maanantai 06. marraskuun 2017

5 x marraskuun nujertamisvinkki

MOIKKAMOI!

Ei vitsit, jos maanantai alkaa klo 05.00 niin voisi kuvitella, että siitä tulee supertehokas, eikö? Mies lähti aamulennolla reissuun ja itse jäin pohtimaan kaikkia sellaisia juttuja, joiden miettimisen jälkeen saa aivan varmasti unta. Not. Esimerkiksi, että olenkohan nyt muistanut kaikki tärkeät deadlinet. Kaivoin siinä aamun varhaisina tunteina vuoron perään kalenteria ja vuoroin perään sähköpostiviestejä. Kunnes päätin, että hengitä syvään, kaikki on hyvin 🙂

Minne vain sitä meneekin, niin aina puheeksi nousee marraskuu. Small talkin ajankohtainen aihe, josta kaikilla riittää juteltavaa. Inhottava, pimeä, räpiskä kuukausi, josta ei kuulemma ole iloa kenellekään. Mä olen vuosien saatossa oppinut tykkäämään marraskuusta. Kehittänyt ne keinot, joiden avulla luovia läpi piiiiitkän ja pimeän kuukauden. Joka ei itse asiassa tunnu niin pitkältä kuin aiemmin. Pimeältä kylläkin, mutta sekin on vain plussaa!

Instan puolella seuraajat ovatkin huomanneet, että meitsi on saanut jälleen itseään niskasta kiinni urheilun suhteen. Ja tiedättekö mitä? Olo on mitä euforisin. Ihminen on luotu liikkumaan, siitä ei pääse mihinkään. Tapani mukaan aloitin taas juoksemisen himpun verran liian ahneesti. Viime viikon kolme lenkkiä kerryttivät kilometrejä liki 30. Sykkeet huitelivat turhan korkealla ja oikea polvi alkoi reistailemaan. Mutta pääasia, ettei se kesällä vihoitellut selän nivelrikko ole ottanut pahakseen juoksemisesta. Tosin nyt olen valikoinut reitit huolellisemmin ja juossut asfaltilla mahdollisimman vähän.

1. Marraskuun lenkit ovat kautta aikain olleet itselleni elinehto marraskuusta selviytymiseen. Silloin kun juoksin säännöllisemmin odotin jo töissä kotiin pääsyä. Sitä kun pääsen räpiskään ja pimeään kuuntelemaan musiikkia ja viettämään laatuaikaa itseni kanssa. Lenkkipoluilla ei ole juurikaan ruuhkaa marraskuun iltoina. Satunnaisia koiran ulkoiluttajia tulee vastaan harvakseltaan. Jollain masokistisella tavalla rakastan juosta sateella. Ollakin, että gore-texini vetelevät viimeisiään. Tai ainakaan eivät enää juurikaan vettä pidä. Se näky, kun auton valot heijastuvat vesilätäkköihin on jotenkin kiva. Salaperäinen ja houkutteleva.

2.   Kun liikun, niin se menee käsikädessä terveellisesti syömisen kanssa. Eilen tosin lipsahti pullan puolelle, kun oltiin miehen kanssa kahvilla keskustassa, mutta osa sitä hyvinvointia on osata olla itselleen armollinen. Nautittiin pullat ja päiväkahvit hyvillä mielin. Tänään pullat on unohdettu ja pyöräytetty maanantain kunniaksi pitkästä aikaa raakakakku. Siinä maistui jo pienesti joulu ja pala suklaaraakakakkua iltapäiväkahvin kanssa piristi muuten synkkää maanantaipäivää.

