin teille, että mulla on ruokakausia. Kikhernekausi on kestänyt nyt pari vuotta ja uusimpana kautena on Chili Sin Carne -kausi. Go Greenin pahvitetrassa. Lämmitän kiireessä mikrossa ja syön sellaisenaan. Tai sitten syön kikhernepastan kanssa. Aivan taivaallista. Ei tarvitse edes lisää mausteita, vaan antaa kivan jälkipotkun. Ananaspaloja syödään kaikki. Jugurtin kanssa tai pelkälleen. Kookosmaidon joudun aina silloin tällöin poistamaan listalta, ellei edelliset ole käytetty. Thairuokainnostus toi mukanaan kookosmaitohamstrauksen, mutta nyt kun thairuokainnostus on laantunut, niin kookosmaitoa ei juurikaan mene.

SÄILYKKEET YMS.
Kikhernesäilykepurkki 2 kpl
Ananaspaloja mehussa 2 kpl
Kookosmaitopurkki
Vihreä luomupesto
Chili sin Carne 2 prk
Kalamata-oliiveja

Löytyykö sieltä viikkokauppalistasta samoja tuotteita? Aika perusmeiningillä mennään. Tällä viikolla meillä ei haettu viikkokauppakasseja, joten kaupassa on tullut ravattua liki joka päivä. Huomiselle tein tilauksen, jossa sitten on viikonlopun ruoat. Maanantaille pitää tehdä isompi lista 😀 Täällä linkin takaa on muuten reilun parin vuoden takainen juttuni jääkaappimme sisällöstä, jos kiinnostaa.

Nyt mureke pois uunista ja ruokapöytään. Huomenna onkin luvassa kotitoimistopäivä. Jouluisia kattauksia ja jouluisia herkkuja. Katsotaan, jos aika sallii myöden, niin voisin jälleen vilauttaa bloggaajan työpäivää Insta Storyn puolella 🙂

TORSTAITERKKUSIN,

PS. teille, ketkä ette ole vielä hurahtaneet kikhernepastaan, niin käykäähän täällä postauksessani hakemassa inspiraatiota. Osa tämän postauksen kuvista on lainattu sieltä!


6 Responses to “Viikkokauppalistamme vakiovieraat”

  1. Anu sanoo:

    Hyvin samansuuntainen on viikkolista täällä, tosin maitoa ostetaan joka viikko 9-10 litraa, meillä kuluu sitä ja reilusti, ostoslistalle kuuluu myös piimä, sitäkin useampi litra, mutta siitä osa on kyllä koirille. Juuri tänään päätin, että ensi viikonlopuksi kokeilen kyllä tuota Prisman kauppakassipalvelua, olisin jo tälle viikonlopulle kokeillut, mutta kaikki noutoajat huomiselle oli jo varattu. Isäntä on nyt kolmatta viikkoa peräjälkeen työreissussa ja lasten harrastukuljetukset, ruoan laitto, koirien ulkoilutus, pienimuotoinen siivoaminen jne. kaikki mun hommana, joten tässä kyllä oikaisen, onneksi on palvelu!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu

      ja hei ihan ensiksi tsemppiä sinne – tuo kauppakassipalvelu kyllä tuo varmasti helpotusta tuohon kiiruuseenkin 🙂 Mä teen välillä niin, että varaan tietyn päivän jo hyvissä ajoin etukäteen (jopa viikon etukäteen) ja sitten käyn lisäämässä lähempänä tuotteet ostoskoriin. Suosittelen 🙂

      Mä olen unohtanut vallan piimän olemassaolon. Nyt alkoi tekemään mieli talkkunaa ja piimää, jota lapsuudenkodissani aina syötiin 😀

      Ihanaa ja tunnelmallista isänpäiväviikonloppua <3

      • Anu sanoo:

        Kyllä on ihana palvelu! Viime viikolla kaupassa käyntiin meni alta puoli tuntia matkoineen, kun hain kauppakassit, tilasin jo uudenkin noutoajan tälle viikolle 😀

        • Maria sanoo:

          Hei jes,
          eiks olekin kätsyä? Mun pitäis laittaa perjantaille nouto…toivottavasti on vapaita slotteja 😀

          Kivaa keskiviikkoiltaa <3

  2. Tämä postaus tuli kyllä tosi hyvään saumaan: muistuttamaan mua, että voisin taas vähän ryhdistäytyä tässä asiassa! Olen ihan huomaamatta lipsunut pois viikkokauppalista-systeemistä ja käyn kaupassa melkein päivittäin. Sen lisäksi, että siihen menee ihan turhaa aikaa, niin kauppalaskut huitelevat taas pilvissä, kun suunnitelmallisuus puuttuu. Joka kerta mukaan tarttuu jotain ihan turhaa ja älytöntä tai sitten unohdan puolet tarvittavista asioista. Kiitos siis muistutuksesta 🙂

    Ihanaa viikonloppua Maria! Meillä ei myysseillä tänä perjantaina, vaan miesväen toiveesta syödään lihapullia perinteisessä kermakastikkeessa perunamuussilla. Ah, ihan parasta marraskuuruokaa <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Emma

      ja nyt tuli muuten mieleen, että olen unohtanut vastata sun avokadoleipäpostaukseen jättämään kommenttiin. Pahoitteluni, menen vastaamaan heti tämän jälkeen 🙂

      Mä lipsun kuule aina välillä myös tästä systeemistä ja sitten soimaan itseäni kauppalaskujen kanssa 😀 Sanos se, tänään kävin ostamassa pari juttua maitokaupasta ja palasin kotiin mm. yhden joulukirjan kanssa ;D

      Lihapullat ja kermakastike <3

      Ihanaa isänpäiväviikonloppua sinnekin <3

Kommentoi