perjantai 13. lokakuu 2017

Out of office

MOIMOIMOI!

Pikamoikat vielä ennen lentoon lähtemistä. Mikä siinä onkaan, että aina, siis ihan joka ikinen kerta, tulee aivan mieletön kiire lomalle lähteissä? Aina sitä ajattelee, että seuraavan kerran reissupäivä otetaan ihan rauhassa. Käydään lenkillä ja sitä rataa. Sen päivän kun näkisi :D Tämä on tosin ihan itsestä kiinni oleva juttu. Vaikka muuten olen ihan pro multitaskingissä, niin tämä pre-reissukaaoksen selättäminen ei vain onnistu.

Tai ehkä onnistuisikin, mutta kyse on priorisoinnista. Sen sijaan, että olisin tehnyt rauhassa parit työmeilit alta pois, kekkuloin kameran edessä haaremihousuineni kahvikuppi kädessä ;) Jälleen kerran matkustusvaatteena toimivat nuo samat semihaaremihousut. Monta vuotta vanhat ja muistaakseni Vilasta ostettu. Sellaista rypistymätöntä liukasta materiaalia. Aivan passelit! Teeppari ja lämmin villatakki (jonka nyppyjä kyllä kuvaamisen jälkeen vähän selätin). Lisäksi huivi. Koneessa kun tuppaa välillä tulemaan vähän kylmä.

Juuri Tobya hoitoon viedessäni päätin taas, että mun reissut on reissattu. Vaikka hoitopaikka on paras mahdollinen kasvattajan luona, niin kyllä sai räpytellä ikävän kyyneliä silmistä pois. Toinen kyllä meni häntä heiluen tuttuun paikkaan. Se helpottaaa ikävää :) Nyt ajellaan kohta etelää, talla pohjassa. Ettei se kiire ihan vieläkään lopu. Turvatarkastuksesta pitäisi olla toisella puolella parin tunnin päästä, jotta saadaan hoidettua vielä yksi skypepalaveri pois alta. Sitten olemme lomalla.

Hyvä Vuosi 2018 -kalenteriarvonnassa onni suosi Hennaa. Onnea vielä Henna, kalenteri lähti eilen postiin ♥ Oli ihana lukea teidän moninaisia kommentteja siitä, missä olette hyviä. Täytyy tähän nostaa vielä tuo Hennan vastaus: ”Olen hyvä kuuntelemaan muita. En vain kuule, vaan aidosti kuuntelen.” Tämä kolahti allekirjoittaneelle. Kuinka monta kertaa sitä sitä kuulee kiireessä lapsia. Ajattelee kuuntelevansa, mutta taitaakin vain kuulla. Seuraavan reilun viikon ajan keskityn kuuntelemaan. Olemaan taas ihan erilailla läsnä.

Blogi päivittyy viikon aikana kyllä, mutta lomailun tahdissa. Pari postausta on ajastettuna. Luvassa muun muassa lihattoman lokakuun helppoja herkkuja sekä hei pikkuisen jo pikkujouluista tarjottavaa. Toki ehkä muutamat aurinkoiset terkutkin tulen teille välittämään. Instan puolella varmasti tapahtuu enemmän kuin blogissa, muistakaahan siellä seurailla (atmarias) :)

IHANAA SYYSLOMAA TOIVOTELLEN,

 


6 Responses to “Out of office”

  1. Ihanaa syyslomaa ja reissua teille!! Mulla myös alkoi viikon loma, mutta me ei jakseta tällä kertaa suunnata Tallinna pidemmälle, on ollut niin rankka syksy. Ja ihanaa, jos sulta saa lihattomaan lokakuuhun vinkkejä. Mä aloitin kovalla tohinnalla ja rytinällä, mutta kuten blogin puolella häpeillen tunnustin, ei ole mennyt ihan putkeen… Mutta lomalla taas ryhtiliike tän suhteen. Ja mulla kyllä blogissa myös muutamia kivoja kasvisreseptejä! Viimeisimpänä ihan superihanat valkopapu-kvinoapihvit <3

    Kivaa matkaa, jään odottelemaan raporttia reissusta :)

    • Maria Maria sanoo:

      Heipppa Emma

      ja kiitos, täällä nautitaan täysin rinnoin <3

      Tallinnahan on just ihana paikka rentoutumiseen :)

      Meillä vietetään lihattomampaa, siis täysin lihatonta, lokakuuta. Pienin askelin, ei siis täysin ;D

      Vitsi, täytyy taas tulla katsomaan blogia - kasvisruoka tulee tämän reissun jälkeen tarpeeseen. Tai lähinnä kevyempi ruoka ;)

      Ihanaa keskiviikkoa sinne <3

  2. Meri sanoo:

    Ihanaa reissua teidän perheelle<3 Ja kiitos Maria, että kirjoitat! Tämä on ihana blogi, josta saan niin paljon <3 Osaat kirjoittaa niin hyvin ja kuvasi ovat kauniita :) Täällä myös jäädään odottamaan raporttia reissusta :)

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Meri <3

      Ja voi hei kiitos kaunis - tämä blogi on mulle niin tärkeä ja kun saan tällaista palautetta, niin se tuntuu erittäin hyvältä <3

      Raportteja pukkaa tulemaan :)

      Kivaa keskiviikkoa <3

  3. Tiina sanoo:

    Mukavaa lomaa koko perheelle! Edelliseen kommentoijaan yhtyen, mukava lukea elämänmakuista blogiasi. Kauniita kuvia ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia. Unohtamatta esim. kivoja ruokapostauksia.Ja tietenkin Tobyn touhuja ja tohelluksia

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Tiina <3

      Ja kiitos myös sinulle ihanasta palautteesta - te olette niin suuri osa blogiani tai oikeastaan blogia ei olisi ilman teitä <3

      Voih, täällä just Tobyn kuvia ikävissäni katselinkin :D

      Ihanaa keskiviikkoa <3

Kommentoi