3.   Sen sisäistäminen, että aika aikaansa kutakin. Uskon ajattelun voimaan ja varsinkin silloin, kun mieli yrittää muuten vetää matalaksi. Milloin muulloin on yhtä ihana avata kotiovi kuin marraskuussa? Tuoksuttaa kodin tuoksu ja tuntea lämpö poskilla. Sen takia mulla on tapana jättää aina eteiseen valo ulos lähteissäni. Ihan jo koirankin takia, mutta on monin verroin kivempi tulla kotiin, jossa on tunnelmavalo päällä. Sen sisäistäminen, että me ei tälle marraskuulle mitään voida, auttaa myös. Kuten aika monen asian kanssa; mikäli ne on sellaisia, joihin emme voi vaikuttaa, niin turha tapella vastaan. Edes periaatteesta 😉

4.  Näinä marraskuun päivinä olen kehitellyt itselleni juoksemisen lisäksi uuden harrastuksen; nukkuminen. Joka ilta nukahdan sohvalle. Ei tule leffailloista mitään, mutta silti rakastan sitä tunnetta, kun saan vain kääntää kylkeä ja todeta urheiluruudun juuri alkaneet. Huomata, että mulla on vielä pari tuntia hyvää nukkumisaikaa ennen kuin siirrytään sänkyyn nukkumaan. Viikonloppuna tuli vedeltyä kellon ympäri ja voin sanoa, että siinä missä usein ylipitkät unet saavat mut kahta kauheammin väsyneeksi, niin nyt ne ovat vain tehneet hyvää. Liekö vieläkin jotain aikaeroväsymystä…

5.  Huomaan marraskuussa pesänrakennusviettini olevan kaikista vahvimmillaan. Sitä myötä trendin aallonharjalla oleva hyggeily ja kotoilu. Ojentelen tämän tästä sohvatyynyjä, heittelen sinne tänne torkkupeittoja ja kaivan esiin uusvanhoja kynttilänjalkoja. Poltan kynttilöitä niin, että patterit saa liki vääntää minimille. Takkapuut uhkaavat usein jo marraskuun iltojen ansiosta loppua. Tänä vuonna uutena pesänrakennusvietin kohteeksi on joutunut sänky. Mikä sen ihanampaa kun kömpiä sieltä sohvalta valmiiksi avattuun sänkyyn. Sillain, että peiton kulma on vedetty auki, kuten hotelleissa konsanaan.

Ah, gotta love November ♥ Olenko jälleen outo lintu vai onko siellä ruudun toisella puolella myös muita marraskuun puolesta puhujia? 🙂

MAANANTAITERKKUSIN,

PS. resepti tuohon raakakakkuun; pohjaan surautin desin auringonkukansiemeniä, desin manteleita ja puoli desiä cashew-pähkinöitä. Ripaus suolaa, puoli desiä raakakaakaojauhetta, loraus hunajaa  ja puoli desiä kookosöljyä. Painelin sen irtopohjavuoan pohjalle. Täytteeseen jouti neljä ylikypsää banaania, kaksi parhaimmat päivät nähnyttä avokadoa ja raakakaakaojauhetta iiiso huiskautus. Vajaa desi kookosöljyä ja 1 rkl kanelia. Surautin sileäksi ja kaadoin irtopohjavuokaan. Annoin tekeytyä jääkaapissa kolmisen tuntia ja koristelin raastetulla appelsiiniraakasuklaalla.

 


20 Responses to “5 x marraskuun nujertamisvinkki”

  1. Mä huomaan kans pesänrakennusvietin olevan aika vahvoilla syksyisin, ja etenkin just tähän pimeään aikaan kun ei oo enää värikkäitä lehtiä, mut ei kyllä luntakaan. Oonkin tässä kuussa jo myllännyt makkarin ihan uuteen uskoon 😀 Ihanan tunnelmallisia kuvia tässä postauksessa, ja niihin jotenki kiteytyy se mikä marraskuussa on parasta; tunnelmallisen hämärät illat, kotoilu ja kivat itse leivotut herkut <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Linda!

