tiistai 31. lokakuun 2017

Vinkkejä Los Angelesin reissuun

HEIPPAHEI,

nyt vuorossa toivepostausta eli vinkkejä Losin reissuun. Täytyy sanoa, että kukin meistä kokee asiat ja paikat erilailla. Nämä ovat siis vain ja ainoastaan minun subjektiivisia mielipiteitä ja kokemuksia 🙂 Mutta voi pojat, kuinka tulikaan ikävä näitä maisemia ja kokemuksia tämän postauksen myötä ♡

LENNOT
Meidän perhe on keskittänyt viime vuosina lennot Finnairille. Pisteitä kertyy ihan mukavasti ja niillä voi mm. maksaa istuinpaikan etukäteen. Tällä kertaa lensimme Helsingistä Chicagoon ja siitä samaan allianssiin kuuluvalla American Airlinesilla Los Angelesiin. Kolmen tunnin vaihtoaika Chicagossa osoittautui aika naftiksi, vaikka pääsimmekin nopeampaan maahantulojonoon. Paluumatkalla vaihtoaikaa oli varattu puolitoista tuntia, mutta koska Losista lähtenyt kone oli myöhässä, niin saimme kävellä suoraan Finnairin koneeseen.

Seuraavan kerran ajattelimme lentää Tukholmasta, Kööpenhaminasta tai Oslosta suoraan Los Angelesiin (tosin lentoyhtiö ei tule olemaan sitten valitettavasti Finnair), sillä tuo Chicagon välistoppi osoitti sen, että kun joudut maahantulosyyniin, ottamaan laukut ulos ja tsekkaamaan ne uudelleen, turvatarkastukseen ja vielä vaihtamaan terminaalia, niin mieluummin ottaa sen pitkän lennon Euroopasta ja ottaa ne laukut ulos ja käy läpi maahantulomuodollisuudet vasta määränpäässä. Chicagoon lensi Helsingistä noin yhdeksän tuntia ja siitä Losiin vielä noin neljä tuntia. Tukholmasta Los Angelesiin lentää noin 11 tuntia.

Lennot ostimme tällä kertaa Mytrip.comin kautta, mutta siis alkujaan vertailimme lentoja Momondossa. Välillä kyllä Finskin omilta sivuiltakin saa varsin kilpailukykyisiä hintoja. Tein tuossa muutamia hakuja ja jos kuviteltaisiin, että lähtisimme vaikka hiihtolomalla uudelle reissulle, niin Norweigianilla säästäisimme liki tuhat euroa lentolipuissa siihen, mitä nyt maksoimme. Lento olisi yhdellä pompulla Tukholman kautta.

AUTO
Aivan ehdoton Los Angelesissa. Emme olisi tulleet toimeen ilman autoa. Tosin emme majoittautuneet aivan keskustassa vaan keskustan ulkopuolella. Onneksi, tästä myöhemmin lisää 🙂 Auton vuokrasimme Dollar:lta, mutta tarjoajia on vaikka kuinka. Kaikki sijaitsevat lentokentän läheisyydestä ja tuloterminaalin edestä lähtee autonvuokrausfirmojen shuttle bussit, joilla pääsee ilmaiseksi matkalaukkujen kanssa autovuokraamoon.

Meillä piti olla Jeepin pikkumaasturi, mutta sellaista ei ollut vapaana, kun auton haimme. Joten saimme Nissan Roguen, joka toimi loistavasti. Erehdyksissämme emme ottaneet autoa, jossa olisi valmiina ollut navigaattori, joten vuokrasimme myös navigaattorin. Auton vuokra oli viikossa himpun yli 200 euroa ja navigaattorin puolet siitä. Bensiiniä meillä kului noin 40 eurolla ja kilometrejä tuli liki 800.

HOTELLIT
Siinä missä mies hoitaa meidän perheessä auton vuokraukset, hoidan minä yleensä hotellivaraukset. Teen sen aika usein joko hotelleilta suoraan tai sitten Booking.comin kautta. Sielläkin on kertynyt jotain genius member -pojoja. En ole ihan varma vaikuttaako hintaan, mutta ehkä 😉 Olen huomannut, että mitä aiemmin hotellin varaa, niin sen parempi. Tai sitten ihan viime tinkaan. Silloinkin säästää pitkän pennin, mutta riskit ovat olemassa, että tietyssä hotellissa ei ole enää tilaa. Kahdessa ekassa hotellissa otimme aamupalan, mutta muuten aamupalat nautimme ulkona. Panera Breadille iso suositus. Puuro oli taivaallista, kuten myös turkkilainen jugurtti myslin kera.

