tiistai 26. syyskuun 2017

Otsatukkatyttöjä

MOIKKULIMOI IHANAT!

Elettiin taas niitä hetkiä elämästä. Kun pohdin ja mietin. Että leikkaisko. Vai leikkauttaisiko. Kunnes löysin itseni oranssien saksien kanssa kylppäristä. Nips ja naps. Peilistä katsoi tuttu minä. Pirteämpi minä. Ensimmäisenä ajatus, että miksi en tehnyt tätä taas aiemmin. Olen ehdottomasti otsatukkatyttöjä.

Se on jännä miten nämä hiussyklit menee. Otsis, otsiksen poiskasvattaminen, tasapitkä polkka, ylikasvanut polkka. Otsis ja sitä rataa. Mutta hei, onneksi on kyse vain hiuksista. Uusiutuvasta luonnonvarasta.

Otsatukkatyttöyteni alkoi jo tokalla luokalla. Luokkakuvassa hymyili tyttö otsatukassa. Otsatukassa, johon hän oli äidin kauhuksi leikannut edellisenä iltana sentin kokoisen kolon (liian omatoiminen asiakas – kampaajan kauhu jo tuossa iässä :D). Seuraavan kerran otsatukkatyttö ilmestyi vitosluokan luokkakuvaan. Siitä taidettiin mennä sitten lukioon ja vaihto-oppilasvuoteen ennen kuin otsatukkatyttö minussa nosti päätään. Eräänä lauantaina juuri ennen ostoskeskuksen sulkemisaikaa sain päähänpiston ystäväni Michellen kanssa. Ajoimme kotiin bangsien kanssa. Itselläni oli ajanmukaisesti tupeerattu ja lakalla jähmetetty otsis. Luonnonkiharat hiukset omaavalla Michellellä taas kiharapilviotsis. Haettiin kotimatkalle jätskit ja kuunneltiin paikallista radiokanavaa Today’s Country CKBI 900. Elämä hymyili.

Ja hei niin se tekee nytkin! Otsatukka todellakin piristää oloa. Pelastaa huonon hiuspäivän, sillä vaikka muut hiukset sojottavat minne tahansa niin ne saa aina kiinni. Otsikselle kun näyttää hieman vettä ja lämpökiharrinta, niin huono hiuspäivä muuttuu hyväksi 🙂 Onko siellä muita otsatukkatyttöjä/otsatukkanaisia?

PIRTSAKKAA TIISTAITA!


24 Responses to “Otsatukkatyttöjä”

  1. Salme sanoo:

    Kyllä, täällä yksi sellainen, otsatukkatyttö (56 v 😉 ). Sopii sulle tosi hyvin. Tyttömäinen ja pirtsakka niinkuin nämä sinun postauksesikin. Aina yhtä mukava lukea. Luen säännöllisesti, mutta olen tosi
    laiska kommentoimaan. Sorry. Pitäisi! Löydän niin monta kertaa itseni näiden sinun ajatusten takaa;
    samanlaista elämänpohdintaa täälläkin, vaikka ruuhkavuodet ovatkin jo ohi. Kaikkea hyvää ja mukavaa
    syksyä koko perheelle! 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Salme

      ja kiitos ♥

      Ja hei ei mitään hätää, vaikket ehdikään kommentoida. Näen tilastoista, että te ihanat täällä jaksatte käydä lukemassa juttujani – se riittää 🙂

      Ihanaa syksyä sinnekin ♥

  2. Tiina sanoo:

    Otsatukkanainen ilmoittautuu! Otsis tosiaan piristää ja tuo jotenkin viimeistellymmän lookin. Ainakin omasta mielestä

    • Maria sanoo:

      Heippa Tiina

      ja ihana kuulla, että sielläkin ollaan otsisnaisia ♥

      Samoilla linjoilla ollaan, otsatukalla saa kivasti viimeisteltyä ilmeen!