      Hih, onneksi näitä marraskuita ei ole kuin yksi vuoteen…muuten saisi huonekalut meilläkin koko ajan uuden paikan 😀

      Kiitos, nuo juuri ovat sitä marraskuun ehdottominta parhautta ♥

  2. Havfruen sanoo:

    Ihana postaus ja niin totta, voi ajatella positiivisesti myös marraskuusta.
    Pieni asia, josta kirjoitit – tällaisena puolitanskalaisena haluaisin vielä tarkentaa: Hygge er ole trendi, se on mielentila, johon pääsemiseen kaikki ulkoiset tunnelmaa luovat asia auttavat.
    PS. täällä Köpiksessä on ihan yhtä pimeää tähän aikaan kuin Suomessakin.
    Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Havfruen,

      aina on syytä ajatella positiivisesti ♥

      Se on totta, etä hygge on mielentila. Toisaalta se on se mielentila, joka täällä Suomessa on tällä hetkellä kovasti kaikkien huulilla. Ja ihana niin; halutaan luoda puitteet hyggeilyyn 🙂

      Oih, mutta hei teillä on Tivolin valot 😀 Vai olikos Tivoli taas hetken kiinni ennen joulusesonkia?

      Ihanaa marraskuuta sinnekin ♥

      • Havfruen sanoo:

        Halloween-Tivoli lopettaa ihan kohta ja sitten alkaa joulu-Tivoli 19.11. ja vuoden lopppuu. Huvipuiston 175 vuoden kunniaksi (ja luultavasti myös pysyvästi) pidetään Tivolia auki myös ainakin helmikuussa 2.2.-25.2.18 (vinter-Tivoli). Sitten taas kesäsesonki alkaa muistaakseni 25.4. tai niillä main.
        Joo, on täällä ne valot mutta muuten on minusta kovin pimeää, vaikka luultavasti päivät on noin tuntia pidemmät kuin etelä-Suomessa.

        • Maria sanoo:

          Moikka,
          ja anteeksi – unohdin vastata aiemmin 🙂

          Oih, ihan kuulla, että Tivoli on auki myös helmikuussa! Tivoli on kyllä kaunis talvivalaistuksessaan. Ja myös kesällä!

          Suloista sunnuntai-iltaa sinne ♥

  3. Mä tykkään kanssa syksystä ja marraskuussa on yleensä kaikkea kivaa tapahtumaa ja joulun odotusta. Ja rakastan sitä että syksyn aikaan voi hyvällä omallatunnolla vain kotoilla kun taas kesäisin mulla on aina sellainen tunne että pitää koko ajan mennä ja tehdä jotain että saa kaiken ilon irti kesästä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Laura

      ja hei jee, siellä toinen marraskuusta tykkääjä 🙂

      Sehän se onkin, että syksyllä on hyvä rauhoittua ♥ Tosin mä just katsoin marraskuun kalenteria ja huh, mitä kiitoa paikasta toiseen. Eipä ehdi sammaloitumaan ;D

  4. Nina sanoo:

    Moi pitkästä aikaa!

    Kyllä me tästä pimeästä selvitään, marraskuu kantaa meidät joulun syliin. Sitten pian on jo kevät. Ihanaa!
    Meidän kotikin on myyty ja me päästään muuttamaan uuteen kahden viikon päästä. Hyggeily saa siis mun osalta jäädä kuukaudeksi, kun remontoidaan keittiö ja yläkerran kylppäri, maalataan ja tapetoidaan. Tuttua juttua, eiks niin? Jouluksi uuteen kotiin. Tai siis uudistettuun uuteen. Oon niin täpinöissäni! Pääsis jo

    Muuten, ihana pöytä ja lamppu kuvissa! Onko tämä tila siinä keittiön vieressä? Tosi kaunis!

    • Maria sanoo:

      Hei Nina

      ja iiiiik, onnea uuteen kotiin ♥ Mun on pakko mennä samantien Instaan katsomaan, kun joskus näin jonkun kuvan, joka viittasi tänhän muuttoon!