Eka yö yövyttiin suosiolla lentokenttähotellissa. Lento oli perillä la-yönä klo 00:25 ja hotellilla olimme ennen kahta. Olimme ottaneet auton vasta lauantaiaamusta, mikä oli hyvä ratkaisu. Auton vuokraamisen jälkeen ajoimme vartin verran Hermosa Beachille, jossa olimme yhden yön. Tuo hotelli oli budjettiimme nähden kallis, mutta ah niin ihana. Suosittelen Hermosa Beach House -hotellia lämmöllä. Hintaan sisältyi aamupala ja se oli fantastinen. Terveysfriikeille olisi ollut lisähinnasta jos jonkinlaista smoothieta ja tuorepuuroa. Aamiaisen sai nauttia joko sisällä tai sitten ulkoterassilla merta ja ihmisiä katsellen.

Koska meillä oli Anaheim Ducksien peli sekä Disneyland ohjelmistossa, niin päätimme yöpyä kolme yötä Anaheimissa. Sinne hurautimme 45 minuuttia sunnuntaina. Majoittauduimme Marriott Fairfield Inn -hotelliin, joka oli hintaansa nähden ihan ok. Sijainti oli huippuluokkaa. Noin 800 metriä kävellen Disneylandin porteille. Anaheimista oli myös lyhyempi matka Laguna Beachille, jossa kävimme yksi ilta Teemu Selänteen ravintolassa syömässä. Anaheimista ajoi sinne reilun puoli tuntia, mutta takaisin päin posottelimme reilun kymmenen minuuttia 🙂

Loppulomaksi ajoimme takaisin rannikolle, Hermosa Beachin viereiselle rannalle Redondo Beachille. Meillä kävi hotelleja varatessa ihan älytön säkä ja saatiin Portifino Hotel & Marinasta kolme yötä pilkkahintaan. Hotelli oli ihan älyttömän kiva. Satama- ja merinäköaloin.

NÄHTÄVÄÄ
Nähtävät eivät lopu kesken 🙂 Tuollainen viikko oli armottoman lyhyt aika, mutta toisaalta – ehti näkemään ne must see paikat sekä menemään ex tempore -meiningillä.
Lähirannat & rantabulevardit: mm. Redondo, Hermosa, Manhattan beach
Malibu: taisin rakastua koko paikkaan. Surffimeininkiä ja leppoisaa olemista. Malibu Pierin päässä olevalle kahvilalle iso peukku.
Laguna Beach: leppoisaa menoa, kylämainen tunnelma. Tänne täytyy mennä ensi kerralla yöksi.
Hollywood-kyltti: tällä kertaa emme menneet itse kyltille vaan näköalapaikalle, josta kyltin näki. Ajelimme pitkin Mulhollandia ja yhtäkkiä tuo Hollywood -kyltti aukesi edessämme.
Hollywood walk of fame: eli ne tähdet maassa. Ajoimme ensiksi Capitol Recordsin eteen auton parkkiin ja sattumalta astuin liki suoraan autosta noustessani iki-idolini Garth Brooksin tähden päälle. Koska emme jaksaneet aivan kävellä Kiinalaiselle teatterille, joka on tähtien the place, niin ajoimme eräälle sivukadulle parkkiin. Kovin paljon ihmisiä oli liikenteessä. Myös hämärähemmoja ja huumetyyppejä. Lähdimme nopsaa kohti Santa Monicaa.
Rodeo Drive: hienostokatu täynnä luksusta. Ajoimme nopsaa läpi, mutta olisihan tuonne voinut jalkautuakin. Ei tosin kauppoihin sisään 😀
Beverly Hillsin talot: tällä kertaa emme käyneet ajelulla, mutta viimeksi Los Angelesissa ollessani kävimme katsomassa starojen taloja 🙂
Santa Monican laituri: kiva paikka, jossa huvipuistolaitteita ja ravintoloita. Meille sattui vain päivä, että ihmisiä oli ryysikseen asti.
Venice Beach: näkemisen arvoinen hipsteripaikka. Skeittirampin laidalla olisi saanut kulumaan vaikka koko päivän.
Rancho Palos Verdes: majakkaa menimme katsomaan ja sen näimme. Enemmän vaikutuksen teki paikallisten asuinalueiden läpi ajelu.
NHL-peli: must see -juttu ja vaikkei meidän tytöt niin hirmuisesti lätkäfaneja olekaan, niin oli myös heille kokemus.
Disneyland: tykkään, mutta hintataso pisti ihistämään. Käytiin kaikki hurjimmat laitteet läpi ja kuuden tunnin jälkeen oltiin sitä mieltä, että tämä oli nyt nähty. Kaikki kunnioitus ihmisille, jotka ostavat Disneylandiin monen päivän lippuja…
Melrose Avenue: mulla oli tästä shoppailukadusta ruusuiset kuvat viime reissun tiimoilta. Ajettiin läpi, mutta ei jalkauduttu.