      Ihanaa viikonloppua ♥

  3. Seija sanoo:

    Kyllä, suurimman osan elämästäni! 😀
    Ja kyllä, nyt rupesi houkuttamaan.. !!
    Sulle se sopii tooosi hyvin… !!!Mukavaa viikkoa :))

    T. Seija

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Seija

      ja hei, ei muuta kuin sakset käteen ja nipsnaps 😀

      Kiitos, mä tykkään että tuo ryhtiä ilmeeseen ♥ (ja peittää otsarypyt ;)!

      Ihanaa viikonloppua ♥

  4. Sanna sanoo:

    Täällä otsis myös:)mulla polkka,pidempi tällä hetkellä,saan just hikisesti ponnarille.Ja teen samoin,kuin sinä.Välillä annan kasvaa ja sitten pätkäsen itse poikki.
    Piristää kasvoja kummasti,joten ollutkin nyt pitkään.Minulla vaan niin vahva pyörre otsassa,että otsis aina sivulla,suoraa ei mulle saa.Tykkään kyllä niin siitä.
    Nyt tosiaan hiustenkasvatus operaatio meneillään.Haluan sen pituiset,että pysyy ponnarilla ilman pinnivirityksiä:)
    ”Vanhalta”ammatiltani olen parturi-kampaaja ja kokeillut lähes joka väriä ja mallia.
    Ja niin se on ,hiukset on uusiutuva luonnonvara,ne kasvaa takaisin ja lähes kaiken saa”korjattua”,joten poikki vaan rohkeasti:)

    • Maria sanoo:

      Heissan Sanna!

      Hei, eiks ole ihanaa tämä naisen elämä? 😀 Mulla myös menee nippanappa kiinni takahiukset ja etuhiuksien kanssa en osaa pitää takahiuksia auki. Pitäis opetella 🙂

      Oih, sä olet sitten ihan pro hiustenlaitossa ♥

      Kivaa viikonloppua sinne! ♥

  5. henna sanoo:

    Otsis todella sopii sinulle 🙂 Antaa ryhdikkään ilmeen, oikea päätös!

    • Maria sanoo:

      Hei kiitti Henna ♥

      Se jotenkin liftaa kasvoja kyllä ylöspäin mukavasti ja peittää otsajuonteet 🙂

      Kivaa viikkistä! ♥

  6. Sari Riekkola sanoo:

    Ihanasti sopii sulle tuo otsis!
    Ja me naisethan ollaan tämmösiä, mieli muuttuu ja välillä tekee mieli vaihtelua,
    täälläkin nyt lyhyttä mallia kasvatetaan hiukka runsaammaksi. Saas nähdä, miten jaksan kasvatella, kun tulee siihen pata päässä vaiheeseen?

    Mukavaa tiistai iltaa sinne <3

    • Maria sanoo:

      Moikku Sari

      ja kiitos kaunis ♥

      Kas ku me ollaan just tällaisia! 😀 Hei hurjasti tsemppiä kasvatusvaiheeseen! 🙂

      Ihanaa viikonloppua! ♥

  7. Sanna sanoo:

    Sopii loistavasti!! Ja kuinka sattuikaan, mäkin kävin eilen leikkauttamassa piiitkästä aikaa otsiksen 🙂 On tainnut mennä useampi vuosi viime kerrasta, vaihtelu virkistää 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Sanna

      ja kiitos, mäkin tykkään ♥ 🙂

      Eikä, ihana sattuma; otsikset kyllä piristää ilmettä!