      Ja hei vielä jouluksi uuteen kotiin. Niin ihanaa 😀

      Juu, kuule toi keittiön viereinen tila on nyt samanlainen kuin heti muuton jälkeen. Toi pöytä on siinä viimeiset 20 vuotta ollut, niin saa olla nytkin. Olkkarista raijattiin nojatuoli takaisin tuohon. Ei raaskittu tähän hätään ostaa pyöreää keittiön pöytää 🙂 Kiitos, mekin tykätään ♥

      Hei ja remppa- ja muuttotsemppistä sinne ♥

      • Nina sanoo:

        ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

        KIITOS!

        Instassa ei vielä oikein mitään, mutta LUPAAN, että pian tulee! Ajattele, mä olen n. tunnin pyörähtänyt uudessa kodissani (esittelyssä) ja se oli siinä. Tuntui vaan siltä, että tultiin kotiin.❤️
        Hiukkasen jännittää mennä muutossa katsoon mitä tuli ostettua. Remontti lähteekin sitä sitten käyntiin, valitettavasti nyt muutetaan näin vaihto vauhdissa- meiningillä. Meidän remontti teetetään ulkopuolisilla, siksi luotan siihen, että jouluna meillä on yläkerrassa uusi keittiö ja kylppäri sekä pinnat uusittu. Alakerrassa sauna ja kylppäri jätetään kevääseen.

        …sä saat varmaan näppylöitä sanasta r e m o n t t i?
        Pidän sut näppylöissä.

        terkuin, N.

        • Nina sanoo:

          … ja siis selvennyksenä vielä, että Timo on kyllä pyörinyt siellä kuntotarkastajan kanssa (ja joo, talokin sai puhtaat paperit).

          • Maria sanoo:

            No vitsit, että unohdin vastata sulle. Anteeksi ♥

            Hei ihana kuulla, että uusi koti tuntui kodilta samantien ♥♥♥

            Pidä mut näppylöissä, nyt meen instaan katsoon josko sinne olis tullut jotain näppylänaiheuttajia 😀

            Ihanaa isänpäivän iltaa ♥

  5. Miina sanoo:

    Moi Maria,

    Meillä marraskuu on juhkakuukausi! Sunnuntaina juhlittiin 12-vuotta täyttävää esikoista, sitten vuorossa äitini ja vaarini synttärit, sitten isänpäivä. Ystävän pyöreille kippistellään ihan pian ja loppukuusta juhlitaan suloistakin suloisempaa 3-vuotiasta kummipoikaa 🙂 Välissä zumbaan ja käyn pilateksessa niin ei tässä oikeasti ehdi mihinkään kaamosmasennuksiin vaipua. Synttäriputkesta kun selvitään niin hups, onkin joulukuu!

    No kieltämättä arki kyllä väsyttää enemmän kuin valoisaan aikaan ja sokerihimo on kova (ihmekös tuo kun harva se viikonloppu on täytekakkua tarjolla! ;)) mutta muuten marraskuu soljuu melko mukavasti, joulua odotellen.

    Tsemppiä viikkoon!

    • Maria sanoo:

      Heippa Miina

      ja hei vitsit, teillä marraskuu on yhtä juhlaa 😀 Kyllä marraskuu juhliessa soljuu paljon mukavammin ohi. Ja just se, että väliin vähän zumbaa ja pilatesta ♥

      Kiitos ja sinne myös tsemppistä ♥

  6. Meri sanoo:

    Hei! Minä en ole aikaisemmin pitänyt syksystä, mut nyt pidän! Ihanan kirpeät ilmat ulkoilla! Ja marraskuun pimeyskään ei minua haittaa, ihanan tunnelmallista ja ihana viettää aikaa kotona. Juurikin noin, että koti tuntuu vieläkin ihanammalta paikalta kun tulee tuolta pimeästä oman kodin lämpöön ❤ Takkaa on mukava poltella ja sauna lämpiää joka ilta ❤ Ollaan myös päivä päivältä ollaan lähempänä joulua ❤ Totta on, että arki tuntuu himpun verran raskaamnalta! Mutta itse laitan tuntia aikaisemmin nukkumaan niin aamuherätys ei tunnu ollenkaan pahalta. Unikin maistuu paljon paremmalta kun on pimeää ☺ Ja lunta odotan kovasti, pääsee hiihtämään ❤