HUOM! Universal Studiot jäi ensi reissuun; meidän perheeltä sisäänpääsy olisi ollut liki 400 euroa…

MUUTAMA SANA LASTEN NÄKÖKULMASTA
Meillä jaksoivat lapset hienosti, mutta ensi kerralla pitää ottaa myös niitä lungimpeja päiviä. Valita hotelli, jossa kunnon uima-allasalue ja viettää siellä esimerkiksi puolikkaita päiviä. Jos tytöiltä kysytään, niin kivointa oli shoppailu ja Disneyland 🙂 Yllättävän hyvin jaksoivat autossa istua takapenkillä. Täällä koti-Suomessa kun välillä tulee vähän kränää.

MUUTA
♡ ESTA-viisumi; hakekaa netissä hyvissä ajoin ennen reissua. Voimassa kaksi vuotta eli tämä reissu mentiin vuosi sitten hakemamme ESTAn voimalla.
♡ Downtown L.A.; ei sävähdyttäynyt. En oikein tiedä, onko sellaista kunnon keskustaa edes olemassa…mutta itse tykkään olla pois keskustasta.
Ruuhkat; hih, ei ehkä ansaitse tuota sydäntä, mutta menköön. Losiin päin ihan tajuttomat ruuhkat ja mitä lähemmäksi keskustaa menee, niin sen ruuhkaisampaa. Joten jos löydätte kiertoreitin, niin käyttäkää sitä 🙂
Car pool; onneksi useimmilla moottoriteillä on käytössä ns. car pool -kaista, jossa saa ajaa ne, joiden kyydissä on kaksi tai useampi henkilö. Näin rohkaistaan kimppakyytien käyttöön esimerkiksi työmatkailussa. Mukavasti pääsee ruuhkissa etenemään, sillä baana on aika usein puolityhjänä.
Parkkeeraus; yllättävän kallista nähtävyyksien lähellä. Älkää parkkeeratko Venice Beachillä siihen ekaan vastaan tulevaan parkkipaikkaan ($15) vaan ajakaa ihan rannan tuntumaan ($5).
Shoppailut; mä tykkään käydä ostoksilla Rossissa, Marshallissa ja TJMaxxissa, jossa merkkituotteita myydään ihan sikahalvalla. Ostin muutamat tennarit alle 30 dollarilla, joissa molemmissa oli pitkälti yli 100 dollarin hintalappu. Outlet ostoskeskus Citadel on tutustumisen arvoinen paikka. Alennukset riippuvat liikkeistä. Esimerkiksi Calvin Kleinilla oli paljon tuotteita -70%. Lapsille Tommy Hilfiger Kids, Gap Kids, Disney yms.
Pyörät; Mikäli majoittaudutte rannalla, niin aika usealta hotellilta saa lainaan pyöriä. Sekä lasten että aikuisten, lukoilla ja kypärien kera. Lisäksi pyöränvuokrausfirmoja löytyy. Mikään ei ole kivempaa kuin strollata pitkin rantabulevardia pyöräillen ja lempeässä iltatuulessa nauttien.

