tiistai 03. lokakuun 2017

Yksi suosituimmista resepteistäni

HELLUREI!

Hei, ettehän suutu, jos sanon että ”Ai että mä rakastan syksyä sateineen!” 😀 Ei tainnut päivä tänäänkään valjeta, mutta viikon päästä keskiviikkoiltana näyttäisi olevan auringonpilkahdus kello kuuden maissa. Haastetta tekee meille valokuvausta harrastaville, sillä eihän neljän jälkeen enää juurikaan mitään kuvailla. Hintsussa on vähän kuvailemiset päiväaikaankin. Sellaisten tunnelmakuvien, joita rakastan, ottaminen onnistuu kyllä. Mutta ehkä se on taas sitten tammikuulla seuraavan kerran sellaisten kirkkaiden kuvien vuoro 😉 Olin juuri aloittanut Indiedaysilla syyskuussa 2014, kun pääsin erään yhteistyökampanjan tiimoilta ihanan blogikollegani kanssa tutustumaan Budapestiin. Reissullahan parasta on syöminen. Niin myös tuolla Budapestissa. Kun kerran Unkarissa käy, niin ei voi olla käymättä ilman, että maistaa gulassia. Ihastuin tuohon syysiltojen lämmittävään soppaan niin paljon, että heti kotiintultuani kehitin siitä reseptin. Ei ehkä ihan autenttisin mahdollinen resepti, mutta ah niin hyvää. B

Blogiini eksytään aika monesti hakusanoilla At Maria’s gulassi. Joten pakko se on uskoo, että siellä ruutujen toisellakin puolella tätä herkkua on tullut kokeiltua. Itse varioin tätä aina sen mukaan, mitä löytyy jääkaapista. Viime sunnuntaina salamin lisäksi keittoon pääsi chorizomakkaraa.

MARIAN GULASSIKEITTO

2 sipulia
1 solo valkosipulin kynsi
2 rkl tomaattipyreetä
3 tomaattia
3 paprikaa
400 gr sikanautajauhelihaa
noin 15 cm pötkö salamia
nion 100 gr chorizoa
4 laakerinlehteä
0,5 rkl oreganoa
1,5 rkl paprikajauhetta
2 lihaliemikuutiota
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
vettä

– pilko sipulit ja kuullota niitä voissa hetki
– lisää murskattu valkosipulin kynsi, jauheliha ja lihaliemikuutiot -> ruskista
– lisää tomaattipyree, pilkotut tomaatit, paprikat ja salamit
– lisää loput mausteet ja vettä sen verran, että em. aineet peittyvät reilusti
– kiehuta noin 30 minuuttia; kunnes paprikat ovat pehmenneet ja keitto sakeutunut
– tarkista suola ja lisää tarvittaessa
– tarjoile valkosipulimurskalla maustetulla creme fraichella maustettuna

Tämä on jälleen niitä pataruokia, jotka paranevat lämmitettäessä. Harmi vaan, että hirmuisen harvoin tästä jää seuraaville päiville syötävää 🙂 Hei nyt kun ruokapöytä muutti ruokahuoneeseen, niin tuo aulatila keittiön jatkeena on hieman ongelmallinen. Palataan siihen huomenna. Muutama idea itselläni on, mutta kaipaan kyllä kipeästi siihen myös teidän apuanne!

Nyt villasukat jalkaan ja takkaan tuli. Taas. Syksy ja syksyn rutiinit rauhoittavat. Ihana hämärähyssyinen ilta ja tiedossa siskonpeti kahden (plus yhden karvaisen) pienen unikaverin kanssa. Olen huomannut, että syksy saa jonkinasteisen melankolisen Marian heräämään. Hyvällä tavalla. Ikäväkin tuntuu syvemmällä kuin aiemmin. Onneksi saadaan huomen illalla kotiin se, joka vasta juuri pari tuntia sitten reissuun lähti.

TUNNELMALLISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,


10 Responses to “Yksi suosituimmista resepteistäni”

  1. Iukku sanoo:

    Ehdotan sohvaa sinne aulatilaan Olisi sellainen lounge- henkinen.

    • Maria sanoo:

      Moi Iukku
      ja kiitos ehdotuksesta 🙂

      Tila on 2 metriä leveä, joten pikkuinen sohva voisi hyvinkin mennä!

      Kivaa keskiviikkoa <3

  2. Nina sanoo:

    Antiikinen sivustavedettävä sohva?

    • Maria sanoo:

      Moikku Nina

      ja hei, luit ajatukseni – meillähän on maalla yksi entisöity sivustavedettävä sohva, jossa on jotain heinääkin patjojen täytteenä 🙂

      Mutta tuo tila on vain 2 metriä leveä ja sohva on muistaakseni 230 cm. Eli ei mahru!

      Ihkua keskiviikkoa <3

  3. Anu sanoo:

    Gulassi on kyllä hyvää, viime kesänä Unkarin reissulla saimme ihan erinomaista sellaista, tätä sinun versiotasi täytyy kyllä myös kokeilla, kiitos reseptistä!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu,

      gulassi on kyllä niin hyvää, juuri syksyyn sopivaa 🙂

      Kokeile ihmeessä; kuten totesin niin ei se ihan autenttista ole, mutta ajaa asiansa 😀

      Ihanaa keskiviikkoa <3

  4. Seija sanoo:

    Aamupalanurkkaus, johon jokin pyöreä, puinen rennontyylinen baaripöytä rouheilla jakkaroilla. Voisi olla myös valkoiseksi maalattua puuta reilunkokoisena. Ikkunaan vihreää riippuvaa kukkaa amppeliin. Seinälle jokin kuva siitä kaivatusta auringonnoususta vaikka valokuvana. Vaalea räsymaton pätkä lattialle. Nostalgiaöverit tai ei

    • Maria sanoo:

      Heippa Seija,

      kiitos ehdotuksesta – ei kuulosta lainkaan kuules hassummalta 🙂 Amppelikukkia olen tässä haikaillut koko vuoden!

      Nostalgia on parasta <3

      Ihanaa keskiviikkoa <3

  5. marja t sanoo:

    Kiitos reseptin jakamisesta! Ostin ainekset ja pyysin miestä tekemään gulassia ohjeesi mukaan ja tästä ruuasta tuli meidän perheessä heti hitti, teinineitikin kehui varauksetta.

    // marja t

  6. Jansku sanoo:

    Hei,
    Tämä resepti näytti niiiin hyvältä, että päätin kokeilla ja kyllä olikin hyvää!
    Nams ,koko perheeni (täällä Hollannissa) tykkäsi, joten tästä tulee meille ruoka jota syödään vielä monta kertaa tulevana talvena.Kaikki meni heti ,ei todellakaan jäänyt seuraavalle päivalle lämmitettäväksi!
    Kiitos ihanasta reseptistä,seurailen jos sivuillesi vielä tulee muitakin kivoja ruokaohjeita!!
    (meillä on muuten samanrotuinen koira kuin teilläkin,ihana rotu!)
    t.Jansku

Kommentoi