      Muksaa viikonvaihdetta sinne ♥

  8. -A- sanoo:

    Uusi look pukea sinua hyvin, nyt syksyn tullen on kiva piristää omaa ulkonäköä ja, jos kerta osaat itse noin hyvin leikata niin miksei! Wau! Minullakin on ollut otsis monesti, viimeksi muutama vuosi sitten. Omaan tosin hieman jäykän tukan, joten otsatukkaa joutui aamuisin vähän laittamaan. Tyttärellä on taas ollut aina otsis! 😀 Se passaa hänelle ja pieniin kasvoihin. Pitkät ja niin sileät hiukset kuin voi olla ja otsis. Mukavaa loppuviikkoa ja onnea otsiksesta! 🙂

    btw leikkaan tyttären otsiksen itse, äitini on ostanut minulle parturikampaamoliikkestä sakset, säästöä 😉

    • Maria sanoo:

      Heipsun Saksaan! 🙂

      Kiitos kaunis ♥

      Juu, eihän tämä vaadi kuin ne fiskarssit ;D Vähän on epätasainen, mutta helppo napsaista suoremmaksi itsekin. Voi kun mullakin olisi jäykkä tukka; tämä luonnonkihara söherö on aika vaikea näin syksyn kosteilla 🙂

      Meillä oli muuten myös tytöillä pienempinä otsikset – jotenkin pikkutytsyillekin otsatukat sopii hyvin!

      Ihanaa viikonloppua ♥

  9. T sanoo:

    Yritän usein kasvattaa otsista pois – ei vaan koskaan kärsivällisyys riitä – onneksi!!
    Muuten hiukset vaihdellen puolipitkät tai lyhyet, mutta aina tasapitkät.
    Sulle sopii otsis erittäin hyvin :):).

    • Maria sanoo:

      Moikka T

      ja kiitos – otsis tuo kivaa vaihtelua ♥

      Mä sain viimeksi kasvatettua otsiksen pois sivuotsiksen kautta ja yhtäkkiä huomasin, että otsatukka onkin jo leukalinjaan asti 😀

      Ihanaa viikonloppua! ♥

  10. Eeva-Maria sanoo:

    Onnea hienosta otsiksesta, Maria!
    Mulla on syksyisin pinnan alla kytevä otsiskuume mitä hoidan Fiskarsin käyrillä kynsisaksilla.
    Luin eilen otsisjuttusi ja tänään läks taas kesän kuivattamat sivuotsiksen latvat ja peilistä katsoi pirteämpi minä. 🙂
    Kiitos inspirastiosta ja hyvää viikonjatkoa!
    t.Eeva-Maria

    • Maria sanoo:

      Moikka Eeva-Maria

      ja hei kiitos ♥

      Ja ihan huippua – nyt säkin olet otsisnaisia/tyttöjä 😀 Se tekee kyllä hiuksille ihan ihmeitä, kun vähän napsaisee latvoista pois!

      Kivaa viikonloppua! ♥

  11. Jenni sanoo:

    Hei aivan huikean freesi tukkamuutos! Sulta lähti heittämällä heti kymmenen vuotta iästä pois Minä olen aikuisiällä ollut sellainen on-off-otsatukkatyyppi. Välillä mulla on ollut otsis (yleensä sivuotsis) parikin vuotta putkeen ja sitten olen kyllästynyt ja kasvattanut pois. Viimeisimmästä otsatukkakokeilusta taitaa olla jo kuutisen vuotta tai jotain… Nyt alkoi kyllä vähän kutkutella, kun näin nämä sinun upeat otsatukkakuvat!

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Jenni ♥

      Mä tykkään tästä kans! Tosin nyt kun on näitä räpiskäkelejä, niin otsis menee ihan miten sattuu D

      Nyt kuule otsista kehiin vaan…piristystä syksyyn 😉

      Tunnelmallista tiistai-iltaa!

  12. LPP sanoo:

    Ei vitsit miten hieno! Ja noi rajaukset <3
    Olet superkaunis ja lookki sopii niin hyvin 🙂
    Mä löydän itseni aina välillä otsatukkamietteistä, mutta luonnonkihara pilviotsis ei taida pukea mua 😀

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunokainen ♥

      Tuo metallivaaleansininen rajaus on nyt ollut käytössä varmaan vuoden, sitä ennen oli metallioranssi. Ties mitä seuraavaksi 😀

      Oih, sen luonnonkiharapilviotsiksen saa hienosti taltutettua suoristusraudalla 😉

      Tunnelmaa sinne tiistai-iltaan!

Kommentoi