Huh, siinä lyhykäisyydessään. Jäiköhän multa jotain kertomatta…jos jäi, niin palaan tänne kertomaan. Ja hei, kysykää ihmeessä, jos on kysyttävää! Täytyy sanoa, että vaikka itärannikko teki lähtemättömän vaikutuksen vuosi takaperin, niin sitä teki myös länsirannikkokin ♡

TIISTAITERKUIN,


8 Responses to “Vinkkejä Los Angelesin reissuun”

  1. Hanna sanoo:

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Meillä suunnitteilla reissu vanhoille au pair-aikaisille huudeilleni ja mies tietysti haluaa päästä NHL-matsiin. 🙂 Siitä olisinkin kysynyt lisätietoja. Mistä ostitte peliliput ja mihin hintaan ne saitte? Katseltiin netistä kerran ja ihan törkyhintaisia lippuja vaan löydettiin. :/

    • Maria sanoo:

      Hei Hanna
      ja olehan hyvä 🙂

      Tällä kertaa ostimme peliliput miehen kaverin kautta (työskentelee eräälle NHL-joukkueelle), mutta viimeksi vuosi sitten NYCissä ostimme liput http://www.ticketmonster.com/ -kautta. Siinä missä ”virallisten” lipunmyyntisivujen kautta liput olisivat olleet meidän perheelle reilusti yli 800 euroa, maksoimme Ticketmonsterin kautta yhteensä lipuista vajaa 120 euroa. Olivat kaiken lisäksi huippupaikoille ja VIP-katsomossa 🙂

      Aurinkoista torstaita <3

  2. Kiitos tästä tietopaketista!<3 Täällä on kiihkeä matkan suunnittelu meneillään, ja tuonne länsirannikolle tekisi ihan hirmuisesti mieli! Katsotaan nyt minne päädytään, jos haaveeni ei toteudu nyt, tiedän, mistä löytyy hyvät vinkit.:) Muakin kiinnostaa, mistä saitte NHL-liput ja kuinka kalliit ne oli?

    • Maria sanoo:

      Moikka Taina,

      ja hei olehan hyvä <3 Tämä oli hyvä tietopaketti meitäkin ajatellen...hyvä palauttaa nämä joskus mieleen, kun tuonne asti pääsee lähtemään 🙂

      Oih, ihanaa matkan suunnittelua - se melkein matkustamisessa on jo puolimatkaa 😀

      M:n kaveri on töissä eräässä NHL-joukkueessa ja tällä kertaa saimme ostettua liput sitä kautta, mutta http://www.ticketmonster.com/ -sivuilta ostettiin viimeksi liput. Joukkueiden sivujen kautta liput olisivat olleet 800 euroa meidän perheeltä, mutta Ticket Monsterista saimme ne yhteensä 120 eurolla. VIP-paikat vielä kaiken lisäksi 🙂

      Ihanaa ja aurinkoista torstaita <3

  3. Johanna sanoo:

    Hei,

    ja kiitos lämmin! Tosi hyviä vinkkejä annoit! Näillä selviääkin jo pitkälle 🙂

    Mukavaa marraskuuta 🙂

    Terveisin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Johanna

      ja hei, ihanaa että näistä oli hyötyä <3

      Itselle tuli tätä postausta kirjoittaessa niin hirmuinen matkakuume, että oksat pois 😀

      Ihanaa marraskuuta sinnekin - toivotaan aurinkoisia ja kuulaita pakkaspäiviä <3

  4. Petra sanoo:

    Kiitos vinkeistä. Olen lähdössä nyt huhtikuussa Jenkkeihin muutamaksi viikoksi. Alkuperäisessä suunnitelmassa ajateltiin, että olemme pari yötä Santa Monicassa ja siitä jatkamme matkaa Big bear järvelle. Big bear on nyt hiukan pohdinnassa, koska siellä saattaa olla lunta ja pakkasta vielä tuolloin. Pitänee keksiä joku muu paikka siihen väliin. Meillä matkaa jatkuu Palm Springiin, sieltä Phoenixiin, Sedonaan, Gran Canyonille ka Las Vegasiin.

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä 😍

      Oi, kuulostaa niin ihanalle!

      Kivaa reissun odotusta ja reissua, kun se koittaa ❤️

Kommentoi