torstai 19. lokakuun 2017

Postikortteja Malibusta (kuvatulvavaroitus)

…aka dear matkapäiväkirjani!

HEIPPAHEI MURUT!

Ihan hullua, pää on aivan pyörällä viime päivien takia. Välillä raksun kanssa mietitään, että pysyyköhän nuo lapsukaiset mukana menossa. Ollaan nähty paljon. P-a-l-j-o-n. Sellainen leppoisa löhöilyloma tämä ei ole, mutta eipä sitä kukaan odottanutkaan. Toki välillä pysähdellään ihastelemaan maisemia. Juodaan limpparit ja jatketaan matkaa. Uusia juttuja tulee eteen koko ajan.

Näiden muutaman päivän aikana ollaan ihasteltu rannikkoa ja hieman sisämaata. Maisemaa, joka on karu. Maisemaa, joka on rehevä. Maisemaa, joka on kuin suoraan Meksikosta. Pienen kylän rantatietä, joka vei sydämemme. Nautittu ihanien ystävien seurasta ja tunnettu ikävää hyvästelyn hetkellä. Puitu välillä nyrkkiä navigaattorin äänelle, joka meinaa viedä meidät suorinta tietä perille. Eikä sitä rantatietä, mitä haluamme hissukseen ajaa. Ollaan istuttu Losin kuuluisissa ruuhkissa ja kuunneltu countrymusiikkia.

Kuten tänäänkin. Aamulla heräsimme Anaheimista eilisen Disneyland päivän hieman uuvuttamana. Jo eilen päätettiin, että tänään syödään vähän terveellisempi aamupala. Ja niin me tehtiin. Sielu huusi tuoreita hedelmiä. Toinen ääni huusi takaa kokojyväbagelia ja tuorejuustoa. Molemmat äänet hiljenivät hissukseen ja aamupalan jälkeen ei voinut itsekään kuin hymyillä.

Anaheimista ajoimme puolisentoista tuntia Malibuun. Kauniin Santa Monican läpi. Ihan kuin olisin nähnyt Leonardon (di Caprion) ja Bradin (sen Pitt:n tietysti) ylittämässä Pacific Coast Hwy:n surffilaudat kainalossa 😉 Jämähdettiin kotimatkalla Malibu Pierin ihanaakin ihanampaan ravintolaan Malibu Farmiin. Iso suositus ainakin tuolla kahvilan puolelle laiturin päässä. Ravintola laiturin rannan puolella näytti myös ihanalle. Ja mikä parasta, kehuvat olevansa fresh & organic. Sille ruoka todella maistuikin! ID

Surffareita pystyi bongailemaan kahvilan kattoterassilta. Aallot olivat huikeat. Ja näytti että ehkä siellä jossain aallolla ratsasti myös Patrick Swayze (R.I.P) Keanu Reevesin kanssa. Who knows 🙂 Alaspäin kohti Redondo Beachiä ajellessamme päätimme tehdä pikaisen pit stopin Venice Beachillä. Aikamoinen näky, edelleen. Meitä on moneen junaan. Jämähdettiin katsomaan pikkuisia skeittareita, Tony Hawkin alkuja ja yhtäkkiä muistin, että en ole vieläkään ostanut sitä Thrasherin teepparia, josta jo keväällä haaveilin.

Huomenna luvassa turistikierrosta aamupäivästä, Hollywood-kylttiä, Melrose Avenueta ja tähtiä maassa. Iltapäivä pyhitetään allaselämälle. Ehkä. Tai sitten strollataan pyörillä Hermosa Beachille. Perjantaille oli suunnitelmissa Universal Studiot, mutta voipi olla, että se säästetään ensi kertaan. Fiilispohjalla mennään!

IHANAA, IHANAA PÄIVÄÄ!


2 Responses to “Postikortteja Malibusta (kuvatulvavaroitus)”

  1. Kiitos mahtavista kuvista ja todella mielenkiintoisesta matkakertomuksesta! Haaveillaan miehen kanssa aina välillä samantyyppisestä reissusta!
    Ja nyt aion tehdä bageleita kokojyväjauhoista..mainitsit sopivasti:)) Mukavaa menoa edelleen!!

    • Maria sanoo:

      Heippa Leena

      ja kiitos, ihana kuulla että viihdyit Marian matkoilla 😀

      Nams, toivottavasti bagelit maistuivat 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa! ♥️

Kommentoi