maanantai 30. lokakuun 2017

Helppo & edullinen arkiruoka // Voihan myskikurpitsa!

MOIKKAMOI!

Piti laittamani teille tänään vinkkejä Los Angelesiin, mutta ko.postaus vaatiikin vähän enemmän kirjoittamista eikä siihen nyt ole rahkeita. Sellaista kyllä on tulossa 🙂 En tiedä teistä, mutta itse yleensä tykkään maanantaipäivistä. Ne ovat freesi alku viikolle. Pois lukien tämä himskatin maanantai. Juuri tämä päivä, jota on vielä jäljellä reilut yhdeksän tuskaisaa tuntia. Tänään on olo ollut vähintäänkin kuin karvisella. Ei mitään suuria vastoinkäymisiä, mutta sellaista perusmaanantaihöttöä.

Siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran siivosin pitkin keittiön seiniä ja työtasoa (unohtamatta leivänpaahdinta ja sähköpistoketta) roiskunutta myskikurpitsakeittoa vähän vielä naurahdin kömmähdykselleni. Mutta sitten, kun tein saman virheen uudelleen eli yritin surauttaa keittoa sosekeitoksi liian kuumana, mikä sai blenderin kannen lentämään ilmaan, päästin jo muutaman kirosanan. Kerrottakoon, että kiroilen erittäin harvoin. Tiedättekö, sitä myskikurpitsakeittoa oli ihan joka paikassa. Sitä löytyy varmaan vielä aikojenkin kuluessa ihan joka paikasta. Vähän niin kuin joulukuusen neulasia 😀 Piti kattamani kauniisti kotitoimistokaverilleni ja mulle lounas. Sytyttää kynttilät ja fiilistellä maanantaita ja uutta viikkoa, Mutta tuon toisen ”keitot pitkin seiniä” -episodin jälkeen olin niin pahalla päällä, että loppujen lopuksi huusin miehen syömään. Itsepalvelun kautta. Leivän toiselle voitelin siinä missä omanikin 😉 Mutta niin jäi kuvat ottamatta. Senpä takia turvaudun vuoden takaisiin kuviini. Keitto näytti kyllä samalta. Kattaus vain uupui.

Mutta tuo myskikurpitsakeitto. Ei se ole sen vika, että vedin herneet nenukkaan. Keitto on kerta toisensa jälkeen ihan älyttömän hyvä. Viime vuonna lorautin siihen kermaa. Sitä edellisenä vuonna taisin tehdä keiton kookosmaitoon. Tänään keiton nesteenä toimi pelkkä vesi. Keittoon tuli yhteensä viittä ainetta. Eli erittäin edullinen ja helppo. Ja hei, joku teistä voi ihmetellä, että miksi tämän blenderissä soseutin. Osa tämän maanantain ihanuutta oli myös se, että meidän sauvasekoitin on karkuteillä 😀

MYSKIKURPITSAKEITTO

1 myskikurpitsa (1,3 kg)
1 sipuli
vettä
suolaa
pippuria

koristeluun
balsamicoa
chilijauhetta
paahdettuja kurpitsansiemeniä

-kuori kurpitsa ja poista siemenet (ota talteen)
-kuori ja pilko sipuli
-kuullota kattilassa kurpitsan ja sipulin palasia oliiviöljyssä pari minuuttia
-lisää vettä niin paljon, että kurpitsat peittyvät
-lisää ripaus suolaa ja väännä pippurimyllystä pari kierrosta
-anna kiehua noin 20 minuuttia tai kunnes kurpitsat ovat kypsiä
-surauta sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä
-lämmitä keitto tarvittaessa vielä liedellä ja lisää suolaa maun mukaan, mausta chilillä
-tarjoile balsamicon, chilijauheen ja pannulla paahdettujen kurpitsansiemenien kera

Toivottavasti siellä on maanantai sujunut mukavammin! Kyllä tuo episodi nyt jo hieman hymyilyttää. Tästä on hyvä jatkaa työpäivää.
Taidan tosin eka mennä keittämään kupposen kahvia (ja tarkastaa samalla löytyykö kahvinkeittimestäkin myskikurpitsaa)! Hei joko teillä on muuten joulutähdet ikkunassa? Ajattelimme laittaa ne tänään, mutta juuri kellään ainakaan täällä meilläpäin ei sellaisia vielä näy. No, jos näytämme esimerkkiä 😉

MAANANTAITERKUIN,


4 Responses to “Helppo & edullinen arkiruoka // Voihan myskikurpitsa!”

  1. Maaruska sanoo:

    Heh..minäkin täällä kuumeisesti pähkäilen josko voisi laittaa joulutähdet ikkunaan, mutta ei näytä vielä muillakaan olevan.laittakaa vaan, niin mie laitan sitte perästä

    Ja tänään menee ensimmäiset lahjat kääreisiin..joka vuosi päättänyt että tänä vuonna olen ajoissa, silti niitä aina etsinyt hiki hatussa viimeisinä päivinä. Nyt kerrankin tuumasta toimeen!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Maaruska,

      me laitettiin jo, joten laita sinäkin 😀 Tai laitettiin yksi kolmesta…kaksi odottelee vielä jatkojohtoa, kun johto oli niin lyhyt ettei riitä töpseliin!

      Ai että, olen kade – mäkin päätin että tänä vuonna jälleen ostan lahjat ajoissa. No ainakin se on ajatuksen asteella 😉

      Aurinkoista torstaita <3

  2. Seija sanoo:

    Huomenta Maria♥. Heh, huh! Myskikurpitsakeitolla on tapana roiskua. Viime jouluna, veljeni laittoi jouluaatonaaton päivälliselle alkukeitoksi, äidin kaksiossa, koko keittiö oli keitossa. Soseutus vaihe juuri kuin sinulla. Mutta keitto oli taivaallista. Saakohan täällä savossa myskikurpitsoita? Ihanaa syksyn jatkoa♡. Meillä tähti on ikkunassa ilman valoa! ♡seija

    • Maria sanoo:

      Huomenta Seija

      ja eikä – teillä samanlainen kokemus! Voihan myskikurpitsa sentään 😀

      Se saa niin paljon kyllä sotkua aikaan tuollainen! Mutta toden totta, keitto on sen vaivan arvoista (siis siivousvaivan…muutenhan tämä on helppo valmistaa ;))!

      Kyllä kai savossakin myskikurpitsoja löytyy 🙂

      Sinne myös, ihania marraskuun päiviä ♥

Kommentoi