    • Maria sanoo:

      Moikka Meri

      ja ihana asenne sielläkin ♥

      Arki voi tuntua vähän raskaammalta, mutta itse ainakin odotan töissä, että pääsen illalla kotiin fiilistelemään kynttilänvaloon. Ja nukkumaan ;D

      Samaa täällä odotellaan, lunta ja hiihtokelien. Tällä viikolla tuohon Nokialle piti aueta tykkilumilatu, joten pian pääsee hiihtämään. Toki luonnonlunta odotellessa 😉

  7. Elina sanoo:

    Moikka!
    Mä voin niin samaistua sun marraskuu-fiilistelyyn! Oon aina tykännyt syksystä ja talvesta ja nautin siitä, että tulee pimeää. Mun tulee syksysin ja talvisin tehtyä paljon enemmän pitkiä kävelylenkkejä, kun on semmonen fiilis, et ulkona saa kunnolla happea ja on ihanaa, kun posket punottaa lenkin jälkeen. Keväällä ja kesällä en saa sellasta fiilistä laisinkaan. Syksyllä ollaan menty useammalle päiväpatikoinnille ystävien kanssa ja ollaan pysähdytty laavuille grillailemaan, ai että miten ihanaa!:) Kesä ja mökkeily on myös ihanaa mutta jotenkin syksyssä ja talvessa on aina ihanaa utuista fiilistä.
    Mun vuosi on myös aina syksystä syksyyn, ei tammikuusta tammikuuhun (jäänyt varmaan jostain koulu/opiskeluajoilta) ja tästä syystä mulla onkin aina syksysin semmonen uuden alku-fiilis:)
    Pakko tähän loppuun vielä kommentoida, että tämä sun blogi on ihan huippu! Pidän sun resepteistä, kotijutuista, syvällisemmistä kirjoituksista ja oikeastaan kaikesta mitä ikinä kirjoitatkaan:D sulla on niin upea taito kirjoittaa, että postaukset aina imaisee mukaansa. Myös kuvat ovat niin uskomattoman tunnelmallisia, että ihan huokailuttaa:) ja on joskus aiemmin pitänyt kommentoida, että vaikutat ihmisenä niin lämpimältä ja sydämelliseltä. Tulipas pitkät kehut loppuun mutta olet ne kyllä ansainnut:)
    Ihanaa ja tunnelmallista marraskuun jatkoa sinulle!

    • Maria sanoo:

      Moikku Elina

      ja hei ihana huomata, että meitä marraskuun fiilistelijöitä on näin paljon…mä oon luullut olevani ihan outo lintu tämän marraskuun ihannoinnin kanssa ;D

      Se muuten on ihan parasta, kun posket punottaa ja vähän nipistelee ulkoilun jäljiltä ♥ Kun miettii Suomen neljää vuodenaikaa niin ei voi kun todeta, että olemme onnekkaita 🙂

      Hei voi kiitos kaunis kehuista, näin perisuomalaisena niitä on punastelematta vaikea ottaa vastaan ♥ 🙂

      Tunnelmallisia marraskuun päiviä sinnekin, nautitaan ♥

  8. […] 0,1% suomalaisista? Heistä, keiden mielestä marraskuu on ihan jees ♥ Viime vuonna jaoin viisi marraskuun nujertamisvinkkiäni. Sen verran olen vuodessa kasvanut ajatuksen tasolla, että enää en yritä edes nujertaa […]

Kommentoi